Joona on jalo soturi

Joona Korteniemi 4. syyskuuta 2016 klo 1.30

Lestadiolaisuuden ja islamin valtiota koskeva teologia on niin erilainen, että niitä ei mielestäni pitäisi rinnastaa, ainakaan Yle-ohjelman tapaan kevyesti heittämällä. Kun ohjelmassa tehdään niin, kyseessä on mielestäni asiavirhe.

Klassisen islamilaisen teologian mukaan mikä tahansa valtio - esimerkiksi Suomen tasavalta - ei edusta Jumalan valtaa maan päällä. Islam ei (kristinuskon tapaan) erottele uskonyhteisöä ja valtiota. Se olisikin vaikeata, koska profeetta Muhammad oli myös hallitsija, joka yhdisti - sotaa käymällä - Arabian niemimaan. Muhammadin perustama uskonyhteisö eli umma oli samalla myös valtio, jota hallittiin profeetan saamien Koraani-ilmestysten pohjalta.

Muhammadin kuoltua hänen asemansa peri kalifi (khalifat rasul Allah eli Jumalan lähettilään sijainen). Kalifin tehtävänä oli hallita muslimeja Koraanin ja profeetan perimätiedon eli sunnan pohjalta. Koraanin ja sunnan yhteiskuntaa koskevat määräykset on koottu yhteen sharia-laiksi, jonka tulisi siis olla kalifin johtaman umman (joka on yhtä aikaa valtio ja uskonyhteisö) lainsäädäntö.

Islamin dogmatiikkaan kuuluu siis vahvana ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa uskontoa ja politiikkaa ei juurikaan erotella. Lestadiolaisuus sen sijaan ei pyri teokratiaan. Valtiolle annetaan kyllä teologinen merkitys Jumalan asettamana esivaltana, mutta tämä merkitys myönnetään myös maallistuneelle valtiolle, ei ainoastaan lestadiolaisia arvoja edustavalle yhteiskunnalle. Maallisen ja hengellisen regimentin erottaminen on vanhoillislestadiolaisuudessa niin vahvaa, että se menee mielestäni joskus jopa liian pitkälle saaden kaksinaismoralistisa piirteitä (vaikkapa työnantajan käskystä ollaan valmiita tekemään asioita, joita ei periaatteessa hyväksytä).

Kuten JoseFer toteaa, ohjelman kevyen heiton lestadiolaisen ja islamilaisen valtiota koskevan teologian yhteneväisyydestä voi ymmärtää väitteeksi, että lestadiolaisuus pyrkisi islamin tapaan luomaan teokraattisen valtion. Uskon, että ainakin monille asiaa tuntemattomille katsojille syntyi sellainen kuva. Tämä taas voi johtaa siihen, että ulkopuolinen, asiaa tuntematon katsoja voi ymmärtää lestadiolaisuuden uhaksi demokraattiselle yhteiskuntajärjestykselle.

Verovaroin rahoitetulta Yle:ltä on mielestäni lupa odottaa, että sen ihmisryhmiä käsittelevät ohjelmat on tehty todellisella asiantuntemuksella ja aidosti tasapuolisuuteen pyrkien. Samalla tavoin kuin kansalaisella on lupa odottaa muiltakin julkisilla varoilla rahoitetuilta palveluilta tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua.

Jos kyseessä olisi vain yksittäistapaus, asia ei olisi mielestäni niin vakava. Yle:llä tuntuu olevan kuitenkin paha tapa tehdä verovaroilla ideologisesti asenteellisia ohjelmia. Mielestäni kyseessä on jo yhteiskunnallinen ongelma, eikä ihan pienikään sellainen.