Juorut ovat erittäin epäluotettava tietolähde

Minkälainen ihminen kertoilee toisille jostakin henkilöstä, että tämä henkilö on joku rikas prostituoitu, joka on hankkinut rahansa prostituution kautta ja lisäksi harrastanut seksiä usean eri miehen kanssa. Vaikka todellisuudessa hän on erittäin siveä ja köyhä. Kun kukaan ei ole edes hänelle sanonut, että asiat olisivat näin. Vaan hän on itse tulkinnut nämä asiat rivien välistä.

Hän ei ole luultavasti voinut olla kovinkaan varma, että nämä asiat olisivat olleet näin. Silti kaikesta epävarmuudesta huolimatta hän on uskaltanut alkaa levittelemään tästä ihmisestä näinkin pahoja asioita. Eivätkö tällaiset asiat ole niin vakavia, että niistä pitäisi puhua toisille vain, jos on niistä aivan varma. Eikä välttämättä silloinkaan, jos esim. tilanne on ollut sellainen, että kuulijalla on ollut salassapitovelvoite.

Onko se oikeudenmukaisuutta, että tällaisen takia, sellaiset ihmiset, jotka ovat harjoittaneet mustamaalattua henkilöä enemmän haureutta, nyt alkavat kiusaamaan uhria. Vaikka heidän omat tekonsa ovat olleet uhrin tekoja pahemmat. Kieroutuneiden ihmisten logiikka on niin käsittämätöntä, että sitä voi olla vaikea ymmärtää.
4124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se kuka juoruihin uskoo tarkistamatta niiden totuutta on tyhmä ja lopulta häpeää sitä. Älä murehdi juoruista sillä totuus tulee lopulta aina ilmi.

Siirakin kirjan mukaan viisas toimii näin

7. Älä moiti, ennenkuin olet tutkinut; harkitse ensin, ja rankaise sitten.
8. Älä vastaa, ennenkuin olet kuunnellut, äläkä ota toiselta sanaa suusta.


ja juoruajalle käy näin


24. Paha tahra ihmisessä on valhe; se on tavallinen niiden suussa, jotka ovat kasvatusta vailla.
25. Parempi on varas kuin se, jolla on tapana valhetella; mutta molemmat he perivät turmion.
26. Valhettelijalta vie kunnian hänen mielenlaatunsa, ja hänen häpeänsä seuraa häntä alati.

Äänestä

Ihmiset ottaa syntipukiksi jonkun onnettoman jota syytetään omista teoista, siten sellainen syyttäjä tuntee olevansa parempi ihminen.

Äänestä
  • Omat synnit niin sanotusti ulkoistetaan.

    Äänestä

Vaikuttaa siltä, että suurin osa minua koskevista juoruista on valhetta. Alkuperäisiä puheitani on vääristelty niin paljon, että ne ovat alkaneet tarkoittaa aivan eri asiaa, kuin mitä aluksi yritin sanoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullista kirjoitti:

Minkälainen ihminen kertoilee toisille jostakin henkilöstä, että tämä henkilö on joku rikas prostituoitu, joka on hankkinut rahansa prostituution kautta ja lisäksi harrastanut seksiä usean eri miehen kanssa. Vaikka todellisuudessa hän on erittäin siveä ja köyhä. Kun kukaan ei ole edes hänelle sanonut, että asiat olisivat näin. Vaan hän on itse tulkinnut nämä asiat rivien välistä.

Hän ei ole luultavasti voinut olla kovinkaan varma, että nämä asiat olisivat olleet näin. Silti kaikesta epävarmuudesta huolimatta hän on uskaltanut alkaa levittelemään tästä ihmisestä näinkin pahoja asioita. Eivätkö tällaiset asiat ole niin vakavia, että niistä pitäisi puhua toisille vain, jos on niistä aivan varma. Eikä välttämättä silloinkaan, jos esim. tilanne on ollut sellainen, että kuulijalla on ollut salassapitovelvoite.

Onko se oikeudenmukaisuutta, että tällaisen takia, sellaiset ihmiset, jotka ovat harjoittaneet mustamaalattua henkilöä enemmän haureutta, nyt alkavat kiusaamaan uhria. Vaikka heidän omat tekonsa ovat olleet uhrin tekoja pahemmat. Kieroutuneiden ihmisten logiikka on niin käsittämätöntä, että sitä voi olla vaikea ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu