Suomessa on ollut vuosikausia maahanmuuttajia. Mutta nyt kun tänne on tullut muslimeita on yhtekkiä kansa rasistista,mutta kertokaapas te miksi nyt näin?
Vihapuhetta
4
201
Vastaukset
Tietoa liikkuu nykyään about millisekunnin vauhtia eikä sitä enää rajoiteta.
Yllättävää on se että totuudet ovat nykyään vihapuhetta varsinkin valtamedian mielestä mutta heillähän ei enää valtaa pimittää joka on hyvin hauska efekti.
Hauskaa on myös se että vaihtoehtomediat yritetään lakkauttaa mutta siinähän ei enää onnistuta pitäisi lakkauttaa myös Facebook.Mun kaverin kaveri piti tätä mv-lehteä ja sit suvakit uhkas polttaa talon siltä niin se mun kaveri muutti sen ja parin muun kans ulkomaille
- Patukka-Poika
Jaaha. Täällä näköjään poistellaan viestejäkin salamavauhtia.
Kuten kuitenkin jo kirjoitin niin Angela Merkel on melkeinpä suurin syy siihen, että Lähi-Idän kansalaisia otetaan tännekin. Suurin osa Suomalaisista on aina ollut tietoisia siitä, että muslimeista on haittaa. Internetin valtakauden aikana sairaalloinen suvaitsevaisuus on vain saanut liikaa "jalansijaa". Suomenkin päättäjät ja valtamedia ovat astuneet siihen ansaan.
Onneksi kuitenkin suurin osa Suomalaisista ovat järjissään, valitettavasti päättäjät eivät.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455100Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121314- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4990Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783
