Jari Aarniolle ankarin mahdollinen vankeustuomio – junaili huumeita Suomeen
tuominnut Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion 10 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Oikeuden mukaan Aarnio oli ”keskeinen henkilö” niin sanotussa tynnyrijutussa. Suomeen tuotiin vuosina 2011–2012 791 kiloa hasista tynnyreissä. Oikeuden mukaan Aarnio on ollut siis niin sanottu Pasilan mies, jonka henkilöllisyys jäi aiemmin pimentoon isossa hasistynnyrijutussa.
Aarnio on huumausainerikosten tekoaikana toiminut korkeassa poliisin virassa kiinni jäämiseensä 11.11.2013 saakka. Ennen kiinnijäämistään Aarnio on oikeuden mukaan vuosina 2012–2013 monin eri tavoin sotkenut hasistynnyreiden maahantuonnin tutkintaa sekä muilla tavoin estänyt oman ja muiden hasistynnyreihin osallisten henkilöiden paljastumisen.
– Käräjäoikeus on arvioinut, että Aarnio on käyttänyt häikäilemättömästi väärin virka-asemaansa Helsingin huumepoliisissa ja näin syyllistynyt virassaan lukuisiin törkeisiin
Aarnio tuomittiin torstaina siis yhteensä 22 rikoksesta, joista kuusi koski törkeää huumausainerikosta. Aarnio syyllistyi myös lukuisiin törkeisiin virkarikoksiin sekä perusmuotoisiin virkarikoksiin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005024920.html
huumepoliisi jari aarnio junaili huumeita Suomeeen
126
1457
Vastaukset
"Mutta eihän hasis ole vaarallista!", sanoo huume-höppänä.
- huumepäällikkö
valittaa,ja saa höylättyä kakusta vähän......tuskin kaikkea
- Kandee-olla-rehellinen
Tunnustaisi Hovissa niin 30 prosentin alennus voisi osua kohdilleen?
- tyhjättynnyritkolisee
Pitkä on ollut tie, ja monta mutkaa käyty läpi tämän kokonaisuuden parissa. Oikeus voitti ja lopputulos on hyvä.
Tutkintaan osallistuneet saavat tänään hyvällä omallatunnolla poksauttaa pullon auki, ja nauttia muutaman lasillisen. Hyvän muusikin kera!
https://m.youtube.com/watch?v=04854XqcfCY- ughthechief
Tämä kyseenalainen kateellisten virkaveljien ja Hesarin masinoima päätös halvaannuttaa suomalaisen huumerikostutkinnan.
- Poliisikkomissä
ughthechief kirjoitti:
Tämä kyseenalainen kateellisten virkaveljien ja Hesarin masinoima päätös halvaannuttaa suomalaisen huumerikostutkinnan.
Jos paskakasaa alkaa pöyhiin liikaa. se alkaa lemuta enemmän ja enemmän.
Minä näen tämän asian ihan toisin ja sen myöskin huomaa poliisien videoinneista, että kuvista.
Esim. videoinnit eivät edes ole kokonaisvaltaisia eli, että olisi videoitu koko etsintätapahmua, eikä niin kuin on kuvattu nyt eli kun muka on löydetty jotain, niin se on kuvattu ja varmaan niin, että otetaas tämä kohta uusiksi, pistä käsi nyt sinne ja ota esiin jotain.
Esim. rahakätkö kukkaistutusterassituksessa, niin hyvinpä tarkkaan poliisit tiesi millä kohtaa on se putk,i missä rahaa oli, muualta ei ole koko terassitusta edes tongittukkaan, niin se jo viisaalle kertoo lavastuksesta,
Jos jotain kätketään niin, ettei siitä kukaan muu tiedä (vrt. piilotusleikki), niin hakemisessa kyllä haetaan aika sokkona ja joka paikasta, ei sitä osuta heti, ei edes hyvällä tuurillakaan oikeaan paikkaan ja tuossa terassituksessa mikään ei osoittanut sitä, että juurikin sillä kohtaa olisi jotain, kun vrt. terassitukseen muualtakin.
En usko, että kyse on ollut mistään kateudesta, vaan jostain synkemmästä asiasta ja jokainen voi miettiä mikä se mahtaisi olla. - tulos.tai.ulos
Poliisikkomissä kirjoitti:
Jos paskakasaa alkaa pöyhiin liikaa. se alkaa lemuta enemmän ja enemmän.
Minä näen tämän asian ihan toisin ja sen myöskin huomaa poliisien videoinneista, että kuvista.
Esim. videoinnit eivät edes ole kokonaisvaltaisia eli, että olisi videoitu koko etsintätapahmua, eikä niin kuin on kuvattu nyt eli kun muka on löydetty jotain, niin se on kuvattu ja varmaan niin, että otetaas tämä kohta uusiksi, pistä käsi nyt sinne ja ota esiin jotain.
Esim. rahakätkö kukkaistutusterassituksessa, niin hyvinpä tarkkaan poliisit tiesi millä kohtaa on se putk,i missä rahaa oli, muualta ei ole koko terassitusta edes tongittukkaan, niin se jo viisaalle kertoo lavastuksesta,
Jos jotain kätketään niin, ettei siitä kukaan muu tiedä (vrt. piilotusleikki), niin hakemisessa kyllä haetaan aika sokkona ja joka paikasta, ei sitä osuta heti, ei edes hyvällä tuurillakaan oikeaan paikkaan ja tuossa terassituksessa mikään ei osoittanut sitä, että juurikin sillä kohtaa olisi jotain, kun vrt. terassitukseen muualtakin.
En usko, että kyse on ollut mistään kateudesta, vaan jostain synkemmästä asiasta ja jokainen voi miettiä mikä se mahtaisi olla.Raskauttavin todiste suhmuroinnista on se että KRP vaati ja sai läpi vaatimuksensa että Helsingin poliisi poisti Aarnion tontilta omat kameransa.
Tuli mahdollisuus ja tilaisuus järjestellä rahakätkö löydettäväksi kun uhkasi näytön puute katkaista koko Aarniotutkinnan johon oli jo satsattu suuri määrä veronmaksajien rahaa.
- Malmin-ei-mustalainen
"Junaili"
Onko tietoa ja kerrottu, millä junilla liikkui? Oliko paikallisia vai kaukojunia vai molempia? Tiedä vaikka itsekin olisin istunut samassa jossain Kirkkonummen tai Korson tai jopa Malmin junassa?
Noo vitsit vitsinä, kevennys käräjäoikeuden päätökselle. Oikeus on puhunut. Hovioikeus käy prosessin omanaan. Kiirettä ei ole kun kohde on kaapissa jo.
Vankiloille saattaa tulla ongelmia tuunata erillinen omansa ns Jartsa-selli. Jopa Jartsa-osasto - ellei Aarniota sijoiteta pedofiilien ja raiskaajien ja pelkääjien sisiliskoille? - OntuviaOutoja
MIksi Aarnion tai hänen alaistensa olisi ylipäätään pitänyt hakea perusteettomia telekuuntelulupapäätöksiä oikeudelta testatakseen jotain Anonymisaattoria?
EIkö kuunneltavia olisi riittänyt ihan oikein hankituilla luvilla muutenkin?
Tai sitten olisivat olleet kokonaan hakematta lupia?
Perustelu ontuu pahasti. - ihanaaaaaaaaaaaaaa
Junaili huumeita ja asetteli toisille ansoja, näpertelyyn johon loppujen lopuksi lankesi itsekkin. Jartsalla on nyt aikaa mietiskellä. Toivottavasti kaikki kummitukset kummittelee unissa.
- joulusyntipukki
Aarnio lusimaan, saavat todelliset tekijät olla vapaana. Tuomarit olivat moraalisesti närkästyneitä, olivatko itse osallisia ja Aarniosta syntipukki. En usko koko totuuden tulleen ilmi.
- 16-8
Aarniolla ei ole enään mitään menetettävää, joten hän voisi jo vihdoin kertoa, kuka on hierarkiassa hänen yläpuolellaan, vai ovatko varpaat, jotka verhon alta näkyvät liian suuret.
- 50-60
Kun on henki ja miljoonat kyseessä, on hiljaa ja istuu muutaman vuoden ja voi sitten rikkaana jäädä eläkkeelle.
- aarnioltakirja
16-8 kirjoitti:
Aarniolla ei ole enään mitään menetettävää, joten hän voisi jo vihdoin kertoa, kuka on hierarkiassa hänen yläpuolellaan, vai ovatko varpaat, jotka verhon alta näkyvät liian suuret.
Samaa olen ajatellut. Voisi nyt vankilassa olo ajan käyttää kirjan kirjoittamiseen. Tulisi kyllä myyntimenestys, jos vähän paljastaisi niitä "isoja varpaita, jotka verhon alta näkyvät" Merkillisiä on kyllä myös poliisipomojen kuolemat, osa itsemurhia, viimeisen kymmenen vuoden aikana, ei yksistään Helsingissä vaan myös muissa poliisipiireissä. Aarniolla ei ole mitään menetettävää, on jo menettänyt kaiken.
- ihmetelläpittää
- ensikertalaisena lusii vain 4,5 vuotta ?? - onse kumma ku rikoksia 22, kaikkia tehty vain ekakerran , niin puolet heti pois kakusta. ???
- Ihmetelläsaa
Lopullista tuomiota ei ole läheskään annettu. A valittaa tuomiostaan ja alkaa useita vuosia kestävä uusi oikeuskäsittely ja sitten mahdollisesti vielä yksi uusi kunnes korkeimmasta oikeusasteesta tulee lopullinen tuomio. Esim. nämä rahakorvausvaatimukset ja talon otto valtiolle voivat tapahtua vasta kun tuo vihoviimeinen tuomio on annettu ja päätös myös asianmukaisen odotusajan jälkeen tullut lainvoimaiseksi! Tässä ehtii vielä tapahtua yhtä jos toistakin!
- Hienohomma
Tää kyseinen kyttä ioskus junaili mulle tuomion, ei siinä mitään, omaa vikaa rikos ja seuraukset. Mutta se miten toi mulkku kuulusteluissa toimi, niin ihan saatanan hyvä että sai vuosia. Viekööt vaikka huumeita perseessään linnaan vitun ketku kyttä. Ero mun ja ton lusimiseen on varmaan se, että ite olin kongilla mut toi natsipaska tulee viettään liskolla paljon aikaa. Vittu että ihminen voi joskus nauttia ja nyt nautin. Likanen huumekyttä paskahousu persereikä.
- hienopäivä
Se miten tämä toimi niin tiiminsä kanssa kuin kuulusteluissa johtuu pitkälti siitä että jartsa oli siinä asemassa huumepiirissä ettei siellä parane virheitä tehdä, ettei paljastu tai astu isompiensa varpaille. Onneksi phousu on nyt siellä missä kuuluukin olla.
- onnittelemmePihlaa
Pihla Keto Huovinen on varmaan ylpeä kannatajistaan. Seurastahan porukat tunnistaa
- Vasarakeke
Samma här.ilmankos teehoo sai pakkotuomion
- huihaihihhuli
Mihin se huorakauppalinja jäi , eihän sitä tutkittu ollenkaan - kyllon leväperästä tutkintaa
- Aika-Näyttää
Seksirikos tuomio on tulossa jos Aarnio tekaisee jotakin "uutta" syyttömyytensä puolesta puhuvaa skeidaa ja syyttäjät niinkuin Jartsakin ovat asemissa juuri tämän vuoksi kuten Jartasan yläpuolellakin olevat herrat. "hällä Väliä ja kupp.
Jartsan alainen oli ollut tyystin piittaamatonna esmiehensä tekemisistä eli osallisena noihin juttuihin ja voidaan perustellusti kysyä kuinka moni muu tiesi muttei välittänyt?
J. A on istunut jo 2v joten jos kaikkinensa olsi istuttava 4-4.5v niin avotaloonhan Jari menee että heilahtaa ja Laukaseen ehkäpä?
jolloin kissan päivät on valmiina ja Jartsa saa istuskella kaikessa rauhassa ja ajella autolllaan sinne sun tänne ja tehdä "uusi järjestelyjä" ja mikäli hovissa putoo hiukankin niin äijä on vapaa ja jos kestää niin koppi korvaukset tulee ja isommasti.- Riemulla
Muista tämä: tuomio ei tule muuttumaan hovissa.
Koppikorvauksista tämän miehen on turha haaveilla.
Mutta narsistin on vietävä homma loppuun asti.
Keisari kaatui.
Ei raikaa jarskan laulut karaokessa vähään aikaan. - kovin.inhimmillistä
Riemulla kirjoitti:
Muista tämä: tuomio ei tule muuttumaan hovissa.
Koppikorvauksista tämän miehen on turha haaveilla.
Mutta narsistin on vietävä homma loppuun asti.
Keisari kaatui.
Ei raikaa jarskan laulut karaokessa vähään aikaan."Keisari" bluffia, tutkijan vääristynyt peilin heijastus.
- Eituleeituleeitule
Riemulla kirjoitti:
Muista tämä: tuomio ei tule muuttumaan hovissa.
Koppikorvauksista tämän miehen on turha haaveilla.
Mutta narsistin on vietävä homma loppuun asti.
Keisari kaatui.
Ei raikaa jarskan laulut karaokessa vähään aikaan.nim. Riemulla: Jaksat eri nimimerkeillä hokea tuota samaa, ei tule muuttumaan, ei tule muuttumaan, ei tule muuttumaan...Aarnio lienee oikea narsisti, ei siinä mitään, mutta itse tuomio voi vielä kummasti keikahtaa...Jos vankeustuomiosta putoaa vaikka vain puoli vuotta tai rahakorvausvaatimuksista muutama tonni pois, tuomio on silloin muuttunut! Itse uskon kyllä suurempiin muutoksiin, mutta vuosi- pari odottelua ja tietänemme enemmän.
- cccccccccc
Jotenkin tämä tuntuu kohtuuttomalle. Kyse ei edes käsittääkseni ollut kovista huumeista vaan hasiksesta( jonka suhteen jo jopa vapaa lääkekäyttö monissa maissa!)
Suomessa ei tule tälläisiä tuomioita edes raiskauksista, seksuaalirikoksista, murhista!
Tuntuu että asiassa on jotain henk. koht. ajojahtia?- Nyky-Suomi
En lähtis vertailemaan ja arvioimaan tuleeko vai eikö tule, mutta mitä asioita jätettiin julki tuomatta? eli mihin kaikeen kokonaisuudessaan ko keisisissä oli ainekekset. on selvää että noikin isosta jutusta on kumuloitunut monia koviakin rikoksia ja moni ehkä menettänyt henkensäkin kuten pienemissäkin jutuissa on menettänyt.
Totta kuitekin on että henk kohtaista oli tässäkin jutussa.. ei sen pitäsi riittää että syyttäjä on jotakin mieltä ellei kykene toteen näyttää väiteittään ja sitten "oikeus" uskoo mitä mielellään suo...
Jutussa oli monia kohtia joissa syyttäjän näkemykset meni läpi vaikkakin ilman toteen näyttämistä. joka seikka puoltaa ja todistaakin siitä henk koht. suhtautumisesta.. ja olisihan tässä roolia krp.lläkin..
Totuus on että koko suomen poliisi ja syyttäjä sekä oikeuslaitos on pahemmassa kuin kriisissä. ja tulisi romuttaa ja uudelleen organisoida.
Eduskunnan oikeusasimies tai oikeus kanslerikaan ei ole toiminnallaan osoittaneet sille kuuluvien tehtävien nuhteetonta hoitamista tai edes haluakaan.
valtakunnan syyttäjän virastokin on pelkkä muinasijäänne samoin poliisihallituskin on suoraan kuin ison naapurimaamme historian osanen.
Kalliitta ja hyödyttömiä instituutioita joissa loisii tuhansia yhteiskunnan elättejä ja noihin virkaloisiin on pääseet nimenomaan "aarnion" tyyppiset.
Nykyinen oikeusministerikin on laborantti vaan.. eli hyvin todella hyvin on suomella hommat hanskassa. - ollaan.kuulolla
Nyky-Suomi kirjoitti:
En lähtis vertailemaan ja arvioimaan tuleeko vai eikö tule, mutta mitä asioita jätettiin julki tuomatta? eli mihin kaikeen kokonaisuudessaan ko keisisissä oli ainekekset. on selvää että noikin isosta jutusta on kumuloitunut monia koviakin rikoksia ja moni ehkä menettänyt henkensäkin kuten pienemissäkin jutuissa on menettänyt.
Totta kuitekin on että henk kohtaista oli tässäkin jutussa.. ei sen pitäsi riittää että syyttäjä on jotakin mieltä ellei kykene toteen näyttää väiteittään ja sitten "oikeus" uskoo mitä mielellään suo...
Jutussa oli monia kohtia joissa syyttäjän näkemykset meni läpi vaikkakin ilman toteen näyttämistä. joka seikka puoltaa ja todistaakin siitä henk koht. suhtautumisesta.. ja olisihan tässä roolia krp.lläkin..
Totuus on että koko suomen poliisi ja syyttäjä sekä oikeuslaitos on pahemmassa kuin kriisissä. ja tulisi romuttaa ja uudelleen organisoida.
Eduskunnan oikeusasimies tai oikeus kanslerikaan ei ole toiminnallaan osoittaneet sille kuuluvien tehtävien nuhteetonta hoitamista tai edes haluakaan.
valtakunnan syyttäjän virastokin on pelkkä muinasijäänne samoin poliisihallituskin on suoraan kuin ison naapurimaamme historian osanen.
Kalliitta ja hyödyttömiä instituutioita joissa loisii tuhansia yhteiskunnan elättejä ja noihin virkaloisiin on pääseet nimenomaan "aarnion" tyyppiset.
Nykyinen oikeusministerikin on laborantti vaan.. eli hyvin todella hyvin on suomella hommat hanskassa.Pahin ongelma on tietysti se että alamaailman tyypit johtaa Suomen syyttäjän kostoajatuksia vankilasta käsin. Siitä näkyi muutama kommentti tänäänkin.
- einim
Murhasta saa elinkautisen,eli väh.12 vuotta istumista.Aarnio istuu n.6 vuotta,jos tuomio ei muutu hovissa.
- jhhl
Kunnon tuomio tästä oli tultava, ei siinä muuta. Virkarikoksista ei sellaista olisi saatu, joten tynnyrit pantiin myös oikein näytetyiksi. Hovissa jatkuu ja voi kääntyä päälaelleen.
Aarnion yritys selviytyä kuivin jaloin kaikesta kiistämällä, tai vääristelemällä oli oleellinen osa tuomiota annettaessa.- neitiABC
"tynnyrit pantiin myös oikein näytetyiksi"^, joopa joo.
Lakitoimistot Suomessa voittivat 29.12.2016 klo 11.
Nyt alkaa lakitoimistoissa puhdistusmylly pyörimään ja Panaman tilit siivotaan maton alle. Meneeköhän paljon vanhaa materiaalia silppurin kautta tulevaisuuden rakentajien ufoulottuvuuteen?
- Ahneus-Narskuilu
Aarnio on liian arvokas tuhottavaksi kokonaan ja liian typerä voidakseen suojatua ja enäähän se ei onnistu ei millään sektorilla joten ainut mahdollisuus Aarniolla on olla mieliksi ja myöden aina sille kuka on vahvempi tai tarjoo suojaa..joka ei ole kestävää vaan väiaikaista tarjospahan sitä kuka tahansa...
- Eimuuksimuutu
Tää huumetuomio ei tule muuttumaan hovissa. Se on varmaa. Niin hyvin on perusteltu.
Jokainen ymärtää että jarska on seikkaillut koko uransa ajan. Onko lavastanut syyttömiä linnaan?
Milloin alkoi kerätä suojelurahaa rikollisilta?
Ei tämä kaikki ole tässä paljastunut.
Mielenkiintoista on se mitä satuja jarska alkaa keksimään hovia varten?
Kuka veteli ja missä veteli ja ketä veteli.
Hovissa tarinat vaan paranee.
Ei narsisti luovuta.
Nyt jarskan kannattaa välittömästi kieltäytyä tulevista perinnöistä ym. Muuten nekin ulosmitataan.
Aarnio uskovaisille tämä on kova paikka. Mutta avatkaa silmänne.
Aarniolla on rahaa paljon vielä jemmassa. "Lainattu" Virolaiselle ex komisariolle 80t joopa joo. Virossa tää ex hoitaa jotain kassaa. 1-2milj on vähintään varannut eläkepäiville.
Ottaako poliisi tästä nyt opikseen? Huonoa johtamista ollut viimeiset 30 vuotta vailla mitään valvontaa.
Riikoselta tuskin saadaan haastattelua asian tiimoilta.
Kuinka monta syytöntä jotka jarskan porukka on lavastanut on linnassa.
Joku lenkki pettää vielä ja asioita paljastuu lisää.- kkskskjajhh
"Rikkaan liikemiehen" lahjoitus oli pikkusumma huumepiireissä, jossain on jemmassa isompi summa, meillä, Hollannissa ja Virossa...
Porvoon metsissä on varmasti geokätköjä rahanipuilla varustettuna. - Eituleeituleeitule
Joku lenkki pettää ja asioita paljastuu lisää...ehkä, mutta Aarnion kakkua mahdolliset uudet paljastukset eivät voi enää lisätä, mutta vähentää ne voivat, siinä se. Näin nim. Eimuuksimuutu puhut itseäsi pussiin, hoet hokemasta päästyäsi ettei tuomio hovissa muutu, hoet sitä nimimerkkejäsi vaihdellen, mutta entä jos kuitenkin? Ja pieni epäilyksen siemen lienee hiipinyt sinunkin puseroosi, siksi eivät sinullakaan tynnyrit kolise!
- xxx59
Mulla on sellainen käsitys Aarniosta, että hänen oli tarkoitus käräyttää koko huumesysteemi ja siihen kuuluvat henkilöt. Soluttautui kokonaan mukaan ja eikös hänen oli tarkoituskin soluttautua, en ymmärrä tätä tuomiota.
- bhull
Kukaan tuossa asemassa oleva ei olisi niin tyhmä, että ottaisi tuollaisen kaksoisroolin, mistä Aarnio nyt tuomittiin. Puurot ja vellit on kyllä ollut sekaisin, mutta tynnyreiden organisoija, ei ikinä.
- minäminäminäminäminä
Huomaan että sulle tappio oli kova pala, niin kuin muillekkin kommareille. Puolustuksen sepitykset ontuu. Turun kommari apinat hajotkaa.
Mukana oli muuan Kortelainen :)))
Jari Aarnio sai toimia Helsingin poliisissa vapaasti ja vailla valvontaa. Olisko kuitenkin kannattanu valvoa? Nyt pitäisi tutkituttaa kaikki mahdolliset poliisissa tapahtuneet mopokerholla uhkailut. Polut ja toiminta saattaa liittyä maan tapaan ja Aarnioon. - KäyvätRinnakkain
Todellakin. Suomen paras huumepäällikkö.
Sai ryhmineen soluttautumalla takavarikoitua eniten kovia huumeita pois rikollisilta ja markkinoilta.
Outoa sen sijaan on se tendenssi, että Suomen mediaa jotkut käyttävät nykyään huumeiden vaarallisuuden vähättelyyn / eivät kerro huumeiden vaarallisuudesta enää nuorille. Miksi?
Kovien huumeiden käyttö ja siten saatavuus (poliisin tekemät takavarikot pienentyneet) on jätevesitutkimusten mukaan lisääntynyt räjähdysmäisesti ympäri Suomea kun Aarnion tutkintavankeus alkoi ja huumepoliiseja alettiin tutkimaan ja heidän tehokasta työtään häirittiin epäolennaisuuksilla.
Vain sokeus ja jeesustelijat toimivat niin kovan kansainvälisen huumerikollisuuden ollessa kyseessä.
Häviäjänä ovat nuoret ja voittajina Aarnion viholliset sekä kansainvälinen huumerikollisuus.
Voittajat juhlivat käsikädessä sitä edes itse ymmärtämättä. - SananVoima
KäyvätRinnakkain kirjoitti:
Todellakin. Suomen paras huumepäällikkö.
Sai ryhmineen soluttautumalla takavarikoitua eniten kovia huumeita pois rikollisilta ja markkinoilta.
Outoa sen sijaan on se tendenssi, että Suomen mediaa jotkut käyttävät nykyään huumeiden vaarallisuuden vähättelyyn / eivät kerro huumeiden vaarallisuudesta enää nuorille. Miksi?
Kovien huumeiden käyttö ja siten saatavuus (poliisin tekemät takavarikot pienentyneet) on jätevesitutkimusten mukaan lisääntynyt räjähdysmäisesti ympäri Suomea kun Aarnion tutkintavankeus alkoi ja huumepoliiseja alettiin tutkimaan ja heidän tehokasta työtään häirittiin epäolennaisuuksilla.
Vain sokeus ja jeesustelijat toimivat niin kovan kansainvälisen huumerikollisuuden ollessa kyseessä.
Häviäjänä ovat nuoret ja voittajina Aarnion viholliset sekä kansainvälinen huumerikollisuus.
Voittajat juhlivat käsikädessä sitä edes itse ymmärtämättä.Legenda jo eläessään.
Legendoista keksitään kaikenlaisia tarinoita, mutta harva joutuu kaiketi tuomituksi niiden takia? - TyhmyydenVoittokulku
Jari Aarnion soluttautuminen ja tietolähdetoiminnan ansiosta poliisilla oli aivan ainutlaatuinen etulyöntiasema kansainvälisen kovan huumerikollisuuden torjunnassa.
Tuhoamalla Aarnion, poliisit menettivät tuon etulyöntiaseman iäksi. - huihaihulinaa
Puhelimilla yrittivät vallankaappausta?
- vasta.aavistellaan
huihaihulinaa kirjoitti:
Puhelimilla yrittivät vallankaappausta?
Kyllä ja s-posteja harhauttamalla. Nuoret nörtit ja heidän rikollisille antama tuki on täysin paksujen savuverhojen suojissa.
Pihla Keto Huovinen tuskin aavistaa millaista pappia hän suosii.
Tajuntateollisuus jyllää. - Oksiduuli
TyhmyydenVoittokulku kirjoitti:
Jari Aarnion soluttautuminen ja tietolähdetoiminnan ansiosta poliisilla oli aivan ainutlaatuinen etulyöntiasema kansainvälisen kovan huumerikollisuuden torjunnassa.
Tuhoamalla Aarnion, poliisit menettivät tuon etulyöntiaseman iäksi.nim. Tyhmyydenvoittokulku,...poliisilla oli aivan ainutlaatuinen etulyöntiasema huumeiden maahantuonnissa ja jakelussa ja oman bisneksen tekemisessä!
- GetToThePoint
kovien huumeiden ja kovan huumerikollisuuden torjunnassa.
- 12345654321
GetToThePoint kirjoitti:
kovien huumeiden ja kovan huumerikollisuuden torjunnassa.
Vaikuttaa aidolta Aarniolinjalta: get to the point.
- ala-arvoista
MIten vanhaa ammattiprostituoitua voi joku "kannustaa prostituutioon?" Naurettavaa.
- todellakinnii
Erittäin hyvä huomio!!!
- Tuo-nauratti-jo-alussa
Enemmän kuin hyvä huomio; nainen joka myynyt itseään jo ennen Aarniota, olisikin yksi kaksi avuton ja tarvitsee sutenööriä (Jaria) avukseen? ? ? ? ?
- huljaakihuljempaa
Tuo-nauratti-jo-alussa kirjoitti:
Enemmän kuin hyvä huomio; nainen joka myynyt itseään jo ennen Aarniota, olisikin yksi kaksi avuton ja tarvitsee sutenööriä (Jaria) avukseen? ? ? ? ?
Se taisi olla yhteistyö ja avunanto sopimus, homma toimi mainiosti siihen saakka kunnes jartsalla ahneus iski. Loppu onkin jo hurjaa historiaa.
Mitä muuta tämä kopla puuhaili? Takana voi olla muutakin kun vain valvonta kameroita huumeita ja pornoa tai mitä nyt on tullut ilmi.
- HöpönLöpöä
Jos Aarnio olisi yrittänyt lavastaa UB pomon Pasilan mieheksi ja tehnyt tälle kiinnioton ja kotietsinnän, niin miksi Aarnio ei olisi silloin onnistunut hänen lavastamisessaan kun kiinnioton ja kotietsinnän yhteydessä olisi ollut siihen oiva tilaisuus?
Aarnio olisi voinut laittaa kenenkään huomaamatta samalla paperilapun jossa olisi ollut jotain lukuja ja rahasummia tämän asuntoon tai kännykän kenkään tai rahaa videokasettiin tai ämpäriin yms?
MIksi Aarnio olisi tyytynyt heitätyttämään jonkun kännykän portaiden alle toisessa kaupungissa?
VIce versa, kuten Aarniolle tehtiin?- Kommaritkyykkyyn
Ihan narskuttimen toimintaa, arvaa vaan sitä narskuttimen ylimielistä nautintoa kun 6-0 kusetus olisi onnistunut. Nyt ei onnistunut ja hyvä niin. Joku oli narskutinta viisaampi.
- Kalukovana
Nyt saa Aarnio rauhassa runkata muutaman vuoden, hieno juttu!
- pullanmuruja
Tiedä tota. Ehkä rise pariuttaa keken ja jarin laittamalla ne samaan selliin. Voisivat pohtia miksi meni reisille. Niille tulee aika muuten pitkäksi, rundissa maatessa. Talot pursuaa muutenkin, heidän kopittamiaan konnia. On siinä vekkuli pariskunta.
- Tietolisäävitutusta
Ihme jätkä tää Aarnion edeltäjä Paavo Selin. Jauhoi Aarnion todistajana niin täyttä paskaa kun olla ja voi. Motiivi? Aarnio ei tuntenut Tammista. Suposta tuli kenkää kun tajusivat mikä jätkä tää on. Mikä näitä narsisti kusipäitä vetää huumepoliisiin? Pienenä knoppina vielä sen verran - Vilhunen suolsi Aarniolle tietoo jo Selinin ollessa huumeryhmän pomona. Ei muuta tällä erää.
- Hyisaatana
Koskisesta lähtien paskaa kaikki huumepuolella. Toimintakulttuuri ja vasikat saaneet mellastaa miten tahtovat.
- TuskinMitäänUutta
Ehkäpä jo silloin poliisi aloitti soluttautuminen ja Valeostot ja - myynnit siviileitä käyttäen kovien huumeiden ja kv. Huumerikollisuuden torjumiseksi?
- VoiOllaNiinkin
EIkä sekään tarkoita, että olisivat pitäneet tuotot itsellään. Ehkä käyttivät ne huumerikollisuuden torjuntaan eräänlaisena varjobudjettina.
- EhkäOlikinNiin
Samoin voi olla virolaishuumepoliisien kanssa.
- semitääsoluttautunu
TuskinMitäänUutta kirjoitti:
Ehkäpä jo silloin poliisi aloitti soluttautuminen ja Valeostot ja - myynnit siviileitä käyttäen kovien huumeiden ja kv. Huumerikollisuuden torjumiseksi?
kuka käski soluttaa huumerahat omaan kukkapenkkiin. kaukana solutuksista tommonen touhu.
- lentävätspagettihirviöt
semitääsoluttautunu kirjoitti:
kuka käski soluttaa huumerahat omaan kukkapenkkiin. kaukana solutuksista tommonen touhu.
Jokas alkaa raksuttaan. Se KRP:n suurensuuri pyykkikone joka toistaiseksi on pyörittänyt Jarskan farkkuja ja muutamaa kolikkoa. Seteleistähän ei lähde ääntä, ne olisivat pyörineet ihan hiljaa siinä pyykkikoneessa.
- Covertpa
Aarnio haettiin kotoaan vankilaan, miten tämä oikein menee, hänenhän piti olla istumassa sitä Trevoc- tuomiota? Onko se jo kärsitty, katsotaanko esim. että pidätettynä oloaika luetaan tuossa hyvityksenä? Entä ko. tuomion käytännön pituus, kai se hyvällä käytöksellä on sekin jo pudonnut puoleen tms. Onko hän muuten tuosta päätöksestä valittanut, meneekö sekin vielä hoviin jne.?
- einim
Aarnio istuu n.puolet 13 vuoden tuomiosta,jos tuomio ei muutu hovissa.Hän istui tutkintavankeudessa n.2 vuotta,joten istuttavaa on n.4,5 vuotta ensikertalaisena.Hyvä käytös ei lievennä tuomiota.Valvottuun koevapauteen voi päästä 6 kk ennen ehdonalaiseen pääsyä,eli 4 vuoden päästä.
- Monta-yötä-jouluun
Jarilla on mitä odottaa. Pitää kotijoulu v 2020. Panta jalassa. Jos sydän kestää sinne saakka? Ei se lusiminenkaan ole yhtä helppoa, henkisten paineiden alla, kuin olla vapaa ja lojua omassa sängyssä.
Ai pirskuti alkaahan Jarilla pyöriä lomat heti kun hovi on asian käsitellyt.
- Häilyvä-Totuus
Narskuilut poliisissa syyttäjissä asianajajissa ja konnissakin muodostaa sellaisen koko maan kattavan kerhon ettei lain tarkoitus toteudu vaan laki on heidän työkalunsa ja siten varmistus ettei kukaan kuse kintuille ja noita "aarnioita" on joka puolella suomen maata.
- aarniot
Siinä olet aivan oikeassa. Pikku "aarnioita" on koko Suomen poliisissa.
- HyvääUuttaVuottaAarnio
Aarnion pitää saada myös JR merkintä papereihin, niin ei pääse avotaloon "heti" vuoden-puolentoista päästä. Myös koevapaus merkinnällä ei ole niin sanotusti varmaa. Liskolla vaan 4,5 vuotta, niin alkaa pää olemaan kunnossa:)
- risikkosuojelee
Milloin uskaltaa tuoda julki Suomen pikku aarniot ettei joudu itse syytettyjen listalle? Voin sanoi, että ei nyt kepun aikaan ainakaan.. Joidenkin poliisipomojen facebookissa suosikkina keskusta vaikuttajat!?
- voipojatkuntääonhauskaa
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Huumepoliisi-maalla-asuva-rouva-ja-jengipomo-olivat-uskomaton-yhdistelmä/902306#cxrecs_s
Erittäin hyvä artikkeli, siitä miten kaikki meni, eräs pelkäsi jutun paljastumista jo Kortekallion aikana, lisäksi näkyy jengin lojaalisuus kaikesta huolimatta, kuka huomaa kohdat?- VäärätJumaltuomiot
Maalla asuva rouva ja jengipomo olivat täky kovien huumeiden ja huumerikollisuuden torjunnassa. Samoin kuin tynnyrit.
Älkää tuomitko jeesustelemalla ihmisiä, jotka ovat tehneet parhaansa ja ylikin henkensä uhalla kovien huumerikollisten kiinnisaamiseksi. - AuttaneetVainPoliiseja
Jos ottaa huomioon taustat ja kokonaisuuden niin Fagerholmin ja Sievälän saamat jumaltuomiot olivat väärin ja täysin kohtuuttomat.
