Lunta tupruttaa edelleen. Mitenhän nuo männynoksaparat tuon kaiken lumen kestävätkään! Eivätkä kaikki ole kestäneetkään, isoja oksia näkyy olevan maassa.
Ihmismielikin aina silloin tällöin on kovilla, kun tulee liikaa taakkaa. Vaikuttaahan se, ei niin "kovanahkaista" lienekään. Saatikka sitten herkempään. Osaisimmepa aina karistella itsestämme liiat "lumet" pois. Puut eivät voi, me voimme. Puhun nyt tietenkin näistä palstan vaiheistamme. Tokihan ihmisen elämään kuuluu usein vakavampien taakkojen kestämistä ja niistä nousemista.
Eilen iltapäivällä tein yhden muutoksen elämääni. Pakottauduin tavanomaisuuksiltani tanssin pyörteisiin. Ensimmäistä kertaa neljään - viiteen vuoteen. Hain säämiskä... ei, kun haljaspohjaiset tanssikenkäni esiin... Jotain "naisellista" ylle ja menoksi.
Menin paikkaan, jossa aikanaan nuoruusvuosina kävin usein ja aah, niin hauskaa oli, kristallipallon katossa iloisena tarkkaillessa mielialojamme.
Ei ollut enää kristallipalloa, ei suurta orkesteria, ei väentungosta, ei vauhdinriemua.
Oli 2-miehinen orkesteri laitteineen, harvalukuinen "vakimiehistö", oletan, enimmäkseen pariskuntia. Sainko kuitenkin tanssia? Vaikka taustalle vetäydyin tutkailemaan, sieltä haettiin! Kyllä taas kerran itsetunto koheni.:)) Siispä suosittelen. Jos suinkin on mahdollisuuksien rajoissa. - Tai liitetään jotain muuta vaihteeksi elämänpolkujamme rikastuttamaan. Mitkä ovat sinun salaisuutesi tämän antoisan kirjoittelun lisäksi?
Oikein hyvää sunnuntaipäivää meille kaikille!
- - -
Lisäksi: Senora Lyylille pikaista paranemista!
Ihmismielikin aina silloin tällöin on kovilla, kun tulee liikaa taakkaa. Vaikuttaahan se, ei niin "kovanahkaista" lienekään. Saatikka sitten herkempään. Osaisimmepa aina karistella itsestämme liiat "lumet" pois. Puut eivät voi, me voimme. Puhun nyt tietenkin näistä palstan vaiheistamme. Tokihan ihmisen elämään kuuluu usein vakavampien taakkojen kestämistä ja niistä nousemista.
Eilen iltapäivällä tein yhden muutoksen elämääni. Pakottauduin tavanomaisuuksiltani tanssin pyörteisiin. Ensimmäistä kertaa neljään - viiteen vuoteen. Hain säämiskä... ei, kun haljaspohjaiset tanssikenkäni esiin... Jotain "naisellista" ylle ja menoksi.
Menin paikkaan, jossa aikanaan nuoruusvuosina kävin usein ja aah, niin hauskaa oli, kristallipallon katossa iloisena tarkkaillessa mielialojamme.
Ei ollut enää kristallipalloa, ei suurta orkesteria, ei väentungosta, ei vauhdinriemua.
Oli 2-miehinen orkesteri laitteineen, harvalukuinen "vakimiehistö", oletan, enimmäkseen pariskuntia. Sainko kuitenkin tanssia? Vaikka taustalle vetäydyin tutkailemaan, sieltä haettiin! Kyllä taas kerran itsetunto koheni.:)) Siispä suosittelen. Jos suinkin on mahdollisuuksien rajoissa. - Tai liitetään jotain muuta vaihteeksi elämänpolkujamme rikastuttamaan. Mitkä ovat sinun salaisuutesi tämän antoisan kirjoittelun lisäksi?
Oikein hyvää sunnuntaipäivää meille kaikille!
- - -
Lisäksi: Senora Lyylille pikaista paranemista!
Vastaukset 29
Vanhimmat
Näin sunnuntaisin on tapana käydä kunnon paikassa
lounaalla. Tänään menemme porukalla Kotkaan erikoiseen lounasravintolaan, taitaapa olla joku merimiesravintolaksi sisustettu viihtyisä paikka.
Siellä on samalla hauska "vääntää kättä" eri näkökulmista, asiasta joka on ajankohtainen.
Matkaa kyllä tulee - aikaahan on.
On sellaiset kutinat noihin Viron kylpylöihin, ehkä Fra Mare on seuraava kohde lähiaikana, pitää juttu toteuttaa. Viron kylpylöissä on joka illaksi järjestetty jotakin viihdykettä - jopa iltamatyyliin.
Käsitöitä teen - neulon ja ompelen, luen mieltä kutkuttavia romaaneja, netin kautta on hyvä laittaa kirjatilaus vetämään. Opetan välillä muutamia tunteja, milloin missäkin.
Joskus aamuisin istun sängynlaidalla, mietin mitä nyt tekisin, n laulan Hiski Salomaan kuplettia: "Oi miksi et kirjoita Kustaa, onko rakkautes ruostumaton, siit on viistoista vuotta kun kirjeesi sain, yhä vieläkin sydän pompottain lyö. Minä kotona jaksan sua oottaa....." Olikohan loppu orastavan kevään sydämeen tuomaa vipinää!!!
No, voi jösses (mistähän tuokin sana tupsahti!) sun kanssasi, Kirsikka, miten kivoja tarinoit. Olen sitä käynyt Kotkan.... mikä sen nimi nyt olikaan? .. minäkin. Teatteriesitystä katsomassa, takavuosina. Mukava paikka, vähän erilainen, jos tarkoitamme samaa "kapakkia", merimiesten aikanaan kovinkin suosimaa. Lieneekö nyt pelkkä ruokailupaikka.
Anteeksi muuten, tarkoitukseni ei ole suinkaan vastailla kaikille, vaan yleensä keskenämme keskustella, tai miten sen nyt sanoisikaan... antaa kuulua itsestään, käsitättehän? Osallistuen alotuksiin tai itse avaten. Tai ihan miten vaan.
Nyt tämä "tyttö" lähtee tästä piipahtamaan matkailumessuille. Ei minulla mitään erityisiä intressejä sinne lähtemiseen ole, sainpahan vapaalipun, elikkä erilaiseksi ajankuluksi ja ainahan se avartaa. Heippa!
- - -
Sinulle, Kirsikka, mutta myös muille vielä: Visertelevää kevättä kohden! Jos vaikka sinne Fra Mareenkin, mikä sitten lie? (Eihän saisi mainostaa!)
Tuossa kirjoitukseni lopussa "salaisuuksista" kyselin. Kuka nyt salaisuuksistaan kertoisi. Toisaalta aivan varmasti ymmärsitte alotteen tarkoituksen. Se siitä.
Kävin sitten tuolla matkailumessuilla, ensi kertaa elämässäni tämän alan messuilla. Ja kyllä oli katseltavaa ja kuultavaa. Jos ei ollut lähtiessä matkustamiseen liiemmälti intressejä, niin nyt niissä löytyy, myös lähes kassillinen eri kohteiden hemaisevia esitteitä (tällä kertaa en mainitse muusta rekvisiitasta!).
Kohdemaista eniten kiinnostivat infot Espanjasta, Ranskasta ja Unkarista. Eräs lentoyhtiö tarjosi kaksi yhden hinnalla Roomaan 289 eurolla; jono ostopisteeseen oli melkoinen. Näin Hanna Pakarisen laulamassa livenä ihmismuurin raosta!!
Kuulin luentoa Elinvoiman keittiöstä liittyen kotimaan matkailuun, maistiaisineen. - Huom. Nyt vain mm. vielä enemmän marjoja syömään! - Mukaan tarttui myös pussukat Thaimaan tuoksuista, jonne en kyllä itse halaja. Viron osastolta löysin monta hyvää vinkkiä osoitteineen. Jne. Eihän nämä haaveet olekaan enää muusta kiinni kuin kukkarosta! Niinpä: terveydentilasta ja kukkarosta...
Pientä palautetta siis tuossa edellä. Samalla toteaisinkin, ettei messuilla käynti ollutkaan hassumpaa ajanvietettä tälle sunnuntaille. Avarsi ainakin kummasti.
Edellinen viestini on yön aikana poistunut, sorry vaan. Kotkan reissu meni hyvin, tarjoilu ja listaruoka oli makoisaa, se siitä. Ainahan pieni matka piristää.
Olin kuuntelemassa luentoa kivusta ja kivun hoidosta jokin aika sitten, Päätin kokeilla
Möllerin Omega-3 kapseleita, sisältävät myös Foolihappoa, B6 ja B12 vitamiineja. Noin kahden viikon käytön jälkeen, polviongelma oli miltei poissa, joten kannattaa kokeilla.
Googlesta löytyy tietoa vitamiinien vaikutuksesta, myös omega-3:sta.
Ajankuluksi on hyvä vierailla erilaisilla luennoilla ja tapahtumissa, ainahan uusi tieto on tervetullutta, samalla tapaa uusia ja vanhoja ystäviä.
Möllerin Tupla, Omega 3:n vaikutuksiin uskon myös minä. Ja niinhän nuo asiantuntijatkin suosittavat meille ikäihmisille. Eihän tässä paljon saisi "maalailla", mutta krempat ovat kohdallani vähentyneet. Joskin käytän vain talviaikana.
Muistan jo parikymppisenä ylitöitä tehdessä käytimme kalanmaksaöljyä jaksamiseen. Karmeetahan se oli, mutta siihenkin tottui.
Polvestasi mainitessasi tekee mieli kertoa omalta kohdaltani: tähystyksestä on nyt kulunut 2½ vuotta, kaikki lähes kohdallaan, mutta valssin kierteissä hiukan vihlaisee. Eli panee vähän miettimään tämän uudelleen syntyneen tanssiharrastuksen jatkamista... Vientiä olisi!-;) Taidanpa lisätä annostusta yhdestä kahteen kapseliin Omega-3:sta.
Nivelrikkoihin vielä vinkki: Arthryl-niminen lääke kuureina. Vähän kallis, mutta hyväksi todettu.
Helena04
syö jo toista kuuria ja kertoo, että kipu
hellittää ja nivelien liikkuvuus paranee.
Siis Helena04 voin vahvistaa suosituksesi.
Asiasta toiseen.
Lumihiutaleita hiljalleen, sataa maahan lumi-
valkoiseen. On niin häikäisevän valoisaa, että
suorastaan riemulliseksi mielen tekee.
Vihdoinkin valoa näkyvissä tuon jouluisen
pimeyden jälkeen.
Nyt voisimmekin jo taas laulaa: On hanget korkeat
nietokset, talvi, talvi on meillä!
Iloista iltapäivää teille kirjoittajille!
"Hymy, joka pelasti päiväni, kiitos" -peilin sain tänään. Kaikkea nuo positiivisesti ajattelevat keksivätkin.
Myös Trina kirjoituksesi antoi hyvän mielen, aikaansai hymyilevän ilmeen, kiitos.
Hyväksikokemamme lääke helpottaa ja maailmaamme lumihiutaleetkin hiljalleen tuovat valoisuutta - joskin juuri nyt taas "alkaa hämärtää"...
Pääasia, ettei mielessämme.
Tuli hyvä mieli ystävien ohjeista polviongelmissa.
Samoja "rohtoja" olen käyttänyt ja hyviksi olen havainnut. Mutta, mutta valssikengät pitää olla
nahkapohjaiset on helpompi pyörähdellä. Pidän tanssimisesta nyt varsinkin kun liikunta tekee terää.
Hyvän mielen toivotukset kaikille kirjoittajille ja kauniita unia ja unelmiakin.
Vielä ehdin varmaan vastaamaan ennen unia sen verran, että kengät ovat Blomkalta aikanaan ostetut tanssikengät, haljasnahkapohjaiset. Hyvin liukuvat parketilla, mutta tuo polvi-pahanen... Tänään tuntuu kyllä ihan hyvältä.
Kauniita unia kaikille minunkin puolestani, kone tässä taas ruvennut jumittelemaan...
Valkoinen vaippa,
kuin kuolinliina, peittää maiseman.
Havupuiden oksat,
kuin jättiläisen kädet valkoisissa hansikkaissa,
roikkuvat runkoa vasten.
Lehtipuiden oksat huurtuneina,
valossa hohtavia kiteitä täynnä.
Muutama talventörröttäjä,
pystyyn jääneitä takiaisia,
väinönputkia ja saraheiniä,
kuin unohtuneina roskina hangen yllä.
Tuuli on tyyntynyt
tehtyään kinoksia metsän laitaan,
peitettyään risut ja varvut.
Pakkanen antaa kiteille muodon
ja valo saa ne loistamaan tähtien lailla.
Linnut etsivät ruokaa.
Viimeisetkin siemenet etsitään
talventörröttäjistä päivän eineeksi.
On pohjolan talvi.
Nyt on tullut se kauan odotettu talvi. Tulikohan jäädäkseen , vai joko ensiviikolla on taas lotina keli.
Mutta nyt on kuitenkin luonto jo vaipunut hiljaiseloon. Ja vaikka pakkanen puissa paukkaakin niin kannattaa pysähtyä silti hetkeksi ihailemaan luontoa.
Aamupäivällä aurinko kimmelsi hetkisen lumisten puiden oksilla ja rungoilla. Aurinko heitti säteensä puiden katveesta hopea- ja kultanauhoina hangille, pian kuitenkin mailleen vaipuen. Harmaat pilvet peittivät iltapäivällä taivaan ja illan tullen vaipui pimeys hiljalleen kaikkialle ympäristöön.
Katselin eilen iltayöstä ikkunasta kissamme tiinan kanssa ulkosalle ja huomasin kuinka metsänväki vaeltelee pihallamme. Jäniksiä oli pihapiiriimme tullut aterioimaan. Pahukset kun syövät joka talvi morsiusangervoistani latvat, ja kesällä on turha odottaa niiden kukkimista.
Päivisin voi nähdä oravan lintulaudallamme pähkinöitä nakertamassa, mutta jänikset kulkevat mieluummin vasta pimeän tullessa.
Ja vaikka eläimiä ei pääsisi näkemäänkään, jälkiä kuitenkin löytää päivisin hangelta.
Talitiainen ja punatulkku tervehtivät päivisin iloisesti ikkunamme alla olevan puun oksilla ja ruoanmuruset varmasti kelpaavat variksille ja harakoille. Mieheni sanoo aina että eläimiä ne ovat variksetkin , kun minä joskus kiukuttelen niitten ruokkimista.
"Harakat ja varikset ja paskanärhit, ne ovat minun lintujani", sanoo hän joskus lapsuudessaan kuulleen jonkun vanhan miehen niin laulelevan.
Tikkojakin joskus aina silloin tällöin näkyy noissa vanhoissa omenapuissa. Ne ovat hauskoja kun pistävät pähkinän puunkoloon ja sitten vaan nakuttamaan. On kai kaikki itikat jo rungoista syöty, niin sitten laitetaan koloon tekoitikka ja naputetaan sitä.
Muistan vielä kun äiti asui kanssamme, niin hän aina tikan nähdessään hakkasi käsiään vastakkain ja karkoitti ne, sanoen niiden tuovan tulipaloja tullessaan.
Tikka on kuitenkin aivan eri lintu kuin äidin luulema palokärki, sillä se on väriltään musta, punaista päälakea lukuunottamatta.
Että tällaista talvista tarinaa kehittyi tässä pimeän illan puitteissa minun kömpelöistä sormistani.
En oikeastaan enää osaa kirjoittaa runoja sen paremmin kuin muitakaan juttuja vaikka halut olisivatkin kovat.
Tarvitsisi olla itselleen sopiva aihe joka kiinnostaisi, silloin osaisi vanhakin kirjoittaa.
Kiitos vallan viehättävästä luontokuvauksestasi pihapiiristäsi! Paljon on teillä nk. omakotiasukkailla enemmän luonnossa seurattavaa kuin meillä kaupunkiasukkailla. Mutta näin kun kerrot, niin mekin mielikuvitusrikkaina voimme kokea kaiken tuon kauneuden.
