Anaalihieronta

kotihierontaa

Niin, hehe luin juuri lääkäristä, joka oli menettänyt oikeutensa- ja saanut ne nyt takaisin, syystä, että oli suorittanut naisille anaalihierontaa.
Kun minulla on ollut muutamia pitkäaikaisia seurustelusuhteita, niin on niissä se anaalihierontakin tullut tutuksi, ei suinkaan väkisin suoritettuna, vaan tosiaan naisten toivomuksesta.
Yhdessä tapauksessa tyttö (23v) jo muutaman tapaamisen jälkeen esitti toivomuksen, että työntäisin sormeni hänen peräaukkoonsa, no täytinhän minä hänen toivomuksensa useastikin ja kovin tuntui tykkäävän.
Toisessa tapauksessa liukastin sormeni suuseksin aikana hänen pillussaan ja työnsin peräaukkoon juurta myöten, orgasmi tuli aika äkkiä ja tunsin voimakkaat rytmiset supistukset kauan aikaa, jälkeen päin hän antoi ymmärtää, ettei niin olisi saanut tehdä, joten en siis tehnyt niin. Parin viikon kuluttua nainen antoi kuitenkin rasvatuubin käteeni ja ehdotti peräaukon rasvaamista, hieroin rasvaa siihen aukon kohdalle ja lopulta työnsin sormeni sisään, tämä johti siihen, että 2-3 päivän välein nainen makasi vatsallaan 2 tyynyä lantionsa alla pylly pystyssä ja minä suoritin anaalihierontaa niin syvältä, kuin ylöttyi aina n. puoli tuntia yhteen menoon.
Lähes kaikissa muissakin seurustelusuhteissani on tapahtunut samat asiat ja tosiaan nainen on ollut niissä alullepanijana vihjailemalla, tai jopa ohjailemalla siihen.

0

1578

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tykkäsin rakas

        Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
        Suhteet
        37
        2363
      2. Arvaa mitä mies

        Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
        Ikävä
        56
        1352
      3. Hyvää iltaa!

        Mikä on päivän viisaus?
        Ikävä
        84
        1313
      4. Mies mä oon ihan helppo

        Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
        Ikävä
        36
        1276
      5. Olet onnellinen sinkku

        Näin se on nähtävä.
        Ikävä
        63
        1191
      6. Mies olen aika erakko nykyään

        Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
        Tunteet
        39
        914
      7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

        Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
        Maailman menoa
        122
        798
      8. Haittaako jos

        kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
        Ikävä
        31
        751
      9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

        Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
        Yle
        23
        606
      10. Skenaario

        Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
        Sinkut
        58
        586
      Aihe