H.J.

En ole päässyt palstalle vähään aikaan, mutta toivoisin, että voisimme jatkaa keskustelua nyt. Kävin lukemassa viestisi.

Mielestäni suurimmassa osassa (mm. helluntailaisuus) korostetaan fyysisen välittäjän tarvetta. Kun ihminen tulee johonkin kokoukseen, häntä pyydetään tekemään parannus, antamaan elämä Jeesukselle jne. Hänen kanssaan rukoillaan, syntejä pyydetään anteeksi ja Pyhää Henkeä pyydetään tulemaan. Vasta paljon myöhemmin otetaan kaste. Eli kaste ei todellakaan toimita fyysisen välittäjän virkaa. Se tapahtuu vasta sitten, kun ihminen on antanut elämäsä Jeesukselle. Miten vanhoillislestadiolaisten keskuudessa "kääntyminen" toimitetaan?
8733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eipä siinä noin käytännössä ole kyse sen kummemmasta, kuin että uskovainen saarnaa katuvaiselle synnit anteeksi. Monet varmaan ajattelevat, että ne vl:t vaativat ensin kaikenlaisia katumusharjoituksia ja kieltäymyksiä, ennen kuin "kääntymys" voidaan suorittaa. Todellisuudessa uskovaisella ei ole missään tilanteessa oikeutta toimia toisen ihmisen sielun tilan arvioijana, vaan evankeliumia on saarnattava kaikille sitä janoaville.

Äänestä
  • Sanoit, että sinusta se, että muualla ei korosteta fyysisen välittäjän tarvetta kertoo siitä, ettei heillä ole Pyhää Henkeä. Nyt kun kuulit, että muissakin yhteisöissä sitä korostetaan, niin mitä mieltä olet? Miten voit nyt väittää, että vain teillä on Pyhä Henki?

    Kysyin myös aiemmin, että entä ne suunnat, jotka erosivat vanhoillislestadiolaisuudesta, onko heillä Pyhä Henki? Jos mielestäsi ei ole, niin miksi? Ja miten Pyhä Henki menetetään?

    Äänestä

  • Riika kirjoitti:

    Sanoit, että sinusta se, että muualla ei korosteta fyysisen välittäjän tarvetta kertoo siitä, ettei heillä ole Pyhää Henkeä. Nyt kun kuulit, että muissakin yhteisöissä sitä korostetaan, niin mitä mieltä olet? Miten voit nyt väittää, että vain teillä on Pyhä Henki?

    Kysyin myös aiemmin, että entä ne suunnat, jotka erosivat vanhoillislestadiolaisuudesta, onko heillä Pyhä Henki? Jos mielestäsi ei ole, niin miksi? Ja miten Pyhä Henki menetetään?

    Pyhä Henki ei tule synergismistä, ts. ilman evankeliumia: "Poikani tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi". Tämän vallanhan Jeesus omilleen antoi: Joh.20:21. "Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22. Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

    Tämä Jumalan vanhurskaus siis siirtyy uskosta, uskoon (muistaakseni Room.1:17). Ts. siirtyy uskovaiselta, toiselle. Näim on aina Raamatussa.

    Eivät sekaoppiset eriseuraiset voi julistaa: Jumalan valtkunnan evankeliumia, koska he eivät tunne Jumalan Henkeä, vaan hakeutuvat porukkaan, jossa saa uskoa omiin luuloihinsa.

    Äänestä

  • larssi kirjoitti:

    Ne suunnat jotka ovat meistä lähteneet tai eivät halua meitä kuulla, ei ole Juamlasta: 6. "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."

    On oleva yksi lauma ja yksi paimen ja hänen omansa seuraavat häntä, mutta mukalaisen ääntä he eivät kuule, koska eivät tunne sitä, vaan pakenevat sitä, (Joh.10).). Jos henki on sama, miksi ollaan eripaikassa ja opetetaan eritavalla? Muukalaisen joukossa ei vahingossakaan ole Jumalan lapsia, koska he eivät sitä kuule ja jopa sitä pakenevat.

    Raamattu puhuu epäuskoisista eriseuroista, joita tulee karttaa:

    Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
    11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.

    1.Kor.1:10. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa.

    viestiäni kunnolla. H.J. sanoi aiemmin, että vain teillä on Pyhä Henki. Kysyin, että mistä sen voi tietää. Hän sanoi että muilla ei korosteta fyysisen välittäjän tarvetta uskoon tulemisessa ja Pyhän Hengen saamisessa. Minä korjasin väitteen ja sanoin, että useimmissa yhteisöissä sitä korostetaan.

    Äänestä

  • larssi kirjoitti:

    Ne suunnat jotka ovat meistä lähteneet tai eivät halua meitä kuulla, ei ole Juamlasta: 6. "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."

    On oleva yksi lauma ja yksi paimen ja hänen omansa seuraavat häntä, mutta mukalaisen ääntä he eivät kuule, koska eivät tunne sitä, vaan pakenevat sitä, (Joh.10).). Jos henki on sama, miksi ollaan eripaikassa ja opetetaan eritavalla? Muukalaisen joukossa ei vahingossakaan ole Jumalan lapsia, koska he eivät sitä kuule ja jopa sitä pakenevat.

    Raamattu puhuu epäuskoisista eriseuroista, joita tulee karttaa:

    Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
    11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.

    1.Kor.1:10. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa.

    "Jos henki on sama, miksi ollaan eripaikassa ja opetetaan eritavalla?"

    Samaa voin kysyä sinulta. Miksi vain te olisitte oikeassa? Mitä sinä mielestäsi tee siten, että olet oikeassa? Vai onko sinunkin mielestäsi kyse siitä, että vain Pyhä Henki vaikuttaa teillä? Miten se ilmenee ja miten voit sanoa, että muilla sitä ei ole?

    Ja ymmärrät varmaan, että antamasi Raamatun lauseet, voidaan käyttää kertomaan myös muista uskovaisista.

    onko täällä Pyhä Henki. Jos he vastaavat on. Kysykää onko muuallkin Pyhä Henki. Jos he vastaavat on, kääntykää ja lahtekää pois.

    Äänestä

  • KHH kirjoitti:

    onko täällä Pyhä Henki. Jos he vastaavat on. Kysykää onko muuallkin Pyhä Henki. Jos he vastaavat on, kääntykää ja lahtekää pois.

    mahdollisesti Lutherilta, muistatko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Riika kirjoitti:

En ole päässyt palstalle vähään aikaan, mutta toivoisin, että voisimme jatkaa keskustelua nyt. Kävin lukemassa viestisi.

Mielestäni suurimmassa osassa (mm. helluntailaisuus) korostetaan fyysisen välittäjän tarvetta. Kun ihminen tulee johonkin kokoukseen, häntä pyydetään tekemään parannus, antamaan elämä Jeesukselle jne. Hänen kanssaan rukoillaan, syntejä pyydetään anteeksi ja Pyhää Henkeä pyydetään tulemaan. Vasta paljon myöhemmin otetaan kaste. Eli kaste ei todellakaan toimita fyysisen välittäjän virkaa. Se tapahtuu vasta sitten, kun ihminen on antanut elämäsä Jeesukselle. Miten vanhoillislestadiolaisten keskuudessa "kääntyminen" toimitetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu