Mitä kuuluu?

Hienoa Juha, että avasit hyvä keskustelun. Olet saanut positiivisuutta ja sitä kannattaa jakaa.
Asun pienellä paikkakunnalla ja täällä on paljon yksinäisiä. Eräs nuori tyttö oli nähnyt telkkarista ohjelman yksinäisyydestä ja saanut idean kokeilla yhteistä kokoontumista paikkakunnan kahviossa. Oli laittanut pienen jutun ja ilmoituksen paikallislehteen. Oli paikalla muutaman kaverin kanssa.

Kun käyn iltaisin lenkillä, niin päätin poiketa paikalla. Ihan kivasti juttu onnistui ja paikalla oli porukka nuoria ja neljä meitä iäkkäämpää naista. Yhdellä mummolla oli sukulaisen lapsi mukana. Osaksi olimme kasvotusten tuttuja ja tavanneen ehkä jossain merkeissä, mutta saimme tutustua siinä glögin ja pullan parissa. Kyllä me kaikki saatiin ihan valtavasti kokoontumisesta ja muutama koki olevansa muualta tänne muuttanut, ei sukua ja ystäviä.

Ja kun siinä juteltiin, niin melkein meillä kaikilla oli ollut tai vielä parastakin aikaa jonkinlainen sosiaalinen pelko, jännitys, panikointi josta aloimme vain puhua keskenään ihan kuin aina tuttujen kesken.
Katsotaan jatkossa, mutta sain luvan poiketa erään naisen luona vaikka kylässä.
Ihan hyvää ja kivaa tämä elämä on. Itse selätän yksinäisyyden olemalla aktiivinen ja lyön itseni likoon. Kieltämättä kyllä jännitti lähteä tuohon kokoontumiseen, kun nimen perustella ymmärsin että tempauksen järjestäjät ovat nuoria.

Varastossa on aina töitä.

Eiku hakemaan.

Joku ihme muija - ei edes mitään sukua - on taas itte ittensä kutsunut kylään aatoksi, kun on niiiiiiiiiin yksinäinen. Itte ittelensä yksin ei viitti kinkkua paistaa. Tuppaa ittensä sitten väkisin kylään - aattona. Kiva. Ihan perinne jo.

Tulee kyllä, kun joku hakee ja vie ja käyttää vielä hautuumaalla ja kaffettelee siihen päälle, kun muija vetää rommiklökiä ja kyselee, josko autokuskin ottas.

Voiko vielä enempi joulut ottaa päähän?

Hyvää joulua kaikille, ja iloitkaa, jos saatte olla itteksenne omassa rauhassa, ettei kukaan väkisin tuppaa passattavaksi ja huomioitavaksi.

Ripuli.Kyllä potuttaa vetää vessaa vähänväliä keskellä yötä.

Mitä kuuluu. Vaikea kysymys. Mitähän mulle kuuluu. Olispa jotain kerrottavaa.
Enää vuosiin en ole tuohon osannut mitään vastata. Yleensä se vastaus on kait "mitäpä kummempia tässä".
Jos jotain kuulumista nyt yrittäis tähän väkisin värkätä, niin ei se taitais ilmoista jaarittelua ihmeellisempää olla.

Tässä tietsikalla istun ja yritän keksiä uutta luettavaa. Katselen vaik tämän ketjun edistymistä ja muutenkin palstalaisten kirjoituksia. Mukana keikun.

Joulua en välitä noteerata. Muutaman päivän kun vielä sitä piileskelen, niin johan se on ohi. Kovin puisevaksi on elo ja olo käynyt. Onhan se tuokin jokin kuuluminen.

Minulla on erittäin tyhjää, mikä just nyt jouluna ja pimeydessä tuntuu kamalalta. Soitin iltapäivällä muulle paikkakunnalle ystävälle, joka sitten pitkän ja hyvän keskustelumme jälkeen kävi kahveelle puolisonsa kanssa. Tykkään tästä ystävästäni, mutta silti kovin kirpaisi minua, vaikka yritin olla vertailematta minun ikisinkkuelämääni ja hänen elämään puolison kanssa ja aattona ajavat lapsen luo, jossa lapsenlapsi ja koiralapsi. Iiiik. Mutta tällä ystävällä on kyllä ollut elämässään tosin paljon kärsimystä, rasitusta, joten... Tasan on tuskat ja ilot varmaan, jokseenkin. - Mä, kulutan aikaani vain istumalla ja olemalla ahdistuneisuudesta jäykistynyt. Minäkin sitten keitin kahvia, ja itsekseni yksiössäni sen hörpin. Meni alas.

Kuitenkin, nyt just illansuussa pakottaudun repäisemään itseni ulos ottaen kävelysauvat mukaan. Hiihtelen siellä ja yritän hengästyä, mikä auttanee pääkoppaan asti. Kivaa kun on sula maa, ei liukasta ollenkaan. Asun keskellä pääkaupunkia, mutta silti ihan sama missä, niin luulen, että fiilikset meillä ihan samoja. Tämä on tosi kurja ajankohta, mutta tästä kyllä mennään läpi, muutama yö ja päivä enää, niin helepottaa! - Aattona täälläkään en voi mennä mihinkään, missä olisi muita ihmisiä kuin kerättynä yhteen paikkaan. Ehkä on sillei privaatisti, mutta tarkoitan yleisiä juttuja. Kirkolla on järjestettynä yksi tee se itse -aattoillanvietto, mutta se on sen verran kaukana, että vaikka liikennelaitoksen bussilla sinne pääsisinkin, niin en pääse pois, kun bussit ja ratikat eivät enää kulje. Kuitenkin, nyt just tänään, kun lähden ulos, aion poiketa yhteen monista joulukonserteista tai laulutilaisuuskohan se on. En välitä, osallistunko, aattelin että vain istun siellä sen ajan kuin se kestää ja sitten jatkan taas kävelylenkkiäni. Keskellä kaupunkia on kyllä se hyvä, että on paljon valoja ja aina muita ihmisiä paljon näkyvissä, ruuhkaksi asti, kyllä se jotakin lohtua tuo. Tiedän, sillä olen lapsuudessani asunut syvällä maalla.

Toivon että kaikki ketjua lukevat löytävät jotakin juttua hypätä mahdollisimman ketterästi (!) tästä ajankohdasta yli. Päivä ja tunti kerrallaan, ja radiota, televisiota, nettiä hyväksi käyttäen. Minä olen kovin yksin, vaikka kavereita on elämässäni paljonkin ollut. En ymmärrä, mitä tapahtuu vanhemmiten, kun niitä ei enää olekaan. Olen eläkeläinen. Tämä joulu hiukan ehkä helpompi, kun osuu viikonloppuun. Olen kyllä soitellut puhelimella sekä tekstailla aion niille, joita jossakin on. Monilla on muita ihmisiä elämässä, tiedätte. - Kuulumisiin ja halit kaikille.

ei kuulu mitään. jotenkin nyt ahdistaa poikkeuksellisen paljon. se ei johdu joulusta, joulua en ole ikinä yksinasuessani viettänyt, mutta tää yksinäisyys vaan on niin musertavaa, tuntuu ettei enää pääse pinnalle edes räpiköimään. viikonloppu menee töissä, mutta samanlainen musertava olo sielläkin on koko ajan ja vaikka hetkeksi sitä pääsee karkuun niin kohta se taas yllättää.

Kiitos, ihan mukavasti on asiat.
Koti on siisti. Kinkun laitan yöksi uuniin. Katajaisen vahvan kotikaljan päivällä pullotin ja rosolli on valmista. Lohifileet graavautuu, silli on maustunut ja sinappi vielä vähän tekeytyy. Suklaata ja lähileipomon jättimäisen kääretortun ostin. Vielä vähän koristelen paikkoja aikani kuluksi ja silitän pöydälle komean liinan.

Huomenna, heti aamulla alkaa joulu. On rauhallista ja hiljaista. Kukaan ei soita, ketään ei tule, mihinkään ei ole menoa, mitään ei tarvitse murehtia tai hosua.

Olin iltapäivällä kirpparilla töissä. Putiikkiin poikkesi lapsuusajan koulukaveri ja asuimme samalla kylällä. Olimme nuoruudessa samassa työpaikkaprojektissakin mukana. Nainen tunnisti heti minut, mutta minulla kyllä meni hieman tapaillessa että kuka siinä on. On hurahtanut aikaa yli 30 vuotta kun viimeksi on nähty ja oli kyllä niin paljon muuttunut, että äänestä hänet tunnistin. Oli käymässä äitinsä luona kun on vielä hänen vuoksi kiinnikkeitä kotikonnuille. Kertoi viihtyvänsä pääkaupunkiseudulla, kun siellä on jälkikasvu perheineen. Oli ihan mukava nähdä ja muistella menneitä.

Nyt se on aatto. Mitä kuuluu?

Siteeraan Paulo Coelhoa:
vaikeuksien voittaminen:
Minun on kirjoitettava rakkaudesta. Minun on ajateltava, ajateltava, kirjoitettava ja kirjoitettava rakkaudesta - tai sieluni ei kestä.

Minäpä tiiän mikä on mukavaa yksinäisessä joulussa. Ei tartte kestitä ja lahjoja annella aivan kuin se olis joku kilpailu.
Oon suvun persaukinen. Oon ollu välillä työttömänäkin. Ennen ostelivat kalliita lahjoja ristiinrasriin ja siihen potaskaan piti sit itekki osallistua ku kerta niitä lahjoja iteki sain. Ei ne rikkaat ymmärtäneet kuinka vaikeaa oli edes jotain vastalahjoja heille hankkia. Mahtavatko vielä samaa kulutusjuhlaa viettää. On helppompaa olla yksinään. Ei ainakaan hävetä ku en pysy kisassa mukana. Eikä se ettei mun vaatimattomat lahjani tai tarjoamukseni oikein ilahduta yltäkylläisyyden lapsia. Helpompi näin on. En ainakaan pahota kenenkää mieltä. Toisaalta, hakisin vaikka kuun taivaalta, jos olis oikea ystävä jolle sen lahjoittaisin. Näin on nyt kuitenkin hyvä tai ainaki parempi olla.

Olen joulunvietossa lähisukulaisen luona. Muut ovat pariskuntia, minä ainoa yksineläjä.
Menihän se aatto, ehkä paremmin kuin jos olisin jäänyt yksin kotiin. Silti usein illan mittaan tuli hölmö olo: miksei minulla ole ketään, jonka kanssa jakaisimne elämämme. Miksi minä jään aina yksin?
Nyt olen kylmissäni täällä vieraassa pedissä, en saa unta. Miten toisenlaista kaikki olisi kumppanin, eakastetun kanssa...

Näköjään joku Keissa-trolli hallitsee jouluketjuja.

Keissa on satavarmasti trolli. Voi olla modenkin listoilla.

Aaahh. Joulu on ohi. Taas siitä päästiin eikä mikään muuttunut huonommaksi eikä paremmaksikaan. Ei ainakaan taivas pudonnut niskaamme.

Nyt voinkin syventyä murehtimaan yksinäistä vuoden vaihtumista ja vaikka vappua ja juhannusta samaan syssyyn. :-)

Oikeesti, olen ollu yksin niin monta vuotta ettei heilauta onko pyhä vai arki. Viime vuoden kalenteriin olin kirjoittanut Uudenvuoden aatton kohdalle: "Turha vuosi. Onneks on ohi."
Siinä ei ole runosuoni pahemmin pulpunnut.
Jotain tuommoista nuivaa, mutta niin pahuuksen todenmukaista, kaiketi raapustan tällekin vuodelle muistopuheeksi muutaman päivän kuluttua. Huoh.