Pitkäaikainen sappitulehdus

Olen sairastellut sappivaivoja jo pitkään, ja viikko sitten sappi poistettiin.

Kun menin aikanaan terveyskeskukseen kysymään, olisiko minut syytä laittaa leikkausjonoon, käyty keskustelu oli varsin mielenkiintoinen. Kerroin oireistani ja siitä, miten tilanne saattaa olla täysin rauhallinen välillä vuodenkin päivät. Sitten kuitenkin taas saattoi olla kuukausia kestävä vaihteleva jakso, jonka aikana sain öisin tuskallisia tuntien mittaisia kipukohtauksia. Kysyin lääkäriltä, voiko sappirakon poistosta olla haittaa esimerkiksi ruoka-aineiden imeytymiselle tms. Lääkäri huokaisi tuskastuneena, ja kysyi, haluanko minä siihen leikkausjonoon vai en (hoitaja oli varannut minulle 45 minuutin ajan asian pohtimiseksi lääkärin kanssa). Kerroin, että sitä minä tässä koetan päättää. Lääkäri sanoi, että no sehän on vain kyllä tai ei, ja nyt se pitäisi päättää. Totesin, että menen jonoon sitten ja otan jonotellessa itse asioista selvää.

Kysyin lääkäriltä samalla, voisiko sappirakko olla tulehtunut ja syynä muuhun lievään oireiluun, kuten ajoittain kuumeisen tuntuiseen oloon, pahanhajuiseen hengitykseen, ruoka-aineiden huonoon imeytymiseen ja pahanhajuisiin ulosteisiin. Nuo oireet nimittäin olivat minusta lievempiä, kun söin toiseen vaivaan antibioottikuurin. Lääkäri puuskahti, että jos se sappirakko tulehtunut olisi, niin en suinkaan siinä istuisi, vaan minua kiidätettäisiin ambulanssilla leikkaukseen.

Olin sisällä alle kymmenen minuuttia kolmen vartin ajasta.

No, olin tosiaan viikko sitten leikkauksessa. Sappirakko oli pinkeänä kudosnesteestä, jota oli syntynyt pitkäaikaisen tulehduksen seurauksena. Kirurgin arvio seinämien paksuuntumisen vuoksi oli, että tulehdus on jatkunut vuosia. Sappinestettä rakko ei ollut kirurgin mukaan nähnytkään vuosikausiin, sieltä löytyi neljä suurta kiveä, joista yksi oli junttaantunut tiehyeen suuaukolle niin piukkaan, että rakon irrottaminen oli ollut hankalaa.

Taakse jäivät kuvottavan hajuiset ulosteet ja ripuli, turvotus, ilmavaivat, röyhtäily, pingotus, lämpöily ja ainainen inhottava tunkkainen maku suussa.

Välillä tuntuu, että sitä voisi itse mennä istumaan terveyskeskukseen ja antaa potilaille parempaa hoitoa. Miten ihmeessä yleislääkäri voi olla tietämättä siitä, että sappirakossa voi olla jatkuva pitkäaikainen tulehdus ilman, että ihminen on akuutissa hädässä, kun tuollakin

https://askelterveyteen.com/6-merkkia-sappirakon-tulehduksesta/

tunnutaan osattavan sanoa asiasta kaikki olennainen.

Tämä vinkkinä muille, joilla on epämääräisiä pitkäaikaisia vaivoja. Käykää ultrauttamassa sappirakko. Minullakin nuo kipukohtaukset olivat aivan keskellä ylävatsaa, eivät siis tyypillisesti oikealla. Kävin lopulta omin päin yksityisellä kuvauttamassa sappirakon, jotta sain asiaan selvyyden.
11014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko kuullut kuinka hyvää hoitoa meille tarjotaan, kun ammattilaiset aiheesta kertovat? Vastuuta unohtamatta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kivut_viimein_takana kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu