Mieheni oli alkoholisti. Hän oli tuollainen hiljainen alkoholisti, joka joi itsekseen siivuja illat pitkät, salaa muilta. Hän oli ystävällinen ja huomaavainen, mutta häntä ei kiinnostanut oikeastaan mikään maailmassa. Istui illat tv:n ääressä puhumattomana, omaan itseensä vajonneena.
Nyt hän on edesmennyt, ja surutyössäni mietiskelen usein millainen maailma se oli, johon hänen oli joka ilta päästävä. Koska hän kieltäytyi puhumasta alkoholismistaan, ja oli siinä vakaassa uskossa, että muu perhe ei tiedä hänen viinakätköjään, niin koskaan minulle ei selvinnyt, mikä on se tunne, jonka humala tuo.
Tietenkin nuorempana yritin kaikin keinoin saada hänet luopumaan viinasta, mutta ainoa seuraus ponnisteluistani oli tämä salajuominen. Aluksi se oli niin mahdotonta, että hän romahteli lattialle ja piteli kiinni seinistä, kun ei osannut säännöstellä kulauksiaan, mutta sitten oppi rauhalliseen juomiseen, joka ei vaivannut ketään. Avioliittomme kesti vuosikymmeniä, ja hän kuoli vaikeaan sairauteen.
Tyydyin osaani, sillä ymmärsin, että alkoholismi on miehen sairaus, jota hän pystyi hallitsemaan. Hän ei puhunut siitä, enkä usko, että hän myönsi sitä edes hoitaville lääkäreillekään, vaikka kai he pystyivät sen kokeissaan toteamaankin.
Mutta kun tällä palstalla olen huomannut joidenkin osallistujien ottavan kantaa ihan aidosti alkoholismiin ja sen seurauksiin, kysyisin ihan vilpittömin mielin, millainen olo tuo hiljainen humalatila on. Näin, että hän vajosi omaan itseensä ja ikään kuin siirtyi jonnekin, johon ei muilla ollut asiaa.Katselin häntä usein siinä puhumattomuuden tilassa, jossa yleensä illat olimme, mietin, missä hän on. Mikä siinä olotilassa niin houkuttaa, ettei siitä voi yhtenäkään päivän pysyä poissa. Yritin joskus kertoa hänelle, että kaipasin sitä iloista ja hyväntuulista miestä, joka hän oli avioliittomme alkuaikoina, mutta hän ei jaksanut seurata ajatustani, vaan epäili minun haastavan riitaa. Sitä en halunnut, olisin vain halunnut tuntea mieheni myös tässä vaiheessa, mutta hän ei enää päästänyt minua lähelleen.
Nyt hän on edesmennyt, ja surutyössäni mietiskelen usein millainen maailma se oli, johon hänen oli joka ilta päästävä. Koska hän kieltäytyi puhumasta alkoholismistaan, ja oli siinä vakaassa uskossa, että muu perhe ei tiedä hänen viinakätköjään, niin koskaan minulle ei selvinnyt, mikä on se tunne, jonka humala tuo.
Tietenkin nuorempana yritin kaikin keinoin saada hänet luopumaan viinasta, mutta ainoa seuraus ponnisteluistani oli tämä salajuominen. Aluksi se oli niin mahdotonta, että hän romahteli lattialle ja piteli kiinni seinistä, kun ei osannut säännöstellä kulauksiaan, mutta sitten oppi rauhalliseen juomiseen, joka ei vaivannut ketään. Avioliittomme kesti vuosikymmeniä, ja hän kuoli vaikeaan sairauteen.
Tyydyin osaani, sillä ymmärsin, että alkoholismi on miehen sairaus, jota hän pystyi hallitsemaan. Hän ei puhunut siitä, enkä usko, että hän myönsi sitä edes hoitaville lääkäreillekään, vaikka kai he pystyivät sen kokeissaan toteamaankin.
Mutta kun tällä palstalla olen huomannut joidenkin osallistujien ottavan kantaa ihan aidosti alkoholismiin ja sen seurauksiin, kysyisin ihan vilpittömin mielin, millainen olo tuo hiljainen humalatila on. Näin, että hän vajosi omaan itseensä ja ikään kuin siirtyi jonnekin, johon ei muilla ollut asiaa.Katselin häntä usein siinä puhumattomuuden tilassa, jossa yleensä illat olimme, mietin, missä hän on. Mikä siinä olotilassa niin houkuttaa, ettei siitä voi yhtenäkään päivän pysyä poissa. Yritin joskus kertoa hänelle, että kaipasin sitä iloista ja hyväntuulista miestä, joka hän oli avioliittomme alkuaikoina, mutta hän ei jaksanut seurata ajatustani, vaan epäili minun haastavan riitaa. Sitä en halunnut, olisin vain halunnut tuntea mieheni myös tässä vaiheessa, mutta hän ei enää päästänyt minua lähelleen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Miehesi oli luultavasti pahoin masentunut, koska alkoholin käyttö aiheuttaa masennusta. Alavireestä ja henkisestä pahasta olosta päästäkseen hän luultavasti joi siksi, että alkoholi nousuhumalassa piristää mieltä. Mutta valitettavasti myös "oravanpyöräansa" tapahtuu. Luultavasti hän turrutti sisäisen pahan olonsa viinaan, ja illan lopuksi sammui. Otan osaa suruun. Olen pahoillani, että menetit läheisen ihmisen alkoholille.
