Olen kärsinyt koko syksyn alaselkä-alavatsa kivusta, sekä yleiskunnon laskusta. Olen ollut kivun vuoksi työkyvytön. Työterveydessä tutkittiin ja lähetettiin keuhkokuviin ja sydänfilmiin, ei löydöksiä. Kivut jatkuivat jolloin työterveydestä lähetettiin uudelleen. Gynekologi ei löytänyt vikaa, jolloin munuaiset varjoainekuvattiin, ei löydöksiä, paitsi pieni kuluma, joka ei ortopedin mukaan selitä voimakasta selkäsärkyä. Lannerangan röntgen tulossa valovuoden päästä. Ei kiireellinen. Minut passitettiin kotiin. Kivut jatkuivat ja yleisvointini heikkeni, mutta verikokeet olivat hyvät. Vain senkka hiukan koholla. Sain taas lähetteen työterveydestä ja tälläkertaa vaadin päästä osastolle. Sisätautilääkäri otti verikokeita, eikä löytänyt syytä selkä-vatsaoireilulleni. Passitti psykiatrin konsultaatioon. Kävin tapaamassa paykiatria, joka totesi, etten tarvitse mielenterveyspalveluita, ei jatkoja sinne. Menin taas työterveyteen jossa asiaan tuskastunut omalääkäri määräsi ulostustestit. Yllättäen kaksi kolmesta näytteestä olikin positiivisia. Ei näkyvää, kirkasta verta kuitenkaan ulosteessa. Ulostusvaivoja minulla on ollut säännöllisen epäsäännöllisesti, limaista löysää ja kuohkeaa ulostetta toisinaan. Pukamat ovat, mutta eivät ole oireilleet enää vuosikausiin. Hemoglobiini minulla on aina ollut hyvä, samoin crp alle 10. Nyt voimattomuus on lisääntynyt, sekä yläselkäsärky on tullut uutena oireena, enkä todellakaan ole työkykyinen melko fyysiseen ammattiini. Syön työterveyslääkärin kirjoittamaa Lyricaa ja Tramalia miedoilla annoksilla, jotta saan yöni nukuttua.
Ihmetyttää sairaanhoitopiirin haluttomuus tutkia kivun syitä, jos verikokeissa ei näy selvästi selittävää syytä. Ulostetestin jälkeen lähete lähti kolonoskopiaan, aikataulusta ei mitään hajua. Isovanhempani kuoli peräsuolensyöpään 70 - vuotiaana, itse olen alle 40v.
En haluaisi lietsoa paniikkia, mutta tilanteeni huolestuttaa minua. Onko veri ulostustestissä kuinka yleinen löydös?
Veri ulostustestissä
Mitäpä
0
64
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161432- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601220Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901039