Moi :)
Muistatkohan, kun vuosia sitten tulit yhtenä iltana sanomaan jotakin ollessamme ensimmäistä kertaa kahden. Olin kiinnittänyt sinuun huomiota alusta alkaen, mutta en ollut villeimmissä kuvitelmissanikaan ajatellut, että sinä olisit noteerannut minua.
Mikä siinä on, että edelleen - vuosien jälkeen - joka kerta kun katseemme kohtaavat, tuntuu kuin maailma pysähtyisi ympärillä, sydän ottaa ylimääräisen laukan ja alitajuntaani yrittää muodostua sanat "kunpa meillä olisi ollut mahdollisuus"? Viimeksi eilen. Astuin ovesta ulos ja kuljit juuri sattumalta ohi. Katseemme kohtasivat vain nanosekunniksi, mutta siinäkin ajassa muu maailma ehti pysähtyä ja sumentua ympäriltä, ja hetken aikaa tiedostin vain sinut. Kesti kauan, ennen kuin onnistuin räpiköimään irti tunteistani ja keskittymään taas muihin asioihin. Siltikin vilahtelelet edelleen ajatuksissani.
Haluaisin ajatella että koska minusta tuntuu tältä, täytyy sinustakin tuntua samalta. Haluaisin uskoa, etten tuntisi näin ellei satunnaisissa kohtaamisissamme olisi sinun puoleltasi minkäänlaista vastakaikua. Olet välillä jäänyt juttelemaan kanssani silloin kun olemme olleet kahden, ja voisin vaikka vannoa että olen ollut huomaavinani silloin sinunkin katseessasi ja olemuksessasi jotakin erityistä. Kunpa tietäisin, onko se totta vai toivonko sitä vain niin paljon, että kuvittelen asioita joita ei ole olemassa.
Tilanteesi vuoksi en aio tehdä elettäkään asian selvittämiseksi, ja uskoisin ettet sinäkään siihen ryhdy. Arvostan sitä; haluat tehdä niin kuin on oikein ja kunniallista. Mutta miksi helvetissä tunnen näin vuodesta toiseen, vaikka tiedän faktat? Miksi aina kohdattuamme jossakin kestää niin kauan, että saan kerättyä itseni typeristä unikuvista joissa saan painautua syliisi, nähdä suoraan sieluuni porautuvan katseesi ja tuntea kätesi ympärilläni?
Hyvää ja rauhallista joulua sinulle joka tapauksessa :) Toivottavasti olet onnellinen elämässäsi, mitä ikinä se sitten pitääkään sisällään. Toivon, että löydän jossain vaiheessa vielä rinnalleni jonkun, joka pyyhkii ajatukset sinusta lopullisesti pois ja jonka läsnäollessa saisin kokea luvallisesti kaikki ne tunteet, joista tällä hetkellä näen vain satunnaisia välähdyksiä. Vähempi ei riitä. Kauniita unia <3
Muistatkohan, kun vuosia sitten tulit yhtenä iltana sanomaan jotakin ollessamme ensimmäistä kertaa kahden. Olin kiinnittänyt sinuun huomiota alusta alkaen, mutta en ollut villeimmissä kuvitelmissanikaan ajatellut, että sinä olisit noteerannut minua.
Mikä siinä on, että edelleen - vuosien jälkeen - joka kerta kun katseemme kohtaavat, tuntuu kuin maailma pysähtyisi ympärillä, sydän ottaa ylimääräisen laukan ja alitajuntaani yrittää muodostua sanat "kunpa meillä olisi ollut mahdollisuus"? Viimeksi eilen. Astuin ovesta ulos ja kuljit juuri sattumalta ohi. Katseemme kohtasivat vain nanosekunniksi, mutta siinäkin ajassa muu maailma ehti pysähtyä ja sumentua ympäriltä, ja hetken aikaa tiedostin vain sinut. Kesti kauan, ennen kuin onnistuin räpiköimään irti tunteistani ja keskittymään taas muihin asioihin. Siltikin vilahtelelet edelleen ajatuksissani.
Haluaisin ajatella että koska minusta tuntuu tältä, täytyy sinustakin tuntua samalta. Haluaisin uskoa, etten tuntisi näin ellei satunnaisissa kohtaamisissamme olisi sinun puoleltasi minkäänlaista vastakaikua. Olet välillä jäänyt juttelemaan kanssani silloin kun olemme olleet kahden, ja voisin vaikka vannoa että olen ollut huomaavinani silloin sinunkin katseessasi ja olemuksessasi jotakin erityistä. Kunpa tietäisin, onko se totta vai toivonko sitä vain niin paljon, että kuvittelen asioita joita ei ole olemassa.
Tilanteesi vuoksi en aio tehdä elettäkään asian selvittämiseksi, ja uskoisin ettet sinäkään siihen ryhdy. Arvostan sitä; haluat tehdä niin kuin on oikein ja kunniallista. Mutta miksi helvetissä tunnen näin vuodesta toiseen, vaikka tiedän faktat? Miksi aina kohdattuamme jossakin kestää niin kauan, että saan kerättyä itseni typeristä unikuvista joissa saan painautua syliisi, nähdä suoraan sieluuni porautuvan katseesi ja tuntea kätesi ympärilläni?
Hyvää ja rauhallista joulua sinulle joka tapauksessa :) Toivottavasti olet onnellinen elämässäsi, mitä ikinä se sitten pitääkään sisällään. Toivon, että löydän jossain vaiheessa vielä rinnalleni jonkun, joka pyyhkii ajatukset sinusta lopullisesti pois ja jonka läsnäollessa saisin kokea luvallisesti kaikki ne tunteet, joista tällä hetkellä näen vain satunnaisia välähdyksiä. Vähempi ei riitä. Kauniita unia <3
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moi. Ota yhteyttä. Jo minulla olisikin jotain sinun suhteeSi mielessä mutta kun en vaan osaa lukea sinun ajatuksia.
Kunpa se olisitkin sinä. Mahdollisuus lienee yksi miljardista, mutta anna vinkki? Meidän molempien etunimien alkukirjain? :)
Sama kirjain?
Ei ole sama kirjain.
En se sitten minä ole.
Mitä helv... asun omakotitalossa... asuuko täällä joku muukin?
:D
Tarkoitin oikeastaan tuolla samalla talolla samaa työpaikkaa. Onneksi välipäivät antavat hyvän syyn tehdä tämä viikko töitä kotoa käsin. Olen jopa onnistunut työntämään hänet hetkittäin pois mielestäni.