kuinka voin elää valheessa

valheenvanki11

Hei!
olen 18.vuotias tyttö ja en tiedä kiinnostaako ketään tämä, mutta haluan elää mutta haluan samalla kuolla. En pyydä empatiaa itselleni haluan vain mielestäni pois vanhat muistoni jotka itkettävät minua aina kun katson jotain joka tuo mieleeni asiat joita en haluaisi muistaa lapsuudestani, tai kun otan alkoholia. Olen koko ikäni ollut yksin ja minua on kiusattu ja hyväksikäytetty henkisesti ja fyysisesti. Kun koitan suunnata itseäni eteenpäin elämässä joku päivä tajuan että elän valheessa. En pysty suuntamaan katsettani tulevaan jos ikävät muistot minulla on koko ajan mielessä. Onko elämässä mitään iloa, joulu on lähestymässä ja perhe kokoontuu taas yhteen ja iloitsevat yhdessä, mutta minä hymyilen teko hymyä ja koitan olla iloinen heidän edessä, mutta oikeasti haluaisin sanoa itselleni -miksen minä voi iloita yhtä päivää, edes pienen hetken. Juon alkoholia kun minua masentaa ja itken että en jaksa enään, mutta minun on pakko jaksaa perheeni takia etten pilaisi heidän joulua. Olen niin surullinen ja mitkään psykologit eivät auta minua vaikka olen käynyt monella. Luulette että hanki lääkkeet! Mutta auttaako ne todella, ehkä ne vievät vain pois todellisuuden, mutta kai te tajuatte että todellisuus palaa kun lääkkeen vaikutus loppuu. Katson peilistä ja näen itseni, kun katson silmiini syvälle, näen vain surulliset silmät. Jos saisi toivoa mitä vain, haluan lapsuuteni takaisin kun se minulta vietiin. On hienoo että lapsi saa leikkiä 5.vuotiana iloisena kavereitten kanssa hiekkalaatikolla josta jää aikuisiälläkin muistot, -minä taas, naapurin poika hyväksi käytti minua monta kertaa ja antoi ison tällin otsalohkooni että en pysty muistamaan lapsuuttani, mikä on surullista. Kun koulussa sanottiin mikä oli paras lapsuuden muisto, itkin sisälläni ja käteni alkoivat täristä niin että jouduin laittaa ne pulpetin taakse piiloon. Tiedän että joillekkin on tapahtunut samoin kuin minulle. Kun katson siskon tyttöäni, en halua hänelle samaa kohtaloani kun hän täyttää viisi. Ainut asia joka pitää minua on kasassa että olen vahva ulkoa, mutta sisältä olen kuin vanki. Jos minulle ei olisi käyny lapsena mitään olisinko iloinen persoona enkä miettisi kuolemaa. Jos voisin kertoa äitilleni siitä katsoisiko hän minua eri näkökulmasta ja antaisi sääliä minulle,. Olen niin väsyny. Jos vielä miettisin tätä elämää ennen kuin tekisin mitään hätäisiä päätöksiä. Olen iloinen että sain jakaa tämän. En ole pahoillani elämästäni, olen vain pahoillani että minulle sattui tuollainen kohtalo.
Kuinka kukaan voisi elää valheessa. Äitini sanoo aina että minä tunnen sinut! Mutta oikeasti äitini ei tiedä kuka oikeasti olen, ei edes ulkoa. Ulkokuori saattaa hämätä. Edes sinä et tiedä kaikkea mitä olen kokenut ja et voi tuntea tätä tuskaa ja häpeää, koska sinun lapsuutesi oli varmaan iloisempaa kun minun. Kai tässä pitää mennä eteenpäin valheessa, niin kauan kun rohmahdan todella.
Minulla ei ole isää, ystäväni kuoli joka oli minulle rakas, hyväksikäyttö, kiusaaminen, yksinäisyys, masennus, epäonni, ero, valheessa eläminen, kaverin menetys kun olis pieni.. Onko vielä mitään mitä tässä elämässä pitää kokea. KOHTALON IIVAA. Minusta on tullut vahvempi, mutta sillä on seuraamuksensa, en tunne mitään,empatiaa ketään kohtaan, en pysty rakastamaan, en tunne vihaa. olen kylmä kaikkia kohtaan, vaikka muuttaisin hiusten väriä sata kertaa, tai muuttaisin tyyliäni eine vie mitään pois päästäni. Olen kuin kävelevä zombi ilman tunteita. En tiedä mikä olen tai kukan kysyn sitä aina itseltäni. EHKÄ VIELÄ VOIN MUUTTUA TAI JOKU VOISI MUUTTAA MINUA -olen vielä nuori ja elossa. kIITOS ETTÄ LUITTE TEKSTINI TÄMÄ SAI MINUT AJATTELEMAAN ITSEÄNI ENEMMÄN.

3

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      Kerrot sinua kalvavasta pahasta olosta, jota osittain joudut peittelemään. Kerrot myös hakeneesi apua psykologilta, mutta se ei oikein ole auttanut. Minusta tuntuu kuitenkin terveeltä, että käyt keskustelemasa ja huojentamassa mieltäsi. Elämän varrella kokemasi asiat eivät tietenkään mitätöidy tai poistu, mutta terapian ja korjaavien kokemusten avulla voit oppia käsitetlemään ne, loppujen lopuksi antamaan anteeksi ja vapautumaan menneisyyden kahleesta. Aito ilo ei ole sisältäsi kuollut vaan sille tulee tilaa sitten kun pystyt sen ottamaan vastaan.
      Mietin, että tunnut pelkäävän lääkkeitä, joita sinulle on suositelut. Sen sijaan 'lääkitset' itseäsi pahaan oloon alkoholilla. Se ei kuitenkaan paranna sinua ja sisältää monin verroin enemmän haittoja kuin lääkkeet, jotka parhaimmillaan lisäävät elämänlaatuasi. Suosittelen sinun harkitsevan sinulle suositeltuja lääkkeitä uudestaan.
      Perheesi tuntuu olevan sinulle tärkeä. Voisit varmaan jotain sisäisestä maailmastasi heillekin avata ja kertoa voinnistasi.
      Ihminen voi elää hyvää elämää menneisyydestään riippumatta, jos saa tukea ja pystyy uuudelleenrakentamaan elämänsä. Vaikka olisi kokenut miten kovia, aina voi niistä myös toipua. Toivoa on aina.
      Siihen kannustaa diakoni Merja

    • merjapuoskari

      Merja on diakoni ei lääkäri. Et voi kirkon puoskari ottaa hyvällä omallatunnolla kantaa lääkkeisiin.

    • Peili2

      Hei,

      Siskon tyttöni on kokenut jotain samaa mikä on hirveää. Hienoa että sinäkin olet hakenut apua. Hänelle terapia antoi paljon helpotusta tilanteeseen ja sitä suosittelen sinullekin. Se on välillä raskasta mutta opettaa sinulle tärkeitä taitoja. Se on kuin maraton kunnon rakentaminen tai harjoittelu. Pala palalta asiat ratkeavat mutta aikaa siinä menee vuosi tai kaksi.

      Sinulla on mahtava elämä edessä. Toivon sydämmestäni että menet psykoterapiaan sillä se tutkitusti auttaa hyvin usein.

      Aluksi hän käytti myös lääkkeitä. Jossain vaiheessa ne jätettiin pois, ensin annosta laskettiin. Niiden avulla hän jaksoi käydä terapiassa ja nyt hän ei tarvitse niitä enää. Hänen olonsa on niin paljon parempi.

      Olet rohkea joten sinäkin pystyt siihen ihan varmasti kun noin pitkälle olet päässyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      49
      2939
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1179
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      971
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      941
    Aihe