4 poliisiautoa ja yksi ambulanssi vokin pihassa.. onkohan kaarnalaivoja veistelleet?
Tarinan asukit
Rikkaus
3168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eiköhän nuo poliisit taida ole joutuneet käymään Tarinan VOK:ssa harva se, tai joka päivä. Näinhän on virkavallan taholta todettu, että heillä on aika kiireistä, ja työntäyteistä ollut siitä asti, kun VOK tänne perustettiin.
Joten et tässä mitään uutta, tai ihmeellistä ole.
Joten ei tuo ole ihmekään, että siellä syntyy joko pienempää, tai isompaa riitaa. Porukkaa kun on niin paljon ja suhteellisen pieneen tilaan ahdettuna. Ja sinne on sullottu eri etnisestä kansallisuudesta, uskonnon haarasta, tai kulttuurista olevia.
Seurauksia voi vain jokainen maalaisjärjelläkin ajatteleva kuvitella.
Huom. tätä ei sitten ole kirjoitettu millään pahalla. Eikä kritisoimalla sen enempää maahanmuuttajia, kuin ketään muutakaan. Eikä tarkoituksena herättää, tai luoda aikaan vastakkainasettelua.
Toivottavasti veistelevät toisensa hengiltä......Ja eloonjääneet helvettiin Suomesta.......Johan poliisikin on tunnustanut että ovat aivan kusessa näiden paskapäitten kanssa......Siellä missä irakkipaska...siellä ongelma.......
Hkltdb