Onko lappalaiskoirasta porotöihin?

Miksi ei olisi? Siihenhän ne on tehty.

Haukkukoira, eiväthän ne jalostetut ominaisuudet säily rodussa jos ei niitä ylläpidetä tai jos ne eivät ole jalostukselle enää tärkeitä. Tämä on huomattavussa useissa koiraroduissa. Minet spanielit on "pilattu" seurakoiriksi. Eivätkä läheskään kaikki paimenkoirat enää osaa paimentaa. Nykyäänhän molempia lappalaisrotuja käytetään, ja sen takia myös jalostetaan seurakoiriksi. Perusseurakoiraksi jalostetusta lappalaisesta tuskin on poropaimenekso ilman kovaa koulutusta (jos vielä sittenkään). Luulen, että roduista kuitenkin vielä löytyy sellaisia linjoja, joilla edellytykset poropaimeneksi ovat säilyneet.

Osaa lapinkoirista käytetään paimennukseen, jotkut harrastavat hiukan koska on rodunomainen harrastus, osalla testataan paimennustaipumus, niin kyllä niitä poropaimeniksikin soveltuvia löytyy.

Mutta. Valitettavasti rodulla on osin myös seurakoiraleima nykyisin. Tuollainen suosia on todellinen riski rodun ominaisuuksille ja terveydelle. Esim. on myös kasvattajia joilla tuntuu olevan tavoitteena vaikka väri, jolloin kasvatuksella ei ole mitään tekemistä työkoirien jalostuksen kanssa. Näitäkin nähty jo, liian arkoja koiria, liian pehmeitä, jopa lapinkoiria joilla on riittämätön turkki talvipakkasiin. Tarkkana saa olla että löytää rohkean, periksiantamattoman koiran, joka pärjäisi hirvailla.

Tämä oli varmaan tälläinen etelänimmeisen kysely, pohjosen poromiehet kyllä tietävät mistä oikiaa koiraa kysellä.
Jonkun verran on lisääntynytkin koiran käyttö porotöissä. Mutta hyviä koiria ei myyä etelään eikä poromiehet ostele etelän koiria työkäyttöön.

Harvasta lappalaiskoirasta on oikeisiin töihin. Molemmat rodut ovat hyvin pitkälle seurakoiramaistuneet.

Niiden kannasta valtaosa on eteläsuomalaisilla kasvattajilla, jotka käyttävät koirilla esimerkiksi takkia ja ottavat ne sisälle jo kahdenkymmenen asteen pakkasella. Tätä he perustelevat sillä, että koirat eivät kasvata kunnon karvaa asuessaan sisällä. Kuitenkin osa koirista kasvattaa myös siellä kunnollisen turkin. Näitä karvattomia koiriaan he käyttävät jalostukseen ja kuvittelevat niiden pärjäävän semiarktisen alueen oloissa. Paleleminen jo viidentoista asteen pakkasilla on lappalaiskoirilla nykyään varsin yleistä ja lapinporokoira on kaikista arktisista pystykoirvista selvästi heikkoturkkisin rotu. Se on paljon heikkoturkkisempi kuin edes pohjoiset metsästyspystykorvat. Turkki on makaava, lyhyt, pehmeä ja pohjavillaa on vähän. Lumi tarttuu tassunpohjiin jo kymmenessä asteessa liian pehmeän karvanlaadun vuoksi. Koirat myös vaihtavat jostain syystä usein karvansa keskellä talvea, mitä esimerkiksi arktiset vetokoirat eivät tee.

Osa kasvattajista myöntää suoraan, että ei edes yritä kasvattaa poropaimenia vaan kivoja perhekoiria, huonoja agilitykoiria tms. Osa elää jonkinlaisessa utopiassa, jossa on mahdollista kasvattaa toimiva porokoira mututuntumalla ja kirjoja lukemalla. Heidän käsityksensä porojen paimentamisesta perustuu niiden näkemiseen aidassa kerran elämässä. Heillä ei ole minkäänlaista todellista, kokemukseen perustuvaa näkemystä porokoiralta vaadittavista henkisistä tai fyysisistä ominaisuuksista. Tämä näkyy selvästi. Koirat ovat luonteeltaan heikkoja, taisteluhaluttomia ja pääkopaltaan kaikkea muuta kuin helppoja koulutettavia. Ne ovat usein lihavassa kunnossa ja osalla on myös huono rakenne. Osa ei ole eläessään liikkunut kerralla yli kymmenen kilometrin matkaa, minkä pitäisi olla alkuspurtti ravaajalle.

