Järki vs. emätin

Järki käskee panostamaan omaan ruuhkavuosien rasittamaan parisuhteeseen. Omaan mieheen. Hoitamaan parisuhdetta, hohhoijjakkaa. Ei voi hajottaa ihmissuhdeasioita pienellä paikkakunnalla. On pidettävä pillunsa kurissa ihastuksen perheen takia vaikka mikä olisi. Vaikka oma mies tympisi kuinka. Ja tunnet syyllisyyttä, kun roikut kriisisessä avioliitossa jossa oma mies haluaa rakastaa, mutta itse haluat vain juosta pakoon kaikkea ja lujaa!!!

Tunne vie toiseen suuntaan. Tottakai vierasta kullia tekee mieli. Juttuihin lähtee helposti mukaan kun vaihtelua kaipaava yli 50 v villitys äijä flirttailee rajustikin. Tapellaan kuin kissa ja koira, koko ajan kurkussa kiinni. Saa olla oma v-mäinen itsensä. Kun kaksi samanlaista rauhatonta kohtaa, ja ei voi kuitenkaan tehdä mitään. Töissäpä töissä niin työnjälkikin kärsii. Eli koko potti kerralla, jos menetän itsehillinnän ja sekaannun mieheen niin menetän perheen, työt ja koko suku/perhe/kaverit kääntävät selkänsä. Uusi elämä Lapin käsivarressa erakkona odottaa ? :D

Onneksi voi rukoilla voimia kestää tilanne ja antaa ajan parantaa haavat, oikeasti.
8254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Harmi, jos asut pienellä paikkakunnalla. Isommalla paikkakunnalla menisin juttelemaan seksuaaliterapautin kanssa asiasta. En tiedä miehenä täydellisesti naisen haluista, mutta minusta sinun pitäisi parantaa Teidän parisuhteessa seksuaalielämänne tasoa. Sitten joskus saattaa tapahtua, jos mitään ei tehdä, että järki hetkeksi häviää ja sorrut syrjähyppyyn. Järjen mukaan laitat perheen etusijalle, mutta voisit tuhota pimpin halujen mukaan jotain korvaamatonta?

Jotenkin pitäisi saada Teidän seksielämänne parantumaan. Minä seuraisin tässä vaiheessa järkeä ja yrittäisin kohentaa olemassa olevaa seksielämää. Minä tunnustaisin miehelleni sen, että matkustan kaupunkiin seksuaaliterapautin luokse, sillä en ole oikein tyytyväinen seksielämääni. Keskustelisin siitä, että pitäisikö mieheni tulla mukaan seuraavalla kerralla. Ehkä ammattiauttaja osaa ratkaista olemassa olevan solmun ja parantaa elämänlaatua! :)

Äänestä

Onpa kunnioitettavan suoraa tekstiä. Toivottavasti pää viilenee lopulta, vaikka sitten tuskallisen hitaasti. ,')

Äänestä

Ou shit, vai että ammattiauttajalle? Eihän täysjärkisempää kirjoitusta voi olla.
Aloittajalle, mikä on ajanut itsesi noin pahaan tilanteeseen? En osaa auttaa, eikä kukaan muukaan. Päivä kerrallaan. Päätä, että vedät jonkin rajan itsellesi siitä, että kuinka paljon olet valmis uhraamaan itseäsi. Muutkin kärsii, jos olet onneton. Joskus on vaan ajateltava myös itseään.

Äänestä

Tämä onkin niin vaikeaa.. mietin itse sitä että mikä ihme tähän on ajanut. Täytyy kai yrittää luoda rajoja itselleen niin paljon kuin pystyy. Ehkä perinteinen "liian nuorena ja kokemattomana oman miehen kanssa yhteen"-kuvio, joka on vaikea tämän luonteiselle. No ainakaan minulla ei ole enää varaa olla mustasukkainen mieheni pienistä tekemisistä kuten nuorempana, typerä draama ja kilkutus siitä että on katsellut netistä akkojen perseitä, jää pois. Ja jos elämäänsä tulisi joku nainen ja lähtisi pettämään, siitäkään ei ole oikein varaa sanoa, vaikka olenkin itse vielä saanut pitäydyttyä tyhmissä puheissa ja pitkässä katseessa, ei onneksi mitään sen enempää.

Nyt teen töitä hullun lailla, muuten olisin jo mennyt lopullisesti pettämisenrajan yli...

Äänestä

Miehen kirjoitus. Naiset ei kirjoita näin

Äänestä
  • Heti, kun nainen paljastaa typeryytensä, on se heti "miehen kirjoitus".

    Äänestä

  • Niinku yleensä miehet typerehtii :) niin heti oon mies.. on munat aika syvällä ku ei löydy..

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Joku väijyvä nolo työkaveri kirjoittaa naisena itselleen. Oikeasti rivien välistä on luettavissa, että ko nainen inhoaa apta, jonka ap koittaa selitellä parhain päin. Näitähän on nähty ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ristiriitaristiriita kirjoitti:

Järki käskee panostamaan omaan ruuhkavuosien rasittamaan parisuhteeseen. Omaan mieheen. Hoitamaan parisuhdetta, hohhoijjakkaa. Ei voi hajottaa ihmissuhdeasioita pienellä paikkakunnalla. On pidettävä pillunsa kurissa ihastuksen perheen takia vaikka mikä olisi. Vaikka oma mies tympisi kuinka. Ja tunnet syyllisyyttä, kun roikut kriisisessä avioliitossa jossa oma mies haluaa rakastaa, mutta itse haluat vain juosta pakoon kaikkea ja lujaa!!!

Tunne vie toiseen suuntaan. Tottakai vierasta kullia tekee mieli. Juttuihin lähtee helposti mukaan kun vaihtelua kaipaava yli 50 v villitys äijä flirttailee rajustikin. Tapellaan kuin kissa ja koira, koko ajan kurkussa kiinni. Saa olla oma v-mäinen itsensä. Kun kaksi samanlaista rauhatonta kohtaa, ja ei voi kuitenkaan tehdä mitään. Töissäpä töissä niin työnjälkikin kärsii. Eli koko potti kerralla, jos menetän itsehillinnän ja sekaannun mieheen niin menetän perheen, työt ja koko suku/perhe/kaverit kääntävät selkänsä. Uusi elämä Lapin käsivarressa erakkona odottaa ? :D

Onneksi voi rukoilla voimia kestää tilanne ja antaa ajan parantaa haavat, oikeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu