Taas haetaan pikaisilla päätöksillä maailman Cupin kisoja Kontiolahdelle ja julkisten rahojen saamiseksi on jo ennakkolupauksia tehty. Yhtään samanlaista lupausta ei ole ilmeisimmin kysytty tai saatu yksityisen sektorin toimijoilta (lue ei veroeuroja käyttäviä tahoja).
Mielestäni kisat voidaan hyvin hakea ja pitää Kontiolahdella, mutta kestävällä kulujen jaolla ei aina vain veroeuroihin pohjautuvilla tukipaketeilla.
Koska kisat ovat historiassa olleet ja näköjään edelleen ovat selkeämmin julkisin varoin ylläpidettäviä tapahtumia olisi niiden oltava myös maksajille, kuntalaiset, täysin läpinäkyviä kuluineen ja tuloineen.
On kunnallekin parempi että kerrankin lasketaan kaikki kunnan kulut tapahtumaan liittyen: tukieurot, sähköt, latujen teot ja ylläpidot, tykkilumien teko ja kuljetus sekä muut maksetut epäsuorat tuet kuten liput, toppatakit, hotellit IBU/AH-liitto tms), vieras ja poliitikkojen kestitykset jne.
Kaikki vain kirjanpidosta omille tiliöinneille 2017 AH World cup.
Tähän sitten rinnalle kisojen tulot:
Mitä Kontiolahti saa tuottoja majoituksiin tai muihin myytyihin palveluihin liittyen ?
Toinen puoli on kisojen järjestäjän tulot/menot.
KontU taas olisi julkisen rahan saajana velvollinen ilmoittamaan avoimesti omat kisatuotot ja menot. Kertoa lopuksi tuliko voittoa vai tappiota.
Lipputulot (myydyt katsojille ja yhteisöille kpl) VIP-ravintolan tulot ja muut muut kisojen tuotot.
Talkooväen työtunnit ei ole menoerä, eikä myöskään AH-toimijoiden palkat koska niitä maksetaan joka tapauksessa.
Jos on voiton puolella, kuuluuko kunnan saada siitä tukierojen verran palautusta jos voitot sen voi kattaa? Vai kuuluuko se rahojen piilosiirtona tukena seuralle kuten aiemmin??
Sitten vain lopuksi ynnäillään kannattiko Kontiolahdelle,
Ja toki Joensuu voi tehdä omat laskelmansa, se minua ei sinällään kiinnostaa Kontiolahtelaisia.
Jos taas maakunnallista näkyvyyttä haetaan kisoilla niin maakuntaliitto voi maksaa maakunnan markkinoinnin osuuden kisoista.
Helppoo kuin heinänteko, jos puheet kisojen kannattavuudesta kunnalle ja maakunnalle on totta.
Loppuu jupina ja valitus kun kerrankin teette kaiken avoimesti. Ja siitä kehittämään konseptia kannattavaksi ja yksityisellä rahoituksella toimivien tuloksenteko paikaksi ei veroeurojen hukkaamispaikaksi.
Mahdolliset AH-kisat onni vai onnettomuus kunnalle
72
981
Vastaukset
- jovain12
Johan tuon lopputuloksen tietää jo tyhmäkin, ei siitä mitään jää voitolle, ainakaan ei kunta, jos kukaan. Nämä "höynät" sitä pyörittävät ja hehkuttavat ja olettavat tekevänsä jotain hyvää ja merkittävää.
- huikeeeta
Tottakai tulee pelkkää plussaa, saadaan tännekin jotain toimintaa, ei kun täysillä eteenpäin. Jos joku jotain isoa järjestää, niin kuntien pitää olla kannustamassa ja tukemassa. Ex- valmentaja ei edes ole mikään oikea veronmaksaja, mikä lienee pelle.
Muuta pois Kontiolahdelta, jos muualla olisi mukavampaa. - kurpatsow
Mitä järkeä jos Venäläiset ampumahiihttäjät ovat kilpailukiellossa niin tuleekohan sieltä ketään kisoja katsomaan,eikös heitä ole ollut yleensä eniten ulkomaisista katsojista?
- junttila
Edellisten kisojen taloudellinen loppuselvitys on vielä julkistamatta, vaikka luvattu kyllä on.
Samoin julkisuudesta saatava hyöty, mihin vedotaan, on laskettavissa euroina. Montako oikeaa työpaikkaa ampumahiihto on tuonut?
MM-kisatkaan eivät edes värähdyttäneet P-K:n matkailun yöpymistilastoja.
Summa summarum, kunnalle pelkkää rahanmenoa. - ostovoimaaa
Millähän koulutuksella ja kokemuksella yrität vänkyröidä.
Sanakäänteistä päätellen et ole paljonkaan sivistystä saanut. Ei oikein tuo tekstin synnyttäminen anna viestiä kovin korkeasta osaamisesta. Eli ihan oikein, Junttilastahan tuo näköjään tuleekin tuo viesti. Me oikeat veronmaksajat kuitenkin näemme asiat positiivisesti. Sinä avustuksilla eläjä olet vain mankumassa, että muut kustantaisivat sinusta yhteiskunnalle aiheutuvat kulut.- köyhienkinonelettävä
Kerrohan tarkemmin sinä viisas::millainen on oikea veronmaksaja.Kiitos jo etukäteen.
- maksamaton
Vielä löytyy yksi "sivistynyt" persu pitäjästä.
- älyhoii
Tietysti semmoinen, joka oikeasti maksaa veroja, ei elä muiden kustannuksella, etkö älyä, no etpä!
- köyjne
Kiitos
- kiusallakin
Mikä helekutin hinku kunnalla on polttaa hyvää rahaa noiden doupattujen "tähtien" kisailuihin?
Ne kaikki ovat ammattilaisia ja osa heistä käyttää kiellettyjä aineita, kuten tapaus Venäjä osoittaa.
Jos kunnalla on liikaa rahaa rakentakoon uimahallin, niin saisivat kuntalaisetkin harrastaa kaikissa ikäluokissa hyötyliikuntaa, päinvastoin kuin ah-stadionilla.- Uimariuuno
Uimahallihan on Kontiorannassa mutta jonkin mielestä se on paska pitäs remontoida kalliilla. Kävi aikoinaan kun varuskunta oli voimissaan kuntalaisten vuorolla siellä uimassa ja minun mielestä se oli aivan hyvä ei mitään vikaa.
päättäjät pelkäs että se on liian kallis ylläpitää ja sentakia jättivät sen rapistumaan.
Tänäpäivänähän mitään ei kannata korjata vaikka pienemmillä kustannksilla päästäissiinkin kuin uuden rakennus. Taisi olla sekin rakennus uusien utopisten suunitelmien tiellä. Mitenkähän olisi jos samat rahat laitettaisiin uimahalliin mitä menee ah-stadionin ylläpitoon?
- uiuiuij
Ei ikinä uimahallia, se on liian kallis rakentaa ja ylivoimaisesti kallein ylläpidettävä laitos. Halvempaa on kuskata uimarit Joensuun vajaakäyttöisiin uimahalleihin ja maksaa maksutkin. Tosin kuntalaiset käyvätkin paljon Joensuussa asioidessaan uimassa omalla kustannuksellaan Varuskunta antoi kunnalle sosiaalitukea uimahallin muodossa parina iltana viikossa, mutta se ei enää ole mahdollista.
Uintikapasiteettia on Joensuun seudulla yllinkyllin tälle porukalle ja linja-autolla pääsee köyhätkin lähes ilmaiseksi kulkemaan.- sarjauimari
Ah-stadionin ja yleensä ampumahiihtoon uhratuilla rahoilla olisi saatu useampikin uimahalli. Mutta nämähän ovat poliittisia arvostuskysymyksiä.
- esko.resko
Ja Höytiäisessä saa uida ilmaiseksi kun poraa avannon ja katsoo ettei se maankuulu sarjanukuttaja ole lähettyvillä...
- Ex-valmentaja
Huikeeta ja ostovoimaa nimimerkkien takaa löytynee yksi ja sama henkilö?
Tuo tapa kommentoida, ei asiasta vaan sen vierestä, sieltä huokuu se sama "Paiholan päättäjän" tapa kommunikoida. Haukutaan eri mielipiteen esittäjät puhumalla ihan perättömiä ja toiseksi ei perustella mistään mitään. Kun hän sanoo niin asia on näin muut muuttakoot pois kunnasta jo ei kelpaa !
Sinänsä hyvin absurdia, että kaveri on yhtä aikaa on huolissaan verojen maksuista ja epäilee kaikkien eri mielipiteen omaavien olevan sosiaalitoimen elättejä hän itse tukee tapahtumaa joka on aina ollut yhteiskunnan elätti... porukka johon hän kuuluu eikä osaa ja pysty järjestämään noin mahtavaa kisaa omillaan ja tuottamaan verotuloja kuntaan....päinvastoin aina veroeuroja vailla. Kannattaisi ehkä joskus käydä Sotkamossa opissa missä hommat hoidetaan markkinaehtoisesti ei veroeurojen tuella.
Nekin vähät tuotot mitä seuralle tulee menee joensuulaisille työntekijöille eli ei makseta veroja kuntaan ei mutta haaskataan niitä kyllä sumeilematta!!- Kirkonrapuilta
Huikeeta ja ostovoimaa kirjoittajan takaa ei muuten löydy paiholan päättäjää, osataan sitä nimittäin ajatella omilla aivoilla muuallakin, jopa täällä kirkonkylällä tai kunnan pohjoisosissa. Suurtapahtumat tuo vireyttä tähän taantuvaan maakuntaan! Ja samalla niitä matkailu- ja verotuloja.
- Ex-valmentaja
Niin niin...mutta entäs ne kommentit itse asiaan ?
Miksi tarvitaan vuodesta toiseen veroeuroja .... miksei vieläkään kisat toimi markkinaehtoisesti, silloin vois olettaa että rahaakin tulee seudulle ja omaan kuntaan.
Verotuloja nykymallilla tehtynä ei tule. Esimerkiksi matkailusta aika vaikea tulla kun ei ole hotelleja, ravintoloita tai muitakaan matkailupalveluja kunnan yrityksillä.
Eli kisat pysyy pystyssä vain jos kunta maksaa kulut verovaroista. - Kirkonrapuilta
Tuleehan niitä, kun suurin kaupallinen toimija esim. PKO majoittaa ja ruokkii kisaajat ja turistit. Liikevaihto pomppaa hiljaisena talvikuukautena. PKO työllistää sitten enemmän porukkaa, josta tulot alueen ihmisille ja verotulot kuntaan. Eihän tämä aluetalous rajoitu vain oman kunnan sisäiseen oravannahka kauppaan. Eihän Kontiolahdella mikään toimi pelkän kunnan sisällä markkinaehtoisesti, ei ole Kontiolahden omaa S-markettiakaan. Kansantalous pyörii sitä kiivammin mitä enemmän euro vaihtaa omistajaa ja kasvun saa aikaan se, kun niitä euroja tai vaikka kruunuja ja ruplia tuodaan matkailijoiden mukana Suomen rajojen ulkopuolelta. Siksi kaikki suurtapahtumat piristää aluetaloutta.
- sarjauimari
Kirkonrapuilta kirjoitti:
Tuleehan niitä, kun suurin kaupallinen toimija esim. PKO majoittaa ja ruokkii kisaajat ja turistit. Liikevaihto pomppaa hiljaisena talvikuukautena. PKO työllistää sitten enemmän porukkaa, josta tulot alueen ihmisille ja verotulot kuntaan. Eihän tämä aluetalous rajoitu vain oman kunnan sisäiseen oravannahka kauppaan. Eihän Kontiolahdella mikään toimi pelkän kunnan sisällä markkinaehtoisesti, ei ole Kontiolahden omaa S-markettiakaan. Kansantalous pyörii sitä kiivammin mitä enemmän euro vaihtaa omistajaa ja kasvun saa aikaan se, kun niitä euroja tai vaikka kruunuja ja ruplia tuodaan matkailijoiden mukana Suomen rajojen ulkopuolelta. Siksi kaikki suurtapahtumat piristää aluetaloutta.
Mutta milloin saamme nähdä niitä laskelmia että montako euroa tänne jää?
Kertokaa ihmeessä summia, mikä ujostuttaa?
Muutama vuosi sitten talven suurimmasta ah-tapahtumasta kaksi opiskelijaa teki tarkan tutkimuksen paljonko rahaa tuli siihen kuuluisaan aluetalouteen.
Summa oli noin 30.000 euroa. Siitä ei siis ole vielä vähennetty kuluja!
- ampumahiihtäjä
Meidän kannattaisi liittyä Joensuuhun niin jopa alkais kannattaa taloudllisesti, paitsi huonona esimerkkinä on tuo sosiaalipuolen anto Joensuun hoitoon päätösvalta meni ja kustannukset nousi.
- sarjauimari
Anne Romppaselta hyvä kirjoitus aamun Karjalaisessa!
- Kirkonrapuilta
Kylläpä siinä taas Impivaaran Änkyrätär edistää PKO:n hallintoneuvoston jäsenenä osuusliikkeen tuloksen tekoa ja jäsenille maksettavaa bonuskertymää! Näitä lisää päättäjiksi niin kunnat ja yritykset kohta konkurssissa! Keskitytään vain vaihtelemaan oravannahkoja Puson saloilla!
- sarjauimari
Kirkonrapuilta kirjoitti:
Kylläpä siinä taas Impivaaran Änkyrätär edistää PKO:n hallintoneuvoston jäsenenä osuusliikkeen tuloksen tekoa ja jäsenille maksettavaa bonuskertymää! Näitä lisää päättäjiksi niin kunnat ja yritykset kohta konkurssissa! Keskitytään vain vaihtelemaan oravannahkoja Puson saloilla!
Kerro jo lopultakin paljonko rahaa on tullut vaikkapa mm-kisoista ja paljonko tulee nyt mahdollisista tulevista kisoista.
- Laskentamerkonomi
Lasketaan. Hotellitaso luksusmökit 10 kisapäivää, 3000 turistia/päivä, 80€/yö= 2,4 m€
Vaatimaton majoitus: 2500 turistia,10 kisapäivää, 40€/yö= 1m€
Ruokailut 5500x10 pv x 2 ateriaa/pv a´12€=1,32m€
Kahvit, tee, virvoke 5500x2x10x5€=0,55m€
Alko olut 5500x10x3annosta/pv(keskim.)x 7€=1,155m€
Muut ostokset 5500x10x20€/päivä= 1.1m€
ELI YHTEENSÄ 7,525 m€ tulot majoituksesta ja elantokulut. Aikamoinen liikevaihtopotti paikkakunnalle.
Verovaikutus tulot 7.525m€- suorat kulut 40%=4.515 m€ lisää verotettavaa verotuloa, joka jakaantuu 50% 20-prosentiselle yhteisöverokannalle(verotulot 0,452m€) ja 50% henkilöyrityksille, josta kunnallisverotulot 2,258m€ x20,5= 0,463m€
Verotulot palkkatuloista, kun puolet kuluista palkkakuluja 3,01 m€/2 x kunnallisvero ,5= 0,31 m€ lisää kunnallisverotuloja.
