Oululaist 50 +

Olisko niin aktiivista miestä tai naista Oulun tienoolta, joka alkaisi koota meitä vapaita 50 yhteiseen tapaamiseen esim. johonkin tanssipaikkaan:) Monet valittavat paikallisissa sanomalehdissä ja nettipalstoillakin, etteivät keksi mihin mennä tapaamaan ikäisiään. Eipä se taida muuten järjestyä, jos ei löydy riittävän tomeraa koollekutsujaa. Uskoisin, että meitä sinkkuja tulisi sinne vaikka kuinka paljon. Tilaisuudesta voisi muutamia kertoja ilmoittaa paikallisissa ilmaisjakelusanomissa.

Oulussa on muutamia tanssipaikkoja, mutta siellä 50 tuntee itsensä liian vanhaksi. Monet näin ollen jäävätkin kotiin viikonlopun iltoina yksikseen television ääreen, kahdesta huonosta valinnasta valitaan se vähemmän huono.
Mutta jos joku tempaisisi tilaisuuden pystyyn.
Kannattais kokeilla ainakin.
Ei sinne orkesteria tarvita eikä mitään iänikuista vanhaa musiikkia, ei etukäteisrahaa ilmoittautumiseen, tanssipaikat ovat valmiina jo, vain innostava ja houkutteleva ilmoitus, joka ottaa "tuulta alleen".
Uskoisin jonkun olevan riitävän viitseliäs. Kiitokset jo etukäteen hänelle.
4364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta 50v nainen on usein nuorekas menopeli, edellyttäen että nainen osaa tanssia!

Äänestä

Tosi hyvä idea. Sama ongelma vaivaa useampia tämän ikäluokan sinkkuja. Missä tavattaisiin?

Äänestä
  • Ota selvää Oulun seudun aikuisten sinkkutoiminnasta.
    Ei mitään nynnyä toimintaa. Forum/sek, palstalla ilmoittelevat tapahtumista. Ei tarvi enään mennä yksin vaikkapa tanssimaan.

    Äänestä

Etkö ole huomannut Forun24 sek. palstalla sinkkuilmoituksia? Oulussa on sinkkuyhdistys. Seuraava iso kiva yhteinen juttu on sinkkutanssibussi Urjanlinnaan Sieviin,Yölintu paikalla. Soittele, ilmoituksessa on puh. no. Muitakin hienoja tapahtumia on yhdistyksen vetäjät toteuttamassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tanssiinkutsu kirjoitti:

Olisko niin aktiivista miestä tai naista Oulun tienoolta, joka alkaisi koota meitä vapaita 50 yhteiseen tapaamiseen esim. johonkin tanssipaikkaan:) Monet valittavat paikallisissa sanomalehdissä ja nettipalstoillakin, etteivät keksi mihin mennä tapaamaan ikäisiään. Eipä se taida muuten järjestyä, jos ei löydy riittävän tomeraa koollekutsujaa. Uskoisin, että meitä sinkkuja tulisi sinne vaikka kuinka paljon. Tilaisuudesta voisi muutamia kertoja ilmoittaa paikallisissa ilmaisjakelusanomissa.

Oulussa on muutamia tanssipaikkoja, mutta siellä 50 tuntee itsensä liian vanhaksi. Monet näin ollen jäävätkin kotiin viikonlopun iltoina yksikseen television ääreen, kahdesta huonosta valinnasta valitaan se vähemmän huono.
Mutta jos joku tempaisisi tilaisuuden pystyyn.
Kannattais kokeilla ainakin.
Ei sinne orkesteria tarvita eikä mitään iänikuista vanhaa musiikkia, ei etukäteisrahaa ilmoittautumiseen, tanssipaikat ovat valmiina jo, vain innostava ja houkutteleva ilmoitus, joka ottaa "tuulta alleen".
Uskoisin jonkun olevan riitävän viitseliäs. Kiitokset jo etukäteen hänelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu