kuinka voin elää valheessa

Hei!
olen 18.vuotias tyttö ja en tiedä kiinnostaako ketään tämä, mutta haluan elää mutta haluan samalla kuolla. En pyydä empatiaa itselleni haluan vain mielestäni pois vanhat muistoni jotka itkettävät minua aina kun katson jotain joka tuo mieleeni asiat joita en haluaisi muistaa lapsuudestani, tai kun otan alkoholia. Olen koko ikäni ollut yksin ja minua on kiusattu ja hyväksikäytetty henkisesti ja fyysisesti. Kun koitan suunnata itseäni eteenpäin elämässä joku päivä tajuan että elän valheessa. En pysty suuntamaan katsettani tulevaan jos ikävät muistot minulla on koko ajan mielessä. Onko elämässä mitään iloa, joulu on lähestymässä ja perhe kokoontuu taas yhteen ja iloitsevat yhdessä, mutta minä hymyilen teko hymyä ja koitan olla iloinen heidän edessä, mutta oikeasti haluaisin sanoa itselleni -miksen minä voi iloita yhtä päivää, edes pienen hetken. Juon alkoholia kun minua masentaa ja itken että en jaksa enään, mutta minun on pakko jaksaa perheeni takia etten pilaisi heidän joulua. Olen niin surullinen ja mitkään psykologit eivät auta minua vaikka olen käynyt monella. Luulette että hanki lääkkeet! Mutta auttaako ne todella, ehkä ne vievät vain pois todellisuuden, mutta kai te tajuatte että todellisuus palaa kun lääkkeen vaikutus loppuu. Katson peilistä ja näen itseni, kun katson silmiini syvälle, näen vain surulliset silmät. Jos saisi toivoa mitä vain, haluan lapsuuteni takaisin kun se minulta vietiin. On hienoo että lapsi saa leikkiä 5.vuotiana iloisena kavereitten kanssa hiekkalaatikolla josta jää aikuisiälläkin muistot, -minä taas, naapurin poika hyväksi käytti minua monta kertaa ja antoi ison tällin otsalohkooni että en pysty muistamaan lapsuuttani, mikä on surullista. Kun koulussa sanottiin mikä oli paras lapsuuden muisto, itkin sisälläni ja käteni alkoivat täristä niin että jouduin laittaa ne pulpetin taakse piiloon. Tiedän että joillekkin on tapahtunut samoin kuin minulle. Kun katson siskon tyttöäni, en halua hänelle samaa kohtaloani kun hän täyttää viisi. Ainut asia joka pitää minua on kasassa että olen vahva ulkoa, mutta sisältä olen kuin vanki. Jos minulle ei olisi käyny lapsena mitään olisinko iloinen persoona enkä miettisi kuolemaa. Jos voisin kertoa äitilleni siitä katsoisiko hän minua eri näkökulmasta ja antaisi sääliä minulle,. Olen niin väsyny. Jos vielä miettisin tätä elämää ennen kuin tekisin mitään hätäisiä päätöksiä. Olen iloinen että sain jakaa tämän. En ole pahoillani elämästäni, olen vain pahoillani että minulle sattui tuollainen kohtalo.
Kuinka kukaan voisi elää valheessa. Äitini sanoo aina että minä tunnen sinut! Mutta oikeasti äitini ei tiedä kuka oikeasti olen, ei edes ulkoa. Ulkokuori saattaa hämätä. Edes sinä et tiedä kaikkea mitä olen kokenut ja et voi tuntea tätä tuskaa ja häpeää, koska sinun lapsuutesi oli varmaan iloisempaa kun minun. Kai tässä pitää mennä eteenpäin valheessa, niin kauan kun rohmahdan todella.
Minulla ei ole isää, ystäväni kuoli joka oli minulle rakas, hyväksikäyttö, kiusaaminen, yksinäisyys, masennus, epäonni, ero, valheessa eläminen, kaverin menetys kun olis pieni.. Onko vielä mitään mitä tässä elämässä pitää kokea. KOHTALON IIVAA. Minusta on tullut vahvempi, mutta sillä on seuraamuksensa, en tunne mitään,empatiaa ketään kohtaan, en pysty rakastamaan, en tunne vihaa. olen kylmä kaikkia kohtaan, vaikka muuttaisin hiusten väriä sata kertaa, tai muuttaisin tyyliäni eine vie mitään pois päästäni. Olen kuin kävelevä zombi ilman tunteita. En tiedä mikä olen tai kukan kysyn sitä aina itseltäni. EHKÄ VIELÄ VOIN MUUTTUA TAI JOKU VOISI MUUTTAA MINUA -olen vielä nuori ja elossa. kIITOS ETTÄ LUITTE TEKSTINI TÄMÄ SAI MINUT AJATTELEMAAN ITSEÄNI ENEMMÄN.