Hyvää joulua, M

Hei M,

En ole käynyt täällä muutamaan päivään ollenkaan, ja kieltämättä se on tehnyt taas vain hyvää. Ei se, että emme ole olleet yhteydessä, se ei tee hyvää, vaan se, etten ole käynyt täällä. Minulla hajoaa pää täällä. En tiedä, käytkö täällä enää.

On varmaan käynyt ilmi, ja olet varmaan arvannutkin tämän, mutta en ole sitä tainnut sinulle koskaan sanoa sanallisesti suoraan. Että olen todella ihastunut sinuun. En tiedä, voiko sanoa jopa, että rakastunut, mutta ainakin todella kovasti ihastunut. Olen ollut jo kauan, mutta en edelleenkään oikein tiedä, miten niiden tunteiden kanssa tulisi olla. Haluaisitko tietää, pitäisikö niistä kertoa vai sittenkin yrittää peitellä? Toivon, että mikäli satut lukemaan tämän, ei tuo tieto ainakaan karkottaisi sinua lopullisesti pois. Lisäksi, että olen sinuun kovin ihastunut, voisit hyvin olla samalla myös paras ystäväni. Vaikka välillä on ollut pidempiäkin aikoja, ettemme ole nähneet, tunteeni ja ajatukseni eivät ole muuttuneet silloinkaan miksikään, päinvastoin, ne ovat vain vahvistuneet.

Minulla on ikävä sinua, ja olet ajatuksissani lähipäivinäkin varmaan koko ajan. Hyvää joulua, M!

t. H
731840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Varmasti oikein?

Äänestä
  • On varmaankin aloittajalla. Minä.olisin voinut kirjoittaa samat eräälle VIHREÄSILMÄISELLE Pekalle!

    Äänestä

Sitä minäkin.. ootko oikesti H?

Äänestä
  • Sinun honeysi aina, jos olet rehellinen ja reipas sekä rohkea MIES, .jonka SOSIAALISET TAIDOT NOSTIVAT ISOSSA FIRMASSA HUIPULLE.

    Kyllä kaipaan, varmasti REHTI, ISO KAVERI!

    Äänestä

Mietin myös, että onko kirjaimet oikein.

Äänestä

Tottakai kirjaimet ovat oikein. Kaipaajana on Huorpukki nimeltään Timo.

Äänestä
  • Kaipaako Timo Carinaa, joka jätti hänet 1998 vai Tuulaa, jonka kanssa saunoi 1997?

    Äänestä

vai farmaseutti Tuijaa, jota "deittaili" 1995?

Kaikkia taitaa kaivata.

Äänestä

Ei tämä nyt oikein uppoa..

Äänestä
  • Upposi se. Oli ehkä liian tunnistettava, että sun kaverit (vain palstalla totta kai) viitsii kommentoida. Ja varmaan liian aitokin. Hyvä että nimikirjain oli hatusta vedetty.

    Äänestä

  • Osuijaupposi kirjoitti:

    Upposi se. Oli ehkä liian tunnistettava, että sun kaverit (vain palstalla totta kai) viitsii kommentoida. Ja varmaan liian aitokin. Hyvä että nimikirjain oli hatusta vedetty.

    Keksityt nimikirjaimet.

    Äänestä

  • Osuijaupposi kirjoitti:

    Upposi se. Oli ehkä liian tunnistettava, että sun kaverit (vain palstalla totta kai) viitsii kommentoida. Ja varmaan liian aitokin. Hyvä että nimikirjain oli hatusta vedetty.

    Mitään kavereita täällä edes ole
    . Ihme harhailijoita joukossa.

    Äänestä

Timppa tässä terve, aina valmiina huoraamaan. Avokki ei este, vain hidaste.

Ei vaiska. Mutt Mika onks Laine Bruce Loovisasta vielä vapaana.

Panox on menox. !

Timpero

Äänestä

Heli v?

Äänestä

Onko M nainen vai mies?

Äänestä

Merviä Memmiä kaipailen. Tuli yhtäkkiseltään aito rakkaus mieleen, kun akkaani katselin.

Äänestä
  • Mervi, memmi Saksaan lähdit.
    Sieltä takaisin et entisenä tullut et.
    Ero tuli. Nyt elän kera piirakkapirkon., lapsen mulle vääntäjän.

    Susanna j ihana oli, mutt minut hylkäs kuin paulakin.

    Äänestä

  • Austraalian nainen ihanain minut jätti oitis. On ihanaa nyt lasta odottaa, joka karvalankamatolla taapertaa.

    Mustalla tuolilla piirakkapirkko pöydän ääressä piltille tissiään tarjoaa, oi voi kuinka voinkaan Annikaa nuorta Kotkan ajoilta kaivatakaan.

    Äänestä

  • Siis oletko oikeesti mpp

    Äänestä

Kiitos myös sinulle!

Äänestä

Hei, nimikirjaimet on ihan oikein. Ja kun joku kysyi, niin M on mies ja H nainen. Tosin, oikea M kyllä todennäköisesti tunnistaa tämän olevan hänelle, jos hän tämän lukee.

Äänestä

Ei sitten millään tule mieleen kuka H.

Äänestä

Ainiin, otsikossa ei lue, keneltä tämä on. Siksi houkuttelee M-kirjaimella alkavia, jotka kaipaavatkin jotakin muulla kirjaimella alkavaa.

Äänestä

Voisi olla minultakin melkein ainakin...eli yhdelle M-miehelle samoin hyvää joulua! ❄

Äänestä

Meitä on varmaan paljon jotka on saaneet esim. textiviestin että olisi hauska tavata. Mutta siihen numeroon ei pysty tai voi soittaa kun se on salainen tai pribeit.

Äänestä

Haluaisin sanoa sinulle M vielä muutaman asian, jotka kyllä varmaan tiedätkin. Sen, että olet ihanin (^1 000 000 000), sen, että kaipaan sinua ja sen, että olet minulle niin tärkeä, ettet arvaakaan.

Äänestä
  • Hyvää joulua, sinäkin tärkeä. Juhlapyhät pehmittää jos ei päätä enää tämän enempää voi niin sitten jotain muuta, kuten sydämen. Jos olet hän.

    Äänestä

  • Tämä on mennyt ihan kamalaksi... Tämä tykkääminen, ikävä, kaipaus ja kaikki vaan kasvaa, kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Vaikka luulin jo kauan sitten, että se suuruus on sellainen, ettei ole mahdollista, että se voisi siitä vielä lisääntyä...

    Anteeksi, että sanon näin, toivottavasti se ei loukkaa. Mutta haluaisin luoksesi.

    Äänestä

  • Toivottavasti ei haittaa, kun kirjoitin, että haluaisin luoksesi. On vain niin ikävä. Jos olet hän. Oletkohan?

    Jos, niin toivottavasti olet saanut levättyä! En ole hirveästi saanut, mutta ehkä tässä ehtii vielä.

    Äänestä

  • Saanko muuten pyytää yhtä asiaa? Jos et enää halua olla tekemisissä kanssani, niin kertoisitko sen minulle mieluummin, kuin että jättäisit asian vain siihen?

    Ei nyt liity näihin viesteihin, mutta tuli vain mieleen, kun erehdyin taas lukemaan muita viestejä... Mieluummin kuulisin asian, kuin että jäisin vain arvuuttelemaan.

    Äänestä

  • Sinuakaipaava kirjoitti:

    Saanko muuten pyytää yhtä asiaa? Jos et enää halua olla tekemisissä kanssani, niin kertoisitko sen minulle mieluummin, kuin että jättäisit asian vain siihen?

    Ei nyt liity näihin viesteihin, mutta tuli vain mieleen, kun erehdyin taas lukemaan muita viestejä... Mieluummin kuulisin asian, kuin että jäisin vain arvuuttelemaan.

    Ja anteeksi vielä, kun kirjoitin tällaisen viestin... Ei siis todellakaan tarkoittanut, etten haluaisi olla tekemisissä kanssasi, päinvastoin... Kaipaan ja ikävöin vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin ja haluaisin edelleen nähdä ja tutustua enemmän.

    Mutta, olen ehkä taas lukenut liikaa näitä viestejä, ja kaikki ilkeät kirjoitukset alkavat pyöriä mielessäni...

    Ikävä on edelleenkin sinua!

    Ei pitäisi antaa päästää näiden muiden viestien mustaamaan mieltä, kun ei kuitenkaan tiedä, kuka ne on kirjoittanut. Tämä on juuri sitä, josta ensimmäisessä viestissä kirjoitin...

    Äänestä

  • Sinuakaipaava kirjoitti:

    Ja anteeksi vielä, kun kirjoitin tällaisen viestin... Ei siis todellakaan tarkoittanut, etten haluaisi olla tekemisissä kanssasi, päinvastoin... Kaipaan ja ikävöin vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin ja haluaisin edelleen nähdä ja tutustua enemmän.

    Mutta, olen ehkä taas lukenut liikaa näitä viestejä, ja kaikki ilkeät kirjoitukset alkavat pyöriä mielessäni...

    Ikävä on edelleenkin sinua!

    Hei. Et loukannut. :) Toivoisin että olet hän. Eipä ole nähty ikuisuuksiin... Olen saanut levättyä pyhinä jonkin verran joten ehkä kiero huumorintajuni on palaillut. En silti tahdo olla ilkeä...en oikeastaan kirjoittele edes täällä juurikaan. Kaipaisin todella jutella kanssasi että päästäisiin selvemmille vesille, mutta olen jo aika pitkälle luopunut toivosta sen suhteen... enpä oikein tiedä. Ikävä tulee ikään kuin aaltoina, välillä on helpompaa ja sitten taas ei... Tämä yhteys on jotenkin niin erikoinen. Siksi en tiedä miten toimia. En tee mitään oikein, joten olen sitten vähän niin kuin tekemättä mitään.

    Äänestä

  • Minulla on sama kokemus, etten oikein tee mitään oikein. Siksi en enää tiedä, mitä tehdä. Minustakin tämä täällä kirjoittelu on tosi outoa, jotenkin tällainen netin kautta kirjoittelu, en vain oikein käsitä sitä. Olisi niin paljon helpompaa olla oikeasti yhteydessä.

    Äänestä

  • Minusta tuntuu joskus siltä, että molemmat ymmärtävät välillä toisen sanomisia hieman väärin ja saattaa siitä sitten loukkaantua ja vetää johtopäätöksiä, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa? Ehkä olemme ihan liian samanlaisia tässä suhteessa nyt? :)

    Jos kumpikin haluaisi olla mieluummin yhteydessä oikeasti, niin miten emme saa sitä millään onnistumaan? Luuleeko kumpikin, ettei toinen haluakaan?

    Äänestä

  • Oletko vielä täällä? Nyt kun joku keskusteluyhteys on hetkeksi saavutettu, niin voitaisiinko selvittää tätä asiaa jotenkin eteenpäin? Täällä tai sitten jotenkin muuten? Ettei jää taas pitkäksi aikaa?

    Äänestä

  • Mikä tässä oikeasti on, ettemme voi selvittää tätä juttua? Mistä tässä on kyse? Mitä haluat? Olen kertonut tunteistani sata kertaa, niistä samoista ajatuksista, joita ajattelen. Jos sinua ei kiinnosta olla yhteydessä, niin ok, en oikein voi sille sitten mitään. Jos haluat olla yhteydessä, niin miksi et sitten kuitenkaan pidä yhteyttä ja yritä selvittää tätä? Alan olla tosi väsynyt tähän. Päivät pitkät mietin sinua, menee viikkoja ja kuukausia, eikä mitään selkeyttä tule mihinkään. Voitko ymmärtää, että olen ihan lopussa? Tunteita on paljon, ja kaikki tämä epämääräisyys ja epätietoisuus...

    Äänestä

  • Olen yrittänyt kirjoittaa sinulle kivoja viestejä. Ikävöinyt sinua, kertonut, kuinka paljon välitän jne. Jne. Enkä saa sinulta mitään muuta kuin lokaa niskaan koko ajan. Et ole ikinä kertonut minulle, mitä ajattelet. Arvostelet minua vain. Saitpahan minut taas itkemään, tuhannennen kerran.

    Äänestä

  • En ymmärrä, enkä oikeastaan ole koskaan ymmärtänyt, miksi me vain riidellään koko ajan. En osaa riidellä, en ymmärrä sitä ja minusta väärinkäsitykset voi selvittää muutenkin.