SUMMMA SUMMARUM Paikkakunnan yritysten liikevaihto kasvoi 7,5 m€, yhteisöveroja paikkakunnalle 0,452m€, kunnallisveroja 0,773m€ ja vielä alvit valtiolle. Aikamoinen kertymä kisoista. Kunnallisverotuotoilla palkkaa n. 19 henkilöä vuodeksi kunnallisia palveluita tuottamaan lapsille ja vanhuksille. Ei paha - sarjauimari
Miten tuo turistimäärä on laskettu?
Ampumahiihtäjät kehuvat että majoitustilat ovat koko P-K:ssa täynnä mm-kisojen aikana. Millaisen piikin nuo kisat saivat aikaan maaliskuussa 2015. Lahjomattomat luvut:
Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä P-K:ssa 2015 maaliskuussa 41.042 yöpymistä.
Vastaavasti 2014 maaliskuussa 40.033.
Eli 1009 yöpymistä enemmän kuukaudessa kisojen aikana. Varsinainen piikki!
Mistä ne miljoonat?
Hihasta on helppo heitellä miljoonia jopa kymmeniä miljoonia kuten ampumahiihtäjät tekevät. Ja sitähän ne tekevat.
Todellisia laskelmia ei uskalleta esittää koska koko "miljoonabisneksen" onttous paljastuisi. Ja paikkakunnan media on pimittämisen juonessa tiukasti mukana. - sarjauimari
Eli katsomot täyttivät pääosin joensuulaiset ja lähiympäristön asukkaat, jotka tulivat katsomaan Kaisan menestystä.
Ilman Kaisaa katsomoissa olisi ollut varsin vähän väkeä.
Se näkyi selvästi katsomojen täyttymisenä naisten kilpailujen aikana.
Muuten oli varsin tyhjää. - sarjauimari
Laskentamerkonomi kirjoitti:
Lasketaan. Hotellitaso luksusmökit 10 kisapäivää, 3000 turistia/päivä, 80€/yö= 2,4 m€
Vaatimaton majoitus: 2500 turistia,10 kisapäivää, 40€/yö= 1m€
Ruokailut 5500x10 pv x 2 ateriaa/pv a´12€=1,32m€
Kahvit, tee, virvoke 5500x2x10x5€=0,55m€
Alko olut 5500x10x3annosta/pv(keskim.)x 7€=1,155m€
Muut ostokset 5500x10x20€/päivä= 1.1m€
ELI YHTEENSÄ 7,525 m€ tulot majoituksesta ja elantokulut. Aikamoinen liikevaihtopotti paikkakunnalle.
Verovaikutus tulot 7.525m€- suorat kulut 40%=4.515 m€ lisää verotettavaa verotuloa, joka jakaantuu 50% 20-prosentiselle yhteisöverokannalle(verotulot 0,452m€) ja 50% henkilöyrityksille, josta kunnallisverotulot 2,258m€ x20,5= 0,463m€
Verotulot palkkatuloista, kun puolet kuluista palkkakuluja 3,01 m€/2 x kunnallisvero ,5= 0,31 m€ lisää kunnallisverotuloja.
SUMMMA SUMMARUM Paikkakunnan yritysten liikevaihto kasvoi 7,5 m€, yhteisöveroja paikkakunnalle 0,452m€, kunnallisveroja 0,773m€ ja vielä alvit valtiolle. Aikamoinen kertymä kisoista. Kunnallisverotuotoilla palkkaa n. 19 henkilöä vuodeksi kunnallisia palveluita tuottamaan lapsille ja vanhuksille. Ei pahaLaskentamerkonomi kuuluu taatusti ah-puolueeseen. Laskelmat ovat kuin KontU:n tekemät. Yhtä tiukasti ilmasta kiinni pitävät. Todennäköisesti "laskelma" on kuitenkin tarkoitettu vitsiksi.
5.500 turistia 10 päivää tekee jo 55.000 majoitusvuorokautta! - Ex-valmentaja
Laskentamerkonomi kirjoitti:
Lasketaan. Hotellitaso luksusmökit 10 kisapäivää, 3000 turistia/päivä, 80€/yö= 2,4 m€
Vaatimaton majoitus: 2500 turistia,10 kisapäivää, 40€/yö= 1m€
Ruokailut 5500x10 pv x 2 ateriaa/pv a´12€=1,32m€
Kahvit, tee, virvoke 5500x2x10x5€=0,55m€
Alko olut 5500x10x3annosta/pv(keskim.)x 7€=1,155m€
Muut ostokset 5500x10x20€/päivä= 1.1m€
ELI YHTEENSÄ 7,525 m€ tulot majoituksesta ja elantokulut. Aikamoinen liikevaihtopotti paikkakunnalle.
Verovaikutus tulot 7.525m€- suorat kulut 40%=4.515 m€ lisää verotettavaa verotuloa, joka jakaantuu 50% 20-prosentiselle yhteisöverokannalle(verotulot 0,452m€) ja 50% henkilöyrityksille, josta kunnallisverotulot 2,258m€ x20,5= 0,463m€
Verotulot palkkatuloista, kun puolet kuluista palkkakuluja 3,01 m€/2 x kunnallisvero ,5= 0,31 m€ lisää kunnallisverotuloja.
SUMMMA SUMMARUM Paikkakunnan yritysten liikevaihto kasvoi 7,5 m€, yhteisöveroja paikkakunnalle 0,452m€, kunnallisveroja 0,773m€ ja vielä alvit valtiolle. Aikamoinen kertymä kisoista. Kunnallisverotuotoilla palkkaa n. 19 henkilöä vuodeksi kunnallisia palveluita tuottamaan lapsille ja vanhuksille. Ei pahaEi taida tämä merkonomi oikeasti tietää faktoja vaan heittelee tuollaisia kirjoituspöydältä keksittyjä faktoja.
Ei ole vertaillut faktaa majoitustilastoista aikaisempien kisojen vaikutuksista... totuus on ettei kisoilla ole ollut merkittävää vaikutusta yöpymisiin.
Ensinnäkään täältä ei löydy 5.500 yöpaikkaa/yö ja pitää muistaa että majoitusta käytetään myös ilman kisoja....eli ihan pieleen meni.
Toiseksi hotelliyöpymiset ah-liitto ja IBU edustustoille, kuka maksaa, jos se on järjestäjä tai kunta niin ei sitten kyllä varmasti tuota mitään.
Kolmanneksi niin kauan kuin kisaorganisaatio ei kerro todellisia lukuja lippujen myynnistä ja muista tuotoista ei kukaan usko näihin taruihin.
Ja ei PKO:n tarvitse palkata ketään kisoja varten eli ei työpaikat lisäänny.
Yhteisöveroja maksetaan vuosituotosta eli vain jos yritys tekee voittoa...kisat ei vielä takaa sitäkään...
Totta on toki se että PKO on suurin hyötyjä ja jos logiikka menee niin että kunnat maksaa ja PKO hyötyy niin mikäs sen parempaa liiketoimintaa....mutta vain osuuskunnalle... ei niinkään kunnille tai yrityksille.
- Tämäkötekstiromppaselta
Tarkoittaako sarjauimari tätä kirjoitusta? http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/102074-uhria-pesapallomailalla-paahan-lyoneelle-25-vuoden-vankeustuomio
- Toppatakkiuusissa
Kyllä näyttää olevan samaa Impivaaran änkyräporukkaa ja maksettavaa kertahuitaisulla rapiat 23 000 euroa. Monet VIP-liput olisi saanut MM-kisojen kisaravintolaan maksettua Ah-puolueen toppatakkiporukalle!
- Ahrules
Ei mennyt Lahdessa kuin Strömsössä, ei saaneet kuntoon edes 1,5 km latua ja Lahteen Nepponen oli viemässä Ah-kisoja. Mitäs sanotte Ah-änkyrät? Kyllä Kontiolahden toppatakkiporukka sentään osaa hoitaa asiat! Loistavaa Ah-puolue! Täällä ladut kunnossa jo lokakuun toisena viikonloppuna. http://yle.fi/urheilu/3-9388209
- Ex-valmentaja
Niin ladut on kunnossa lokakuusta asti, mutta vain siksi kun kunta pitää yllä ja maksaa kaikki juoksevat kulut. Tämänkin "busineksen" yllä pitää kunnan eurot ja pienetkin lippumyyntituotot menee joensuulaisten palkkoihin.
Kuten AH puolueella on tapana niin tässäkin kulut on sosialisoitu kunnan piikkiin.
Jospa juuri siksi muualla ei saada AH-asioita eteenpäin kun siellä ei haluta perustaa kisasysteemiä, joka on vain kaupungin/kunnan euroilla ylläpidettyä.
- exkok
sarjauimari
3.1.2017 13:50
Anne Romppaselta hyvä kirjoitus aamun Karjalaisessa!
On se kipee,kipee---oikeesti! - ilonenveronmaksaja
Ex- valmentajalla puuteelliset tietolähteet tai ei ollenkaan. Ota selvää, no kehenkäpähän ottaisit yhteyttä, kun ei ole kavereita eikä luottoa, pitää vain arvailla ja esittää populistisia heittoja. Valtaosa on mielissään kun on edes ladut kunnossa kunnan ja latuyhtiön toimesta, kuntalaisilla oikeus hiihtää ilmaiseksi ja rahalla saa lisää vuoroja, ei pitäisi olla kovin vaikeaa ymmärtää.
- sarjauimari
Kontiolahdella on iät ja ajat ollut hyvä ja riittävä latuverkko ilman stadioneja ja sen latuja.
Ampumahiihtäjien ladut ovat normaaleille hiihdon harrastajille täysin turhat.
Kun ajatellaan että tänäkin syksynä on tehty 100.000 euron arvosta tekolunta, niin moniko kontiolahtelainen harrastaja on siitä hyötynyt.
Latuja riittää ilmankin.
Kuka muuten maksaa latuyhtiön jatkuvat tappiot?
Niitä käyttäjiä ei vaan näy olevan tarpeeksi kattamaan kuluja.
- iloinenveronmaksaja
Kukapa selvittäis miten AH-stadion ja siihen kytköksissä oleva jäädytetty latu pysyisi pystyssä jos kunta lopettais oman osuutensa pyörittämisen ja maksamistaan kustannuksista. Ja jos vielä perisi käypää vuokraa käytetyistä rakennelmista ja maapohjasta. Olisiko ladut kunnossa, palaisivatko valot, jäätyisikö latu, olisko tiet aurattu. Saatais totuus kannattavasta bisneksestä paljastua.
Tuo jäädytetyn ladun yhtiöittäminen vain sen tähden ettei kunnan maksamia summia tarvitse julkaista voi siis suhmuroida liikesalaisuuden takana.
No ketään ei tuohon selvittäjäksi saaha onhan kunnan hallinnossa niin suuret voimat ainakin ensivaaleihin asti ettei kustannuksia ainakaan sitä ennen saada.
Kuusela taitaa taas mennä opiskelemaan kunnan piikkiin keskieurooppaan ah-kisojen järjestämistä ties monennenko kerran (kunnanhallitus 19.12.2016). - onsevuanmukavoo
Pimeys näyttää vain syvenevän, ei mahda mitään. Mitä se sinulle kuuluu, käy vain siellä sossuluukulla ja ole tyytyväinen kaikkeen mitä saat. Me nautitaan veronmaksajina Pohjois-Karjalan parhaista liikuntapalveluista. Onhan mukava!
- ilonenveronmaksaja
Pimeyttä näyttää olevan erityisesti Suurenvaaran suunnalla, kun tämä kaikkien asioiden vastustaja kirjoittaa:
"Joensuun, maakunnan, IBU:n, AH-liiton ja elinkeinoelämän tulisi kustantaa valtaosa kustannuksista. Ei hypätä aina ensimmäisenä Kontiolahden, sinänsä kun kyse on ampumahiihdosta, pohjattoman rahakaivon kimppuun"
Vaikka asiat ovat olleet esillä, ei näköjään mene jakeluun tai sitten heittäytyy tahallaan ymmärtämättömäksi populistiksi. Onneksi ihmiset ajattelevat myös omilla aivoillaan, eivätkä usko ihan kaikkea populistipuppua.
Kuten edellisetkin kisat, myös nämä tulevat kisat kustantaa ihan juuri nuo luettelemasi tahot ja kunta on niistä yksi pienimpiä maksajia eli menee ihan ok.
Erityisesti Joensuun seutu, Kontiolahti ja koko Pohjois-Karjala ja tietenkin myös koko Suomi hyötyy kisoista, vaikutukset ovat sekä taloudellisia että muita, ei kannata luetella niitä tässä yhteydessä.
Tulevan MM-cupin budjetti lienee arviolta 1,5 m€. Kunta on kunnanjohtajan mukaan antanut avustusta kisaorganisaatiolle tälle vuodelle 50 000€ ja saattaa antaa vielä muutaman kymppitonnin lisää. Kaikki on kunnan budjetissa valmiina ilman tätä mahdollista muutaman kymppitonnin lisäystä, ei tarvita mitään temppuja tehdä erikseen. Taitaa tulla tuo kunnan panos yhdeltä ampumahiihtoa erityisesti tukevalta veronmaksajalta eikä mene kuin pieni osa, jää muuhunkin. Jos on älyä, niin nimi löytyy yhteisöveronmaksajien luettelon kärkipäästä Kontiolahdella. Kyseinen yritys maksaa verot Kontiolahteen ja on maksanut jo ainakin 10 vuotta, voisi muuttaa yrityksen kotipaikan milloin vain muualle, jos haluaisi.
MM-cup jättää lisäksi talousalueelle (yrityksille ja niiden työntekijöille)rahaa laskutavasta riippuen n. 1 m€. MM-kisat tietysti jättivät rahaa moninkertaisesti.
On tosi hienoa, että Pohjois-Karjalassa on vapaaehtoisia, jotka pystyvät ja haluavat järjestää suurtapahtumia, kannustetaan heitä! - Pumptsipumpum
Onneksi on taas vaalit tulossa, nyt teemana on nimenomaan AH. Joko puolesta tai vastaan. Muita vaihtoehtoja ei ole. Kyllähän kunnan prioriteetit on niin perseellään kuin olla ja voi. Ihan oikeana veronmaksajana ei voi kuin ihmetellä miten tuonne Jaamankankaaseen saadaan hukkumaan miljoona toisensa perään ja hehkutetaan loistavasta liikuntapaikasta. Paskan marjat, harrastajia vain kouralinen. Jos samalla periaatteella lähtisi noita harrastajia laskemaan kuin umahallin tarvitsijoita ja niiden kuluja, niin kunnalle olisi halvempaa viedä jokainen kunnan ampumahiihtäjä asumaan Anterselvaan kuin pitää yllä tuota molokin kitaa, jolla ei ole mitään pohjaa.
Mikä vitun hinku tuollaiseen marginaalilajiin voikin olla. Jos joku vanha kapiainen on saanut lyijymyrkytyksen ja sen himossa pitää saada pauketta kuulla niin perkele viedään se asumaan jonnekin ampumaradalle, tarvita kokokuntaa kurjistaa jonkun intohimolla.
Kunnalla ei ole varaa rakentaa kevyenliikenteenvälyliä oikeasti töissä kävijöille, mutta kyllä löytyy rahaa jonkun kapiukon harrastukselle.
