Terve kaikille!
Ollaan tässä hankkimassa ensikesänä pointterin pentua, kotona on kohta 8-vee springeri uros. Haluaisin kysyä sitä, että tietenkin on vaadittava kasvattajalta, että hän käyttää pentuja ensimmäisessä rokotuksessa, mutta voiko kasvattajalta myös vaatia, että hän on tarkistuttanut pentujen lonkat eläinlääkärillä?
Lonkkakuvat
4
558
Vastaukset
- muoriska
Noin pieniä pentuja ei kannata kuvata, eikä se sitäpaitsi ole mahdollistakaan, kun niitä ei ole hyvä rauhoittaa sillä aineella, liian vaarallista, tai siis turha riski. Taas joku palpaatioon perustuva tutkimus ei kerro yhtään mitään.
Paras tae hyville lonkille on, että koiran sukupuuta kun ylöspäin tutkit, niin jos ainakin kolmessa polvessa on lonkka-asiat molempien vanhempien puolelta kunnossa, niin ei se kyllä sitten enää kasvattajan vika ole, jos pennulla jotakin vanhempana lonkissa ilmenee. Eikä todennäköisesti ilmenekään. - iiks
Lonkkanivelen kasvuhäiriön syntyyn vaikuttavat perinnöllisyyden lisäksi hyvin suuressa määrin myös ympäristötekijät eli se saako koira luustonsa ja niveltensä kehitykselle optimaalista ravintoa ja saako se sopivasti ja sopivaa liikuntaa (ei siis liikaa eikä liian vähän, ei myöskään liian rajua). Lonkat voi "tarkastaa" ainoastaan röntgenkuvaamalla. Eli pennun lonkkia ei kuvata, koira kuvataan vasta sitten kun se on kasvunsa kasvanut, jolloin nähdään mitä lonkasta on tullut (rodusta riippuen siis 12-24 kk).
Ja miksi on vaadittava kasvattajalta, että hän rokotuttaa pennut ensimmäisen kerran?
Tietysti, jos otat vasta 3 kk vanhan pennun niin silloin, koska eka rokotus annetaan 12 viikon iässä. 7-8 viikkoisella pennulla on vielä emän maidosta saatu immuniteetti. Ainoa, mitä voidaan 8 viikkoiselle pennulle harkita on parvorokotus, mikäli seudulla on liikkeellä parvoepidempiaa. Muutoin ei sillekään ole tarvetta.
Tarkista sen sijaan, että pennut on madotettu asianmukaisesti (vähintään 3 kertaa). Ja siis tietysti myös emä kantoaikana. Voit myös kysyä tarkastuttaako kasvattaja pennut eläinlääkärillä (moni kasvattaja tämän tekee). Tuossa tarkastuksessa saadaan kuitenkin selville vain se, mikä sillä hetkellä on nähtävissä. Eli ell kuuntelee sydämen ja keuhkot, tarkastaa ihon, tunnustelee vatsaa, katsoo silmät ja tarkastaa kivekset. - FAU
Hetkinen,miten niin kasvattajan on käytettävä pentu rokotuksella?
Ensimmäinen rokotushan annetaan 12viikkoisena ja luovutus on 7-8viikkoisena.
viralliset lonkkakuvat saa ottaa aikaisintaan koiran ollessa vuoden ikäinen.Jos meinaa välikuvata sitäkään ei kannata paljon ennen puolenvuoden ikää tehdä.Suosittelen lonkka kuvauttamaan koiran ollessa ollessa 1,5 vuotias. Tätä ennen ei selventäviä kuvia saa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2865066Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1142621Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1341620- 1011150
Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.3391049Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1381001Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N275958IS Viikonloppu 4.-6.4.2026
Nyt on Viitamäeltä pääkuvaton ristikko. Nimimerkki happonen kehui kovasti "On kyllä laadukas pahis, iso kiitos tästä ja88831Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33827- 40811