Tapahtua eilen ihan oikeasti. Ei yhteyttä enää saa
Itsemurha taisi
Huolestunutm
11200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hän pääsi rauhaan. R.i.p.
Whatsappiin ei ole päivittänyt tilaa. Kotona ei elon merkkejä. Ehkä tosiaan on noin asia.
Jos kerran tunsit ja tiesit kanditaatin niin teit varmaan muutakin kun vaan seurasit sivusta miten henki lähtee?
Älä viitsi kirjoittaa tänne tällaista mistä ei tule muuta kuin paha mieli.
Otan osaa. :-(
Miten pääsen asuntoonsa sisälle ?
Poliisi?
Minun tuttu tai lähempikin sukulainen teki itsemurhan tänä vuonna. Esinmmäisiä ajatuksia ja pelkoja hänen ajatuksistaan oli jo parivuotta sitten. Tässä näytti jo asiat kääntyneen parempaan. Hänet näin paripäivää ennen tekoa ja kyselin kuulumisia. Olimme usein tekemississä. Oli hän jotain suoranaisia uhkauksia sanellut, mutta päivänä jolloin toteutti, ei sitä kukaan olisi estänyt.
Muistakaa, että ketään ei voi lopulta pelastaa itsemurhalta, jos näin on päättänyt. Pakkohoitokaan ei ole periaatteessa, usein kuin tekoa siirtävä toimenpide.
Usein varmaa lähiomaiset aavistaa suunnitelmat, mutta harva sitä ambulanssia soittaa jos, ei konkreettisesti ole löytänyt omaista tekemässä sitä.
Hyvää joulunaikaa vaan sinulle.
Lääkärit eivät myöskään uskalla usein käyttää mahdollisuutta määrätä ihmistä pakkohoitoon, koska se on raju toimenpide puuttua potilaan itsemääräämisoikeuteen.
Eikö löydy enää yhtään synkempää puheenaihetta?