Kuten palstalla usein on todettu, ufohavaintoja ei synny liiterin nurkista kurkkimalla tai
suokaasupurkauksia tarkkailemalla.
Havaintojen saamiseksi tulee mennä avoimin mielin avoimeen maastoon, mieluiten viljapellon reunaan, ja virittäytyä oikeaan värähtelytaajuuteen , joka mahdollistaa alieenien suorittaman pellontallauksen havainnoinnin.
Tällöin on muistettava , että alieenit saattavat suorittaa peltokuvioinnin myös tekoälyrobottien avulla meteoriittipölyä kylvämällä.
Toinen huomionarvoinen vaihtoehto on analysoida riistakameroiden ottamia kuvia .
Niissä usein havaitut, niin sanotut "supin silmät" saattavat hyvinkin olla ulkoavaruudellisia robotteja, jotka tutkivat Telluksen pohjoisosien riistatilannetta.
Havainnointivaihtoehtoja on toki monia muitakin, mutta esimerkiksi näistä kannattaa aloittaa.
Ufohavainnoinnin edellytyksistä:
3
153
Vastaukset
- katoItte
toi oli ekä säe sun ufforaamatusta sittens... prkl
- yksinkertaisesti
Aloitusviestissä laitetaan aika halvalla peltokuvioita. Itse olen pähkäillyt, että peltokuvioiden tekeminen ei vaadi fyysistä lokaalia läsnäoloa, jos on riittävästi muuta taitavuutta. Ja sitähän luultavasti korkeammilla sivilisaatioilla on. Esimerkiksi kvanttilomittuminen voi mahdollistaa peltokuvion tekemisen epälokaalisti. Jos korkeamman sivilisaation alieneilla on kontakti kaikkiin tiettyihin viljankorsiin lomittuneisiin hiukkasiin, niin näitä hiukkasia manipuloimalla saadaan myös vastaavat viljankorren hiukkaset muuttamaan kvanttitilansa, jolla aikaansaadaan peltokuvio. Yksinkertaista, kun sen osaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad781303- 43931
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360753- 127709
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584