Eli koko valtuusto vaihtoon kerralla olisi paras ratkaisu ja ehdottomasti ei ketään kolmannelle tai useammale kaudelle valtuustossa. Näiden hupiukkojen teot ja taidot on nyt nähty.
Ja ne saatanan eläkeläiset HVP sieltä valtuustoista.- pummipumpum
Pimeys sen kun syvenee, ei mahda mitään. Sinäkin pummi, et pärjää omillasi, tietopohja köyhää ja ulosanti heikkoa. Käyhän muuten lukemassa kunnanjohtajan viimeisin plogi, saat hiukan ensi käden tietoa! No ihan sama , ei sinun laisiasi kannata paapoa, kyllä homma hoituu, ruikuta vain täällä!
- Pumtsipumpum
Kuulehan tukiloinen maksan KUNNALLE enempi veroja kun sinä saat kymmenessä vuodessa palkaa joten haista sinä pitkä paska.
Kunnanjohtaja on särkynukke kuminauhassa teidän Kepuloisten käsissä.
Nyt se vaan tulee loppu loputtomalle tuhlaamiselle ampumahiihtoon ja saatte lapamadot alkaa kustantamaan toppatakkinne itse.
Koko kunnan johto virkamiehineen on pelkkää poliittista paskaa, joka on tullut aika vaihtaa. - Vippikutsu
Laita kopio verotodistuksesta tänne nettiin, josta nähdään luvut tuloistasi ja maksetuista veroista. Mitäs tuota joutavaa iso mies meuhkaat ja kirjoitat alatyylistä tekstiä. Luvut pöytään niin nähdään onko sinussa ainesta VIP-telttaan!
- vasuvosuri
Ei noin alatyylinen tyyppi pummia kummempi ole, jos olisi fiksu, niin ei käyttäytyisi tuolla tavalla. Onhan se paha tietysti, kun on vinoutunut luonne. Olet pahasti myöhässä, kaikki muut ovat innoissaan kisoista, jotain täälläkin tapahtuu.
Olet ilmeisesti vasuri, ehkä vihervasuri. Vasurit taitaakin olla hävinneet kokonaan Kontiolahdesta, ei ole enää mitään kuulunut vuosiin. - verrrooo
Pumptsipum, mikä sen lopun tekee, et sinä ainakaan? Et todennäköisesti maksa veroja ollenkaan, koska et tiedä, että kunnalle maksetaan todella vähän veroa tuloista. Keskivertopalkansaajan 10 vuoden palkka lienee 0,5 m€. Jos tuon verran vuodessa maksaisit kunnalle veroa, niin tulojesi pitäisi olla yli 3 m€, jopa enemmän. Kunnalle maksettava vero on Suomessa n. 15 % tuloista. Ei tuolla veroluettelossa tällaisia veronmaksajia juuri näy.
Muuta pois Kontiolahdesta, ei täällä tarvitse olla muiden iloa pilaamassa. Toisaalta, älä sittenkään lähde minnekään, sote-palvelut tarvitsee sinun verorahat, ei niitä muihin juttuihin huolitakaan.
- kiusallakin
Nimimerkki Iloinen veronmaksaja ei taida kuulua ampumahiihtopuolueeseen, koska hän sanoo tulevan cup-kisan jättävän alueelle vain yhden miljoonan.
Haapala sanoi että aluetalouteen jää noista parin päivän pippaloista 4-5 miljoonaa.
Ts jos aiotte olla todellisia, täysverisiä ampumahiihtäjiä teidän täytyy oppia liioittelemaan kunnolla. (tekisi mieli käyttää sanaa valeh...) - kiusallakin
Nimimerkit laskentamerkonomi, iloinen veronmaksaja sekä Esa Haapala heittelevät suoraan hatusta miljoonatuloja, väittäen omia lukujaan ampumahiihdon tuotoiksi.
Muutama vuosi sitten kaksi ammattikorkean opiskelijaa teki sen vuoden suurimmasta ah-tahtumasta, taisi olla ueampipäiväinen SM-kisa, selkeän tutkimuksen ampumahiihdon tuotoista seutukunnalle.
Tulos: Seutukunnalle jäi n.30.000euroa.
Sekä Yliopistolla että Ammattikorkeassa on matkailualan koulutusta.
Ei maksaisi paljoakaan teettää alan opiskelijoilla ohjattuna oppilasharjoitustyönä todellisia laskelmia tuloista. Tuskin edes maksaisi paljoa.
Kohteena voisi olla vaikkapa ensi vuoden maailmancup-tapahtuman tuotot aluetalouteen, ja mikä on Kontiolahden osuus noista "tuotoista".
Silloin loppuisi tuo ikuinen kiista missä miljoonien ja jopa kymmenien miljoonien tulot lentelevät ilmassa.
Vaan eipä taida ampumahiihtäjien uskallus riittää, tuskin kunnankaan, Maakuntaliitosta puhumattakaan, koska se mainostaa ah-stadionia maakunnan matkailun kärkihankkeena.
Heillähän on puolellaan tällä hetkellä paikallinen media, niin Karjalainen kuin Yle.
Niissä ah-väki voi heitellä mitä tahansa lukuja ilman kritiikin pelkoa, kaikki menee läpi. Ja yksinkertaisimmat jopa uskovat tai ovat uskovinaan niihin!
Yhden kerran vuosia sitten eräs toimittaja Karjalaisessa kirjoitti ampumahiihdosta ja sen hatusta heitetyistä luvuista. En ole nähnyt sen jälkeen hänen kertaakaan kommentoineen lajia. - Tom_Korleone
Ah-mafia jyllää kontiolahdessa ja kuntalaisten osuus on maksaa näiden hihhuleiden toimet.
Missä viipyy selvitys mm-kisojen kuluista kunnalle. Kaikki puistometsiköt on hakattu talousvajeen paikkaamiseksi kun kulut pitää jollakin maksaa.
Ihmettelen onko tosiaan kaikki valtuutetut tämän höpelyyden takana, vai kiristetänkö niitä jotka vastustaa hanketta jollakin.
Olisihan se hienoa jonkun muunkin maksaa näitä kisoja kun niistä miljoonat valuu jonnekkin muualle kuin Kontiolahdelle.
Kontiolahtihan on joka päivä nettomaksaja Ah-stadionista kisattiimpa siellä tai ei.
Voisiko joku valtuutettu julkaista vaikkapa stadionin sähkölaskun mitä uppoaa pelkkään sähköön vuodessa tuossa turhuuden ja typeryyden pyhätössä.
Ilmaisia toppatakkeja ei ole, vaikkei niiden pitäjät niistä maksakkaan. - Maksaanemuutkin
Olisihan se heino jonkun muunkin maksaa... Joensuun kaupunki ja maakuntaliitto maksaa myös. Joensuun kaupunki päätti juuri kevään kisoihin (muutkin kuin maailmancupkisa) 60000 euron suurtapahtumatuesta ja maailmacup-kisan noin 100000 euron teknisestä tuesta, jolla maksetaan mm yleisön kuljetukset Joensuusta ja yleisöteltta stadikalla. Maakuntaliitto myönsi muistaakseni 50000 maailmancupiin.
- Valta_kuntalaisille
Mutta kontiolahden kunta ottaa pakolla veronmaksajiltaan sen lopun joka lienee luokkaa 600000-1000000€. Tästä ei neuvotella. Kaikki jotka vastustaa kourallisen poltikkoja tekemiä päätöksiä kutsutaan änkyröiksi.
Nyt kun vaalit on tulossa, niin eikö voitaisi kysyä ihan kuntalaisten mieleipidettä asiassa. Enemmistön ääni olisi sitten se, joka sitoo kuntapäättäjät seuraavalla valtuustokaudella toimimaan kuntalaisten enemmistön mukaan.
Äänestyshän ei juurikaan lisää kuluja kun kunnallisvaalit pidetään jokatapauksessa.- Kuntalainen56
Miten niin "ottaa pakolla loput"? Eihän kunta kisoja järjestä, vaan Kontiolahden Urheilijat.
- Ex-valmentaja
Siten niin ottaa, kun KontU:lla ei ole varaa itse järjestää kisoja tai itse asiassa tehdä juuri mitään ilman kunnan kukkarolla käyntiä. Kunta pitää yllä stadionia, maksaa investoinnit ja kisatuet jne, jne. KontU asuu siellä ilmaiseksi ilman kuluja.
Ihmeellistä sinänsä miten rahat ei riitä kun ne kisat on median mukaan valtava rahasampo ja tulonlähde kunnalle ja koko maakuntaan.
Joku ei nyt osaa hoitaa tätä juttua tai ei halua, niin kauan kuin kunta vaan kyselemättä maksaa kaiken. - kantakundi
Ex-valmentaja kirjoitti:
Siten niin ottaa, kun KontU:lla ei ole varaa itse järjestää kisoja tai itse asiassa tehdä juuri mitään ilman kunnan kukkarolla käyntiä. Kunta pitää yllä stadionia, maksaa investoinnit ja kisatuet jne, jne. KontU asuu siellä ilmaiseksi ilman kuluja.
Ihmeellistä sinänsä miten rahat ei riitä kun ne kisat on median mukaan valtava rahasampo ja tulonlähde kunnalle ja koko maakuntaan.
Joku ei nyt osaa hoitaa tätä juttua tai ei halua, niin kauan kuin kunta vaan kyselemättä maksaa kaiken.Tuo onkin ns hyvä kysymys että minne ne "miljoonatulot" hukkuvat.
No ainakin projektipäällikköä haastateltiin Karjalaisessa mm-kisoissa.
Tuskin oli omillaan liikkeellä. Ketä muita? Matkailuun menee joka talvi.
Ah-stadionia on perusteltu paitsi miljoonien tuloilla myös mm kansanterveyden paranemisella kun ihmiset rupeavat harrastamaan ampumahiihtoa!!!!
Moniko kontiolahtelainen harrastaa? Ei ole vielä tarvinnut lopettaa terkkariakaan.
Koululaisten kansainvälistymisellä uskoteltiin kun koulut tyhjennettiin stadionille pönkittämään seuran johdon kunniaa ja mainetta. jne
Pitäisi tehdä se yliopiston tai ammattikorkean matkailun opiskelijoiden PUOLUEETON tutkimus niin tuloista, menoista ja niiden jakautumisesta eri osapuolten kesken. Se ei edes maksaisi paljoa ja juupas-eipäs- kiistely loppuisi.
Se vanha tutkimus jo osoitti että aihetta olisi. Silloin havaittiin ampumahiihtäjien puheiden onttous.
- koktalkoolainen
On ryhdikästä toimintaa johtavilta Kokoomuksen naispoliitikoilta Sanni Grahn-Laasonen ja Aulikki Sihvonen, kun antavat täyden tukensa AH-maailmancupille. Opetusministeri on jopa kisojen suojelija. Heille tulisi kisajärjestäjän puolesta nyt hankkia iskusuojatut toppatakit ja pipot, kun kykypuolueen Kontiolahtelaiset ikiänkyrät antavat iskuja edestä ja takaa!
- Onniinkivaedustaa
Ah-stadion on SYÖPÄ, joka on vaivannut kuntaa 20 v. Rahaa mennyt n. 10 miljoonaa. Se olisi pitänyt tappaa syntyessään. Eikä se poistu ennenkuin päättäjistä poistuu Paiholan Putin, Rautarouva ja "Kunnallisneuvokset", varsinainen syöpäsäätiö. Nämä pitävät "Kapiaisten Puuhamaan" pystyssä, eli piiri pieni pyörii....
- yhdyvihreään
Voi,voi onkohan kyseessä vielä vanhat miljoonat kirjoittajalla, ei tuollaisia summia löytynyt kunnan talousarviosta kun netistä katselin, minusta talviliikunta ja yleensä liikunta on parasta mielenterveystyötä, pysyy mieliala korkealla, kun maastopyöräilee esim. talvella fatbikella. Maksaahan lämpimien sisäliikuntahallienkin ylläpito sähköineen ja siivouksineen. Eikä niissä pääse seuraamaan Maailmanluokan tähtiä kuten stadionin maastokatsomossa. Rohkeat päättäjät ovat kunnan selkäranka, ei nämä aina naamanutturalla olevat yhden kauden valtuutetut. Vegaanipastaa nyt rupean nautiskelemaan sitten ja eikun ulkoilemaan, niin mieli pysyy reippaana.
- kantakundi
yhdyvihreään kirjoitti:
Voi,voi onkohan kyseessä vielä vanhat miljoonat kirjoittajalla, ei tuollaisia summia löytynyt kunnan talousarviosta kun netistä katselin, minusta talviliikunta ja yleensä liikunta on parasta mielenterveystyötä, pysyy mieliala korkealla, kun maastopyöräilee esim. talvella fatbikella. Maksaahan lämpimien sisäliikuntahallienkin ylläpito sähköineen ja siivouksineen. Eikä niissä pääse seuraamaan Maailmanluokan tähtiä kuten stadionin maastokatsomossa. Rohkeat päättäjät ovat kunnan selkäranka, ei nämä aina naamanutturalla olevat yhden kauden valtuutetut. Vegaanipastaa nyt rupean nautiskelemaan sitten ja eikun ulkoilemaan, niin mieli pysyy reippaana.
Kerrataanpas taas.
Vuonna 2007 KontU:n ihan ihka omilla sivuilla oli juttu missä itse Esa Haapala sanoi että stadioniin oli siihen asti mennyt AINAKIN 5 miljoonaa ja siis euroa. Hänen jos jonkun luulisi tietävän.
Juttu hävisi netistä nopeasti kun palstoilla siitä kirjoiteltiin.
Viime mm- kisoja varten stadionin investoinnit olivat lehtitietojen mukaan yli 3 miljoonaa.
Viimeisen 10 vuoden aikana välivuosinakin kunta on panostanut stadioniin. Niitä summia en tiedä mutta kun kaikki lasketaan yhteen 10 miljoonaa ylittyy varmasti.
Entäpä rakenteiden ylläpito ja huolto? On purettu ja rakennettu.
Lisäksi itse kisajärjestelyt maksoivat lehdessä olleen luvun mukaan 6miljoonaa
KontU:n ylläpitokaan ei ole mitään halpaa huvia.
Ei tuollaisia rakenteita, rakennuksia ja maarakenteita ilmaiseksi pysty saamaan ainakaan talkoilla puuhastelemalla.
Kuitenkin kunta puhuu vain kymppitonneista.
Ja yhteisiä verorahoja ne ovat avustuksetkin.
- Juuri_nyt_on_herättävä
Totuus Kontiolahden kunnan satsauksista ampumahiihtostadioniin ei jää edes tuohon 10 miljoonaan Euroon.
Mitä tulee mielenterveystyöhön suosittelisin kuntapäättäjille kunnan kustantamaa mielenterveysarviota ihan ammattilaisen taholta, sillä sellaisiin mittakaavoihin on täysin järjetön rahanpumppaaminen ampumahiihtoon kunnassa mennyt.
Kaikki kuntalaisten tarpeet sivutetaan satsaamalla ampumahiihtoon. Pahinta on se, että edes lasten turvallisuus ei ohita kourallisen tarpeita kun päätetään rahankäytön priorisoinnista kunnassa.
Onneksi kuntavaalit on tulossa ja on mahdollisuus muutokseen, nyt ne puolet kuntalaisista, jotka ei ole käyttäneet sille kuuluvaa valtaa uurnille ja valtuusto viimeistä edustajaa myöten vaihtoon.- apujasaatavissa
Eikä tuo mielenterveysarvio kaikkien kuntalaistenkaan kohdalla turha olisi.
Nykyisin saa kuulemma rauhoittavia ja apean mielen ylösnostatukseen sopivia pillereitä apteekista. Tosin reseptiä ja maksua vastaan. Myös kunnan maksusitoumus käynee.
- Hanat_kiinni
Nyt se Jaamankankaan taivas on sitten koettu.
Täysin aktiiviliikkujallekkin sopimattomat kilpaladut ei palvele ketään muuta kuin kilpahiihtäjiä.
Lapsille hiihtoladut ovat lähinnä kaaos, jyrkät nousut ja vaaralliset laskut eivät todellakaan sovellu vapaa-ajan liikkujille.
Em. syistä talven kauneimpana päivänä vain kourallinen hiihtäjiä.
Mutta mitä helvettiä on se uskomaton määrä rakennuksia, joita näytään pidettävän lämpimänä vaikkei niissä käy kukaan.
Onko kuntajohto todellakin seonnut täysin tuohon turhuuden pesään joka Jaamankankaalla syö veronmaksajien rahoja.
Ketä palvelemaan tuo kaikki on rakennettu. Kuntalaisia se ei palvelee ja aktiiveja siellä ei näkynyt.
Montako tuon Ah-keskuksen aktiivikäyttäjää kunnassa on ja montako koko maakunnassa.
Sulkekaa nyt ihmeessä tuo molokinkita, joka nielee kaiken kunnassa irtoavan rahan ja täysin turhuuteen.
Liikuntapaikkna tuo ei vastaa edes Repokallion kuntolenkkiä, joka tuskin maksaa tuhannetta osaa tuosta älyttömyydestä. - tavankuntoilija
Oli kyllä ilo vetää eilen noita baanoja, nyt niitä voi jokainen käyttää hyväkseen. Perinteisen baanat kuin junan rataa ja luistelubaanat kovat ja leveät, erittäin turvalliset. Vie ne ylilellityt lapsesi sinne pulkkamäkeen tai hiihdätä siinä tasaisella stadionilla.
Otan kaiken hyödyn irti näistä olosuhteista. Jos et uskalla laskea mäkiä niin on siellä vaihtoehto, hiihtele siellä mäkien päällä.
Ampumahiihtokeskuksen käyttöaste on Pohjois-Karjalan hiihtokeskusten korkein, niin pitääkin olla vuoden liikuntapaikkakunnaksi valitussa kunnassa.
Tosin rahaa voisi käyttää enemmänkin, nythän käytetään vain prosentin osia kunnan vuosibudjetista ah-keskuksen ylläpitoon, taitaa olla alle puolen prosentin.- kiusallakin
Kyllä rahaa on käytetty.
Vuonna 2007 KontU:n omilla nettisivuilla oli kirjoitus, missä Esa Haapala kertoi että siihen mennessä stadioniin on investoitu AINAKIN 5 miljoonaa euroa.
Tuo juttu poistettiin netistä heti kun ruvettiin puhumaan stadionin kalleudesta.
Viime mm-kisoja varten investoitiin lisäksi lehtitietojen mukaan yli 3 miljoonaa.
Välivuosinakin investoitiin.
Joskus esitetty summa, yli10 miljoonaa, pitänee hyvin paikkansa joten ei ole ilmaista.
MM-kisojen järjestelyyn meni edelleen lehtitietojen mukaan yli 6 miljoonaa.
Kaiken päälle vuosittaiset ylläpito- ja käyttökulut.
Viime vuoden lumikasakin maksoi Haapalan mukaan yli 100.000euroa.
- Vaihtoehtojakin_on
Hiihtokeskusten korkein....ha haa mitähän vielä varmaan laskettu samalla laskurilla kun laskitte pakkasilman lämpenevän haloilla.
Kontiolahti muistetaan lähinnä hölmöläiskylänä maailmalla, jossa muistetaan Kontiolahdesta vain se, kun ilmaa lämmitettiin haloilla ja sotekettiin helikopterilla.
Joutaa lopettaa koko AH- stadion ja Lehmoon kunnon kuntolatu, jonne pääsee valaistua koko alueelta. Muuten Lehmossakaan ei ole syytä poltaa hiitoladulla valoja yötäpäivää ainakaan juhannuksena kuten on jo pitkään ollut tapana siinä jalkapallokentän vieressä.
Tässä nimet jotka ovat sallineet rahan syytämisen Jaamankankaan turhuuteen kuluvalla valtuustokaudella. Heidän mielestään kourallinen ihmisiä on tärkeämpää kuin turvalliset koulutiet lapsille ja kevyenliikenteenväylät työssäkävijöille.
Älkää äänestäkö heitä jos haluatte lopun hulluudelle.
Valtuutetut.
Ahlholm Pekka, KOK
Arveli Eila, KESK
Harinen Jertta, KESK
Haukka Pertti, SDP
Hiltunen Mika, PS
Huttunen Satu, KOK
Sami Strandman, PS
Kettunen Pekka, SDP
Pykäläinen Samuli, KOK
Kontkanen Mika, KESK
Kukkonen Seppo, SDP
Kuronen Vesa, SDP
Harjukaari 5, 80710 Lehmo
Kuusela Mika, KESK
Laakkonen Anu, VIHR
Mustonen Sakari, KESK
Möntti Pirkko, SDP
Niiranen Sanna, PS
Nykänen Markku, PS
Nyyssönen Leena, SDP
Paalanen Saara, KESK
Pakarinen Sirpa, SDP (sit.)
Pihlatie Marja-Leena, SDP
Piiparinen Kirsi, VIHR
Puumalainen Jukka, KESK
Romppanen Anne, KOK
Romppanen Johanna, KOK
Ryhänen Kauko, PS
Salo Jukka, PS
Sihvonen Aulikki, KOK
Simonen Samuli, KESK
Sivonen Miitri, SDP
Suvanto Johanna, SDP
Tikkanen Mauri, KOK
Toppi Seppo, KESK
Koskimies Minna, KOK, 1.1.2017 alkaen- mihinvasuriatarvii
Hulluus loppuu, kun häviät maisemista. Kommunistina tietysti olet vähän katkera. Kommunismin jouduimme Kontiolahdesta hävittämään juuri sinunlaistesi takia, huudat tuuleen ja hyvä näin, ei haittaa. Viimeinen valtuutettu oli niin paha suustaan, että äänestäjät päättivät viskata pihalle.
Tuossa luettelemassasi listassa on nähdäkseni kaikki valtuutetut, 35 kpl, heistä 65 % tulee jatkamaan ja 35% uusiutuu. Toivottavasti tekevät edelleen hyviä päätöksiä.
Tuo Kuronen taitaa olla lähellä sieluasi vai oletko peräti itse? Päättelin siitä, kun olit laittanut osoitteen näkyviin vain hänen osaltaan. Sinun oli varmaankin ensin tarkoitus poistaa tuo Kuronen listalta, mutta se olisi paljastanut sinut. Sitten päätit jättää nimen hämäykseksi, kiireessä et poistanut tuota osoitetta, heh! Olepas tarkempi jatkossa, ettei satu tällaisia vahinkoja!
- Kierrätystä_kuntaan
Taisi kalikka kalahtaa ja koira älähtää. Taitaa loppua monelta eläkkeenjatko ja huonosti pyörivän yrityksen tuki kun valtuustopaikka menee alta.
Sitähän Kontiolahden kunnanvaltuuston kokoonpano edustaa. Kukaan ei välitä pätkääkään muusta kuin siitä, että kokouspalkkiot juoksee säännöllisesti tilille.
Sitten pääsee syntymään tälläisiä tilanteita kun Kontiolahdessa, jossa kukaan ei osaa sanoa miksi kunta syytää rahansa Jaamankankaan hiekkaan.
Seuraavan valtuuston ensimmäinen työ on ajaa Ampumahiihtostadion alas ja lopettaa sinne rahan syytäminen. Vaikka tästä kirjaantuu tuntuvia tappoita on se pientä sen rinnalla mitä tuollaisen kohteen jatko maksaa.
Nyt ei enää päästä hyödyntämään Lehmo/Kylmäoja alueen veronmaksajia jotka maksoivat veronsa Kontiolahteen mutta hakivat terveyspalvelunsa muualta, jatkossa Sote ottaa päältä aina Sotekulut ja kunnan pelivara hölmöilyyn loppuu.
Sääli vaan mitä oikeasti hyvää tuolla rahalla olisi Kontiolahteen saatu, ellei tuota mieletöntä käenpokaa olisi synnytetty Jaamankankaalle.
Ensitöikseen voisi uusi valtuusto vetää rullalle sen Napakympin tien ja tehdä siitä pyörätiet kuntoon Kulhossa, Lehmossa ja Puntarikoskella. Siihenhän asfalttikin oli niin halpaa, että kun runko tulee napakympintiestä niin pinnoitteen saa melkein ilmaiseksi.
Katuvalot voisi ottaa vaikka kuolevasta Paiholasta.- Harjukaarennaapuri
Ah-keskus tuo vuosittain tänne perähikiälle kansainvälisen tuulahduksen euroopan suurmaista ja runsaasti matkailutuloja, ei huono! Nuoriso saa tuiki tarpeellista oppia nykyaikaisesta työelämästä, kun opiskelijoita kisojen aikaan eri tehtävissä pilvin pimein. Pieni satsaus kunnalta tuo monikymmenkertaisen hyödyn koko alueelle. Jos verrataan kun nuori syrjäytyy pahasti, että esim. psykiatrisen hoitopäivän hinta on 650€/pv eli kuukaudessa 19500€ ja 234 000€/vuodessa, voisi yhden hoidettavan kustannuksella järjestää MM-cup kisat vaikka viisi kertaa vuodessa! Tai jos heiluttelee pesäpallomailaa väärään kohteeseen ja häkki heilahtaa, niin kustannukset yhteiskunnalle 250€/pv, 91 000€/v, parit MM-cupit vuodessa voi järjestää! Eli mihin panostetaan, terveeseen nuorisoon vai psykiatrisesti ongelmaisiin?
- eitoisenmaalle
Hei, mikä himo tuolla kierrätystä kuntaan-tyypillä on toisen omaisuuteen?
Elä pura Paiholan valoja, ne on valtion tiellä ja valtion omaisuutta, niin ne on nuo muutkin tiet, eipä sitä toisen maalle ja toisen omaisuuteen kannata sotkeentua.
Olisihan se typerää mennä naapurin tontille omilla kustannuksillaan rakentelemaan esim. valoja tai vaikka grillikotaa. Napakympintienkin valtio rakensi kustannuksellaan, elä pura sitäkään, voi joutua sinäkin kiven sisään ja sehän se vasta onkin kallista.
- Joutaa_lopettaa
Jo on perusteluja. Kaikki pelkkiä mutuja. Jos tuo raha, jota Ah-stadioniin syydetään olisi käytetty oikeasti nuorison ja lasten hyväksi nuo luvut voisi kertoa sadalla jotka säästyy.
Kontiolahti häviää joka joka kisassa satoja tuhansia, veronmaksajien rahoja tuon hullutuksen vuoksi.
Jatkossa Kontiolahdelle ei kansainvälisiä kisoja myönnetä, tämäkin saatu kisa on peksästään hätäkisa lajia vaivaavan doupingskandaalin vuoksi. Tuon takia ei kannata pitää yllä mitään stadionin keskellä korpea. Kun Ampumahiihtostadion lakkautetaan, sen paikan voisi muuttaa ampumakeskukseksi jonka ylläpidosta vastaisi riistanhoitoyhdistykset ja ampumaseurat.
Liikuntapaikat tulisi jatkossa rakentaa sinne missä ihmiset asuu, eikä sinne missä ei kukaan asu. Luulisi olevan päivänselvä asia ja muualla näin tehdäänkin vaan eipä tehdä Kontiolahdella.- Luomuliikkuja
Tiedoksi: myös ensi keväänä AH- MM-cupin kisat Kontiolahdella eli sieltä sitä kansainvälisyyttä puskee vääjäämättä tasaiseen tahtiin- ah tuota eurooppalaista suvaitsevaa tuulahdusta. Eihän laskettelurinteitäkään tuoda Helsingin keskustaan, vielä vähemmän ampumahiihtostadionia, kerro esimerkki missä näin mukamas tehdään- aivan absurdeja väitteitä! Taajamiin olisi hyvä saada vaihtelevia puistoalueita ihmisten arkipäivän rentoutumiseen, joiden läheisyydessä luomuruokaa tarjoavia tavernoja, kiitos. Kansainväliset mitat täyttävä stadion sijoitettu viisaasti pois asutuksen välittömästä läheisyydestä! Upeaa!
- Selvitetään_avoimesti
Olisi hyvä laittaa nettotulot vastaan nettomenot koko ampumahiihtostadionin ajalta.
Nuo kulut ja tulot nimenomaan Kontiolahden kunnan osalta. Miljoonatulothan näkyy kuntataloudessa selvinä piikkeinä kisojen järjestämisvuosilta. Esim. miten paljon kunnan tulot kasvoivat mm-kisojen järjestelyvuonna verrattuna viereisiin vuosiin.
Tuossa tarkastelussa pitää huomoida ainoastaan Kontiolahden tulot ja menot, koska Kontiolahahti käyttää veronmaksajien rahoja rahoitukseen, eikä se saa niitä käyttää jonkun ulkopuolisen bisnesten tukemiseen.
Nyt kun kuntavaalit painaa päälle olisi meillä eläkeläisillä aikaa tutustua kunnan menoihin ja tuloihin hieman tarkemminkin ja selvittää tuo viimeiset mm- kisojen kulut ja menot ihan tarkalleen on menneet.
Olisiko meillä lystin maksajoilla mahdollista saada tuo aineisto käyttöön.
Ilmeisesti kunta ei ole julkistanut laskelmia noista tuloista ja menoista sen enempää kuin ampumahiihtostadionin vuosittaista kuluistakaan kuntalaisille.......miksi......miksi kuntalaisilta pitää salata tieto joka heille kuuluu.
Voisiko joku nyt aluksi laittaa vaikka vuotuisen sähkölaskun ampumahiihtostadioinin kuluttamasta energiasta. Sen nyt ei pitäii olla ylivoimaista kun tänne heitellään noita muitakin lukuja, olisi pientä vertailupohjaa millä summilla veronmaksajat tuota toimintaa rahoittaa. - kiusallakin
Ampumahiihto myös "työllistää".
Erään mc-cupin aikaan Esa Haapala kehui lehdessä että he työllistivät 10 henkeä kuukauden ajaksi kisojen takia.
Siis mm-cup työllisti vajaan yhden henkilötyövuoden!
Esa Haapalan palkka on suuri salaisuus, mutta kun tiedän sen, niin voin sanoa ettei ole todellakaan pieni.
Siihen pitää lisätä vielä muut edut ja vuosittainen runsas ulkomaan matkailu.
Mitkä lienevät kunnan omat ah-matkailun kulut?- lusifer
Taisi ne kymmenen olla innokkainta vapaaehtois porukkaa,ruokä palkalla siis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä923181Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991777Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461637- 901470
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4071350Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21229Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946