Olen itse suurkuluttuja-alkoholisti. Ehkä vähän entinen, mutta alkoholista eroonpääseminen on vielä kesken. Olen matkalla jonnekin, selkeästi parempaan. Mutta tunnistan miehesi tavan käyttää viinaa - jokin syy (henkinen paha olo) hänellä oli juoda. Itseäni kannattelee se, että haluan parempaa elämää kuin viina- tai humalakeskeistä elämää. Humalassa kaikki vääristyy, tulee suuruus- ja harhakuvitelmia, juttu luistaa muka paremmin. Seuraavana päivänä olen vain vihainen, vihamielinen ja ärtyisä. Sitten masentunut.
Alkoholistin maailma on erittäin surullinen ja kapea.
Kiitoksia sanoistasi. Monesti ajattelin, että on kauhea ongelma, että ihminen ei osaa puhua pahasta olostaan, eikä ylipäätään asioistaan. Hän joutui alkoholin takia vaikeuksiin, oli rahaongelmia ja rikottuja lupauksia, eikä hän pystynyt hoitamaan niitä. Apua ei ottanut vastaan vaan kielsi ongelmat.
Uskon, että sinulla on helpompi päästä parempaan elämään, kun pystyt myöntämään asian. Tsemppiä.
Hän ei pystynyt. Sanotaan, ettei suomalainen mies puhu eikä pussaa. Hän ei myöskään ota vastaan apua.
Luin eilen kirjoituksesi ja jäin miettimään. Aina jankutetaan että alkoholisti pitää jättää. Minusta teit hienosti kun et jättänyt. Jos olisit niin tehnyt, olisi ehkä ollut kaksi onnetonta ihmistä.
Uskon että miehesi tunsi turvallisuutta lähelläsi vaikka elämä olikin tylsää. Kyllä humala on mukava olotila aika monelle, juuri siksi viinaa juodaan. Oli todennäköisesti edes vähän aikaa päivästä onnellinen. Ei pystynyt enempään. Ei kaikkien tarvitse aukaista sieluaan. Toivottavasti pärjäsit, niin ettei hän juonut sinun rahojasi ja pettänyt lupauksia. On monta tapaa juoda, miehelläsi oli yksi siedettävimmistä.
Oma suhteeni kariutui siihen, että mies eli tietokoneen kanssa, meilaili vieraille naisille runoja ja hempeyksiä (ainakin sitä, ehkä enemmänkin) ja tilaisi hankintoja, poti ostomaniaa. Muuten fiksu ja ihana ihminen. Olisin vaihtanut hänen virheensä viinaan, mutta oli lähes absolutisti ja halveksi viinan käyttäjiä, ravintoloita ja minua silloin kun kävin viihteellä.
Uusissa suhteissamme elämme ihan toisenlaisten ongelmien kanssa - molemmat - mutta ne kuuluvat eri palstalle.
Kiiros, kirjoitat ymmärtäväisesti. Mieheni ja minä emme ikinä riidelleet tai rähisseet asioista. Ainoa kivi oli viina ja rahankäyttö, ja kun siitä aiheutuneet yhteenotot loppuivat, elimme sovussa ja rauhassa kaikkiaan 60 v. Ymmärsin, että jos jatkuvasti puutun miehen juomiseen menetän omat hermoni ja lapseni, jotka kärsivät tilanteestamme yhtä lailla kuin minäkin. Eivät he oli pitäneet yhteyttä meihin, jos olisimme olleet napit vastakkain. Päin vastoion, lopetin asiasta puhumisen kokonaan. Heillä ei ollut tilanteestamme mitään selvää kuvaa.
Miehen puhumattomuus tarttui minuunkin.
Ei minun kannattanut häntä jättää, sillä olisin kantanut elämäni loppuun asti huonoa omaatuntoa hänestä, sillä hän ei todellakaan pystynyt huolehtimaan itsestään. Minun hoivissani hän jatkoi juomistaan ja tietysti nyt sanotaan, että vika on minun, kun sallin juomisen. En ymmärrä oikeastaan, miten omaiset aina syyllistetään siitä, miksi sanotaan, että omaiset sallivat juomisen, tekevät olosuhteet juopolle helpoksi jne. Kova kovaa vastaan vain.
Kamala vaatimus perheelle, jolla on muutenkin vaikeaa.
Hankala puoliso jolla on ylimitoitetut vaatimukset ja ego yleensä ovat tärkein syy alkoholismiin.
Taivaan tosi, näin se on. Olen just se. Vaimo ja tytär kuollut. Mutta mitä jäi."EGO"Tämän jälkeen minä vain rakastan sinua Maani, vain sinulle.
Siis miehesi kävi lääkärin hoidossa kun sairastui vakavasti, alkoholisimin lisäksi.
Kuulostaa siltä että hän sai ehkä rauhoittavia, ja ehkä unilääkkeitä. Juuri niistä ja yhdessä viinan kanssa nautittuna tulee tuollainen olotila että vaipuu omaan maailmaan johon muilla ei ole asiaa.
Ehkä miehesi salasi nämä lääkkeet sinulta?
Nämä bentsot rauhoittavat mielen ja viina moninkertaistaa vaikutuksen. Niistä tulee suorastaan taivaallisen tyyni olo, siinä ei tarvitse edes ajatella, mieli on täydellisessä lepotilassa.
Tuo ei kestä loputtomiin, vaan vaikutus vähitellen heikkenee ja annoksia täytyy lisätä kunnes vaikutus lakkaa kokonaan.
Ite suhtaudun varauksella 'ismeihin' ja totean että kun juo silloin kun on jano, voi seurauksena olla monenkin viikon juomattomuus... jos asiasta tekee itselleen suuren ongelman, tulee alkoholin nauttimiseen kummallinen tarve ja himo... mutta sehän noissa humalluttavissa, narkoottisissa aineissa on se ongelma että niihin kasvaa riippuvuus.
Oma+faija+oli+sitä+luokkaa+et+kävi+kyllä+säntillisesti+töissä+25+vuotta+paskasta+metallityötä,+muutakin+työtä+raksa+duunia+siin+aikasemmin+josta+eläkkeellä+nytten,mut+aina+ne+päivät+jolloin+oli+selvinpäin+mökötti+vaan+ja+katto+tölsöö+tiuski+mut+sitku+sai+kaljaa+niin+sit+ilostu+oli+pirtee+ja+aina+ilonen.Kesälomat+meni+ryypätessä+ja+kaikki+muutkin+mahdolliset+vapaa+ajat,tykkäs+kyl+baareissa+haastaa+riitaaki+kun+oli+lyhyen+läntä+ja+tykkäs+tapella+minun+silmille+ei+hypitä+tyyliin+vaik+oon+pikku+kaiffari.Vaikka+yhä+naimisissa+äitin+kanssa+asuen+eri+asunnoissa+sopimuksena+leskeneläke+kumpi+nyt+ekana+kuoleekaan.Nyt+eläkkeellä+hampaat+tippunu+suusta+mut+juo+kaljaa+joka+päivä,valittaa+vatsavaivoista+ja+peräpukamista.Mut+silti+ainan+nauraa+hyvän+tuulisena+täyttää+juuri+kuuskytvuotta,mutta+siinä+on+sellanen+ihminen+jota+ei+halu+edes+selvinpäin+nähdäkkään+koska+oli+aina+pirullinen+kai+se+vaan+aina+ootti+et+koska+hoidan+aina+hommani+krapulapäissänikin+on+oikeus+myös+juoda+ja+jos+on+juonu+vähäppäälle+kymmenen+vuotiaasta+niin+sitä+on+jo+saatava.En+voi+siis+sanoa+etteikö+alkoholi+olis+joillekkin+ihmisille+jopa+lääke,vaikka+pipipäisyydestä+ja+masennuksesta+eläkkeen+toki+saikin.
Suurkuluttaja on eri asia, kuin alkoholisti. Suurkuluttaja kokee alkoholin käytön mukavana asiana, kun taas alkoholisti juo pakon sanelemana.
Jaa, mutta missä kohtaa se suurkuluttajan mukavalta tuntuva juominen muuttuu ikäväksi alkoholismiksi?
Alkoholin haittavaikutukset ovat kuitenkin molemmilla täsmälleen samat, suurkuluttajalla mahdollisesti vielä pahemmat.
Ei todellakaan ole näin. Jokainen kroppa käsittelee sinne kaadetun viinamäärän eri tavalla ja haittavaikutukset ovat niin ikään erilaiset lähes jokaisella, niin henkisellä, kuin fyysiselläkin puolella.
Suurkuluttaja on alkoholisti siinä vaiheessa, kun ilo poistuu ja on vain pakko juoda. Moni suurkuluttuja sairastuu fyysisesti, ennen kuin halu lopettamisesta on käynyt mielessäkään.
Kukaan ei juo viinaa maun takia. Yleensä ensin tulevat ongelmat elämässä, mitä kelläkin, ihmissuhdeongelmat, taloudelliset ongelmat yms.,
sitten masennusta ja ahdistusta jne. niitten ongelmien takia,
sitten alkaa tarvita henkistä helpotusta.
Suomessa kun ei helpolla pääse mihinkään terapeutille henkisissä ongelmissaan, ellei ole varaa maksaa yksityisesti, nopein "apu" ahdistukseen on kävellä Alkoon.
Sieltä saa nopean tilapäisen avun. Syntyy helposti riippuvuus "lääkkeeseen", ilman sitä tuska nousee pintaan.
Suurin syy ihmisten alkoholisoitumiseen on vaikeus, melkeinpä mahdottomuus saada asiantuntija-apua, kun sitä akuutisti tarvitsee ! Kukaan ei juo viinaa maun takia tai että se on jokapäiväisesti niin h-----tin hauskaa. Päinvastoin.
Alkoholistin elämä on tuskaa ! Alkoholismi on sairaus, riippuvuus.
Voi olla, että alkoholi masentaa lisää, mutta kyllä useimmiten masennus tulee ensin.
Miksi Jeppe juo ? Sitä ei ymmärretä Suomessa. Suomessa luullaan, että viinan hintaa korottamalla raitistetaan ihmiset. Kuinka välinpitämätöntä ja typerää !
Mielenterveyspalveluja pitäisi lisätä, sitä ei tunnu kukaan käsittävän !
On niin helppo tuomita ihmisiä ja jättää nämä sairaat hoitoa vaille ja nostaa pullon hintaa ! Ikäänkuin kaikki olisi tehty asian korjaamiseksi !
Kenenkään ei kannata syyllistyä omaisensa juomisesta tai sen seurauksista.
Amatöörin eli läheisen on vaikea auttaa tässä sairaudessa, vaikka kuinka yrittäisi.
Kaikissa riippuvaisuuksissa sairastuneella pitää herätä motiivi parantua, sen jälkeen ammatti-ihmisten pitäisi jatkaa hänen kanssaan paranemistaivalta.
Lähimmäisten ja kavereitten tuki on tärkeää tietysti.
Alkoholismi, ainoa sairaus Suomessa, jossa sairastunut tuomitaan ?
Kirjoituksesi kertoo ajasta, kun alkoholin käyttäjästä on tullut alkoholisti, tai käyttäjästä jolle muodostuu heti riippuvuus.
Alkoholityyppejä nautitaan eri muodoissa myös maun takia ja määrät ovat sitten yksilöllisiä.
Kun riippuvuus on muodostunut ja kysymys on enää lopettamisesta, niin vertaistuella ja raittiuteen kannustavilla ihmissuhteilla selviää pitkälle. Tärkeää on löytää myös harrastus juomisen tilalle.
Alkoholin myynnistä valtio saa helevetinmoiset verotulot. Ei alkoholin hintaa siksi koroteta, että juopot raitistuis. Se on vain kaunis tekosyy. Hintaa korotetaan jotta verotulot ennestäänkin kasvaisivat. Eikä sitä tuottoa taatusti laiteta mielenterveystyölle tai julkisensektorin sairaanhoidolle.
Olen huvittunut kun ihmiset puhuvat hyvänmakuisista alkoholeista ja mässäilevät kuinka kalliita viinejä ruoan kanssa juovat. Höpöhöpö. Mutta tarpeeksi opeteltaessa makua alkaa tarvita. Ja sitä juhlan tunnelmaa.
Yksi iso ongelma on turhautuminen, siitä alkaa juominen.
Mielenterveyshoidon lisäksi tarvitaan ihmisen itsensä kilvoitus. Täytyy kestää paha olo, koska kaikilla sitä joskus on. Jos ei sitä kestä selvänä, sitä pitää opetella.
Tuomitaan myös tupakan ja lihavuuden aiheuttamat sairaudet. Kuulemma lääkäri huomauttaa ylipainoiselle henkilölle oireesta kuin oireesta: sinulla kun on tuota ylipainoa...
Olut on hyvää. Toiset ottaa pari lauantaisaunan jälkeen, toiset mäyriksen, maun ja rentouttavan vaikutuksen/ päihtymyksen vuoksi.
Viinit ovat hyviä oikean ruoan kanssa muutama lasi nautittuna, toiset ottaa useamman pullon, tai pahvitörpön em. syistä.
Lonkero on aah, niin hyvää esimerkiksi pelin jälkeen, eli aivan turha länkyttää, et alkoholit olisivat pahan makuisia. Hurjimmat tykkäävät viskeistä ja konjakeista pelkästään maun vuoksi.
Limusiiderit ovat niitä juomia, millä kakaroista tulee juoppoja. Syy, koska maku on hyvä ja kivasti alkaa hihityttämään.