    Kun kuitenkin (toivottavasti) tiedät, että en kääntäisi sinulle koskaan selkääni, olisin aina tukenasi jne. Minusta me olemme "tiimi". Ja on ihan typerää vain kiistellä kaikista asioista koko ajan. Kun elämässä on muutenkin niin paljon murhetta. Minusta meidän pitäisi nimenomaan pitää yhtä.

    Voidaanko välillä jotain muuta kuin kiistellä kaikesta?

    Haluaisin vain, että olisit niin onnellinen, kuin ikinä on mahdollista. Haluaisin vain kirjoittaa sinulle kivoja viestejä ja ilahduttaa niin hyvin, kuin osaan.

    Äänestä

  • Sinuakaipaava kirjoitti:

    En ymmärrä, enkä oikeastaan ole koskaan ymmärtänyt, miksi me vain riidellään koko ajan. En osaa riidellä, en ymmärrä sitä ja minusta väärinkäsitykset voi selvittää muutenkin.

    Kun kuitenkin (toivottavasti) tiedät, että en kääntäisi sinulle koskaan selkääni, olisin aina tukenasi jne. Minusta me olemme "tiimi". Ja on ihan typerää vain kiistellä kaikista asioista koko ajan. Kun elämässä on muutenkin niin paljon murhetta. Minusta meidän pitäisi nimenomaan pitää yhtä.

    Voidaanko välillä jotain muuta kuin kiistellä kaikesta?

    Haluaisin vain, että olisit niin onnellinen, kuin ikinä on mahdollista. Haluaisin vain kirjoittaa sinulle kivoja viestejä ja ilahduttaa niin hyvin, kuin osaan.

    Saanko olla vähän eri mieltä tuosta riitelystä? :) Minusta tuntuu että nyt vähän ylitulkitset tilannetta. Taidat ehkä riidellä tällä kertaa ihan itseksesi... Katsos kun mun on nukuttava yöt että jaksan tehdä hommia päivällä. En voi roikkua täällä kommentoimassa jokaista pientä inahdusta. Hieman ymmärrystä nyt sieltä.

    Toinen asia: miten täällä mikään selviää tai edistyy? Tämä on mulle edelleen erittäin hämärän peitossa.

    Äänestä

  • Ei täällä mikään edistykään. Minulla ei ole yhteystietoja enkä voi ottaa yhteyttä. Jos huonosti käy tämä viikko saattaa mennä sairastellessa. Kurkku kipeä, nenä valuu ja nyt vähän lämpöäkin. Lähisukulainen joka oli täällä jouluaattona, on nyt kovassa kuumessa ja saattaa olla influenssaa, jos huono tuuri minulla on nyt sama tauti.

    Äänestä

  • Tuo klo 18.52 kirjoitettu kommentti ei sitten ollut minulta.

    Mutta ei täällä tosiaan mikään edistykään. Minulle taas on hämärän peitossa se, miksi emme voi olla yhteydessä jotenkin muuten.

    Äänestä

  • Sinuakaipaava kirjoitti:

    Tuo klo 18.52 kirjoitettu kommentti ei sitten ollut minulta.

    Mutta ei täällä tosiaan mikään edistykään. Minulle taas on hämärän peitossa se, miksi emme voi olla yhteydessä jotenkin muuten.

    Niinpä. Se on se tuhannen taalan kysymys, johon kaikki kilpistyy. Mitäs ehdotat?

    Äänestä

  • Edelleenajatuksissani kirjoitti:

    Niinpä. Se on se tuhannen taalan kysymys, johon kaikki kilpistyy. Mitäs ehdotat?

    Ehdotan, että ihan ensimmäiseksi siirrämme tämän yhteydenpidon ja viestittelyn "oikeaan" elämään, joko sähköpostin tai puhelimen kautta tapahtuvaan yhteydenpitoon. Tai minun puolestani vaikka molempiin. Minusta olisi myös mukava nähdä sinua ja tutustua paremmin sitäkin kautta niin, ettei kaikki yhteydenpito jää vain viestittelyyn. Mutta sitä voisimme sopia sitten vaikka tarkemmin niissä viesteissä, jos sinäkin haluat nähdä.

    Mutta tärkeintä olisi, että ihan ensimmäiseksi saisimme jonkun "oikean" yhteydenpitotavan, siis jonkun muun kuin tämän paikan. Ja että myös pitäisimme yhteyttä. En tarkoita sitä, että pitäisi koko ajan olla vastailemassa, kun koko ajan ei vaan voi olla puhelin kädessä. Vaan sitä siis, ettei se keskustelu lopahtaisi heti alkuunsa joihinkin väärinkäsityksiin.

    Mitä sinä ehdotat?

    No tätä samaa minäkin olen ajatellut. Tuntuu vain, että näin itsestäänselvän asian toteutus on jotenkin tökkinyt mitä suurimmassa määrin... Eikä tämä sitten ollut tarkoitettu mitenkään syyttelyksi, huom! Itselleni ainakin se sähköposti olisi luontevin aluksi. Suorassa viestinnässä voisi kuvitella väärinkäsityksiä syntyvän paljon vähemmän, tai ainakin jos niin sattuisi käymään, niiden oikominen on ainakin helpompaa. :)

    Sitä minäkin olen ihmetellyt. Eikä tämäkään ollut tarkoitettu syyttelyksi kumpaakaan kohtaan. On pitkään tuntunut, että kummallakin on samat ajatukset, mutta joku väärinymmärrys vain on vallinnut välillämme tämän suhteen.

    Ajattelen ihan samoin tuosta, että kun on suorempi kommunikointiyhteys, ei väärinkäsityksiäkään välttämättä pääse syntymään niin helposti tai ainakaan ne eivät pääse paisumaan. :)

    Sähköposti käy hyvin! Haluaisitko laittaa minulle jonkun viestin? Ei tarvitsisi olla mitään ihmeellistä, kunhan vain saataisiin yhteys auki. :)

    Vai mitä ajattelet? :)

    Tähän saakka siis olemme yhtä mieltä asiasta. Sähköposti, ok. :)

    Toki tahtoisin laittaa sinulle viestiä. Kerrohan, miksi sinä et laittaisi kuitenkin minulle viestiä ensin? Sinulla on sähköpostiosoitteeni. Saatat olla eri mieltä, mutta minun näkökulmastani katsoen "pallo" on sinun puolellasi kenttää. Ottaen huomioon nimittäin sen, että minä laitoin sinulle jokunen viikko sitten lyhyen sähköpostiviestin, johon et kuitenkaan koskaan vastannut mitään. Ymmärrät varmaan, että koen noloksi laittaa sinulle viestiä uudelleen, kun et koskaan vastannut ensimmäiseenkään viestiini mitään.

    Hmm, olen saanut häneltä vain lyhyitä vastauksia sähköposteihini, joita olen hänelle lähettänyt, mutta olen kyllä kaikkiin vastannut koko ajan. Mutta en ole saanut häneltä ikinä sähköpostia, jonka hän olisi ensimmäiseksi lähettänyt...

    Sen sijaan olen lähettänyt hänelle itse ensin pariinkin kertaan sähköpostia, mutta ne keskustelut eivät oikein ole edenneet mihinkään. Siksi ajattelin samoin, että voisitkohan sinä tällä kertaa laittaa viestin, kun olen jo kaksi kertaa itse laittanut ja tuntuisi nololta lähettää taas viesti...

    Toivoisin niin, että olisit hän. Mutta entä jos et olekaan? Missä kohtaa aakkosia sukunimesi alkukirjain on? Entä minun?

    Äänestä

  • Oletko muuten sama, joka keskusteli kanssani siinä toisessa keskustelussa, jossa oli etunimiemme alkukirjaimet mainittu?

    Mihin osoitteeseen laitoit tuon viestin ja milloin? Voin tarkistaa vielä...

    Äänestä

  • Jaksaisitko vastata vielä, kun ehdit? :)

    Kun siinä toisessakin keskustelussa tuli jokin selkkaus näistä sähköposteista, vaikka hän sen ensimmäisen viestin olikin saanut ja siitä oltiin keskusteltukin. En haluaisi mitään epäselvyyksiä tai väärinkäsityksiä taas.

    Äänestä

  • Sinuakaipaava kirjoitti:

    Hmm, olen saanut häneltä vain lyhyitä vastauksia sähköposteihini, joita olen hänelle lähettänyt, mutta olen kyllä kaikkiin vastannut koko ajan. Mutta en ole saanut häneltä ikinä sähköpostia, jonka hän olisi ensimmäiseksi lähettänyt...

    Sen sijaan olen lähettänyt hänelle itse ensin pariinkin kertaan sähköpostia, mutta ne keskustelut eivät oikein ole edenneet mihinkään. Siksi ajattelin samoin, että voisitkohan sinä tällä kertaa laittaa viestin, kun olen jo kaksi kertaa itse laittanut ja tuntuisi nololta lähettää taas viesti...

    Toivoisin niin, että olisit hän. Mutta entä jos et olekaan? Missä kohtaa aakkosia sukunimesi alkukirjain on? Entä minun?

    Tässäpä sitä ollaan, anonyymiyden kirouksen kynnyksellä. :/
    Sukunimeni alkukirjain on enemmän loppupuolella aakkosia. Sinun, siis jos nyt sattuisit todellakin ihmeen kaupalla olemaan hän, sukunimesi alkukirjain taas on hyvin alkupäässä aakkosia. Tämän täsmällisemmin en sitä nyt ilmaise... Haluatko todella, että kerron sen sähköpostiosoitteen, johon viestin laitoin? Se alkaa t-kirjaimella. Ajankohta on jokseenkin noin puolitoista kuukautta sitten.

    Ymmärrän toki, että et ehkä ole hän. Olin vain tunnistavinani tiettyjä asioita ja yksityiskohtia... ja mielestäni keskustelin kanssasi aiemminkin. Mutta niin, täällähän ei voi tietää. Toki ymmärrän senkin, että pelko voi ottaa vallan ja estää, vaikka muuten haluaisikin selvyyden tähän asiaan. Itse koen hyvin väsyttävänä kaikenlaisen arvuuttelun.

    Minun sukunimeni on loppupuolella ja sinun taas hyvin alkupuolella. Minulla ei ole t-kirjaimella alkavaa sähköpostiosoitetta.

    Ymmärrän myös, jos pelko tulee eteen, etkä halua sittenkään tai haluat perääntyä. Mutta sanoisitko sen minulle mieluummin? :)

    Ihmettelen vain sitä, että kun siinä toisessa keskustelussa tapahtui asioita, niin samaan aikaan tosielämässäkin välimme muuttuivat samaan tahtiin, vaikka mitään muuta yhteyttä ei ollutkaan. Samoin, keskustelimme siitä ensimmäisestä lähettämästäni sähköpostista, joten olet kyllä saanut sen.

    Toivon, että olet rehellinen ja mieluummin kerrot, jos et haluakaan. En kestä tällä hetkellä mitään tällaisia epämääräisyyksiä.

    Jos et haluakaan, niin mieluummin tietäisin sen, kuin että jäisi hämärän peittoon tämä. Toivon, että ymmärrät, ettei elämäntilanteeni ja vointini kestä nyt sitä, että tämä jää epämääräiseksi. Se on ihan ok, ymmärrän kyllä, jos et haluakaan, enkä suutu siitä mitenkään. Mutta toivoisin vain, että tietäisin sen.

    Äänestä

  • Mietin vain, kun siinä toisessakin keskustelussa peräännyit pariinkin kertaan. Mutta kuitenkin päädyimme taas keskustelemaan. Niin en tosiaan suutu, jos sanotkin, että ei tunnukaan hyvältä tämä nyt. Minulle on oikeasti paljon pienempi paha, jos kerrot rehellisesti suoraan minulle, kuin että tämä jäisi hämäräksi. :) Olet kiva minusta silti. Mutta auttaisi henkisesti tosi paljon minua, jos kertoisit. Epätietoisuus on minulle pahinta.

    Äänestä

  • Ja sanon vielä kerran, että en suutu siitä mitenkään, enkä ajattele sinusta muuta kuin niitä samoja iloisia ajatuksia kuin aiemminkin, vaikka haluaisitkin nyt perääntyä. Se on ihan ymmärrettävää. Mutta tosiaan terveyteni takia toivon, että kerrot minulle mieluummin, jos näin on. Pidän sinusta kuitenkin ihan hirveästi. :)

    Äänestä

  • Sinuakaipaava kirjoitti:

    Minun sukunimeni on loppupuolella ja sinun taas hyvin alkupuolella. Minulla ei ole t-kirjaimella alkavaa sähköpostiosoitetta.

