Ollaan vasta muutettu Espooseen ja kaipaisin suosituksia sekä kokemuksia täältä löytyvistä koirien koulutuksista tai kouluttajista sekä lomahoitopaikoista. Kotihoidosta en ole kiinnostunut huonojen kokemusteni vuoksi.
Vaihtoehtoja on jo etsitty googlen avulla, mutta kaipaisin teiltä omia kokemuksia eri paikoista sekä suosituksia. Saa myös kertoa, jos jotakin paikkaa ette suosittele, mutta kertokaa sitten myös miksi ette.
Kiitos kaikille, jotka jaksavat jakaa kokemuksiaan ja neuvoja!
Espoon koirakoulut ja hoitopaika!t
8
2854
Vastaukset 8
- Ihmettelijä2
Tuota, eikös se koiran kouluttaminen ole omistajan tehtävä?
- ei_kysyvä_tieltä_eksy
Tottakai koulutus on omistajan tehtävä enkä ole muuta väittänytkään. Itse olen aina käynyt koirien kanssa koulutuksissa. Sivusta seuraava osaavampi silmäpari johtaa parempiin tuloksiin ja paljon nopeammin. Ei kouluttajat ole vain kisoihin tähtääviä tai ongelmakoiria varten.
- eikoirakoulua
Koirakouluja ei ole Espoossa. Lopetettiin kun asiakkaita ei ollut. Muistaakseni Kajaanissa toimii koirakoulu.
- ei_kysyvä_tieltä_eksy
Googlen mukaan löytyisi kaksi. Koirakoulu pro dog ja Tiltun koirakoulu, jossa olisi hoitolakin. Agimesta niminen paikka löytyy myös, jossa olisi koulutuksia.
Näiden koulujen lisäksi löytyy Espoossa koulutuksia pitäviä kouluttaĵia. Valinnan varaa näyttää olevan, mutta millaisia ovat kouluttajat? Ihan jokaista en haluaisi käydä yhden tunnin verran kokeilemassa;) Esittelyt löytyy monelta, mutta niitä käytännön kokemuksia kaipaisin. - lisäätietoaminulle
Viitsitkö hakea lisätietoja koirakouluista, sillä itse en viitsi. Mainitsemasi ovat aivan kauheita, mihin en koiraani vie.
- ei_kysyvä_tieltä_eksy
Nyt en ymmärtänyt. Juurihan tässä kokemuksia kyselen. Googlettanut olen jo.
Miksi nuo ovat kauheita etkä veisi koiraasi niihin? Huono koulutus vai metodit? Vai oliko vain teille sopimaton koulutustyyli? Onko sinulla sitten kokemuksia näistä muualla vaikuttavista, mutta Espoossakin kursseja pitävistä kouluttajista?
Entäs nuo koirakerhojen koulutukset? Ovatko osallistujamäärät kuinka isoja ja miten päteviä kouluttajat ovat?
- kertokuntiefät
Siksi pyydänkin. Ota selvää ja kerro minulle. En itse viitsi.
- ei_kysyvä_tieltä_eksy
No, ei muuta kuin jäät seuraamaan, jos kokemuksia ja suosituksia alkaisi tulla:)
Edelleen silti kiinnostaisi tietää miksi et ollut tyytyväinen jo mainittuihin paikkoihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051780
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS471392Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441257Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita173866Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48742
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40646