Elämästä on tullut pakkopullaa. Töissä käyntiä, kotiin tulemista.
Työ onkin ainoa sisältö ja töissä näytän hyvinvoivalta ja iloiselta.
Omissa oloissani on sitten eri juttu.
Kävin äsken ulkona kävelyllä koska oli satanut hieman lunta tähän synkkyyteen mutta eipä sekään oikein mieltä ylentänyt.
Tietynlainen joie de la vie on kadoksissa koska sitä on niin yksin.
Monilla täällä näkyy olevan samat mietteet näin jouluna.
Suurin pelko on että jään (ja lopulta kuolen) mökkiini yksin eikä kukaan edes huomaa että puutun.
En kaipaa mitään niin paljon kuin toista ihmistä jota halata ja rutistaa, jolle moiskauttaa mojova pusu huulille tahi niskaan.
Tiedän olevani yksin siksi koska olen ehkä tylsä sillä en juo, biletä tai muutenkaan ole menevä, sen sijaan viihdyn kotona enkä täten tapaa ihmisiä. Ei ole oikein ystäväpiiriä enkä tiedä riittäisikö energiat sellaiseen. Päivän päätteeksi kavereidenkin luota pitää kuitenkin palata yksin kotiin kun he jäävät puolisoidensa tai perheen kanssa. Aikalailla kaikki ympärillä on pariutuneita ja se harmittaa jo kotiin ajaessa ettei siellä ole ketään vastassa.
En ole epävarma ulkonäöstäni ja se ei ole siis syy yksinäisyyteen.
Olen introvertti mutta en tarvitse sellaista omaa tilaa eikä ole suojamuuria murrettavana. Päästän lähelle enkä torju pois.
Kanssaihmisille olen aina ystävällinen. Mottona on että jos ei ole hyvää sanottavaa niin sitten olen hiljaa. Pitäkää siis mölyt mahassa jos on tarve viisastella täällä tyyliin "hanki elämä". Sanat satuttaa, varsinkin yksineläjää jolla on annettavana vain hyvää.
Koska tänne Yksinäisyys-palstalle nyt kirjoitin ja myönnän olevani yksinäinen niin lisään että treffisivulta löytyy ilmoitus samalla nimellä. Olisi kiva tavata toinen yksinäinen.
Työ onkin ainoa sisältö ja töissä näytän hyvinvoivalta ja iloiselta.
Omissa oloissani on sitten eri juttu.
Kävin äsken ulkona kävelyllä koska oli satanut hieman lunta tähän synkkyyteen mutta eipä sekään oikein mieltä ylentänyt.
Tietynlainen joie de la vie on kadoksissa koska sitä on niin yksin.
Monilla täällä näkyy olevan samat mietteet näin jouluna.
Suurin pelko on että jään (ja lopulta kuolen) mökkiini yksin eikä kukaan edes huomaa että puutun.
En kaipaa mitään niin paljon kuin toista ihmistä jota halata ja rutistaa, jolle moiskauttaa mojova pusu huulille tahi niskaan.
Tiedän olevani yksin siksi koska olen ehkä tylsä sillä en juo, biletä tai muutenkaan ole menevä, sen sijaan viihdyn kotona enkä täten tapaa ihmisiä. Ei ole oikein ystäväpiiriä enkä tiedä riittäisikö energiat sellaiseen. Päivän päätteeksi kavereidenkin luota pitää kuitenkin palata yksin kotiin kun he jäävät puolisoidensa tai perheen kanssa. Aikalailla kaikki ympärillä on pariutuneita ja se harmittaa jo kotiin ajaessa ettei siellä ole ketään vastassa.
En ole epävarma ulkonäöstäni ja se ei ole siis syy yksinäisyyteen.
Olen introvertti mutta en tarvitse sellaista omaa tilaa eikä ole suojamuuria murrettavana. Päästän lähelle enkä torju pois.
Kanssaihmisille olen aina ystävällinen. Mottona on että jos ei ole hyvää sanottavaa niin sitten olen hiljaa. Pitäkää siis mölyt mahassa jos on tarve viisastella täällä tyyliin "hanki elämä". Sanat satuttaa, varsinkin yksineläjää jolla on annettavana vain hyvää.
Koska tänne Yksinäisyys-palstalle nyt kirjoitin ja myönnän olevani yksinäinen niin lisään että treffisivulta löytyy ilmoitus samalla nimellä. Olisi kiva tavata toinen yksinäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo se on aika luontaantyöntävä viilis kun kotona on tympeän työpäivän jälkeen odottamassa pelkkä nettiriippuvuus. Ois nyt jotain kouriintuntuvaa ees kuten joku hyvä perse
Vaikka alkaisit juoda ja bilettään, mitä et selvästikään halua, niin tuskin sillä oikeita ystäviä saisit. Nuorempana tein tota paljon ja juomisenympärillä homma pyöri. Lopetin sitten kaiken alkoon liittyvän ja huomasin olevani yksin. Viihdynkin yksin ei siinä mitään, meitä on monenlaisia. Yksin saa olla rauhassa ja tehdä mitä tykkää tai olla tekemättä. Koen yleensä ihmiset vain rasittavina ja häiritsevinä.
Puoliso on sitten toinen juttu. Ymmärsin että tarkoitat lähinnä puolisoa kun puhut yksinäisyydestä. Jos puolusoa ei olisi kuten ei ystäviäkään niin kyllä tässä varmaan sekoaisi. Ammattinikin kun on kovin yksinäistä työtä. Vähintään koira tarvisi olla sitten. Vaan kun on allerginen.
Oikeassa olet, tarkoituksena ei olekaan baareista etsiä ystäviä eikä puolisoa enkä enempää ystäviä tavoittelekaan.
En aio teeskennellä jotain mitä en ole eli raittiina aion pysyä vaikka se ei hyväksyttävää tässä maassa tunnu olevan.
Lähtisin ulos maailmaan jos tietäisin missä tavata ja tutustua tulevaan puolisooni. Ääripäinä baarit ja kirkot poislukien.
Olen kirjoitellut kirjeenvaihtoa parin-kolmen yksinäisen kanssa mutta he lopettivat kirjoittelun, en ymmärrä miksi.
Olin aina asiallinen, ystävällinen ja kiinnostunut heidän asioistaan, siis normaalilla tavalla miten nyt keskustelua käydään, en tentannut tai udellut mitään arkaluontoista tms.
Seksiäkö olisi pitänyt ehdottaa?!?!!?
Mikään ei ole pahempaa kuin torjutuksi tuleminen.
Pari karvaista kaveria täältä löytyy mutta ei ne ihmisen kosketusta ja rakastunutta katsetta korvaa vaikka omalla tavallaan huoltajastaan välittävät.
Rivien välistä tulkitsen että sinulla ehkä on puoliso ("jos puolisoa ei olisi..."), ole onnellinen ja pidä hänestä kiinni :)
Niinhän se on, että jos ei koskaan käy missään jossa voisi tavata uusia ihmisiä, niin suurella todennäköisyydellä ei myöskään koskaan tapaa niitä uusia ihmisiä, joista voisi tulla ystäviä tai se puoliso.
Minä olen itse introvertti ja viihdyn hyvin omissa oloissani. Isot ihmisjoukot ahdistavat ja uusien ihmisten tapaaminen hieman pelottaa. Mukavimmalta ja helpoimmalta tuntuisi siis elää rauhassa omaa elämäänsä niiden omien rutiinien ja oman kodin turvassa. Tiedän silti, että niin eläen ei löydy elämään uusia ihmisiä. Jos haluaa että joku muuttuu, niin on myös itse rikottava kaavoja, tehtävä ehkä sellaistakin joka vähän pelottaa. Jos toimii aina samoin, mikään ei luultavasti muutu.
Ihmettelit tuossa että miksi ne pari kirjekaveriasi lopettivat kirjoittamisen. Ei siihen välttämättä ole mitään sen suurempaa syytä. Ehkä elämäntilanne oli sellainen että kirjoittaminen vain jäi ja sitten myöhemmin ei enää kehdannutkaan kirjoittaa kun oli niin pitkä tauko. Tai ehkä he eivät vain kokeneet että teillä olisi tarpeeksi yhteistä tai puheenaiheita, mutta eivät vain kehdanneet suoraan sanoa. Ei pidä liikaa jäädä itseään syyttelemään, jos kerran ei itse mitään pahaa tehnyt.
Sellaisen vinkin kyllä annan, että aina ei ehkä kannata olla niin kauhean asiallinen ja kohtelias. Kirjotuksestasi saa vähän sellaisen kuvan, että voit olla vähän liiankin kiltti. Sellainen joka on aina hirveän korrekti, asiallinen ja kohtelias. Ei siinä muuten mitään pahaa ole, mutta se voi antaa myös valjun ja persoonattoman kuvan. Sellaisen että ei saa mitään kosketuspintaa siihen oikeaan persoonallisuuteen, siihen mikä erottaa hänet niistä tuhannesta muusta kohteliasta, asiallisesta nuoresta.
Kiitos rakentavista ja asiallisista kommenteistasi.
Niin, kävisin kyllä tapaamassa ihmisiä jos tietäisin missä tapaisin itseni kaltaisia. Kuka tahansa saa ehdottaa paikkaa niin lähden pikimmiten. Netti on tällä hetkellä ainoa foorumi minkä tiedän ja pinnallistahan se touhu on ja introvertin on vaikea loistaa siinä(kin) joukossa....vaikka kiitosta olen profiilitekstistäni saanutkin, siitä olen iloinen :)
Itseni kaltainen on siis mm. Vela, raitis tai vähäalkollinen ja läheisyyttä sekä kosketusta kaipaava. Ihmiset eivät pelota vaikka introvertti olenkin.
Ehkä uusiin ihmisiin tutustumisessa on se pelottavaa että pidän itseäni muiden silmissä tylsänä mutta jos näkee sen läpi sisimpääni niin huomaa että olen luotettava ja lämmin kaveri.
Olen viihtynyt liikaa itseni seurassa ja kaipaan ihmiskontaktia, siis fyysistä, rakastavaa kosketusta. Tämä yö on taas vaikea vaihteeksi...on ikävä.
Mitäpä sitä turhaan nukkumiseen aikaa tuhlaa... :/
Olen tiennyt jo pitkään olevani liian kiltti eikä sitä vaan voi muuttaa. Toisaalta olen yllättänyt ihmisiä intohimollani joissain tietyissä asioissa ;) ;)
Pistä sun s posti jos kolahtais?
Kirjoita ensin vaikka tähän suomi24-postiin.
Jos vielä siellä jossain olet :)