Tämänhetkisen presidentin venäjämyönteisen politiikan esteeksi noussut stubb saavutettiin ulos utvasta ryssien ja ryömäläisten operaatiolla. Häpeällinen rajaliitto venäjän kanssa myytiin orpon ja Niinistön saavutuksena, vaikka se ilmiselvästi oli uudistettu versio noottikriisistä.
Vuoden vaihtuessa utvan kokoonpano muuttuu jälleen. Venäjän jyräämäksi jäänyt, ja presidenttipelistäkin ulospelattu rehn siirtyy sivuun utvasta. Tilalle noussee tuntematon mies Pohjanmaalta. 5. kauden edustajaksi lintiläisestä löytyy vähän tietoa googlettamalla. Huolestuttavaa on kuitenkin USAn pakotteiden kohteeksi joutuneen liikemiehen myöntämä suuri vaalirahoitus, josta löytyi iltalehden uutinen. Miksi Putinin lähipiirin kanssa liiketoimia harjoittava liikemies halusi lahjoittaa n 15000 euroa pohjoissuomalaiselle tuntemattomuudelle, enemän kuin kellekkään muulle. Edes paula lehtomäki ei saanut niin suurta pottia.
Vaaka lienee jo kallistunut Niinistön linjalle orpo-stubb vaihdoksen myötä utvassa mutta eurooppa-rehnin vaihtuminen idänkaupan ja voinviennin ymmärtäjään saattaa aiheuttaa tyytyväisyyttä tietyissä piireissä..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Orpo vaihtoi ensi töikseen Toivakan mykkäseen, siinäkin venäjän toimien kritisoida vaihtui venäjän ymmärtäjään
Tekeekö utva edes päätöksiä, vai laatiiko lähinnä selontekoja ynms
Miten ulkopolitika liity maa puolustuksiin