Et sitten laittanut minkäänlaisia verkkoja morsiusangervojen ympärille jäniksien varalle? No, nehän sitten eivät kuki ensi kesänä. Samaa pelkään omalla kesämökkipihallani käyvän, kun ne pojanvempeleet syksyllä sen homman laistivat. Koetetaan FiiuliN kestää!
Meidän pihapiiristämme lienee mustarastas muuttanut lämpimämmille maille. Pari vuotta se yksinään jökötti milloin puussa milloin pensaassa lähes kesynä. Tänä talvena ei ole näkynyt. Jos vaikka olisi viime kesänä morsion löytänyt ja tämän mukana mennyt menojaan...
Toivotaan, että meiltä mummoilta aina silloin tällöin tarinaa syntyy, Sinulta runoakin runoniekkana - tunnustan: olen jonkun aikanaan tallettanutkin Lienalta.
Kyllä niitä "runoja" voi tallentaa huoleti kenelle vain kelpaavat.
Lapsilleni olen erään "muusani" avustuksella tallentanut niitä CD-levyille "lausuttuina". Joskus kun tulee haikea olo , kuuntelen niitä ajatellen tuota pois mennyttä ystävää, joka ei oikeastaan oikea ystävä ollutkaan.
Muistatkohan kun tämä "yleinen syyttäjämme" kirjoitteli minun kopioineen runojani jostakin, ja minä myönsin sen. Kopioin niitä tosiaankin omalta CD:ni tänne palstalle, mutta hän ei hoksannut, mistä kopioin..... nauratti oikein....
Mikähän lienee syynä kun "meidänkin" mustarastaamme, joka aina viihtyi talvellakin pihallamme, on jostain syystä kadonnut.
Huomasin sen asustavan saunamme vintillä silloin talvisin kun kävi lintulaudallakin.
Kai niillä linnuillakin on omat aikansa, joko ystävä löytyy, tai aika loppuu.
Antaa jäniksille vaan ruokaa talven vaikeuksiin.
Minä en enää jaksa oikein kiinnostua mistään tekemisestä jossa tarvitaan voimia. Vietän tosiaankin ansaittuja eläkepäiviäni, välillä jaksaen, välillä en.
Ihan siinä hämärän ja pimeän rajamailla istuin ikkunan ääressä ja katselin kuinka mustarastas nautti tarjoilustani. Laitan päivittäin lintulaudan alle maahan leivänmuruja, kauroja, ja omenaa. Monta lintulajia siinä päivän mittaan voi nähdä, närhi vain on ikävä vieras kun se levittää kaiken senkin mitä ei itse syö.
Nyt mennessäni äsken ulos, arka pupujussi pakeni tuosta lintujen ruokapaikalta, ne syövät yöllä mitä linnuilta on jäänyt, lisäksi olen laittanut niille kovilla pakkasilla kuivaa heinää. Jättävät paremmin pihan istutukset rauhaan. Peurat kyllä käyvät syömässä männyn oksista vuosikasvun, se näkyy maittavan, alimmat oksat repivät ja katkovat.
Mustarastaan yöpymis paikkaa en tiedä, talitiaiset kyllä menevät kuistin seinälaudoituksen raosta kylmälle vintille, ihan on likaantunut seinä siltä kohtaa. Siellä on villojen joukossa kai pehmoinen peti.
Meitä on niin monenlaisia maalla asuvia ettei aina tiedä mikä se maalle vetikin asumaan. Juttelin erään rouvan kanssa linnuista ja hän totesi ettei erota varpusta kottaraisesta. No, ei kaikkia linnutkaan kiinnosta, mutta minulle ne ovat todella rakkaita vieraita joiden lajin haluan tuntea. Kesällä ja talvella on pihapiirissä elämää, pönttöjä puissa ja ruokaa laudalla etteivät nälissään muuta toiseen taloon.
Pimeää oli tuolla ulkona. Ohi ajavan auton valot häikäisivät hämärään tottuneita silmiäni.
Katselin autoani jonka päälle on satanut monen päivän lumet, kukahan raappisi jäät laseista ja lumet katolta... jos vaikka huomenna jo menisin kylille. Että tällä tavalla, täällä sivukylällä, oloneuvoksena,... yksin istun iltaa, kuljen haave siltaa.. ja huomenna taas uusi sivu elämää.
Kun täällä tuntuu olevan paljon lintujen ystäviä, kerron minäkin oman talvisen lintutarinani.
Asunn joen rannassa, joka virtaa täysin sulana ja ääriään myöten vettä täynnä. Perjantaina 14.1. ilmestyi rantaan sulalle rantaniitylle ruokailemaan nokikana, joka viihtyi rannassa yli viikon.
Viime lauantaina, kun lämpötila pitkästä aikaa laski pakkasen puolelle ja rantaniitty sai jääpeitteen, lintu ymmärsi lentää tiehensä etsimään uutta ruokapaikkaa.
Joella on kyllä keväisin telkkiä ja sorsia, mutta koskaan ennen en ole nähnyt nokikanaa.
Hyvää yötä kaikille!
Saara, nokikanan näit. Sellaista en ole koskaan vielä elävänä nähnyt, lienee harvinainen, lasilintukokoelmassani se on.
Vieläkö joki virtaa vuolaana, vai joko on saanut jääpeitteen, pakkasiakin teilläpäin - ymmärsin pohjoisemmassa - jo lienee senverran ollut? Lämpimämpäähän tuossa taas kyllä luvattiin, ainakin tänne meille, etelään.
Viime viikonloppuna, kun oli 15 astetta pakkasta parina päivänä, joki sai jääpeitteen. Silloin kun ystävämme nokikana kotiutui rantapihaani, oli leutoa säätä, sellaista josta olen kertonut 70 -päälistalla Säätila/Saara/11.1.05, jos haluat vilkaista.
Muina talvina tähän aikaan on ajeltu merellä moottorikelkalla katsastamassa saarimökin talvehtimista, mutta nyt merenlahdilla liikkuu vain, tekee mieli sanoa, kuolemattomia, "ei mulle mitään satu" -miehiä pilkkimässä.
Kevättä kynttelistä! Viime sunnuntaina oli kynttilänpäivä. Ensimmäiset siemenluettelotkin ovat jo tulleet postissa. Sitä tuntuu elävänsä kesästä kesään ja niin se aika hupenee. Tosin kuulemma arabit sanovat "Ei aika lopu, kun sitä tulee koko ajan lisää!"
Lukaisinhan minä tietenkin läpi koko Sää-ketjusi. Erikoista talvea on pitänyt, Adolfian sinivuokkojen kukkimishaaveetkaan eivät ehtineet sitten toteutua, kun lunta alkoi tulla. Ja tulikin roppakaupalla myös tänne Uudellemaalle, itäisestä osasta maatamme puhumattakaan.
Juuri tänään kertoi naapurini, etteivät arvaa lähteä merenrannalla sijaitsevalle mökilleen, koska jääpeite on niin heikko. Pakkaset täälläkin olleet niin lyhytaikaisia. Mitä sitten tuonee tullessaan tämä helmikuu - kunhan ei sentään kovia paukkupakkasia, että pystyy ulkoilemaan.
Hiihtäjillehän nyt luulisi olevan hyvät kelit, puhdasta kaunista lunta joka paikassa, joka niemessä ja notkossa. Vaan itse en enää hiihtele, hiihteletkö sinä? Ihanhan tässä tulee oikeastaan ikävä tuota hiihtämistäkin. ...hiihtelen hiljalleen, hiihtelen kultani kanssa... Jaa-jaa!
Niin, kevättä kohden kuitenkin! Että siemenluettelotkin tulleet, kerrot. Aika menee siivillä. Arabit sen tietävät: se ei lopu. Ja meillä on niin kauan aikaa, kun on elämää.
Helmikuisin terveisin ja hyvänyön toivotuksin
Helena
voisiko joku laittaa ne osotteet mis oli runoja ku hukkasin ne.ne oli tosi ihanii ystis runoja.
Hei, Helena!
Tanssi on hieno harrastus seniori-ikäisillekin ja onnistuu. Rytmitajuhan ei mihinkään katoa.
Kuinkahan tavallista on että jokin vanha kappale tuo mieleen "suolaisensuloiset" muistot, HÄNESTÄ?
Ehdinkö vastaamaan sinulle ensimmäisenä, yritän.
Mutta jään mietteisiini... - "suolaisensuloiset" - mikä adjektiivi eli laatusana! Kirpaisevat muistot? Siis hiukkasen niinkuin negatiiviseen vivahtavatkin... liittyy myös jotenkin pettymykseen... Ei voi olla! Jahkailen. Varmaan taas ymmärrän väärin. Ohitan siis tuon adjektiivin:
Ainakin jos on tunneihminen, rakastaa musiikkia, olettaisin, että jokaiselle meistä tähän ikään päässeistä musiikki välittää voimakkaitakin muistoja/kaipuuta ja tosiaan jonkun hyvän kappaleen liittää myös tiettyyn ihmiseen.
Mitä mieltä muut? Help!
Suolaisensuloinen: keksitpä hauskan kiertoilmaisun elämän suolalle, erotiikalle.
Kiitos Saara, viksu oot! Minä tuolla itsekseni mumisten arvuuttelin Rapen sanomaa...
Onkos Rapella mitään lisättävää tähän tulkintaan?
Omakohtaista aiheen tiimoilta: "The Man I Love" on aina liittynyt edesmenneeseen mieheeni.
Toiset laittaa tomaatin päälle suolaa, toiset taas sokeria.
Ne ovat molemmat verrattavissa elämän makuihin,
siis mistä mausta kukakin pitää
Katsantokantojen oppitunnilla olen. Kiitos.
Tosiaan, on ihmisiä, jotka ovat ihastuneita enemmän suolan kuin sokerin makuihin...
tänne sivuille kuinka horisontin alarajalla olevien tummien pilvien päältä auringon säteet viistävät yli taivaan kannen. Maahan ei aurinko paista, mutta kaunista tuolla ylhäällä.
Ihan piti mattojen tamppaaminen jättää kesken, hakea kamera ja kuvata, mutta kun pääsin sopivalle kuvakulmalle, näkymä muuttui harmaiksi pilviksi. Jäin liian kauan ihailemaan silmillä ja kameraan en saanut kuvaa. Harmittaa...
Tuosta elämän suolasta ja makunautinnoista. En pidä mistään makeasta, suklaatakin syön erittäin harvoin, puuroihin vain voisilmä ja letut sellaisinaan.
Herrkua ovat suolainen pippuripihvi, suolakala ja sillit, mutta ei makkara, sitäkään en käytä, joskus ostan nakkeja tai siskonmakkaroita keittoa varten, joten monta on makua maailmassa, kukin valitsee omansa.
Vielä yksi Helenalle; With you the sun always shines.
tuon verran aina englantia ymmärrän, onnekseni. Kiitos samoin, melodiaa tavoittelen.
Ja nyt keskiviikkona kiireesti karjalanpiirakoita "koltiaiselleni" kuskaamaan... Heippa!
Täällä eteläisessä osassamme Suomenmaata koetaan tänään sunnuntaina jälleen jonkinasteista talvimyrskyä. Puuskittain pyryttää ja männynlatvat tuossa ikkunasta katsoen näkyvät olevan kovalla koetuksella. Ei tässä paljon mieli ulos menemään.
TV1:n anti vuorostaan tänään, kuten usein sunnuntaisin puolenpäivän tienoolla, oli mitä lämmittävin, ihastuttavin. Satuitteko katsomaan?
"Bravo", äännähdin itsekseni moneen kertaan ja olotila oli niin tavattoman hyvä ja onnellinen. Maksuasia tietenkin, mutta voiko TV-ohjelma enää paremmaksi tulla, kysyn vaan. Ei ainakaan, jos musiikista ylipäätään pitää.
Mitäkö katselin? Ohjelmaa tähtitenori Juan Diego Floresista, kotoisin Perusta. Mikä ihana ääni ja loistava nuori persoona! Missä häntä kuulisi vain lisää...
Katsoitko sinä? Mitä pidit?