Hihittelevä-Hänninen

Muistattekos raahelaiset hihittelevän-hännisen? Legenda kertoo Hännisen hihittelleen kesken tärkeän lounastapaamisen. Mitäs raahelaiset tähän tuumaa?

Koivisto, A.
Raahe
15322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Kippis ja kulaus - olit elämäni munaus" uusi vaalimotto?

Äänestä

Surullista, että kansanedustajalta puuttuu sivistys ja käytötavat? Raukka mennyt niin nuorena miehelään, ettei ole kerennyt saada edes kotikasvatusta, mutta toisaalta säälin niitä, jotka ovat hänet valinneet, kaikki varmaan samaa sivistymätöntä porukkaa, kuten valintansakin, eduskuntahan on Suomen kansa pienoiskoossa.

Äänestä
  • Tyttö oli 13 v, kun aikuinen mies kävi paneskelemassa. Just vissiin yläasteelle siirtynyt.

    Äänestä

Niinpä, samaa mieltä olen kanssasi!

Äänestä

Hihitteli Hänninen myös uutisvuodossa, jonne jostainsyytä pääsi. Häntä katsellessa myötähäpeä yhdisti koko kansaa.

Äänestä

Mieluummin Hänninen kansanedustajana kuin Kerola. Jälkimmäinen ei ymmärtänyt olla sähläämättä yhteiskunnallista päätöksentekoa uskonnollisilla uskomuksilla.

Äänestä
  • Löysit sitte vieläkin huonomman ehdokkaan, kuin hihittelevän-Hännisen. Kerolan.
    Mutta nyt kun kerola on jäänyt eläkkeelle, niin hihittelevä-Hänninen peri kaikkein huonoimman manttelin.

    Äänestä

Meinaakohan hihittelevä katja hänninen lähteä ehdokkaaksi kuntavaaleihin?

Äänestä
  • Älkää nyt viitsikö, vaikka en ole Kommunisti niin mitä tuo nyt joku hihittely mitään meinaa. Hyvä kun on jatkossakin meidän aluetta puolusamassa yli puoluerajojen.

    Äänestä

  • Mutta kun se hihittely on ainoa asia, minkä Hänninen on saanut tehtyä eduskuntatyönsä aikana.

    Äänestä

  • Keskustalainen kirjoitti:

    Älkää nyt viitsikö, vaikka en ole Kommunisti niin mitä tuo nyt joku hihittely mitään meinaa. Hyvä kun on jatkossakin meidän aluetta puolusamassa yli puoluerajojen.

    Tää oli kyllä niin läpinäkyvä vasurikommentti. Hihitellä valtiovierailun aikana! Ei tainnu reppana ymmärtää vierastakieltä, niinku ei pirkkokaa. Mitähän tästäkin vielä tulee kun alue on hihittelevän armoilla. Onneksi on kunnallisvaalit tulossa, käyttäkää ääntänne harkiten!!

    Äänestä

  • HihitteleväHannuHanhi kirjoitti:

    Tää oli kyllä niin läpinäkyvä vasurikommentti. Hihitellä valtiovierailun aikana! Ei tainnu reppana ymmärtää vierastakieltä, niinku ei pirkkokaa. Mitähän tästäkin vielä tulee kun alue on hihittelevän armoilla. Onneksi on kunnallisvaalit tulossa, käyttäkää ääntänne harkiten!!

    Kepu on niin nähty, ja kokkarit nyt joutas jo saunan taakse, kepujen perässä!!

    Äänestä

  • porot kirjoitti:

    Kepu on niin nähty, ja kokkarit nyt joutas jo saunan taakse, kepujen perässä!!

    *mistä näitä vasureita kumpuaa*

    Äänestä

kukas tämä suklaa levy siny on?

Äänestä

Hihitetään suomi kuntoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KoivistoAA kirjoitti:

Muistattekos raahelaiset hihittelevän-hännisen? Legenda kertoo Hännisen hihittelleen kesken tärkeän lounastapaamisen. Mitäs raahelaiset tähän tuumaa?

Koivisto, A.
Raahe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu