Onko suomen johtavat lähetysmiehet pyrkiny sopuun ja parannukseen Jellivaarassa.
He luulivat että lauman voi johtaa harhaan seuraamuksitta, joukko hajosi .
Edelleen he kadotuksen pelolla johtaa joukkoja kohti tuhoa.
Nyt on mahdollista parannukseen sillä Kristus on noussut myös harhassa olevien opettajien puolesta.
He luulivat että lauman voi johtaa harhaan seuraamuksitta, joukko hajosi .
Edelleen he kadotuksen pelolla johtaa joukkoja kohti tuhoa.
Nyt on mahdollista parannukseen sillä Kristus on noussut myös harhassa olevien opettajien puolesta.
Vastaukset 56
Vanhimmat
EI OLE ERISEURAAN LÄHTENEITÄ VELJIÄ ENÄÄN NÄKYNYT,KUNNIA ON NOUSSUT NIIN KUUPPAAN ETTEI OMATUNTO ANNA PERIKS LÄHTEÄ PARANNUSTA TEKEMÄÄN JA ONHAN SE YMMÄRRETTÄVÄÄ KUINKA TUNTEVAT SUURTA HÄPEÄÄ KUN SAARNAVIRKAA EI ENÄÄN OLE EIKÄ TULE,MUTTA PENKEISSÄ ON PAIKKOJA VAPAANA JA SYNTISILLE SAARNATAAN TÄNÄÄNKIN ANTEEKSI,TERVETULOA TAKAISIN!
Ei tulla takas. Piste.
Kaikki ne joita on kuolema ja sairaus alkanut rintaa kolkuttamaan, ovat joutuneet viimein myöntämään että väärää työtä olemme uskoneet ja tehneet. Parannuksen kautta he ovat uskaltaneet jättää tämän maan jalkojensa alta. Pelko on noussut heille suyttyykö uskonlamppu silloin kun hänen herransa saapuu, näitä sanomia on jo kuultu. Tämä on vakava varoitus eriseuran rakentajille.
Vihollinen varoittelee ja houkuttelee lahkoonsa. Turha toivo! Kristittyjen ei tarvitse pelätä, eikä lapinlahkolaisten pelotteluja kuunnella.
Sen vertaa "VakavaVaroitus" ei sanaa ymmärrä, että tajuaisi, että
ylösnousemuksesa ei uskon lamppuja enää kanneta. Usko on muuttunut näkemiseksi.
Tämä on vakava toteamus: ei tulla takas.
Samaa mieltä - ei ikinä enään.
Jumala paaduttaa ja sulkee, kenet hän tahtoo ja avaa... Vaella varoen elämänkaidallatiellä ja älkää ensinnäkään vannoko, vaan rukouksessa Isän tykö, että hän kirkastaisi avaisi ymmärrystä.
Jumala antaa ymmärryksen aikanaan myös sinulle jos sinä haluat ottaa sen vastaan. Myös Lutherin aikana syntiin ja ihmisoppiin langennut katolinen kirkko huusi kristittyjen perään, että palatkaa kotiin, palatkaa ainoaan oikeaan kirkkoon. Mitä tekivät elävää kristillisyyttä kaipaavat kristityt? Palasivatko he maireitten kutsujen perässä vai uskoivatko he oikeaan oppiin ja puhtaaseen Jumalan sanaan? Kyllä uskoivat. Niin silloin kuin tänä päivänäkin!
Jos olisivat nyökytelleet lapinluottamusta ja muistaneet saarnassaan puhua myös lapinluottamuksesta , olisivat saaneet pitää saarnavirkansa.
Muutoin olisivat voineet saarnata kuin ennenkin, mutta kun eivät taivuttaneet itseään nuoleskeluun, joutuivat aivan omatoimisesti pyytämään itsensä hyllytystä.
Näinhän se meni, eikö mennytkin? Eihän se Odd muutoin olisi ehdottanut, että auttaisiko se, jos hyllytys peruttaisiin? Siis se vapaaehtoinen itsensä hyllyttäminen.
No nyt ovat jo sentää vapaaehtoisesti itsensä hyllyttäneet,hyvä että ääni muuttuu kellossa.aiemminhan huusitte kuin hyeenat että purtsi ja siltsi on hyllytetty,voi teitäreppanoita,etten paremmin sano,vaan sanonhan.
Suomen lähetysmiehet on kasvaneet niin korkeiksi puiksi, ettei tuollaiset pikkuasiat,
kuten herätysliikkeen hajoaminen heitä hetkauta.
Kuuleppas kalle se on vaan riihen perkuu käynnissä ne kevyet jyvät tippuivat pois
Eihän ole lähetysmiesten vika jos eriseuran porukka ei kestä että synnistä saarnataan,sitähän te olette valittaneet jo vaikka kuinka kauan,lähditte helpompaa kristillisyyttä ja kevyempää ristiä etsimään mailman toreilta,fakta on tämä!
Niinpä, ne jotka eivät kumartaneet ihmisiä eli GP, OM.. Joutuivat vainon alle, mutta heidät kutsui seurakunta taas palvelukseen. Nyt ei tarvitse pelätä Lapin vallanhaluisia veljiä, vaan saa vapaasti puhua Jumalan sanaa, ihmisen muotoon katsomatta. Uskon että tämä on sallittu. Itse iloitsen tästä Jumalan lasten vapaudesta, mutta rukoilen myös kaikkien puolesta, ovat kummassa porukassa tahansa. Isolla puolella on monta jotk eivät voi hyväksyä tuota väkivaltaista johtoa, mutta on niin paljon perhesuhteita ym. Jotka estävät vaihtamasta puolta. Luulen että siirtymistä tulee tapahtumaan.
Mielenkiintoista nähdä mikä taktiikka annetaan neuvoksi Surviaiselle ja kumppaneille. Annetaanko siimaa, eli menikö pupu sittenkin pöksyyn, vai pakotetaanko loputkin paikkakunnat ja saarnaajat jumalalliseen neuvoon ja järjestykseen jonka henki on Gunnarille ja Odille ilmoittanut. Nyt kun seurailen sivusta, niin olen kaiken ahdistuksen jälkeen siitä iloinen, että tulkoon mitä tahansa terkkuja Jellistä, ihan sama.
EI HENKI ILMOITA MITÄÄN gp om:EIKÄ MUILLE KOSKAAN
SE OLI JUMALAN TUULI JOKA KIIDÄTTÄÄ PYHÄÄ HENGEÄ .
MINNE HÄN TAHTOO ,SITÄ IHMINEN EI TIEDÄ KOSKAAN,,,
EIKÄ OLE KOSKAAN TIENNYTKÄÄN, EN SANO PAREMMIN..
Olisi jo varmaan eriseuraisten hyvä ymmärtää ettei kallista neuvoa vedetä takaisin,ne ketkä ovat nyt lähteneet ovat olleet vuosikymmeniä ihan omia poppoita ja keskenään touhunneet ja seläntakana toimineet,nyt on riihenperkauksen aika ja voin itse todeta että ihana rauha ja samahenkisyys on palannut rukoushuoneelle,se mitä kauan sitten on ollut,suvut keskenään,sisarukset,veljet,läheiset samanmieliset "kaverit"ovat nyt esikoisten porukassa,ei tässä tämän kummemmasta ole kyse.
SIELTÄ TULEE JA ON TULLUT AINA SIUNATTUJA TERVEISIÄ,NIITÄ ODOTAN JO KOVASTI.
Kenelle ne siunatut kuorokiellot tällä kertaa menevät, kun kuorot on heitetty helvettiin?
Jeesuksen ristiä voin kantaa, mutta en teidän jätesäkkejänne.
Ja se synti, josta saarnattiin ja jota eivät kestäneet kuulla, oli käynti kirkossa ehtoollisella eikä omalla rukoushuoneella.
Voi niitä on niin paljon mitä eivät itse uskaltaneet synniksi saarnata kun sisarukset,lapset,ystävät keskenään sukua olevat olisivat hyljänneet ja suuttuneet kun heille itselle oli tullut luvalliseksi mailman touhut,eihän ne silloin halunneet kuulla muuta kuin herkkää evankeljumia ja siksi tämä esikoisten (lue erikoisten)porukka piti laittaa pystyyn,ikävä on niitä joita huijattiin mukaan ja puhuttiin potaskaa kun eivät enään vuosiin olleet käyneet muualla seuroissa ja kuulleet muita elävässä uskossa olevia matkaystäviä,nyt ne ressut luulevat ja uskovat vain näitä veljiä joita olivat kuulleet.on kauhistuksen paikka kun viimeisenä päivänä vastaavat näiden ihmisten sieluista,en haluaisi olla niiden housuissa silloin.
Kummallinen juttu.
Vielä viime loppiaisena nämä hyllytetyt kysyivät, että ovatko he saarnanneet väärin. Kaikkien kokouksessa olleiden lähetyssaarnaajien mukaan he eivät olleet väärin saarnanneet. Hyllytys tuli ainoastaan sakramenttiasian takia.
Nyt on löytynyt uskonviisaita, jotka tietävät vastoin kaikkia silloisia Suomen lähetysmiehiä, että nämä hyllytetyt olivatkin saarnanneet väärin.
Kaiva kitara esiin vaan
Separaatit huutavat mitä sylkisuuhun tuo. Ei heistä ja heidän höpinöistään kannata enään välittää.
Kaikki tietävät miten prosessi meni eikä sitä ole enään mielekästä vähämielisten lahkolaisten kanssa vatvoa. Nyt on kahden vuosikymmenen piina ohi ja saamme jatkaa elävässä uskossa esikoiset ry:n piirissä kuten ennenkin. Jumala järjesti asian kuten parhaaksi näki ja siitä voimme olla iloisia.
JUMALA JÄRJESTI ASIAN NIIN ETTÄ KEVYET JYVÄT ON NYT LAKAISTU POIS,RAUHA JA RAKKAUS KUKOISTAA RUKOUSHUONEILLA,TOKI IKÄVÄ ON NIITÄ KEITÄ ON HUIJATTU ERISEURAN MATKAAN,EIKÖHÄN SIELTÄ KOHTA RUPEA MONI PALAAMAAN KUN NÄKEVÄT OIKEAN TILANTEEN.
Eikös tästä lahkolaisten vähämielien hölympölyn suoltamisesta jo ollut puhe?
"Riihenperkauksen aika" on kuulemma esikoislestadiolaisilla nyt.
Jeesuksen mukaan se on vasta viimeisenä päivänä.
Siihen asti vilja ja rikkavilja ovat pellossa.
Kallis neuvo! Huhhuh
Kaiva sinä takapuoltasi ja kato löydätkö kitaran kenties sieltä.
Teutan gps:ssä on väärät koordinaatit!
Mitä jos jokainen vaan katsoisi omaa taivaspaikkaa ja että onko sitä. Muiden tekemät eivät siihen pitäisi vaikuttaa.
Jokainen vastaa itsestään viimeisenä päivänä.
Se hetki tulee kuin varas yöllä.
Sinmenivätten kirjoitti..
Puhut täyttä soopaa,vai rauha palannut.
Luulin että olet pimeä mutta olet vielä sokeakin.
Kiitän siitä sitten...
Tuuppa tziigaan rukoushuoneelle niin näet eron!
Kuulin että Karjalan karhu on katunut jo sakramentti päätöksiä.
Valittaa kuinka kovilla ja epävarmoilla tiedoilla päätöstä ollut tekemässä.
Toivo elää "karhunkin" sydämessä.
On siinäkin varsinainen päätöksentekijä, vastuunkantaja ja seurakunnan pääjehu.
TROLLIT TÄÄLÄ KITISEE,TURHA EDES KUVITELLA ETTÄ OIKEALLA RAITEILLA OLEVA JUNA AJETTAISIIN TAKAISIN VÄÄRÄLLE RAITEELLE,LOPETTAKAA ITKEMINEN ERIKOISET!
Olet ihan oikeassa. Ei ole katolinen kirkkokaan muuttanut kurssiaan vuoden 1573 jälkeen.
Kuitenkin sieltäkin Hyvä Paimen kutsuu omiaan. Sama tapahtuu Esikoislestadiolaisissa. Monen silmät avautuvat, kun Pyhä Henki saa sanan kautta vaikuttaa.
Sitä lv:t pelkäävät, että kuulette raamatullista opetusta.
Teidän sielunne pantiksi heistä ei tule yksikään.
Älkää eksykö, vaan antakaa pelastaa itsenne siitä lappihuoruuden sukukunnasta.
Emme kaipaa katolilaista kauhuoppia emmekä eriseuran vaapataoppia,olemme enemmän kuin kiitollisia JUMALALLE että saamme olla tässä ainoassa oikeassa kristillisyydessä,en paremmin sano,
Ainossa oikeassa apostolisihmisopillisessa eriseurassa voisi kuvata lapinlahkon toimintaa paremmin.
Et itsekään tiedä mitä kaipaat. Sen tiedon voi tuoda vain Pyhä Henki sanan kautta.
Silloin lapinoppi ei enää kelpaa. Se on herätys!
Nimimerkki koskaan en vaihda on aivopesty, vika ei ole sinun vaan opettajiesi.
Vapauteen Kristus meidät vapautti.
Mietippä mitä tarkoittaa nöyryys ja kuuliaisuus? Olisiko enemmän aihetta miettiä abrahamia kun JUMALA käski hänen uhrata poikansa,miten hän toimi? Tääsä monelle mietittävää,erikoisesti ESIKOISILLE!
Vertaatko Jumalaa ja lapin vanhimpia toisiinsa kuuliaisuuskysymyksessä?
En,vaan pyhänhengen neuvoille!
Mistä muuten esikoiset saavat pyhänhengen neuvot? Paavi franciskukselta!
Se on jo mietitty:
Tietämätön ressukka ei hoksaa, että Pyhän Hengen neuvot
eivät KOSKAAN ole Raamattua vastaan, kuten nämä "ehtoollismääräykset".
Raamatusta tietenkin! Onko kirja sulle tuttu?
Voi "ressukka",kenellekköhän JEESUS antoi tehtäväksi,olikohan sielä papit paikalla,ja katso missä tilassa ressukka sinun kirkkosi on,etkö jo näe sinä sokeasilmäinen ressukka!
Do diin,nyt linjat auki kuuntelupalveluun ja hiljennytään kuulemaan kallista JUMALAN SANAA.
Mitä ne papit tähän liittyy?
Jeesus antoi tehtävän apostoleille, jotka siis olivat paimenia ja piispoja.
Siitä huolimatta Pyhä Henki toimii sanan ja sakramenttien kautta.
"Kaikki mikä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on Perkeleestä" (Tunnustuskirjat)
Mietinkin kovasti, ja tuossa toisessa avauksessa joku ehti kysyä, kuka asettaa nämä vanhimmat, joiden neuvoille sinun mukaasi tulee olla kuuliaiset kuten Pyhän Hengen neuvoille.
Vastaatko sinä tähän kysymykseen?
Täällä te taas kirjoittelette. Ettekös kuulleet kun Odd-setä juuri saarnasi, että keskustelupalstat eivät ole sopivia paikkoja kirjoitella näistä asioista. Odd-setä on hyvin, hyvin surullinen.
Uskokaa nyt vähitellen, että ei tämä kirjoittelu ole mitenkään sopivaa.
Eipä niin,siis kaikki arvostelu ja kritiikki ei ole sopivaa joka kohdistuu "Pyhän Hengen"omistajin,lapin vanhimpiin jotka ovat ylentäneet itsensä jumaliksi.
Noh,ihmisjumalia suurin osa ihmisistähän palvoo.Perinteet,tavat ja rituaalit ovat suurelta osin ihmisten keksimää ja jalostamaa.
Aivan,pimeää on.Jos ihminen kerran on niin tyhmä että uskoo uskontoon enemmän kuin Jumalaan,vieläpä niin että tzägällä on sattunu syntymään oikeeseen uskontoon jossa ei ole mitään vikaa,pelkästään ihanaa,taivaallista yhteisöllisyyden tuntua samankaltaisten ja samanmielisten joukossa jossa hehkutetaan me,me,me.
Itsekkyyden huippu on saavutettu ja joukossa on tyhmyys tiivistynyt jopa niin että ollaan mieluusti päättömänä kanalaumana.
Noh,jokainen ihminen on ainutlaatuinen,toista samanmielistä ja -kaltaista ei ole vai onko joku törmännyt peilikuvaansa.
Älä alennu äläkä ylenny,ole vaan.
On mielenkiintoista tutkia ihmiskuntaa,ajattelen ihmiset pellolla oleviksi ihmisryhmiksi jotka ovat aidanneet itsensä erikokoisiin aitauksiin,katselen heidän touhujaan niissä,jotkut loikkivat aitauksista toiseen luullen että siellä olisi ruoho vihreämpää,ylipäänsä ihmettelen heidän haluaan eristäytyä toinen toisistaan aidoilla.Loputtomasti aitauksia joista ihmiset huutelevat toisilleen milloin mistäkin pikkuasiasta,tikustahan täytyy saada asia,ristiriita josta vängätä.