Mitä oikeesti teen elämälläni, en pääse mistään yli ja otan kaiken todella raskaasti.
Pian on mun viimenen joulujuhla peruskoulussa, ja tuskin tulen edes esiintymään siellä. Osaisin soittaa torvea ihan hyvin, ja tarjoiduinkin siihen, mutta sitten kun on harjoitukset, muiden edessä pitää harjoitella, kaikki menee ihan vituiksi. Mutta ei siinä mitään, virheitä sattuu kaikille, ongelma on siinä, että en oo ikinä kuuluu oikeen porukkaan, musta levitellään juoruja, otetaan salakuvia ja pilkataa netissä, puhutaan seläntakan, ei mitään vakavaa, vaan yleisesti muhun suhtaudutaan eri tavalla, musta ei pidetä, kun muut tekee jonkun virheen, niille nauretaan mutta ei ilkeesti, niinkun en osaa selittää...
mutta sillon kun mä tein virheen joulujuhla harjoituksissa, ihmiset vaan alko supisemaan ja naurahteli hiljaa, jotkut vaan katso säälivin, katsein kun mä näytin niin vitun typerältä siellä lavalla sen helkutin torven kannssa...mä en haluu soittaa enää ikinä mä en haluu mennä kouluun enää ikinä, vastaavia tapauksia, on tapahtunu mulle eskarista lähtien, mikä mussa oikeesti on vialla ettei muhun voida edes tutustua, ihmiset kuvittelee, että oon tylsä ja hiljanen vajaa yms. mut miksi mä puhuisin ku kukaan ei puhu mulle, jos ne vaan tietäis että oon ihan samanlainen hullu teini kuin nekin...
tiedän että yllä oleva tapaus unohtuu vajaa viikossa ainakin suurimman osan mielistä, eikä ketään oikeesti edes kiinnosta, mutta mun itsetunto on maailman huonoin ja mun on tosi tosi vaikee päästä yli pienimmistäkin asioista, oikeesti mitä mun pitäis tehdä...
joskus tutuu vaan siltä että olis vaan helpompi pistää silmät kiinni eikä koskaan tarttis herätä, kukaan ei ikinä hyväksy muo ja mä pelkään tosi paljon muien ajatuksia, siks mä rajoitan elämääni tosi paljon...se on todella typerää, tiedän, mut en vaan voi mitään.
en oo kertonu ikinä kenellekkään mun tuntemuksia, koska häpeen niitä, haluun vaan olla normi tyttö, kuuluu johonkin porukkaan, haluun et muut ajattelee että mullakin on kavereita, mullakin on elämä, mutta kun ei ole.
Pitäskö mun hankkii apua, vai riittääkö asennemuutos?
Pian on mun viimenen joulujuhla peruskoulussa, ja tuskin tulen edes esiintymään siellä. Osaisin soittaa torvea ihan hyvin, ja tarjoiduinkin siihen, mutta sitten kun on harjoitukset, muiden edessä pitää harjoitella, kaikki menee ihan vituiksi. Mutta ei siinä mitään, virheitä sattuu kaikille, ongelma on siinä, että en oo ikinä kuuluu oikeen porukkaan, musta levitellään juoruja, otetaan salakuvia ja pilkataa netissä, puhutaan seläntakan, ei mitään vakavaa, vaan yleisesti muhun suhtaudutaan eri tavalla, musta ei pidetä, kun muut tekee jonkun virheen, niille nauretaan mutta ei ilkeesti, niinkun en osaa selittää...
mutta sillon kun mä tein virheen joulujuhla harjoituksissa, ihmiset vaan alko supisemaan ja naurahteli hiljaa, jotkut vaan katso säälivin, katsein kun mä näytin niin vitun typerältä siellä lavalla sen helkutin torven kannssa...mä en haluu soittaa enää ikinä mä en haluu mennä kouluun enää ikinä, vastaavia tapauksia, on tapahtunu mulle eskarista lähtien, mikä mussa oikeesti on vialla ettei muhun voida edes tutustua, ihmiset kuvittelee, että oon tylsä ja hiljanen vajaa yms. mut miksi mä puhuisin ku kukaan ei puhu mulle, jos ne vaan tietäis että oon ihan samanlainen hullu teini kuin nekin...
tiedän että yllä oleva tapaus unohtuu vajaa viikossa ainakin suurimman osan mielistä, eikä ketään oikeesti edes kiinnosta, mutta mun itsetunto on maailman huonoin ja mun on tosi tosi vaikee päästä yli pienimmistäkin asioista, oikeesti mitä mun pitäis tehdä...
joskus tutuu vaan siltä että olis vaan helpompi pistää silmät kiinni eikä koskaan tarttis herätä, kukaan ei ikinä hyväksy muo ja mä pelkään tosi paljon muien ajatuksia, siks mä rajoitan elämääni tosi paljon...se on todella typerää, tiedän, mut en vaan voi mitään.
en oo kertonu ikinä kenellekkään mun tuntemuksia, koska häpeen niitä, haluun vaan olla normi tyttö, kuuluu johonkin porukkaan, haluun et muut ajattelee että mullakin on kavereita, mullakin on elämä, mutta kun ei ole.
Pitäskö mun hankkii apua, vai riittääkö asennemuutos?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinun täytyisi uskaltaa kertoa tuntemuksistasi ja huolistasi jollekin ja mielellään ehkä jollekin aikuiselle. Vanhemmat, sukulaiset, kummit, kuraattori, lasten ja nuorten puhelin, valitse esim. noista joku, jolme purkaa sydäntäsi. Nettiyhteisöt eivät aina ole niitä maailman kannustavimpia paikkoja.
Kyllähän asennemuutoskin voisi auttaa, mutta et sinä varmaan tänne anonyymiyden tyyssijaan viestiä kirjoittaisi, jos se olisi niin helppoa.
Jaksamista sinulle. Peruskoulun jälkeen saattaa avautua kokonaan uusi elämä.
Ihan sama lopetaan kaikki elämämme,.
Erittäin hyvin sanottu! Kannatan!
Tapa ittes
Nyt oli muuten hauska, omaperänen ja kattava kommentti!
Mullakin oli ihan samanlaista harmia yläasteella, tyypit naureskelivat ja olin yksinäinen. Jos olisin tajunnut jo seiskalla miten huono tilanne oli, olisin varmaan vaihtanut koulua. No, sinnittelin ysiluokan loppuun ja nyt olen lukiossa, täällä on paljon parempi meininki ja samanhenkisiä kavereita. Voimia sulle, muista ettei sussa ole mitään vikaa vaan se on niissä muissa, jotka eivät osaa ottaa muita huomioon.
Säälivä katsahdus on kyllä aika satanistisen julma teko, mieluummin ottas vastaa jotai tonninseteli-tuiotuksiakin. Se on muute oikeestaan aika lempeä ilme, ku siihen sisältyy kaikki tunteet tai sitten ei yhtään tunnetta.
Vieläköhän se Pekka Saudi Yölinjalla kuulee soittajien huolia?
´Kyllä erirotenki yläasteen aikana kohalle tulevat ynseät hetket tahtoo muistaa katkerasti koko loppuelonsa ajan varmaan. Lienevät minunki monet tunnelukot ja muut henkiset jumitukset yläasteen aikana vastaanotettujen tölvähdysten hedelmää. Semmonepa cheissi tässä juuri tulikin mielee, että ko köksatalouden tunnilla opettajalta kysyin jotai että onko sämpylä hyvän muotoseksi pyöritelty tai jotai vastaavaas, nii siihe muudan oppilapsi (tyttönen) vastasi kuin opettajan puolesta: Jo kaunis on, piip(nimeni), kaunis on.
Sitten korjas muka puheitaan: Siis ei piip (minä) oo kaunis , vaan tuo (oisko sitte sämpylä ollu)
Oliha se aika perseesti sanottu hältä, mutta oli itsetunto jo sillon sen verra lokaantunu että aattelin kai kellä tahasa oleva oikeus julkisesti vittuilla mulle. Ja tulis mielee toki monta muutaki tapausta, jotka tuottivat mulle pelon, häpeän, syyllisyyden ja ehkä muidenkin erittäin tervemenneiden tunteiden samanaikasta kokemista.