Uupunut ja parisuhde

Kysymyksestäsi on jo vähän aikaa, mutta vastaan silti. Olen itse käynyt läpi uupumukseen sairastumisen enkä oikeastaan koskaan siitä ole edes toipunut. Mutta ihmisiä on selkeästi erilaisia: minulle se kumppani on aina ollut asia numero yksi, vaikka tiedän myös kuormittaneeni miehiäni suuresti sillä ainaisella purkautumisellani siitä, kuinka loppu olen kaikkeen.

En usko, että toivunkaan koskaan, lopetin viime viikonloppuna viimeisimmän parisuhteenkin, kun tajusin, miten raskasta seuraa olen taas ollut. Enkä edes ole jaksanut olla täydellä sydämellä mukana, kuljen ihan sumussa.

Sen asian tuosta tekstistäsi tunnistan, että minäkin koen todella hankalaksi pitää kehenkään yhteyttä kesken työpäivän tai muun kiireen. Ahdistun kamalasti siitä, että tekemiset asettuvat päällekkäin ja haluaisin tehdä rauhassa yhtä asiaa kerrallaan. Vahvempana sitä vielä sieti, mutta nyt uupuneena olen huomannut, että kireyteni kuuluu tai näkyy läpi.

Aikooko kumppani vain jatkaa noin ja luulee tilanteen joskus helpottuvan?

Sinun kannaltasi kai oleellinen kysymys on, kunnioittaako hän omaa elämäänsä ja teidän parisuhdetta kylliksi katkaistakseen tuon hullunmyllyn ja työkierteen.
Vai meneekö työ sittenkin kaiken, jopa oman terveyden, edelle?
Teot puhuvat, eivät sanat.

Riippuu siitä, että kauanko tilanne on tukala töissä tai mistä se johtuukaan.
Yhtä pitkään tilanne on entinen tai pahempi.
Mikä sen muuttaisi?
Nämä miehet eivät elä pitkään yleensä. Tappavat itsensä työllä ja stressillä.
Kylmä tosiasia.
Tilastojakin asiasta on.
Tasapuolisesti 50/50 on parisuhdetta. Kummankin pitäisi joustaa toiselle 50 ja elää toiseen 50 pinnaa. Tukalien asioiden kohdessa elämänkumppani voi joutua auttamaan ja tukemaan 90% toista..jos ei ole itsekäs.
Mitatkaa siis se, että mihin pyritte ja puhukaa myös siitä.
Ei kannata kuolla siksi, että teki jotain, mikä ei ollut sen arvoista.