- kuuntelukanavalla
VäärätJumaltuomiot kirjoitti:
Maalla asuva rouva ja jengipomo olivat täky kovien huumeiden ja huumerikollisuuden torjunnassa. Samoin kuin tynnyrit.
Älkää tuomitko jeesustelemalla ihmisiä, jotka ovat tehneet parhaansa ja ylikin henkensä uhalla kovien huumerikollisten kiinnisaamiseksi.Väärät Jumaltuomiot puhuu asiaa ja kirjoittaa sen mikä minun korvissa kuullostaa rehellisen asiantuntijan lausunnolta.
- näinkösemeni
Huomaan, että kommareita vituttaa. Aarnio ei uskaltanut auttaa pulaan joutunutta Kortekalliota, kun oli pelko persiissä ja kortekallio hiljennettiin ikuisesti kun kuali ja tiesi liikaa, kaikesta huoimatta Kortekallio-lampi tuli vielä peliin mukaan.
- testataantätäkinteoriaa
näinkösemeni kirjoitti:
Huomaan, että kommareita vituttaa. Aarnio ei uskaltanut auttaa pulaan joutunutta Kortekalliota, kun oli pelko persiissä ja kortekallio hiljennettiin ikuisesti kun kuali ja tiesi liikaa, kaikesta huoimatta Kortekallio-lampi tuli vielä peliin mukaan.
Jaha, yritän ottaa huomioon teoriasi. Saattaa alkaa yskittään ja silloin tiedän että teoriasi menee pusikon puolelle.
- HuonojaPäätöksiä
VäärätJumaltuomiot kirjoitti:
Maalla asuva rouva ja jengipomo olivat täky kovien huumeiden ja huumerikollisuuden torjunnassa. Samoin kuin tynnyrit.
Älkää tuomitko jeesustelemalla ihmisiä, jotka ovat tehneet parhaansa ja ylikin henkensä uhalla kovien huumerikollisten kiinnisaamiseksi.Miksi poliisit eivät katsoneet minne tynnyrit toimitetaan Loviisasta ja kenelle/miten ne myydään eteenpäin?
SIlloinhan koko totuus olisi selvinnyt helposti.
Enemmän rikollisia ja ainakin oikeat rikolliset olisivat jääneet kiinni, nimittäin ne kovien huumeiden kanssa pulaavat.
Vai oliko tarkoituskin ratsastaa osatotuudella ja värittää loput Aarnion ristiinnaulitsemiseksi?
Houkutteliko se enemmän kuin kovia huumeita levittävän oikeiden rikollisten kiinnisaaminen?
KEtkä niin priorisoivat ja miksi?
RIkolliset hyötyivät siinäkin taas eniten. - NIinköSeMeni
Oliko se etukäteen valmisteltua ja suunniteltua?
- NIinköSeToimii
HuonojaPäätöksiä kirjoitti:
Miksi poliisit eivät katsoneet minne tynnyrit toimitetaan Loviisasta ja kenelle/miten ne myydään eteenpäin?
SIlloinhan koko totuus olisi selvinnyt helposti.
Enemmän rikollisia ja ainakin oikeat rikolliset olisivat jääneet kiinni, nimittäin ne kovien huumeiden kanssa pulaavat.
Vai oliko tarkoituskin ratsastaa osatotuudella ja värittää loput Aarnion ristiinnaulitsemiseksi?
Houkutteliko se enemmän kuin kovia huumeita levittävän oikeiden rikollisten kiinnisaaminen?
KEtkä niin priorisoivat ja miksi?
RIkolliset hyötyivät siinäkin taas eniten.Suojelivatko jotkut poliisit siten kovia huumerikollisia?
- TutkittavaaRiittää
NIinköSeToimii kirjoitti:
Suojelivatko jotkut poliisit siten kovia huumerikollisia?
Suojelivatko he UB:tä?
Mikä on Aarnion vihollisten yhteys UB:hen? - HommanNimi
Suojelevatko he kenties Aarnio-jahdilla UB:tä ja ehkä yhteisiä bisneksiään?
Ovatko varoittaneet UB:tä ennen iskujaan?
Onko UB saanut erityiskohtelua Aarnion vihollisilta? - VastaakoMetsä
HommanNimi kirjoitti:
Suojelevatko he kenties Aarnio-jahdilla UB:tä ja ehkä yhteisiä bisneksiään?
Ovatko varoittaneet UB:tä ennen iskujaan?
Onko UB saanut erityiskohtelua Aarnion vihollisilta?November?
Mitä poliisit tekivät kadonneilla huumeilla?
EIväthän ne katoa itsestään.
Olivatko ne koskaan edes metsässä? MIkä oli huumeiden arvo? - VaihtoehtojaOn
HommanNimi kirjoitti:
Suojelevatko he kenties Aarnio-jahdilla UB:tä ja ehkä yhteisiä bisneksiään?
Ovatko varoittaneet UB:tä ennen iskujaan?
Onko UB saanut erityiskohtelua Aarnion vihollisilta?Estivätkö he Aarniota tutkimasta UB:tä?
- onneevaanpirusti
VaihtoehtojaOn kirjoitti:
Estivätkö he Aarniota tutkimasta UB:tä?
Jollakin on jäänyt putki päälle.
- neitiABC
onneevaanpirusti kirjoitti:
Jollakin on jäänyt putki päälle.
Joo, ainakin lentävillä spagettihirviöillä.
- bingottaja
Muistaako gukaan tapausta mitä näytettiin töllössä, siinä pohdittiin tapahtumakulun oikeaa kulkua alikulkusillan alla, epäiltiin poliisin tekemää tutkintaa ajoituksesta ja sen mahdottomuudesta. Oliko kenties Aarnion porukan lavastuksia? Saatiin kilpailija pois tieltä. Näitä löytyis varmaan monta.
- en.muista
Milloin? Missä kaupungissa?
- muista.en
En minäkään muista, jossain pk seudun kaupungissa? Uoti siinä ainakin oli.
- ELäväEsimerkki
MIelenkiintoista miten bingottaja haluaa kaiken mahdollisen Aarnion piikkiin laitettavaksi. Noinko tutkinta tehtiin?
- einäyttöä
ELäväEsimerkki kirjoitti:
MIelenkiintoista miten bingottaja haluaa kaiken mahdollisen Aarnion piikkiin laitettavaksi. Noinko tutkinta tehtiin?
Niinhän haluaa myös nimimerkki Lucitania. Mutta nyt vain on niin että lause "Oikeus pelaa aina varman päälle " jää pyörimään KRP:n suuren pyykkikoneen rumpuun. Meneeköhän koko kone rikki vai mitähän tästä seuraa?
- samaanselliin
Kekeehän se Aarnio yritti pestä puhtaaksi. Ei onnannut. Ohessa lisää:
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/syyttajan-uusi-vaite-aarnio-auttoi-ub-pomoa-huumejutussa-jo-2007/5687692 - dfklgdsgslö
muista.en kirjoitti:
En minäkään muista, jossain pk seudun kaupungissa? Uoti siinä ainakin oli.
Uoti esiintyi MTV Pekka Lehtisen kanssa asian tiimoilta ohjelmassa Rekonstruktio. Siinähän ne kävi läpi vanhoja oikeusjuttuja kuten tätä Myllykukon huumekeissiä.. Tynnyrijuttuakin puitiin aikanaan 45 minuuttia ohjelmassa. Oli kuulemma niin väärin tuomioita jaettu. On toi aarnio osannut mediaa pyörittää edistääkseen omaa huumekauppaansa ja suojellakseen vasikoitaan.
- totuus.kantaa
Keke ympäriämpäri. Nyt on kyse Dinosta. Mitä Dinon tietävävät tietävät Dinon roolista Aarnion tuomiopaperissa.
Missä Dino -kuka Dino-miten liittyy kokonaisuuteen. - sksjhshasan
dfklgdsgslö kirjoitti:
Uoti esiintyi MTV Pekka Lehtisen kanssa asian tiimoilta ohjelmassa Rekonstruktio. Siinähän ne kävi läpi vanhoja oikeusjuttuja kuten tätä Myllykukon huumekeissiä.. Tynnyrijuttuakin puitiin aikanaan 45 minuuttia ohjelmassa. Oli kuulemma niin väärin tuomioita jaettu. On toi aarnio osannut mediaa pyörittää edistääkseen omaa huumekauppaansa ja suojellakseen vasikoitaan.
Noin se meninkin ja totta, onpa Aarnio osannut pelata, kuinkahan moni toimittaja on mennyt retkuun? Mustaa valkoiseski pelissä. Olen melko varma että laajasalossa "itsarin" tehnyt poliisi tiesi liikaa. Nyt kaikki etsimään juttuja mikä kolisis Aarnion kanssa yhteen, Myllykukko ja Malaga-Tampere 2011, ainakin.
Tästä muuten sais todella hyvän hollyvoodi elokuvan, Rennylle vihjettä vaan. - tuomiooooooooooo
sksjhshasan kirjoitti:
Noin se meninkin ja totta, onpa Aarnio osannut pelata, kuinkahan moni toimittaja on mennyt retkuun? Mustaa valkoiseski pelissä. Olen melko varma että laajasalossa "itsarin" tehnyt poliisi tiesi liikaa. Nyt kaikki etsimään juttuja mikä kolisis Aarnion kanssa yhteen, Myllykukko ja Malaga-Tampere 2011, ainakin.
Tästä muuten sais todella hyvän hollyvoodi elokuvan, Rennylle vihjettä vaan.Niin, mutta miten ja kenen kanssa Dino on kolissut yhteen. Poliisin vasikka-aitaus kun on ollut sellainen läpivirtauskohde jossa puurot ja vellit on menneet sekaisin.
- neitiABC
sksjhshasan kirjoitti:
Noin se meninkin ja totta, onpa Aarnio osannut pelata, kuinkahan moni toimittaja on mennyt retkuun? Mustaa valkoiseski pelissä. Olen melko varma että laajasalossa "itsarin" tehnyt poliisi tiesi liikaa. Nyt kaikki etsimään juttuja mikä kolisis Aarnion kanssa yhteen, Myllykukko ja Malaga-Tampere 2011, ainakin.
Tästä muuten sais todella hyvän hollyvoodi elokuvan, Rennylle vihjettä vaan.Onko tuo Laajasalossa "itsarin" tehnyt poliisi se PetteriKotteri josta äskettäinkin on ollut puhe Salla Vuorikosken toimimisen yhteydessä vai onko kyse jostakusta toisesta poliisi-itsemurhasta?
- LogiikkaaPeliin
samaanselliin kirjoitti:
Kekeehän se Aarnio yritti pestä puhtaaksi. Ei onnannut. Ohessa lisää:
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/syyttajan-uusi-vaite-aarnio-auttoi-ub-pomoa-huumejutussa-jo-2007/5687692Miksi se Sunell sitten auttoi Vilhusta?
- JÄtettyTutkimatta
LogiikkaaPeliin kirjoitti:
Miksi se Sunell sitten auttoi Vilhusta?
Oliko Vilhunen alkujaan peitepoliisi, poliisiin UB:hen soluttama tietolähde, vai vain tietolähde?
PAljastivatko jotkut poliisit hänet UB:lle ja muille rikollisille poliisin vasikaksi vai uhkasivatko paljastaa tai jättää ilman suojelua, jos ei puhu Aarniota vastaan tai valehtele Aarniosta tai kerro vain osatotuutta? - MItenSeMeni
totuus.kantaa kirjoitti:
Keke ympäriämpäri. Nyt on kyse Dinosta. Mitä Dinon tietävävät tietävät Dinon roolista Aarnion tuomiopaperissa.
Missä Dino -kuka Dino-miten liittyy kokonaisuuteen.MIten Novemberissa mukana olleet poliisiien on annettu olla mukana tutkimassa Aarniota?
HEiltähän hävisi amfetamiinitkin metsäkätköstä kun jättivät ne vartioimatta eivätkä vaihtaneet niitä vaarattomiin aineisiin.
Mistä voimme tietää, ettei Dino/UB saanut niitä ja palkaksi valehtelee Aarniosta ja vaikka muutti ne rahoiksi, jotka veivät Aarnion ruusupuskaan?
EHkäpä diili tehtiin metsässä tai joidenkin poliisien toimesta jo ennen metsää jonkin toisen casiä yhteydessä jossa Dino jäi kiinni, muttei saanut syytettä ja jäi palveluksen velkaa?
MEtsästä kuvattu nauhakinnvoi olla vaikka lavastus? - LogiikkaaPeliin
LogiikkaaPeliin kirjoitti:
Miksi se Sunell sitten auttoi Vilhusta?
Oliko jo silloin kertonut asiasta Haavistolle?
- OutoaJosNiin
LogiikkaaPeliin kirjoitti:
Oliko jo silloin kertonut asiasta Haavistolle?
Jos sekä Sunellin ja Haavisto v.2007 tiesivät asiasta ns. VIlhusen suojelusta niin miten se pelkästään lykättiin Aarnion virkavirheeksi?
- MItenSekinMeni
OutoaJosNiin kirjoitti:
Jos sekä Sunellin ja Haavisto v.2007 tiesivät asiasta ns. VIlhusen suojelusta niin miten se pelkästään lykättiin Aarnion virkavirheeksi?
Ja rikokseksi jälkikäteen?
- EIköKukaanEdesTUtki
OutoaJosNiin kirjoitti:
Jos sekä Sunellin ja Haavisto v.2007 tiesivät asiasta ns. VIlhusen suojelusta niin miten se pelkästään lykättiin Aarnion virkavirheeksi?
MIksi Sunellia ei ole kuultu kertoiko jo v. 2007 Vilhusen nk. suojelusta HAavistolle?
- NiinköSeMeni
sksjhshasan kirjoitti:
Noin se meninkin ja totta, onpa Aarnio osannut pelata, kuinkahan moni toimittaja on mennyt retkuun? Mustaa valkoiseski pelissä. Olen melko varma että laajasalossa "itsarin" tehnyt poliisi tiesi liikaa. Nyt kaikki etsimään juttuja mikä kolisis Aarnion kanssa yhteen, Myllykukko ja Malaga-Tampere 2011, ainakin.
Tästä muuten sais todella hyvän hollyvoodi elokuvan, Rennylle vihjettä vaan.Eikös se poliisi ollut KRP:ssä töissä? Ehkä tiesi UB-poliiseista ja heidän rikoskuvioista sekä Aarnion lavastamisesta, Novemberista liikaa?
Pistivätkö UB-poliisit ne 2 "toisensa tappanutta" UB- miestä tappamaan kollegansa? - rohki.on.liikaa
NiinköSeMeni kirjoitti:
Eikös se poliisi ollut KRP:ssä töissä? Ehkä tiesi UB-poliiseista ja heidän rikoskuvioista sekä Aarnion lavastamisesta, Novemberista liikaa?
Pistivätkö UB-poliisit ne 2 "toisensa tappanutta" UB- miestä tappamaan kollegansa?Kuka Sunell
- tolvanapoliisi
Vieläkö kansanedustaja-poliisit veljeilevät Aarnion kanssa? Jos Aarnio olisi syytön, avaisi kaikki epäselvät asiat, mutta ei, ketkuili sitä sun tätä juttua.
- lentävät.spagettihirviöt
Kaikkein Korkeimmassa Mahdollisessa Tuomioportaassa on kaikki epäselvät Aarnioasiat jo avattu. Herkällä korvalla kun kuuntelee niin lopputuloskin on jo kuultavissa.
- LukekaaMinfosta
Onko UB joidenkin poliisien perustama ja tai suojelema?
Lukee minfon niin outo suojelua ovat saaneet, eikä se ole ollut Aarniolta.- SeEiOleAinakaanAarnio
Lypsävätkö jotkut poliisit UB:ltä rahoja ja amfetamiinia välistä?
SIksi suojelevat ja katsovat sivuun? - MItenSeMenee
SeEiOleAinakaanAarnio kirjoitti:
Lypsävätkö jotkut poliisit UB:ltä rahoja ja amfetamiinia välistä?
SIksi suojelevat ja katsovat sivuun?LIian pieniä takavarikkoja?
- NIinköSemenee
Järjestävätkö sijaiskärsijät ja pikkutekijät tuomiolle yhteisymmärryksessä UB:n kanssa, jotta homma pyörii?
- NYkypäivääkö
TEkevätkö jotkut poliisit siviileillä ja rikollisilla valeostoja hashiksella ja toiset amfetamiinilla, ja pistävätkin jotkut niistä omaan taskuun ja toiset ei?
- SelvisiSekin
NIinköSemenee kirjoitti:
Järjestävätkö sijaiskärsijät ja pikkutekijät tuomiolle yhteisymmärryksessä UB:n kanssa, jotta homma pyörii?
Kuten tynnyrijutussa UB-kokelaan, Aarnion tietolähteet Sievälän ja Fagerholmin?
- JätettyTutkimatta
SelvisiSekin kirjoitti:
Kuten tynnyrijutussa UB-kokelaan, Aarnion tietolähteet Sievälän ja Fagerholmin?
Kyse oli poliisin iskun ajoituksesta. Jos Aarnio olisi saanut päättää, hän olisi iskenyt kun UB oikeasti ottaisi tynnyrien sisällön haltuun.
Joku poliisista varoitti ja teki diilin UB:n kanssa.
- beethooven
Valepoliiseja kyllä rittää Suomessa nykyään yllinkyllin.
- SeuraaRahaa
Aarnio oli oikeassa EPRI:n ja UB:n suhteen. UB- poliisit lavastivat / junailivat Aarnion pois bisnestensä tieltä.
- SeuraaRahaa
Ovatko UB poliisit kiristäneet prostituoidun poliisiasiakkaita valehtelemaan Aarniosta tai vedättäneet heitä muuten kuin pässiä narusta? Kamerahan ja videonauhaahan sieltä ottivat?
- Totuuspaljastuuvielä
Aarnio joutui naisten kyltymättömän ajojahdin uhriksi. Mukana todelliset vaikuttajat eli Hesarin SR ja MP sekä tämä avuton syyttäjätyttö Pihla Ketojotakin. Menivät uskomaan UB:n heille syöttämät tarinat ja kun tähän myllyyn joutuu, ei ulospääsy ole helppola
- kommaritkyykkyyn
Totuuspaljastuuvielä kirjoitti:

Juuh, totta kai joutui Y-HYYYY :DDDDD 10 3
- onkstääpolitiikkaa
kommaritkyykkyyn kirjoitti:
Juuh, totta kai joutui Y-HYYYY :DDDDD 10 3
Siis kommarit. Miksi kommarit kyykkyyn?
- AvainsanaTrevoc
Totuuspaljastuuvielä kirjoitti:
Aarnio joutui naisten kyltymättömän ajojahdin uhriksi. Mukana todelliset vaikuttajat eli Hesarin SR ja MP sekä tämä avuton syyttäjätyttö Pihla Ketojotakin. Menivät uskomaan UB:n heille syöttämät tarinat ja kun tähän myllyyn joutuu, ei ulospääsy ole helppola
Naisiakin manipuloi se taho poliisissa, joka oli valmis tekemään ihan mitä tahansa TRevocin tuhoamiseksi.
- 12345654321
AvainsanaTrevoc kirjoitti:
Naisiakin manipuloi se taho poliisissa, joka oli valmis tekemään ihan mitä tahansa TRevocin tuhoamiseksi.
Muutamalla oli tavoitteena Trevocin tuhoaminen. Tuskin se idea syntyi alunperin vankilassa.
Mutta kun ei mihinkään perustuvia johtopäätöksiä oli riittävästi vapaassa kierrossa, niin se varmaan tuntui hyvältä tempulta kun Aarnion tutkijanuraan piti päästä sekoittelemaan omia tavoitteita.
- errare.humanum.est
Todella on paljonpuhuva parin kolmen Murhainfon nimimerkin toteamus että kaikkihan meni ihan oikein kun tuomio oli juuri kuten Hesarissa on pari vuotta kirjoitettu.
- jdjdjjdjd
Mitä kun taas olen niin saatanan katkera, kun takkiin tuli.
- etpä.taida
jdjdjjdjd kirjoitti:
Mitä kun taas olen niin saatanan katkera, kun takkiin tuli.
olla ollenkaan tosissasi!
- hoopojen.kingi
Pasilan mies on netinkäytön synnyttämä fiktiivinen toope, kuten joidenkin innovoima "huumekeisari"
- missä.Laine
Valkokaulusrikollisten hyväksymä, vankiloissa keksitty "Pasilan mies" vetää perässään niin raskasta rikollisuusperäaaltoa että Aaltokin heräilee.
- 12345654321
Satakunnan Kansan rikostoimittaja Harri Virta oli yksi kiivaimpia Auerin naulaajia.
liekö vielä hommissa, Ulvilacasesta muistan lukeneeni hänen syyllistäviä tuomarointimielipiteitä joskus 5-6 vuotta sitten, ehkä hän aloitti jo aikaisemmin mutta en seurannut sitä katastrofia ihan alussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865