Olin ennen jouluihmisiä. Jaksoin odottaa ja jaksoin rakentaa. Riemuitsin kuusesta ja koristeista ja valoista... Tätä nykyä toivon vain, että joulu menee nopeasti ohi, että se on kärsitty pois päiväjärjestyksestä. Mieluiten hyvin nopeasti. Ja suurin syy siihen on yksinäisyys sekä särkynyt sydän. Kun jouduin vuosi sitten nielemään tappioni iskeytyi samalla myös jouluun leima - minulla ei ole ketään tärkeää, ei ketään, joka rakastaisi ja sulkisi syliinsä. On vain heikkenevät vanhemmat, hiukan etäiset sisarukset, kaukaiset ystävät. Ja miten olenkaan toivonut rakkautta! Toivonut ja odottanut, mutta turhaan. Toivonut, että minut pelastettaisiin elämäni kurjuudelta, sen viiltäviltä reunoilta, mutta tuo toive on turha. Olen jatkuva epäonnistuja rakkaudessa, elämän alisuorittaja. Etsin ja haluan jotain mitä tuskin on olemassakaan. Jotain tavoittamatonta.
Haluaisin pyyhkiä kalenterini tyhjäksi kaikista juhlapäivistä. Elää vain puhtaita valkeita toistensa toistoja. Olla nainen, jonka maailma unohti ja joka unohti maailman.
Haluaisin pyyhkiä kalenterini tyhjäksi kaikista juhlapäivistä. Elää vain puhtaita valkeita toistensa toistoja. Olla nainen, jonka maailma unohti ja joka unohti maailman.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et ole ainoa joka pelkää pitkiä juhlapyhiä . Minä kans kammoksun niitä kuin ruttoa. Mikä se on että pitää muka käydä kaikki sukulaiset jouluna ja pääsiäisenä läpi . Ei tartte enkä käy sais vaan olla yksikseen ja mennä peitonalle tai vaikkapa töihin .
Kun saisikin olla peiton alla yksin ja hiljaisuudessa. Yritin sitä vuosi sitten, mutta pakko oli vääntää hymy kasvoille ja olla sosiaalinen. Ehkä sitä joskus taas tuntee iloa joulunpyhistäkin, mutta nyt ne ovat vain raskas rasti.
Asennekysymys... ajatuksensa voi valita. Valita nauttia elämästä.
Suru on parempi surra pois kuin teeskennellä.
"On vain heikkenevät vanhemmat, hiukan etäiset sisarukset, kaukaiset ystävät. "
Mulla vanhemmat ovat vielä ok kunnossa toistaiseksi, sisaruksia ei ole ja ystävät on läheisiä.
Tiedän kyllä tunteen kun rakkaus puuttuu..tänäkin vuonna se oli minulla todella lähellä, mutta vilahti oven välistä ulos.
Meitä on monia muitakin, miehiäkin, ihan samassa tilanteessa. Osa on töissä jopa ettei tarvitse olla yksin kotona jne.
Ei ne kaikki muut ole onnellisia/perheellisiä ja sinä ainut joka on yksin.
Minäkin toivoin joskus rakkautta, mutta tuntuu ettei sitä tällainen mies saavuta. Liian pehmoinen sydän ja poikamaiset kasvot.
Olen alkanut valitettavasti vieraantua ystävistäni, kun he kaikki joko ovat perheellisiä tai parisuhteessa. Yhteiset illanvietot on jo kammotus silloin kun paikalle tullaan kumppanin kanssa ja itse olen se ainoa sinkula siellä joukossa. En aiemmin ymmärtänyt sitä miten jotkut voivat vihata joulua tai tuntea itsensä yksinäiseksi silloin, mutta nykyään tiedän miltä se tuntuu. Kun oma elämä ei vain toteudu sellaisena kuin haluaisi ja yhtäkkiä sitä pitäisikin tuntea iloa ja riemua kun ei vain... tunne.
Minulla oli tuollainen tunne tuossa muutama vuosi sitten myös, mutta se on jo mennyt ohi johtuen siitä että on tullut vastaan pareja jotka ovat eronneet ja lapset juoksevat sitten eri vanhempien luona jne.
Valitettavasti tiedän hyvin tarkkaan mitä tarkoitat. Ei siinä oikein muu auta kuin yrittää toteuttaa sitä siihen suuntaan kuin haluaa jos pystyy.
Aikansa se ottaa. Tiedän, että niin kauan kuin minulla on yhä tunteita häntä kohtaan on suruakin. Kun kipu loppuu on rakkauskin ohi.
Vinkkinä, älä jää roikkumaan yhteen ainoaan ihmiseen elämässäsi koska se tekee vain itsestäsi entistä yksinäisemmän. Hukkasin joskus muutaman vuoden tuolla tavoin.
Miten ihana pelastus onkaan ollut kun sisko tuli Suomeen tänä jouluna käymään. Ei tämä joulu ollutkaan enää niin synkkä ja valoton ja taival yhtä pitkä kuin ennen, ja ne tärkeimmät harvat ovat muistaneet.
Kaipaan vain nukkua ja levätä ja ehkä maailma joskus taas on hyvä. 2017 odottaa.
https://youtu.be/F-J0P9K9BJc