    Ymmärrän myös, jos pelko tulee eteen, etkä halua sittenkään tai haluat perääntyä. Mutta sanoisitko sen minulle mieluummin? :)

    Ihmettelen vain sitä, että kun siinä toisessa keskustelussa tapahtui asioita, niin samaan aikaan tosielämässäkin välimme muuttuivat samaan tahtiin, vaikka mitään muuta yhteyttä ei ollutkaan. Samoin, keskustelimme siitä ensimmäisestä lähettämästäni sähköpostista, joten olet kyllä saanut sen.

    Toivon, että olet rehellinen ja mieluummin kerrot, jos et haluakaan. En kestä tällä hetkellä mitään tällaisia epämääräisyyksiä.

    Huomaathan, faktat tulevat eteen. Sinä et ole hän enkä minä ole sinun hän. Yritämme saada neliöpalikkaa väkisin menemään tähdenmuotoiseen lokeroon. Se ei tule onnistumaan, vaikka miten kumpikin muuta toivoisi.
    Jos jotain koet irl tapahtuneen muka samanaikaisesti, sen täytyy olla toiveajattelua sinun puoleltasi.

    Ja minun on oikaistava väärä käsityksesi: en ole saanut sinulta yhtäkään sähköpostiviestiä tätä asiaamme koskien. Tässä en valehtele, ikävä kyllä. En ole valedellut sinulle missään muussakaan asiassa, vaan vilpittömästi toivonut, että olisit hän. Tuo postiasia on jälleen yksi fakta, joka osoittaa, ettemme ole toisillemme ne oikeat henkilöt. Ainoa viesti, mihin olen kirjoituksissani viitannut, on oma lähettämäni viesti; se, johon en vastausta saanut.

    Ehkä tämä selvensi tilanteen sinulle. Niin se teki minullekin. Toivon sinulle hyvää jatkoa ja ehkä löydät kaivattusi vielä. Tarinoissamme on paljon yhtäläisyyksiä, mutta faktat osoittavat, ettemme ole oikeat henkilöt. Toivon, että olet ollut myös osaltasi rehellinen.

    Minun kohdallani ei kysymys ole siitä, ettenkö haluaisi viestiä hänelle. Sinä vain et ole hän. :(

    Äänestä

  • Oletko saanut häneltä sähköpostia johonkin muuhun asiaan liittyen?

    Olen ollut rehellinen koko ajan.

    Äänestä

  • Sinuakaipaava kirjoitti:

    Oletko saanut häneltä sähköpostia johonkin muuhun asiaan liittyen?

    Olen ollut rehellinen koko ajan.

    Kyllä olen. Muissa asioissa, jotka eivät ole koskeneet "meitä" mitenkään, eri sähköpostiosoitteessakin kokonaan. Mutta niistä on jo aikaa.

    Hyvä että olet ollut rehellinen, kiitos siitä. :) Osoittaa loppupäätelmän siis oikeaksi, vai mitä? Että emme ole toisillemme se "hän".

    Äänestä

  • Joo. Hyvää jatkoa sinulle myös! Toivon, että sinusta tulee vielä maailman onnellisin! :)

    Äänestä

  • "Kyllä minäkin jäin siihen käsitykseen, että molemmat haluaisimme tuntea toisemme paremmin. Ja minusta siihen viestiin riittää vaikka vain että 'moi mitä kuuluu'. Eihän tämän nyt mitään rakettitiedettä pitäisi olla. Eiköhän pääasia olisi, että keskusteluyhteys avataan ylipäätään?"

    Ihmettelen tosiaan myös edelleen esim. tätä kommenttia. Sanot, että viittaat ainoastaan itse lähettämääsi sähköpostiin.

    Mutta ihan miten vain. En jaksa tätä säätämistä enää.

