Joni soitti aamulla ja kysyi lähtisinkö hänen kanssaan kelkka-ajelulle. Vastasin oitis että tottakai lähden. Joni oli ihanan komea parikymppinen urheilijapoika jota aina olin ihaillut ja halunnut. Joni kelkkaili pihalle noin kymmenen aikaan aamu-päivällä. Hän oli pukeutunut oikein komeaan FXR kelkkapukuun joka oli minusta kiihoittavan näköinen hänen yllään. Itse vedin Skidoo takin ja housut ylleni ja niin olin valmis matkaan.
Istuin Jonin taakse hänen Skidoo kelkkaansa ja niin olin aivan kiinni tuossa ihanassa pojassa jota aina olin halunnut. Kysyin Jonilta että mihin laittaisin käteni jotta en putoisi kyydiltä kesken kaiken. Joni nauroi kypärän takaa ja sanoi että pidä vaan reilusti kiinni hänen reisistään. Minun kyrpä seisoi jo Skidoo housuissa ja harmittelin että tunteeko Joni seisokin hänen takkinsa selkämyksessään. Menin ihan kiinni Joniin ja tunsin kuinka kelkka heittelehti ja minun kyrpäni hankasi hänen selkäänsä vasten.
Joni kiihdytti vauhtia kun pääsimme kelkkauralle. Otin lujan otteen Jonin haaroista ja hivutin käsiäni aina vain lähemmäksi hänen haarojen väliään. Puristin Jonia lujasti itseäni vasten. Nautin täysillä, sillä viimeinkin tuo ihanan söpö ruskeasilmäinen komistus oli minun ja minun kyrpäni seisoi kivikovana Jonia vasten.
jatkuu....
Riettaat moottorikelkka poitsut
12
3146
Vastaukset
- poitsut2
....Hetken kuluttua Joni pysäytti kelkan ja kysyi haluaisinko käydä läheisellä laavulla että hän oli ottanut makkaraa mukaan joten voisimme istua siellä ja paistaa makkaraa. Vastasin heti että: tottahan toki. Joni käynnisti kelkkansa ja nauroi ilkikurisesti että pidä vaan lujasti kii hänestä jotta et putoa välille.
Lähdimme kohti umpihankea. Nyt todella päätin että pidän Jonista lujasti kiinni ja hetken kuluttua huomasin että käteni olivatkin hänen haarojen välissä. Minulla oli ohuet nahkahanskat vaan käsineinä joten tunsin Jonin kullin niiden läpi. Minua pelotti että mitähän Joni tekee kun huomaa temppuni. Kun mitään ei tapahtunut niin päätin että hyväilen "varkain" sormillani hänen kulliansa. Moottorikelkka ulvoi kun Joni kaasutti läpi ryteikön. Hieroin varovasti hänen kulliaan samalla kun kelkka pomppi sinne tänne ja eikä mennyt kauankaan kun huomasin että Jonin kulli jäykistyy ja jäykistyy. Joni ei näyttänyt siitä välittävän yhtään että entistä enemmän suorastaan hieroin hänen kulliaan hänen kelkkahousujensa läpi. Tunsin ihanan onnen hiipivän mieleeni. Tuo ihanan söpö ruskesilmäinen maailman ihanin poika oli nyt minun sylissäni. Kullini seisoi aivan täyttä. Kaikki unelmani olivat totta.
Joni nousi seisomaan ja samalla huusi läpi kelkan metelin että tuossa oli se laavu mihin pysädymme. Joni sammutti kelkan. Minua pelotti vieläkin että mitenkähän Joni suhtauu minun "temppuuni". Joni riisui kelkkakypärän. Hän hymyili minulle ja hänen ilkikuriset ihanat ruskeat silmät tuikkivat minulle. "Perillä ollaan, tänne vaan" Joni sanoi ja kertoi että tulikin pitäisi saada aikaiseksi. Huomasin että hänen kyrpänsä jökötti vieläkin hänen kelkkahousuissaan. Hän näytti niin vitun kiihoittavalta kelkkapuvussaan että minun kyrpäni vaan jatkoi seisomistaankaiken aikaa. No se ei ainakaan Jonilta jäänyt huomaamatta sillä Skidoo housujeni etumus oli repeämäisillään. Ja mitä sitten tapahtui? Joni sanoo nauraen että päästetään kohta se kaveri sieltä vapauteen......
jatkuu.... - poitsut3
....Joni ryhtyi nuotion tekoon, hänen upean perseensä tuntui olevan jokapuolella yhtäaikaa. Päätin kiimassani mennä hänen taakseen koska hän seisoi ja nakkeli puita nuotioon. Otin häntä vyötäröltä kiinni ja painon hänen perseensä itseäni vasten. Ihanaa persettä vihdoinkin, joka ilta olin haaveillut tästä. Nyt päätin että toteutan kerrankin haaveeni. Puristin Jonia itseäni vasten ja minusta tuntui että kyrpäni räjähtää siihen paikkaan. Tämä ei voi olla totta! Minun Jonini oli vihdoinkin siinä sylissäni. Hankasin etumustani Jonin kelkkahousujen verhoamalle perseelle. Kyrpä luisteli omissa Skidoo housuissani räjähtämispisteessä. Sitten Joni sanoi:
"Mennääkö istumaan tuonne laavun sisään laverille?" Joo mennään vaan, vastasin.
