Hankittiin ulko-oveen varmuuslukko Boda tai oikeastaan käytävälle johtavaan oveen, lukko ei ollut siis ulkona.
Aluksi sitä käytettiin silloin tällöin puolen vuoden ajaneikä ollut ongelmia, sen jälkeen sitä ei käytetty lainkaan.
Kun tänään yritin panna ovea varmuuslukkoon, erityisesti ulkopuolelta , niin aluksi se ei onnistunut lainkaan. Kun panin lukkoon , avain pyörähti niin, että lukonkielekettä uli esille sentin verran. Enempää avain ei pyörinyt. Piyi liiketta avainta puolisen minuuttia, ennen kuin lukko aukesi. Ei juuri auttanut vaikka lukkoon pani öljyä
Ei kai lukko voi olla kulunut. Eihän tuollaiseen lukkoon voi luottaa .
Missä on vika? Olisiko lukkoa pitänyt käyttää enemmän?
varmuuslukko ei toimi
pöljä.ja.lukko
1
682
Vastaukset
- 2314rf342323
Avaimessa vikaa, vääntynyt? Aika epätodennäköistä että lukko hajoaisi noin nopeasti mutta kaikkihan voi mennä rikki, yleensä avaimessa vikaa tai lukkoon mennyt jotain ylimääräistä..
Ovia ei kannata ainakaan paiskoa, kaikki hajoaa ovista silloin ja seinätkin saattaa halkeilla, tiivisteet menee rikki, en väitä että olet paiskonut tai joku muu mutta kun sekin on niin valitettavan yleistä että ovi hakataan kiinni niin silmittömällä voimalla että hajoaahan niistä ovista jo se puurunkokin lukkojen ympäriltä.
No kerro miten kävi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845297Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.303526Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402874Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin272094Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.591851Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861646- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71175