    Äänestä

Mä en tiedä oletko se aloittaja sinä, keneksi sua luulen, mutta mun täytyy sanoa, että mulla on jo miesystävä, ketä mä rakastan äärimmäisen paljon. On ollut jo muutaman kuukauden. Siksi ajattelin alkuun olla vastaamatta, mutta jos sä et tiedä siitä, niin hyvä olisi tietää? Mehän emme pitkään aikaan tekemisissä ole olleet, kuten aloituksessa sanotkin? Ei sun mua kannattis ajatella...

Äänestä
  • M, hommaa kärpäslätkä, niin pääset tosta riesasta eroon. :D

    Äänestä

Hyvää Tapaninpäivää H-naiselle. Uuden alkavan vuoden puolella me näemme jälleen. Älä stressaa vaan nauti lomasta ja lomapäivistä. Voimme kyllä jutella mistä vaan kun näemme.

T:M

Äänestä

Kaunis aloitus jollekin. Ahhah hah hah haa, vai oliko. Menikö joku lankaan vai, joku hömelö vai. Kuvittelee jotakin vai, siinäs sai vai?
Uskon, että tällaisia ihmisiä on, mutta ei täällä.

Äänestä

No joko tajusitte että keskuttelitte väärän kanssa koko ajan? Jos tämä juttu juontaa viime kesästä niin tiedän kenelle oli tarkoitettu? Olin kyllä ilmoittanut tämän koko "H" jutun jo ajat sitten haudatuksi. Ensimmäinen kommentti koko ketjuun oli tässä.

Äänestä
  • Mistä viime kesästä? Mikä liittyy viime kesään? Ja mitä tarkoitan ensimmäisellä kommentilla koko ketjuun?

    Äänestä

  • Moi vielä tännekin! Mikään tässä keskustelussa ei tosiaan juonna viime kesästä. Joten ole huoleti. :)

    Äänestä

  • Ei juonna ei. Ja ette te vääriä olleet. Siitä vaan mies tekeen aloitetta.

    Äänestä

"Kyllä minäkin jäin siihen käsitykseen, että molemmat haluaisimme tuntea toisemme paremmin. Ja minusta siihen viestiin riittää vaikka vain että 'moi mitä kuuluu'. Eihän tämän nyt mitään rakettitiedettä pitäisi olla. Eiköhän pääasia olisi, että keskusteluyhteys avataan ylipäätään?"

Äänestä

Olet hieno nainen ap. Toivottovasti löydät miehesi, mutta puhu hänelle ja pyydä yhteystiedot, jotta tämä tarina voisi jatkua. Kysy mieheltä miten pitkälle tämä suhde voi mennä. Saat vastauksen ja se varmasti helpottaa.

Hyvää loppuvuotta ja onnea tulevan miehesi kanssa.

Äänestä

Joulu meni joten Hyvää uutta vuotta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sinuakaipaava kirjoitti:

Hei M,

En ole käynyt täällä muutamaan päivään ollenkaan, ja kieltämättä se on tehnyt taas vain hyvää. Ei se, että emme ole olleet yhteydessä, se ei tee hyvää, vaan se, etten ole käynyt täällä. Minulla hajoaa pää täällä. En tiedä, käytkö täällä enää.

On varmaan käynyt ilmi, ja olet varmaan arvannutkin tämän, mutta en ole sitä tainnut sinulle koskaan sanoa sanallisesti suoraan. Että olen todella ihastunut sinuun. En tiedä, voiko sanoa jopa, että rakastunut, mutta ainakin todella kovasti ihastunut. Olen ollut jo kauan, mutta en edelleenkään oikein tiedä, miten niiden tunteiden kanssa tulisi olla. Haluaisitko tietää, pitäisikö niistä kertoa vai sittenkin yrittää peitellä? Toivon, että mikäli satut lukemaan tämän, ei tuo tieto ainakaan karkottaisi sinua lopullisesti pois. Lisäksi, että olen sinuun kovin ihastunut, voisit hyvin olla samalla myös paras ystäväni. Vaikka välillä on ollut pidempiäkin aikoja, ettemme ole nähneet, tunteeni ja ajatukseni eivät ole muuttuneet silloinkaan miksikään, päinvastoin, ne ovat vain vahvistuneet.

Minulla on ikävä sinua, ja olet ajatuksissani lähipäivinäkin varmaan koko ajan. Hyvää joulua, M!

t. H

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu