Aarnio rakensi poliisin brändiä

Vankilanjohtaja komppasi laulamalla salaiseksi julistettuja tietoja huumekauppaa johtavalle vuoden poliisille. Vankilanjohtaja jatkaa virassaan. Kenties hän saa huomioinosoituksena vielä rupelin rintaansa ja kunniamaininnan vuoden vankilanjohtaja. Aarnio on kahden vuoden poliisi.

Kolehmainen istuu kuin kusi sukassa ja toivoo ettei häntä huomattaisi. Kolehmaiselta pitäisi vaatia kiireen vilkkaa selvitys ja luettelo toimenpiteistä joilla vastaisuudessa poliisia estetään johtamasta rikollisorganiosaatiota.

Luotatko sinä viranomaisiin?
101919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 101

Vanhimmat

En sinuun.

Äänestä
  • Jari Aarnioon kytketyssä tynnyrivyyhdissä aiemmin tuomitut henkilöt vaativat nyt Korkeinta oikeutta (KKO) purkamaan tuomiot.

    Satojen kilojen hasistynnyreistä tuomitut kolme miestä perustelevat vaatimusta sillä, että heidät tuominneella tuomarilla oli samanaikaisesti vanhemman rikoskonstaapelin virka Helsingin poliisissa.

    Tuomitut katsoivat jo aiemmin, että naistuomari oli esteellinen muun muassa sen vuoksi, että hänen puolisonsa työskenteli ylikonstaapelina keskusrikospoliisissa. Asia ei kuitenkaan johtanut mihinkään käräjäoikeudessa, eikä Korkein oikeuskaan ottanut valitusta käsittelyyn.

    Tuomarin oma kaksoisrooli paljastui vasta sen jälkeen, kun tuomarista tilattiin nimikirjaote, mistä virkasuhde poliisissa paljastui. Itse hän ei ollut siitä kertonut, eikä myöskään katsonut itseään jääviksi.

    ”Epäilys riittää”

    Aarnio-käräjillä perjantaina kuultava Raine Sievälä istuu tynnyrivyyhdistä 12 vuoden ja 2 kuukauden tuomiota. Pasi Nikon tuomio oli 9 vuotta ja 4 kuukautta ja Peter Fagerholmin 8 vuotta ja 10 kuukautta vankeutta.

    Kaikki kolme vaativat nyt, että KKO purkaa heidän tuomionsa. Iltalehden tietojen mukaan kaksi muuta tuomittua harkitsee asiaa.

    Esitetyissä vaatimuksissa viitataan muun muassa siihen, että operaatio Duoksi kutsuttu tynnyrivyyhdin tutkinta oli Helsingin poliisin ja KRP:n tiivis yhteisprojekti. Näin ollen ei voinut tietää, mitä Helsingin poliisi-tuomari ja puolisonsa KRP:n poliisi olivat asiasta keskenään puhuneet.

    Tuomitut toteavat, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tuomari on esteellinen, jos voidaan perustellusti epäillä, että hänellä on ennakkokäsitys asiasta. Pelkkä perusteltu epäilys riittää, sillä ei ole merkitystä, onko tuomari todellisuudessa toiminut riippumattomasti.
    ”Ei reagoida”

    Yhdessä valituksessa perätään valtion vastuuta.

    – Juttua on asetettu istumaan esteellinen tuomari, jonka omaan asemaan perustuvaan esteellisyyteen ei kukaan reagoi… Jää vaikutelma, ettei asiassa ole haluttukaan toimia oikein.

    Valittajat korostavat, ettei heillä enää ole mahdollisuutta saada oikeudenmukaista oikeuskäsittelyä, koska heidät on jo julkisuudessa leimattu. Lisäksi tynnyrivyyhdin johtohahmoksi syytetyn Aarnion käsittely eri oikeusasteissa jatkuu vielä vuosia, eikä jo tuomittuja voida siihen enää kytkeä.

    Lähde: Iltalehti

    Äänestä

  • tottavaitarua2016 kirjoitti:

    Jari Aarnioon kytketyssä tynnyrivyyhdissä aiemmin tuomitut henkilöt vaativat nyt Korkeinta oikeutta (KKO) purkamaan tuomiot.

    puhuttaa...

    Äänestä

  • Operaatio Duo oli Helsingin poliisin ja KRP:n tiivis yhteistyöprojekti.

    Mihin jääviys unohtui. Ei vain Matti Nissinen ole ollut paksukorvainen jääviyden suhteen...

    Äänestä

Kyllähän tuo Pihla Keto Huovusen eilinen uutislähetyksissä esiintyminen riittää tajuntateollisuuden tarpeisiin pitkäksi aikaa, mielikuvat liimautuivat muistiin.
Kolehmainen on vastuussa vain omista teoista ja päätöksistä.

Äänestä
  • Miksi Kolehmaiselle maksetaan 10.000 e/kk kun ei ole vastuuta?

    Äänestä

  • pamppupää kirjoitti:

    Miksi Kolehmaiselle maksetaan 10.000 e/kk kun ei ole vastuuta?

    Kyllä Kolehmaisella on vastuu OMISTA päätöksistä virassaan.
    Niinkuin myös Pihla KetoHuovisella.

    Äänestä

  • ei.vastuu.karkaa kirjoitti:

    Kyllä Kolehmaisella on vastuu OMISTA päätöksistä virassaan.
    Niinkuin myös Pihla KetoHuovisella.

    Suomenniemeltä entisestä pappilasta löytynyt Mannerheimin määräys vuodelta 1918 "kapinallisten" ampumisesta oli Mannerheimin tapa rakentaa omaa brändiä.

    Äänestä

  • pamppupää kirjoitti:

    Miksi Kolehmaiselle maksetaan 10.000 e/kk kun ei ole vastuuta?

    Hän ottaa vastuun, mutta Sinä vain huutelet täällä. Niin se vaa menee. LOL

    Äänestä

  • Tästä minun täytyy jatkaa koska täytyy. LOL
    Huutokuoro on kovin vaativa toisinaan, se on karannut (poliisin vasikkaa-karsinasta)

    Äänestä

  • Kun tällainen laaja Aarniota vastaan käyty käräjöinti menee niin puolustuksen osalta niin alhaiselle värähtelytasolle että absurdius on ainoa keino välttää sydärin tai aivoverenvuodon, oikeusmurhaaja pitäisi leimata syyttäjien ja tuomarien otsaan. (Huomaa konditionaali) Sinde ei osaa sellaista edes kuvitella.
    Tiusanen Kotkassa kuoli äskettäin. Nettituomarointi saavutti absurdiustason. Se puhuttelee mutta vain kovin harvoja vastuunkantajia.
    On helpompi väistää koko ongelma toteamalla että pääministeri on mulukku.

    Äänestä

  • 12345654321 kirjoitti:

    Kun tällainen laaja Aarniota vastaan käyty käräjöinti menee niin puolustuksen osalta niin alhaiselle värähtelytasolle että absurdius on ainoa keino välttää sydärin tai aivoverenvuodon, oikeusmurhaaja pitäisi leimata syyttäjien ja tuomarien otsaan. (Huomaa konditionaali) Sinde ei osaa sellaista edes kuvitella.
    Tiusanen Kotkassa kuoli äskettäin. Nettituomarointi saavutti absurdiustason. Se puhuttelee mutta vain kovin harvoja vastuunkantajia.
    On helpompi väistää koko ongelma toteamalla että pääministeri on mulukku.

    Siinä Sillillekin vähän muistutusta paljon parjatusta lestapääministeristä.
    Vaan eipä se Rinne saa kovin hyviä arvioita hänkään vaikka uskomussolvaukset häntä eivät rasitakaan.

    Täällä solvataan tasapuolisesti kaikki jotka hiukan yrittävät uudistaa.

    Äänestä

Salmiselle sakkotuomio 3525€. Lisäksi kärsimyskorvausta joutuu maksamaan 600€ sekä 8129€ kärsineen oikeudenkäyntikuluja. Korkoineen kuukauden kuluessa tuomion antamisesta. Hah hah haa!!!
Voi vaan Salminen todeta, että kalliiksi tuli jartsan kelkkaan lähteminen ja kaveeraaminen. Onkohan tehnyt viime aikoina mieli tekstailla jartsan kanssa "ollaan me äijiä" viestejä, kuten esitutkinnan pöytäkirjoista kävi ilmi?

1Äänestä
  • Eikös niillä ollut jotain sänkyhommia? Siis yhteisiä intressejä. En tarkoita s i i n ä mielessä. Vaan Jokelan vankilaan korjattavaksi kiikutettua Aarnio sänkyä? Oliko siinä ontot putkijalat, täytettynä muulla kuin ilmalla?

    Äänestä

  • Salaperäisiä-asioita kirjoitti:

    Eikös niillä ollut jotain sänkyhommia? Siis yhteisiä intressejä. En tarkoita s i i n ä mielessä. Vaan Jokelan vankilaan korjattavaksi kiikutettua Aarnio sänkyä? Oliko siinä ontot putkijalat, täytettynä muulla kuin ilmalla?

    Pari vuotta sitten, ehkä myöhemminkin, vankila-vangit kerskasivat netissä kuinka he salakuljetetuilla älykännyköillä ohjailivat vankilasta käsin Suomea kuin Jumalat taivaassa. Lähettivät terveisiä apulaisvankilanjohtaja Salmiselle ja Aarniolle ja kertoivat ettei Aarnio/Salmispuolustuksella ole mahdollisuuksia voittaa. En uskonut että heillä noinkin paljon vaikutusvaltaa oli mutta väärässä olin.

    Äänestä

  • rouvaTappinen kirjoitti:

    Saas kattoo. Kyllä tilanne elää kuin formuloissa ikään, sanoisi Mika Salokin.
    Ensimmäiset kriitikot saattavat tulla maaliin hävinneinä, tyhmiksi tolvanoiksi todettuina.

    Se on sitä vankilassa hoideltua välimiesoikeutta.

    Äänestä

  • Salmisella ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä yhteistyötä huumepoliisin kanssa. Kärajaoikeuden tuomarit ja syyttäjät vain eivät tulleet ajatelleeksi että muunlainen toiminta olisi ollut niskurointia.

    Äänestä

  • ansa.miina kirjoitti:

    Salmisella ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä yhteistyötä huumepoliisin kanssa. Kärajaoikeuden tuomarit ja syyttäjät vain eivät tulleet ajatelleeksi että muunlainen toiminta olisi ollut niskurointia.

    Onko oikein että vankilanjohtajasta kerrotaan ketjussa jossa otsikossa mainitaan Aarnio.

    Äänestä

  • hämärryttävää kirjoitti:

    Onko oikein että vankilanjohtajasta kerrotaan ketjussa jossa otsikossa mainitaan Aarnio.

    Tuo nyt on tosi vähäistä hämärryttämistä.
    Onko oikein että lehdistö määrää ketä KRP:n pitää tutkia?

    Äänestä

  • heinät.karilla kirjoitti:

    Tuo nyt on tosi vähäistä hämärryttämistä.
    Onko oikein että lehdistö määrää ketä KRP:n pitää tutkia?

    Heh,heh...

    Äänestä

  • Oliko Salminen todistajana hovioikeudessa?
    Vai oliko tehnyt valituksen hovioikeuteen omasta tuomiosta?

    Äänestä

  • onni.täällä.vaihtelee kirjoitti:

    Saas kattoo. Kyllä tilanne elää kuin formuloissa ikään, sanoisi Mika Salokin.
    Ensimmäiset kriitikot saattavat tulla maaliin hävinneinä, tyhmiksi tolvanoiksi todettuina.

    Sarmasteen Onnista ei varmaankaan moni tiennyt mitään vuonna 2017.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sarmasteen Onnista ei varmaankaan moni tiennyt mitään vuonna 2017.

    Mikä intressi nimimerkki Tepolla Murha Infossa on vääntää ja kääntää jokainen thread siihen suuntaa kun hän joskus vuosia sitten kirjoitti että Jari Aarniolla on käärmeen silmät. Kovin henkilökohtaiselta vaikuttaa asenne.
    Vastenmielistä lukea vuodesta toiseen alistavia kommentteja vastakkaisia näkemyksiä edustavista kirjoittajista.

    Äänestä

Vakilan johtja linnaan ja ihan rivi vangiksi niin saa mitä tilasi..missä on syyttäjän vangitsemis vaatimus? vai eikö vankilan johtaja olekkaan rikos oikeudellisesti vastuussa? onko hän syyntakeeton? no sitten niuvaan mars.

Äänestä
  • rulettaa ja ruletti.

    Äänestä

  • Noin se koominen kosminen kissa opetti.

    Äänestä

  • Joulukuussa 2016 - siihen aikaan kun maailma oli kääntynyt nurin - kun vankilanjohtajaakin rankaistiin velvollisuutensa suorittamisesta.
    Jatkuuko tämä hulluus vielä kauan?

    Äänestä

  • Joko käräjäoikeuden tuomarit ovat ymmärtäneet julkisesti pyytää anteeksi vankilanjohtaja Salmiselta sakkorangaustusta?
    Turha pidätellä, vastuun vastaan tuleminen tapahtuu luonnonlakien täsmällisyydellä.

    Äänestä

  • mailalta.terveisiä kirjoitti:

    Joko käräjäoikeuden tuomarit ovat ymmärtäneet julkisesti pyytää anteeksi vankilanjohtaja Salmiselta sakkorangaustusta?
    Turha pidätellä, vastuun vastaan tuleminen tapahtuu luonnonlakien täsmällisyydellä.

    Onko noin? "Vastuun vastaan tuleminen tapahtuu luonnonlakien täsmällisyydellä"^
    Vai onko nettiaikakaudella vastuu ottaminen omista sanoistaan ja teoistaan siirtynyt, niin, mihin?

    Äänestä

  • mailalle.terveisiä kirjoitti:

    Onko noin? "Vastuun vastaan tuleminen tapahtuu luonnonlakien täsmällisyydellä"^
    Vai onko nettiaikakaudella vastuu ottaminen omista sanoistaan ja teoistaan siirtynyt, niin, mihin?

    Olisiko tässä jo Sindelle avautumisen paikka?
    Vastuu omista sanoista... Sindeltä on sanoja pirskahdellut niin että huutokuorot ja saattojoukot joutuvat pidättelemään kaivinkoneenkuljettajia: ei mummoja saa elävänä haudata, eikä pappoja...

    Äänestä

  • bitticointuomarit kirjoitti:

    rulettaa ja ruletti.

    Bitti oi tuomarit ruletti lokakuussa 2017.(bitticointuomarit!)
    Vieläkö jatkuu persukansanedustajan menestyksekäs louhinta tietovirroissa?

    Äänestä

En luota poliisiin. Puhdistuksen olisi pitänyt olla Pasilassa laajempi.
Nyt siirrettiin vain muihin töihin.
Puhdistuksen olisi pitänyt isoihin pomoihin myös.
Otsatukka Tolvanen jarskan hyvä ystävä on varmasti tiennyt sikailuista.
Samoin tämä rattijuoppo puhekone Pasilasta.
Hakola hänen nimensä oli. Pasilan puhdistus on pahasti kesken. Kuinka helvetin väsyneitä ovat Kolehmainen , Vuori ja kumppanit?

Äänestä
  • Kävihän+tuossa+pätkis+Aapio+sössöttämässä+jotakin+"uudelleen+järjestelyistä"+ettei+moinen++toistuisi+ja+että+"luottamus"+palautuisi?Lyödäänkö+vetoa,+kaikki+moinen+jää+pöytä+-ja+kabinetti+puheiksi+vailla+takuita.Vilkas+mielikuvitukseni+antaa+kertoa+samaa,+että+"puhdistus"+jäi+alkutekijöihin.+Määrän+olisi+pitänyt+olla+30+-+40%.+Mutta+nyt+se+jäi+mitättömään+1+-+2+%+luokkaan.Ja+sanokoon+vaikka+sakkorysät+ihan+mitä+vaan,+niin+puhdas+ei+ole+KRP:n+laitakaan.

    Äänestä

  • Luottamuslähesnolla kirjoitti:

    Kävihän+tuossa+pätkis+Aapio+sössöttämässä+jotakin+"uudelleen+järjestelyistä"+ettei+moinen++toistuisi+ja+että+"luottamus"+palautuisi?Lyödäänkö+vetoa,+kaikki+moinen+jää+pöytä+-ja+kabinetti+puheiksi+vailla+takuita.Vilkas+mielikuvitukseni+antaa+kertoa+samaa,+että+"puhdistus"+jäi+alkutekijöihin.+Määrän+olisi+pitänyt+olla+30+-+40%.+Mutta+nyt+se+jäi+mitättömään+1+-+2+%+luokkaan.Ja+sanokoon+vaikka+sakkorysät+ihan+mitä+vaan,+niin+puhdas+ei+ole+KRP:n+laitakaan.

    Aapio ei jaksa yllättää...

    Äänestä

  • Putsarin puhdistukset... En sano juuta enkä jaata...

    Äänestä

  • Kuka on rattijuoppo puhekone Pasilasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on rattijuoppo puhekone Pasilasta?

    Jaa, Jaa Hakola!

    Äänestä

  • Luottamuslähesnolla kirjoitti:

    Kävihän+tuossa+pätkis+Aapio+sössöttämässä+jotakin+"uudelleen+järjestelyistä"+ettei+moinen++toistuisi+ja+että+"luottamus"+palautuisi?Lyödäänkö+vetoa,+kaikki+moinen+jää+pöytä+-ja+kabinetti+puheiksi+vailla+takuita.Vilkas+mielikuvitukseni+antaa+kertoa+samaa,+että+"puhdistus"+jäi+alkutekijöihin.+Määrän+olisi+pitänyt+olla+30+-+40%.+Mutta+nyt+se+jäi+mitättömään+1+-+2+%+luokkaan.Ja+sanokoon+vaikka+sakkorysät+ihan+mitä+vaan,+niin+puhdas+ei+ole+KRP:n+laitakaan.

    "hyllytetty" Aapio järjesteli Uusimaan piiritystä äskettäin.

    Äänestä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052019718319_uu.shtml
Jartsa rakennutti tuommoisiakin laitteita, muka hutsuja varten.
Huomioitava Trevocin ammattimaisuus, alan huippuja työssä ja heti valmista.
Jäljityslaitteita valmistavan Trevoc-yhtiön toimitusjohtaja, entinen KRP:n poliisi Pasi Patama kertoi kuulusteluissa, että Aarnio otti häneen yhteyttä heti uutisoinnin jälkeen. Pataman mukaan Aarnio pyysi rakentamaan laitteen, jolla voisi ohjata tietyt viestit pois viestinvälitysketjusta.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rikostoimittajan-analyysi-nama-seikat-ratkaisevat-aarnio-jutun-huumehaarassa-paatos-torstaina/6242016

Äänestä
  • Tuota laitetta on kyllä aivan yleisesti jo käytössä, kaikki ajan hermolla työskentelevät nettihakkerit osaavat noita häivytyshommia.
    Pikkusiskoni kanssa ihmettelimme miten tekstiviestejä hukkui viestittelyssä, huomasimme ilmiön viime vuoden alkupuolella. Nyt on viestit saaneet olla rauhassa taas.
    En vain ymmärrä miksi "kovvoohommoo" nimeää Aarnion kommentissaan jonkinlaiseksi hakkereiden teknisten laitteiden mestariksi. Kyllä poliisit ja nettihakkerit käyttää samaa tekniikkaa. Trevocia rangaistaan siitä että he kehittivät tekniikkaa jota seka poliisit että rikolliset pystyvät hyödyntämään. Reilua, vai?

    Äänestä

  • rouvaTappinen kirjoitti:

    Tuota laitetta on kyllä aivan yleisesti jo käytössä, kaikki ajan hermolla työskentelevät nettihakkerit osaavat noita häivytyshommia.

    Siksi on helppo huomata kuinka Trevoc-hovioikeustuomio ja Aarniotuomio perustuivat sille tutkintalinjalle joka lukittiin netissä Auerin vapauttamistuomion jälkeen. Se oli myönnytys rehellisyydelle jota Vaasan hovioikeuden tuomarit kai saivat katua, päätellen yhä elävästä Auervainosta netissä.
    Nettirikolliset eivät anna anteeksi Auerille, senhän näkee näissä ketjuissa joka päivä.
    Myös Männikkö ja Pihla KetoHuovinen päättivät ratsastaa rikollisuudesta elävän valehtelijajoukon, siis tavisnettikirjoittajien valehtelijajoukkion hyväksynnässä. Ja tuomarit määkivänä ääliölaumana laahustivat perässä.
    Nyt Suomen oikeuslaitos ja poliisikunta tarvitsee taas Vaasan hovioikeuden rikollisille ja valehtelijoille kumartamatoanta linjaa , tuomareita jotka uskaltavat analysoida ja tuomita omantunnontarkasti vaikka rikolliset mölyävät: tuomarit ovat narreja.

    Äänestä

  • Tuossa on ylempänä tuo kommentti, kirjoitettu 30.12, nimimerkki kovvoohommoo

    Äänestä

  • neitiABC kirjoitti:

    Siksi on helppo huomata kuinka Trevoc-hovioikeustuomio ja Aarniotuomio perustuivat sille tutkintalinjalle joka lukittiin netissä Auerin vapauttamistuomion jälkeen. Se oli myönnytys rehellisyydelle jota Vaasan hovioikeuden tuomarit kai saivat katua, päätellen yhä elävästä Auervainosta netissä.
    Nettirikolliset eivät anna anteeksi Auerille, senhän näkee näissä ketjuissa joka päivä.
    Myös Männikkö ja Pihla KetoHuovinen päättivät ratsastaa rikollisuudesta elävän valehtelijajoukon, siis tavisnettikirjoittajien valehtelijajoukkion hyväksynnässä. Ja tuomarit määkivänä ääliölaumana laahustivat perässä.
    Nyt Suomen oikeuslaitos ja poliisikunta tarvitsee taas Vaasan hovioikeuden rikollisille ja valehtelijoille kumartamatoanta linjaa , tuomareita jotka uskaltavat analysoida ja tuomita omantunnontarkasti vaikka rikolliset mölyävät: tuomarit ovat narreja.

    Vaasan hovioikeuden tuomareita ei enää netissä ole pariin vuoteen syyllistetty Auerin vapauttamisesta. Mutta vielä näyttää kostohenki olevan jossain määrin Anneli Aueriin suunnattu netissä, henkirikospalstalla.

    Äänestä

  • Viestinvälitysketjuista poissiepatut viestit on kyllä niin nykyaikaa, niin nykyaikaa.
    S-postit, tekstiviestit, olkaa tarkkana. Sitä tapahtui jo pian vuosituhannenvaihteen jälkeen.
    En vain uskonut että se olisi mahdollista, ennenkuin se iski minun ja siskoni väliseen viestitykseen.

    Äänestä

  • rouvaTappinen kirjoitti:

    Tuota laitetta on kyllä aivan yleisesti jo käytössä, kaikki ajan hermolla työskentelevät nettihakkerit osaavat noita häivytyshommia.
    Pikkusiskoni kanssa ihmettelimme miten tekstiviestejä hukkui viestittelyssä, huomasimme ilmiön viime vuoden alkupuolella. Nyt on viestit saaneet olla rauhassa taas.
    En vain ymmärrä miksi "kovvoohommoo" nimeää Aarnion kommentissaan jonkinlaiseksi hakkereiden teknisten laitteiden mestariksi. Kyllä poliisit ja nettihakkerit käyttää samaa tekniikkaa. Trevocia rangaistaan siitä että he kehittivät tekniikkaa jota seka poliisit että rikolliset pystyvät hyödyntämään. Reilua, vai?

    Reiluako?

    Äänestä

"Kovvoohommoo" saattaa kyllä olla melkomoinen ääliö. "Muka" hutsuja varten.
Poliisin työmaa on kovin paljon laajempi, hyvä kovvoohommoo. Oletko lehtimies?

Äänestä

Poliisin ja ylipäätään viranomaisten työ maat on totta tosiaan paljokin laajempia kuin osataan kuvitellakkaan..

Äänestä

Jossain itäSuomessa on vankilavenkula tehnyt kantelun parista poliisista ja sitten teristänyt kanteluaan tarmokkaalla nettisyytöskampanjalla.

Sama kaava varmaan jolla Aarnio kaadettiin.

Nyt vaan ollaan jo edistytty sinisilmäisyyden purkamistalkoissa joten tuollaiset kampanjat eivät enää saa tuulta purjeisiin.

Äänestä
  • Sitä selvittelyä löytyy PohjoisSavon ketjuista, Lapinlahdelta erityisesti.

    Äänestä

  • Koko Aarniotuomion hovikäsittely vaikuttaa pelkästään sinisilmäisyyden purkamistalkoilta...

    Äänestä

  • soihdut.syttyy kirjoitti:

    Koko Aarniotuomion hovikäsittely vaikuttaa pelkästään sinisilmäisyyden purkamistalkoilta...

    Hälyttävää on kuinka suppea virkamiesten oma ajattelu on. Kun kokonaisuus kaataa maalaisjärjen käytön. Siis että tolppatiedot muka jotakin kertoisivat syytetyistä ja tutkituista.
    Tolppatiedot kertovat vain siitä kuinka suppea on tuomarien kokonaisnäkemys.

    Äänestä

  • Aswdfwe edfswef ddfswdf , dfgf

    Äänestä

  • 12345654321 kirjoitti:

    Hälyttävää on kuinka suppea virkamiesten oma ajattelu on. Kun kokonaisuus kaataa maalaisjärjen käytön. Siis että tolppatiedot muka jotakin kertoisivat syytetyistä ja tutkituista.
    Tolppatiedot kertovat vain siitä kuinka suppea on tuomarien kokonaisnäkemys.

    Onko Sinulla parempi näkemys asioista kuin jollakin toisella?

    Äänestä

  • Kysynvaan kirjoitti:

    Onko Sinulla parempi näkemys asioista kuin jollakin toisella?

    Hyvä kysymys. Onko sinulla?

    Äänestä

  • ddfhdfhdhh kirjoitti:

    Aswdfwe edfswef ddfswdf , dfgf

    Tämä taitaa olla sitä säätämisviestitystä. Valitut väistävät.

    Äänestä

  • ddfhdfhdhh kirjoitti:

    Aswdfwe edfswef ddfswdf , dfgf

    Mahtaako olla gang-stalking-meiningin ylläpitoon?

    Äänestä

  • En kyllä enää muista tuota itäsuomalaisiin poliiseihin kohdistunutta syyttelykampanjaa. Se löytyi vuosi sitten paikkakuntapalstalta, ainakin Pohjois Savon ketjuissa muistan lukeneeni.

    Nettilukutaito on hiukan lisääntynyt, kaikki rikollisvedätyksetkään eivät enää saa tuulta "purjeisiin".
    "Saara" eli aikansa ajan hermolla mutta ilman lehtinaisten rummutusvoimaa ei ehkä olisi onnistunut niin "hyvin".

    Äänestä

Aloittaja availee vankilanjohtajan näkökulmaa.
Todistaa kantanaan että vankilanjohtajan kuuluu kunnioittaa lentäviä spagettihirviöitä. Lapset tarjoovat sen mihin pystyvät ja liisat ihmemaassa sanelevat mitä tarjotaan.
Auerin ongelma, Kukan ongelma mutta paskaahan saa syödä. Niin moni pitää sitä herkkuna.

Äänestä

Huumerikollisista kuuluu aina kertoa poliisille.

Äänestä
  • Eli vankilanjohtaja on rehellinen ihminen. Nyt vain käräjäoikeus langetti hänelle isot sakot kun hän kertoi poliisille huumerikollisista.

    Äänestä

  • keisarin.virsut kirjoitti:

    Eli vankilanjohtaja on rehellinen ihminen. Nyt vain käräjäoikeus langetti hänelle isot sakot kun hän kertoi poliisille huumerikollisista.

    Miksi jotkut poliisit eivät halua huumerikosten sitten selviävän, jos kerran kostavat rehelliselle vankilanjohtajalle kostaessaan Aarniolle?

    Ja miksi ja mitä kostavat Aarniolle?

    Vai vaiensivatko vankilanjohtajan kertomasta Aarnion erinomaisesta työstä huumerikollisuuden torjunnassa yrittämällä vesittää mediassa vankilanjohtajan luotettavuuden?

    Äänestä

  • KiinnostaaTIetää kirjoitti:

    Median harhaanjohtamistaidoista lienee kyse kun vankilanjohtaja sai rangaistuksen täyttäessään velvollisuuttaan.

    Äänestä

Aarnio pillipiipari. Kohta paljastuu ISO RYSÄ.

Äänestä
  • Sehän olisikin mielenkiintoista. Huomaa konditionaali.

    Äänestä

  • Joko pilli hälytti, kokkari?

    Äänestä

Oldstyle kirjoittaa että hollannissa on takavarikoitu 141 kiloa huumetta ja sitä voi pitää kiistattomana. Ok.
Oldstyle väittää että Aarnio on jäänyt kiinni parituksesta, veronkierrosta ja rahanpesusta. Ja että Aarniotrollit eivät niistä aiheista halua keskustella vaan kääntävät jutut eri aiheisiin. Ok.
Parituksesta. SAARA on jäänyt kiinni niin monesta valheesta täällä suoli 24:lla että riittäköön se viimeinen, suuri valhe Saarasta. Se kirjoitettiin tänne jonkun toimesta huhtikuussa tänä vuonna ja sen valheen sisältö oli se että Saara on syöpänsä kanssa terminaalihoidossa eikä Saarasta enää sovi kirjoittaa mitään. Siksi täytynee siirtyä kirjoittamaan parituksesta. Siitä Heikki Tammisella, joka on kuollut, on ollut omat kertomuksensa. Rata on vapaa, oldstyle. Anna tulla, kiertelemättä ja kaartelematta. Mitä Heikki Tamminen asiasta on kokenut?
Veronkierto? Eikö sama Heikki Tamminen ole siihenkin pätevä lähde. Vaimonsa oli oikeuden kuulusteltavana vuonna 2009.
Rahanpesu? Oldstyle, ole hyvä, rata on kai vapaa...

Äänestä
  • Oldstyle kirjoittelee kai vieläkin Aarnio osioon Murha. Infossa. Taidanpa siirtyä taas tutkailemaan mitä sieltä löytyy...

    Äänestä

Saaran suuri valhe, terminaalihoidossa oleminen huhtikuussa tänä vuonna, on samalla iso hätähuuto siitä että Pandoran lipas tuli avattua eikä kukaan osaa sitä sulkea enää.

Äänestä
  • Valtavalhemedia antaa Saarasta kuvan jutun tutkinnan alkuunpanijana, mutta kyllä juttua tutkittiin jo vuosia ennen Saaran ulostuloa.

    Äänestä

  • Onkolatuvapaaaa kirjoitti:

    Valtavalhemedia antaa Saarasta kuvan jutun tutkinnan alkuunpanijana, mutta kyllä juttua tutkittiin jo vuosia ennen Saaran ulostuloa.

    Latu lienee vapaa. Saaran "ulostulo" toisaalta on laskettava oikein, ei Saaran ulostulo ala silloin kun Reinboth alkoi Saarahihhulistiksi.

    Oli viime vuosituhannen puolella autokauppiaan murhat, oliko oikein kaksikin miestä, Punavuoriko oli paikka. Sitten Unsal vuosituhannen vaihteessa...
    Menneisyydestä lankeaa pitkiä varjoja PikkuLolitan taakaksi, toki varmaan myös Aarnion taakaksi, onhan hänenkin vaipoissa ollut kakkaa...

    Äänestä

Oldstylen ( Minfossa) mielestä on huomion ohjaamista väärään suuntaan kun keskustellaan Aarnion ruusupuskien juurelta tehdystä rahalöydöstä.
Täytyy olla kyllä ihan ydinkysymysten sisäpuolella, pikkuriikkisessä sisäpiirissä, jos noin ajattelee.

Äänestä

Joko vankilanjohtaja on saanut anteeksipyynnön ja sakkorangaistuksen palautuksen?
Lottoarvonnassa voi käydä niin että rahoja heitellään minne sattuu. Käräjäoikeuden tuomareilla pitäisi olla järkeä päässä sen verran ettei työnsä sääntäjen mukaan tekeville sakkotuomioita järjestetä.

Äänestä

Vankilanjohtaja Salmisen ja huumepoliisipäällikkö Aarnion yhteistyö ja tietojenvaihto perustui lakiin ja tavoite oli ehkäistä huumeiden levittämistä.

Äänestä
  • Kiitos. Näin minäkin olen tuon asian sisäistänyt.

    Äänestä

Yhdistävää tekijää etsivät Minfossa Pieni liekki ja Oldstyle.
Oldstyle keksi joulukuussa kirjoittaa sanan peltsihuume yhdistäväksi tekijäksi. Lienee itse jo unohtanut mutta minulle nousee siitä sanasta mieleen vastuu.
Pieni_liekki on etsijä -kysyvä ei tieltä eksy, vaikka tie voi olla mutkainen.

Äänestä
  • ei ole olemassa ollutkaan.
    Sanan kritiikitön hyväksyminen johtaa harhoihin, höyrypäiseen kiihkoiluun ja lopuksi egon hajoamiseen.

    Äänestä

Trevoc hovituomio ei suurelle yleisölle todista mitään. Siitähän ei median kautta ollut juuri mitään kirjoitettavaa. Eli Trevoctuomiosta pitäisi muutakin tietoa saada. Ei riitä että Teppo vannoo sen hovituomion nimeen. Eikä sekään riitä ettei KKO ottanut sitä tuomiota käsiteltäväksi.

Silmälappuinen Aarniotutkinta on juuri niin Kettumainen kuin sunnuntainen jakso päättyi sanoihin: järki ei selitä kaikkea taivaassa ja maassa.

Äänestä

Aarnio oli mätä poliisi ja kaikki hönen ryhmässään samaa sakkaa. Ymmärrettävää on että mahdollisesti heitä myös jatkossa kohdellaan kuten ovat pedanneet.
Noissa pippaloissa harvoin on voittajia, tuskin siis nytkään. Ei siinä mitään, itse aiheutettua. Kiitos ja näkemiin.

Äänestä
  • Mut noinpa mietin mie:
    Katso, kerran koko maailma herää.
    Susi lammast ei syö,
    veli ei veljeä lyö
    eikä miesi tahko tapparan terää.

    Äänestä

  • Viime aikoina tapparanteräkin on laulanut.
    Sama terä...harmaalle ja mustalle savylle.

    Äänestä

Olisiko nyt uuden aamun armon aikana Oldstylenkin ymmärrettävä että ei voi puhua yleisluontoisesti Aarnion rikoksista. Rikoksia on niin monelle eri raskausasteella.
Jos joku tahra on jäänyt tuoliin joskus niin se on ihan eri asia kuin että onko Aarnio harjoittanut huumeiden välitystä narkkareille.

Äänestä
  • Ihminen saa olla seksuaalisesti kuinka aktiivinen tahansa, virka-ajalla tai omalla ajalla. Se on väärä syy antaa huumetuomio.

    Äänestä

  • ajan.hermo kirjoitti:

    Ihminen saa olla seksuaalisesti kuinka aktiivinen tahansa, virka-ajalla tai omalla ajalla. Se on väärä syy antaa huumetuomio.

    Ei seksiä kyllä saa harrastaa virka-ajalla, ellei se kuulu toimenkuvaasi.

    Äänestä

  • Jos on kokonaistyöaika eikä mitään varsinaista virka-aikaa niinkuin Aarniolla kuului olevan niin silloin tietysti Aarnio on velvollinen kaikki seksisuhteensa tarkasti selvittelemään julkisesti koska työaika on työaikaa.
    Siellä taas kokonaispiirityssodankäyntiä väännetään Minfossa.

    Äänestä

  • Tuolin tahrasta löytynyt spermanäyte ei lienee ihmiseltä edes peräisin. En ole ikinä kuullut että spermatahrassa on myös ilmeisesti pvm ja kellonaikakin sopivalle tutkijalle löydettävissä. Vrt.virka-aika.

    Äänestä

  • Pieni-liekki__ kirjoitti:

    Ei seksiä kyllä saa harrastaa virka-ajalla, ellei se kuulu toimenkuvaasi.

    Se oli käsityksesi. Ei perustu lakiin.

    Äänestä

Rehellinen poliisi auttaisi asioiden selvittämisessä. Epärehellinen poliisi "ei muista" asioita.

Äänestä
  • Erittäin totta. Juuri niin olen todennut minäkin sen menevän. Ja häpeän kun ja jos ”eimuka muisteta”. Ja sitten muka vielä ollaan oikealla asialla. Ei se niin mene. Valheesta jää aina kiinni ja maksaa siitä aina pitää jollakin tavalla.

    Äänestä

Politiikka pitäisi poliiseilta kieltää, koska se laittaan kansan eriarvoiseen asemaan, erityisesti äärikommareihin kuuluvat poliisit.

Äänestä

Poliisit on liian tyhmiä politiikasta ajattelemaan.

Äänestä

Miksi. ihmeessä virkamiehet, tuomaritkin päättivät unohtaa rehellisyyden ja antoivat rikollisliigoille tuomiovallan joulukuussa 2016. Johtuiko se siitä että Perovuo, Paul jemmattiin piiloon tietoineen ja tuomarit halusivat nostaa hänen sijalleen Jari Aarnion?

Äänestä
  • Mitä merkitystä on sillä paljastuksella että Paul Perovuo on Jari Aarnion vesijumppakaveri? Minulle sillä on tietty merkitys mutta onko se kuitenkin kokonaisuuden kannalta tukipilareita kaatava tieto ja kenen tukipilareita kaatuu sen tiedon myötä?

    Äänestä

  • Eli nyt pitäisi osata vastata Kiihtelysvaaralla.
    Miksi hovin tuomarit väittivät tuomiossa että Jari Aarnio ja Perovuo ovat vastuussa siitä että joku Penttinen sai joltain hxxxxxx enkeleiltä uhkauksen insestisyytöksistä jos puuseppä Fagerholm ei muuta kertomustaan?

    Äänestä

Perovuolleko on vain vähän annettu niin ettei häneltä voi mitään vaatia.
Aarniolle on annettu paljon ja niinpä häntä vaaditaan vastaamaan myös Perovuon yhteyksistä ja tiedoista. Oikeudenmukaistako?

Äänestä
  • Siis niinkö että mitä?

    Äänestä

Oikeuslaitoksen, joka laitos on, tämä käy brändistä. Ihmisen asiaan tuo ei enää sovi, vaikka olisi kuinka raunioilla. Rauniot taas sopii kyseisen brändin melllastaa.

Äänestä
  • Onko tarkoitus että viesti pitäisi ymmärtää?
    Vai onko tarkoitus piilottaa?

    Äänestä

  • Ongelmaksi voi muodostua sellainenkin asia että Korkein oikeus on jättänyt käsittelemättä riidan. Hovioikeus on antanut tuomion. Sen pitäisi olla siis lopullinen. Tiedossa ei ole miksi tuomio on väärä, sillä kuunteleminen tai kuuleminen on epäonnistunut.
    Huutokuoro ei tunne armoa, eikä itsekriminointisuoja käytännössä toimi vaikka laki onkin.

    Äänestä

  • 12345654321 kirjoitti:

    Ongelmaksi voi muodostua sellainenkin asia että Korkein oikeus on jättänyt käsittelemättä riidan. Hovioikeus on antanut tuomion. Sen pitäisi olla siis lopullinen. Tiedossa ei ole miksi tuomio on väärä, sillä kuunteleminen tai kuuleminen on epäonnistunut.
    Huutokuoro ei tunne armoa, eikä itsekriminointisuoja käytännössä toimi vaikka laki onkin.

    Hovioikeuden tuomio on siis voimassa.... Voimasta..... Voimaan?

    Äänestä

  • Niin, mikä sinua mietitytti vähän ennen joulua vuonna 2018.
    Piru ehkä osaisi tulkita. Tavis kansalaisen äly ei riitä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Miksi.ihmeesä kirjoitti:

Vankilanjohtaja komppasi laulamalla salaiseksi julistettuja tietoja huumekauppaa johtavalle vuoden poliisille. Vankilanjohtaja jatkaa virassaan. Kenties hän saa huomioinosoituksena vielä rupelin rintaansa ja kunniamaininnan vuoden vankilanjohtaja. Aarnio on kahden vuoden poliisi.

Kolehmainen istuu kuin kusi sukassa ja toivoo ettei häntä huomattaisi. Kolehmaiselta pitäisi vaatia kiireen vilkkaa selvitys ja luettelo toimenpiteistä joilla vastaisuudessa poliisia estetään johtamasta rikollisorganiosaatiota.

Luotatko sinä viranomaisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu