Kyllä kai sillä kuvia saa mutta itse olen alkanut välttämään noita 1/2,3 tuuman kennoja. Niissä kun ei oikein laatu tahdo pysyä kohdillaan varsinkaan hiemankin hämärässä kuvatessa.
Tuossakin tähti ja lentokone videossa oli kohinaa ihan liiaksikin asti.
Nyt saa tuumaisella kennolla varustettuja zoom kameroita, minä lähtisin niitä tutkimaan jos olisin hankkimassa.
Noissa tuumaisissa vain polttoväli on milleissäkin vain n. puolet siitä, mitä P900:ssa. Hintaa sitten on reilusti enemmän. Toki laatu on parempi niillä polttoväleillä, joita on käytettävissä. Toki voi miettiä onko tuo 2000 mm vastaavuus tarpeen. Minulla on kamera 1000 mm vastaavuudella ja jo siinä ilman värinä vaikuttaa helposti laatuun.

Autokameranani on vanha Canon zoom viritys ja sen polttovälivastaavuus on alle 1000 mm muistaakseni jossain 800 mm paikkeilla. Sekin on kovasti pitkä putki vapaalta kädeltä ammuttaessa aukon ollessa aika pieni muistaakseni luokkaa 6.3 maksimipituudella. Totesin sen epäkäytännölliseksi mutta auton mukana se kelpaa kuvien ottoon mahdollisissa onnettomuustilanteissa.
Se into joka minuun joskus aikoinaan iski tuossa pituushöpinässä on pitkälti mennyt ohi ja 300mm F4 on tällä hetkellä se maksimiputkeni. Kropillahan se vastaa 450 mm ja 24 Mpix kuvaa voi hieman kropata joten sekin "pidentää" käytettävää polttoväliä näennäisesti jos katson 12 Mpix kuvan kelpaavan.
Tuo Nikon DL24-500 F2.8-5.6 voisi olla kiinnostava kokeilu tuuman kennollaan.
0Äänestä
Canonisti_____minäkin
Kun on teknisesti riittävän huono kuva, niin voi satuilla ihan mitä tahansa. Pidän tuumaistakin liian pienenä ja seuraava pokkari tulee olemaan APS-C, kunhan uusi X100F tulee toimituksiin ja pahin hintahuippu on ohi. Siinä on riittävän iso kenno yhdistetty kohtuulliseen objektiiviin. Mielenkiintoista nähdä ensimmäiset testit, riittääkö objektiivin laatu paremmalle kennolle.
Toki APS-C ja kinokennossa on laatueroja, mutta samalla myös koko- ja painoeroa. X-trans APS-C koossa on tosin pärjännyt normaalivalaistuksessa aika hyvin kinokennoisille. Ero on syntynyt ennen kaikkea hyvin hämärässä, melkein pimeässä.
Laadukkaita pokkareita ei ole montaa ja niitä harvoja kannattaakin verrata pieniin järjestelmärunkoihin pannukakkuobjektiivilla. Canonilla esimerkiksi 100D on erittäin pienikokoinen f/2.8 24 STM mm objektiivilla.
0Äänestä
nopistääjoo
Pistää miettimään, että mitä hittoa tuo oikein koittaa selittää? Lentokoneet lentää tähtien takana, joten maa onkin pannukakku ja tähdet vain lamppuja taivaalla? Vai oliko pointti että se lentokonekin oli "oikeasti" jotain muuta?
Pistää miettimään että tuohan on kai jotain pelleilyä? Vai onko oikeasti olemassa noin alkeellisia ihmisiä, jotka kuvittelevan löytävänsä "suuria salattuja totuuksia" superzoom-kameroillaan?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat

Kroppikin+on+pieni,+näissä+"köyhien"+kameroissa+on+ainoastaan+täyskennoisessa+puolustettavan+kokoinen+kenno+jota+kannattaa+käyttää+silloin+kun+haluaa+parasta+mahdollista+jälkeä+kuvaukseen.+Pääasiassa+käytän+kroppia+vain+jatkaakseni+sitä+pisintä+putkeani+50%:lla+ja+kun+vain+haeskelen+kuvauskohteita+koska+se+on+kevyempi+kantaa.
Isommilla+kennoilla+varustetut+tulevat+niin+himpun+kalliiksi+jottei+eläkeläinen+oikein+saa+summaa+kokoon+ja+kun+vielä+ottaa+massat+huomioon+niin+vanhat+kuluneet+polvet+alkavat+narisemaan+ja+lonksumaan.
Noita+tuuman+kennolla+varustettuja+ajattelenkin+vanhan+zoom+kameran+tilalle+jossa+on+se+alla+puolen+tuuman+(1/2,3)+kenno.+Kun+vielä+ottaa+huomioon+sen+kehityksen+kennoissa+viimeisten+vuosien+aikana+niin+arvelen+niiden+yltävän+kohtuulliseen+tulokseen+monessa+tilanteessa.