Mitä tämä on!?
neo (K.Akkaya)
8509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
herännäissivu. Ilmeisesti lähellä ns. Nokian herännäisliikettä. Katsovat tsunamin olleen Jumalan rangaistus muun muassa hinduille, muslimeille ja Thaimaan lapsiprostituutiolle ja sen asiakkaille.
Tällaista toki löytyy Suomestakin.
Pasi Arolan paskasivu se vain on.
Et usko Jeesukseen Jumalana, eikä Hän ole Herrasi. Et voi kutsua itseäsi kristityksi.
Uskon Jeesuksen Kristukseen Jumalana ja Hän on Herrani.
Hän on aina ollut
Hän on aina oleva
Hän kuoli ristillä
Hän voitti kuoleman
Hän on tuleva takaisin
Hänen nimensä on yli muiden nimien
Jeesus
Hän on minun Herrani ja minun Jumalani
Luin nyt vasta noita sivuja joita linkistäsi löytyi.
Järkyttävää,kahdessakin mielessä.
Minä hengessä jo tiesin tämän kaiken.
Enkä tiennyt,että tämä on totta. Uskoni Jeesuksen lupaamaan totuuden Henkeen vain vahvistuu.
Katsokaa arabian ihmiset,kun Muhammed on opettanut noin,ja mitä arabiassa tapahtuu.
Jos siellä joku ihminen saa kohdata Jeesuksen,hänen perheensä jäsenet uhkaavat tappaa,vaikka pikku veljensä tai sisarensa.'
Minä pyydän jeesuksen tähden ja teidän tähtenne, Hyljätkää Muhammedin koraani. Hän on pettänyt teitä.
On kysymys hirveästä rikoksesta arabian kansoja kohtaan. Sanoin kuvaamaton peto on asunut Muhammedin sydämessä.
Hän ei säästänyt omia heimojaan siltä kauhealta valheelta,jonka palvelija hän oli.
Vaikka länsimaat,venäjä mukaan lukien on häpäissyt Jeesuksen Kristuksen raamatun neuvot,rikollisuuden ja ahneuden perkeleen kanssa. Ei se tee tyhjäksi Jeesuksen totuuden evankeliumia.
Vaikka minun sanani saattavat tuntua teistä, arabian ihmiset kovilta,minä niiden takana rakastan teitä ja tahdon teille hyvää.
Ja tiedän sen,että Jeesus Kristus pystyy rakastamaan teitä vielä enemmän.
Sen tähden minä teille totta puhun.
ja haluan varoittaa teitä "KTS"nimimerkillä olevasta henkilöstä.
Koska hän julkeasti väitti totuutta paskaksi, niin varokaa häntä,ja nähkää että hän kosiskelee teitä,kuin susi lampaaksi pukeutuneena.
Olet paljastanut itsesi tekopyhä saatana!
Olet niin lahjakas kiroamaan,että olen varma,ettei se ainakaan Pyhän Hengen lahja ole.