Venerekisteristä poisto - KIIRE!

Mikäli haluat välttyä ensivuoden veneverolta on rekisteristä poisto tehtävä ennen vuodenvaihetta, eli huomenna 31.12.2016 viimeistään. Mene siis näppärästi www.trafi.fi ja poista veneesi rekisteristä välittömästi, muutoin vouti vie!

Verolle menee kaikki yli 51 heppaiset samoin kuin yli 9 metriset veneet.
18312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Nou, hätää vero ei koskaan tule voimaan.

Äänestä

Sama täällä. 30 vuotta vanha kiulu, joka on epävarmassa toimintakunnossa. Tarkottaa että ei voi olla varma, että se toimisi ja palvelisi moitteetta aina, kun olisi ilmoja ja aikaa lähteä vesille. En siis ole halukas tuollaisesta alkaa mitään maksamaankaan. Nyt vene saa aiheuttaa "säästöjä" muutamia vuosia tästä eteenpäin. Jokainen passiivinen vuosi tuo veroista säästöjä siis. Kolmessa-neljässä vuodessa voi ajatella jo säästäneensä veroissa tonnin luokkaa.
Lisäsäästöjä tulee myös, kun en käytä polttoainettakaan, enkä käy ostoksilla rannikon pien yrittäjien kesäkaupoilla. Nostot ja laskut jää pois, samoin kuin laituripaikkamaksutkin.

Suuntaan säästyneillä rahoilla ulkomaanmatkoille.

Äänestä

Sama ajatus. Jos tuo vero toteutuu niin paatti jää maihin ainakin ensi kesäksi. Ja jos verohulluus jatkuu niin PYRIN myymään veneen. Ja olen henkisesti valmistaunut saamaan hinnassa takkiin ja kunnolla. Näin se homma etenee, mitään ei kohta ole varaa omistaa.. Olemme kohta kaikki taas torppareita roopeankoille.

Äänestä
  • "Jos tuo vero toteutuu niin paatti jää maihin ainakin ensi kesäksi."

    Huom! Sitten, jos ja kun se keväällä astuu voimaan, niin voi olla myöhäistä poistaa rekisterissä, jotta välttyy verolta, koska vero peritään vuosittain. Eli poisto keväällä 2017 = ei veroa vuonna 2018.

    Jos poistaa nyt 2016 vuoden puolella, niin 2017 ei taatusti tule verolappua.

    Siksi pitää toimia nyt, eli viimeistään huomenna!

    Äänestä

  • Hoidettu! Pääasia on mahdollisimman vähän verolappuja lähdössä ensi toukokuussa jakeluun...

    Pistetään sitten taksisin, jos aihetta on.

    Äänestä

Tehty. Tosin poistin vain moottorin rekisteristä, en koko venettä sillä moottorin poiston voi tehdä ilmaiseksi toisin kuin uudelleenrekisteröinnin koko veneen poiston jälkeen. Suosittelen muillekin, vielä ehtii.

Jos vene jää maihin, laskin säätäväni 3000-4000 euroa. Noilla saa perheelle mukavan ulkomaanmatkan ettei tarvitse olla Persujen kiusana rahaa tuomassa kotimaahan. Terveisiä Soinille.

Äänestä

Minä poistin kolmesta veneestä moottorit. Katson sitten keväällä viitsiikö ottaa käyttöön, ja jos, niin millä moottorilla.

Ihmettelin vaan kaikkia tietoja joita nettilomakkeissa kysyttiin. Ei vanhoissa veneissä ole runkonumeroita, eikä paljon muitakaan tietoja, mutta samapa se.

Äänestä

Täältä poistettu nyt kaksi venettä rekisteristä. Vanhoja kapineita. Toisella käytiin vesillä toissa vuonna toisella varmaan viimeeksi 4vuotta sitten.

Taliaivo-Soinistit kuvittelivat saavansa näistäkin 473 euroa riihikuivaa... Eivät saa.

Ostan niillä rahoilla vaatteita ja ruokaa Virosta! Onneksi olkoon perseet! Vaaliuurnilla tavataan.

Äänestä

perseaukiset täällä valittaa. miten olette yleensä päätyneet veneilemään? minä ostan veron hintaisen konjakkisatsin joka halvatun kuukausi...

Äänestä
  • Paskahousua vituttaa, kun ei veneilijät kaikki olekaan lypsettäviä kroisoksia, jolta saa helppoa rahaa omiin kelakorvauksiin.

    Anteeksi, anteeksi vielä kerran. Ja anteeksi että köyhällä kusipäälläkin sattuu olemaan jopa useampi vene. Eihän sellainen sovi!

    Anteeksi tosiaan. Toivottavasti sossun rahoilla ostettu konjakki maistuu.

    Äänestä

  • Kyllä sinä alkoholistilta vaikutatkin, järki on ainut mikä sinulla seisoo.

    Äänestä

  • Kiva kun sosiaali huollettavatkin, osallistuu konjakeineen ( ups, siis kiljuineen ) keskusteluun.

    Äänestä

  • Eikös nuo sosiaalihuollettavatkin joudu ns"pakkotöihin"/ selvittämään
    tekemisiään huomattavasti useammin kuin nyt.
    Oikea suunta sohvaperunoille ja luusereille.
    Toivottavasti myös tuo huumeseulonta tulee heille myös.
    Loppuupi pössyttely.
    Perkele, tyytyköön kylpysoppaan kuten itänaapuritkin...

    Äänestä

Ei olisi tarvinnut poistaa venettä rekisteristä. Jos tuo lakikammotus tulee voimaan, niin ainakin esitetyssä versiossa oli mahdollisuus veneen käytöstäpoistoon vähän samaan tyyliin kuin auton voi poistaa käytöstä.

Ero tulee siinä, että jos vene otetaan päiväksikin käytöön verokauden aikana, vero lankeaa maksettavaksi täysimääräisenä. Autossa voi kikkailla ja veroa maksetaan vain käyttöpäiviltä.

Äänestä
  • Onpa työllistävä vaikutus poistakaa mahdollisimman moni.

    Äänestä

Juppikuunarit jäi rannalle! HYVÄ!

Äänestä
  • Persu se täällä innoissaan möykkää...

    Äänestä

  • Luuletko idiootti että jää??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilveton kirjoitti:

Mikäli haluat välttyä ensivuoden veneverolta on rekisteristä poisto tehtävä ennen vuodenvaihetta, eli huomenna 31.12.2016 viimeistään. Mene siis näppärästi www.trafi.fi ja poista veneesi rekisteristä välittömästi, muutoin vouti vie!

Verolle menee kaikki yli 51 heppaiset samoin kuin yli 9 metriset veneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu