Itsenäisellä valtiolla on suvereniteetti, itsemääräämisoikeus, ja samoin minulla,
yksilöllä, samoin kuin jokaisella meistä.
* * *
PAKKOruotsi ja PAKKOuskonto ovat läntisen naapurin kolmella hyökkäys-
sodalla Suomeen ja suomalaisille pakotettu, samalla kun maamme vallattiin ja asukkaat alistettiin palvelijoiksi ja nöyryytettiin.
_________________
Minä rukoilen aina Luojaa, Taivaan isää, niinkuin äiti opetti , itse jatkoin yksin ilman vanhempiani muutettuani, ja edelleenkin rukoilen aamurukoukseni.
Olen kokenut Hänen olevan kanssani, Hän ohjaa minun ajatuksiani, sanojani, askeleitani ja tekojani.
Se on eräänlaista mindfullnessia, rentoutumista, rauhaa ja iloa, jota Hän antaa.
Se on minun oma hyvä uskontoni.
* * *
Itsenäiselle eivät sovi PAKKOruotsi ja PAKKOuskon-
to___
1
161
Vastaukset
- Kieliä-olen
opiskellut: englanti sujuu, saksa, ranska ja espanja,
kaksi viimemainittua vain hiukan.
Englanti on paras,
saksakin (luin pitkän saksan) jotenkin.
Tulevaisuudessa olisi lasten hyvä oppia myös kiinan kieli.
(Suomenruotsia ei tarvita.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743457Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1211797Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2631512- 741366
- 671269
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991117Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521109- 631011
- 22947
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893