Jos joku yrittäisi kasvattaa toimivan suojelukoiran käymällä kerran kahdessa vuodessa kentän laidalla katsomassa tai vetokoiran ajamalla koirilla kerran vuoteen, hänet naurettaisiin pihalle. Sama pätee ihan mihin tahansa käyttökoiraan. Mantra kuuluu, että etelän kasvattajille pitää olla kiitollinen, kun rodut ovat ylipäätään olemassa. Sitä, että alueen alkuperäisen työkoirakannan sijaan meillä on kaksi pohjoisen noitarumpumystiikalla markkinoitavaa seura- ja näyttelykoiraa joiden oleellisin ominaisuus on merkkiväri ei sanota ääneen.

En saanut selvää onko aloittaja hankkimassa itselleen koiraa vai kysyikö muuten vain, mutta jos haluaa oikean työkoiran, ottaa pohjoisen työkoirista itselleen jälkeläisen ihmiseltä joka itse käyttää koiria töissä, eikä tuijota papereita eikä näyttelytuloksia vaan koiran toimivuutta. Oikeat porokoirat asuvat poronhoitoalueella. Norjan puolella bordercollie on yleinen poropaimen. Siellä on myös paljon lappalaiskoira x bordercollie-mixejä, joissa yhdistyy parhaimmillaan hyväturkkinen, vahvan kiertämistaipumuksen omistava ääntä käyttävä ja sopivan itsenäinen ja ohjattava koira. Puhtaasta lappalaisesta saa sellaisen koiran hyvin harvoin.

Etelästä jälkeläisen ottoa kannattaa harkita vain silloin, jos narttu on astutettu työkoiralla. Silloinkin kannattaa huomioida, että kasvattaja ei erota poroa villisiasta eli minkäänlaista apua et saa koiran opetukseen. Kannattaa huomioida myös, että "työkoira" voi tarkoittaa mitä tahansa oikeasta paimenesta kerran pellolla poroja laukottaneesta koirasta Lynxin perässä istuvaan seuralaiseen tai koiraan, jonka työtehtävä on olla sidottuna kiinni ja räksyttää taukomatta, jotta porot eivät kulje sen suuntaan.

Tämä noin niin kuin kaunistelematta. Niitä ruusunpunaisia ihkutusvastauksia saat varmasti lappalaiskoiraväeltä niin paljon kuin haluat. Muuta niissä rotupiireissä ei osata.

No siinä oli asiaa. Samoja asioota tullut ihmeteltyä.

Kyllä niistä voi vielä työkoiriakin löytyä. Se hyvä puoli lappalaiskoirissa on, että niissä on pyritty pitämään eri linjat. Eli paimensukuisia lappalaiskoiriakin vielä löytyy, kun osaa etsiä oikean kasvattajan ja hyvän yhdistelmän.

Ei lappalaisissa ole minkään sortin käyttölinjaa. Psimensukuinen suomenlapinkoira on ihan samanlainen kuin muutkin.

"osalla testataan paimennustaipumus, niin kyllä niitä poropaimeniksikin soveltuvia löytyy"

Paimennustaipumustesti on ihan höpönhöpöä. Siinä näkee korkeintaan onko koiralla minkäänlaista mielenkiintoa koko asiaan. Siitä onko sillä kykyä töihin siinä ei näe yhtään mitään. Niissä kikkareen kokoisissa erotusaidoissa ei voi edes harjoittaa mitään mikä näyttäisi etäisesti paimentamiselta.

"Ne ovat usein lihavassa kunnossa ja osalla on myös huono rakenne. Osa ei ole eläessään liikkunut kerralla yli kymmenen kilometrin matkaa, minkä pitäisi olla alkuspurtti ravaajalle."

Tätä tullut usein mietittyä.. Eräässä kirjassa mainittiin, että porokoiran tulee selvitä kymmenien tai jopa sadan kilometrin matkasta per vuorokausi.

Jos nykyään joku käy 10 kilometrin lenkkejä koirineen niin hän on usemmista liioitteluja. Miten nykykoirien rakenteesta voi siis sanoa yhtään mitään?