Istuimme laavun sisälle aivan vierekkäin ja sitten Joni sanoi: Päästetäänkö nyt se kaveri vapauteen? Samalla Joni oli jo kiinni kelkkahousujeni vetoketjussa ja avasi sen.
Häh, mitä: Joni sanoi: Eikö sulla todellakaan ole mitään alkkareita jalassa?
Sydämeni löi pari ylimääräistä lyöntiä kun vastasin että ei ole. Minulla on vaan nämä Skidoo kelkkahousut jalassa koska nämä tuntuvat niin hyvälle kun kulli hankaa liukasta pintaa housujen sisällä niin se on vasta nautinto!
Joni nauroi ja sanoi täytyypä ottaa käyttöön sekin konsti. Mutta nyt otetaan tämä kaveri ulos täältä ja tutkitaan mikä tätä vaivaa koska tämä on kuin rautakanki.
Jonin ryhtyi työhön ja otti kullini rautaiseen otteeseensa.
Olin kuin huumaantunut. Tuo ihana söpö poika josta olin jo pitkään haaveillut istui vieressäni ja puristeli kulliani. Juuri tuo poika josta olin joka ikinen ilta haaveillut sängyssäni oli nyt tuossa ja tämä kaikki oli totta.
Joni saanko suudella sinua, sopertelin kuin huumaantuneena. Joni käänsi kasvonsa minua kohti ja hänen huulensa tuli koko ajan pikkuhiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi.
Huomasin että Joni halusi kiusoitella minua....viimein huulemme kohtasivat ja Joni työnsi kieltänsä suuuhuni, imin ahneesti hänen kieltään, välillä otin hänen ihanan täyteläiset huulensa ja imin niitä kuin hengenhädässä. Joni aloitti kullini runkkaamisen mutta samalla kun suutelimme purkauduin räjähdyksen omaisesti.
Jonin ihana lämmin voimakas käsi tuntui kullini ympärillä samalla kun imin hänen kieltänsä, en voinut enää pidättää ja niin kaikki oli ohi parissa kolmessa minuutissa.
Joni nauroi taas kerran minulle että ompas tämä kaveri tosi tulinen....
....jatkuu...- rurweywyrwqwreieo
- poitsut4
.... Joni kävi lisäämässä nuotioon puita ja tuli nauraen takaisin. Huomasin että hänen kelkkahousunsa pollottivat uhkaavasti. Hän istui aivan viereeni ja käteni löysi heti hänen reidellensä jota aloin hyväillä. Kelkkahousujen kangas tuntui kiihoittavalta ja liukkaalta. Hieroin kohti haarojen väliä ja avasin hänen housujensa vetoketjun. Työnsin käteni hänen housujensa sisään.
Siinä se nyt oli. Elämäni unelma. Ihanan söpön komean pojan ihana kulli oli kädessäni.
Kulli tuntui tosi jämäkältä niikuin kaikki muukin tuossa urheilevassa pojassa oli.
Joni huohotti. Tuo minun rakas poika. Kulli tuntui ihanan samettiselta ja sileältä. Minun oli aivan pakko saada tuo sisääni tässä ja nyt.
Joni huohotti voimakkaasti, pyysin häntä istumaan seinää vasten ja riisuin housuni pois. Istuin Jonin syliin, tunsin hänen kullinsa haarojeni välissä. Ohjasin kullin aunuksen suulle jonka olin rasvannut jo kotona valmiiksi.
Ja kuinka helposti tuo ihanan söpön pojan kulli painuikaan sisääni. Istuin hajareisin Jonin sylissä ja aloitin ratsastuksen. Painoin aivan pohjaan saakka ja tunsin kuinka tuo ihana söpö komea rakas kultainen poika oli kokonaan minun sisälläni. En ehtinyt ratsastaa kauankaan aikaa kun tunsin Jonin vartalon jäykistyvän kuin rautakanki. Joni parahti ja silloin se tapahtui. Tunsin selvästi kuinka kulli sisälläni nytkähteli ruiskutten lastin sisääni.
Olin kuin huumattuna kaiken aikaa. Tuo ihana rakas komea poika oli laennut sisääni ensimmäisen kerran. Suutelin Jonia kiihkeästi. Hänen kauniit ruskeat silmänsä olivat auki. Näin onnen hänen silmistään. Tiesin heti ettei tämä tähän lopu.....
....jatkuu.... Hieno kertomus. Jaksoin lukea kokonaan ja toivoisin vielä lisää kiihkeää jatkoa.
Tuntuu hienolta laskea pakkasella housut alas. Tuntea kylmä ilma iholla ja kuuma kyrpä anaalissa.
- skidoomaster
Kiihottava tarina
Aika kovat pano orgiat on olleet pojilla .
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176