Kyllä huomaa, että kyse on mielenterveys(sairaus)potilaista, jotka täällä kritisoivat hoitoaan. Kukaan ei tietysti ole ollut oikeasti sairas ja kaikkia on hoidettu väärin. Lähes jokaisen kirjoituksen takaa oikein paistaa väärinymmärretyksi tuleen ihmisen kauna ja katkeruus. Ja kaikki tämä vain siksi, että mielenterveyspotilas ei itsekään ymmärrä tarvettaan hoitoon tai omaa sairaudentuntoa. Silloin on niin helppoa osoittaa syyttävä sormi niin lääkäreitä, hoitajia, kuin sairaalaa kohtaan. Sillä eihän vika missään nimessä voi itsessä olla, vai voisikohan sittenkin? Voiko sairaalan lääkärit ja hoitajat kerta toisensa jälkeen passittaa terveitä ihmisiä hoitoon, väärin perustein, vai olisikohan sittenkin kysymyksessä mieleltään sairas joukko, joka täällä turhaan valittaa epäoikeudenmukaista hoitoa, kun eivät tajua sairauttaan, koska heiltä puuttuu sairaudentunto
Enolehullu
toktokx
42753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Oletko stalkannut paljon ihmisiä ja ajanut niitä tarkoituksella pakkohoitoon? Vai oletko muuten vaan sadistinen mielenterveyshoitaja?
Aloittajan kirjoitus on mielestäni aivan selvästi työhönsä tympääntyneen mielenterveyspuolen "hoitajan" kirjoitus. Veikkaan koulupohjaksi lähihoitajaa koska sävy on niin epäammattimainen ja hyökkäävä. Vastavuoroinen keskustelu ja argumentointi loistaa poissaolollaan, sen sijaan viesti sisätää pelkkiä suoria väittämiä jotka perustuvat kirjoittajan omaan mielipiteeseen, ei faktaan. Koska sama kirjoitus on myös Auroran sairaalan ketjussa niin voisiko Ap olla kenties Auroran hoitajia?
Tällä palstalla on joskus käyty mielenkiintoisia ja pitkiäkin vastavuoroisia keskusteluja joissa on ollut mukana myös hoitohenkilökuntaa. Niitä keskusteluja joihin hoitohenkilökunta on osallistunut asiallisesti ja muita keskustelijoita kunnioittaen on ollut mielenkiintoista seurata. Sen sijaan aloitusviestin tyyppiseen provoiluun en ainakaan minä viitsi aikaani tuhlata tämän enempää.
Hoitohnkilökunta on helppo käsitellä: avaimet pois ja pakkopaitaan!
En ole tavannut koskaan mielenterveyshoitajaa, joka ei olisi alkanut
kiinnostua ammatista mien ongelmien johdosta ;-D
Olen ylpeä hullu.
Tämä koko mielenterveys tai sairaus on epämääräinen asia. Kukaan ei ole täydellinen joten kaikki me ollaan enemmän tai vähemmän mielisairaita psykiatrian näkökulmasta oireinemme ja häiriöinemme eli hulluja oomme kaikki kysymys on vain kuinka paljon tai vähän hullu kukakin on.
Tai millä tavalla hullu. Mielestäni narsismi ja narsistisuus on "huonoa hulluutta" ja taas erilaiset mielialaongelmat taasen hyvää, tervettä hulluutta. Tämä on vain minun mielipiteeni. Olen mieluummin oma itseni diagnoosieni kanssa ja onnellinen kuin esitän jatkuvasti jotain roolia ja piiloitan tai kiellän oman sisimpäni jopa itseltäni niin kuin narsistit ja narsistiset ihmiset tekee. En oo kateellinen heille heidän omaisuudestaan, ansioistaan tai tuttavapiireistään niin kuin varmaan kuvittelevat. Enkä ihaile tuollaisia asioita ja elämää.
Joo, hyvin mietitty. Joku joka reagoi terveellä, inhimillisellä tavalla sairaaseen ympäristöön voi vaikuttaa sairaalta sellaisten silmissä, joita "sama" ympäristö on kohdellut paremmin.
Gangstalkkaus ja muukin nettipaska vainoaminen missä ikinä kieroutuneissa muodoissaan on kohdallani melko turhaa, olen jo mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Ollut jo kauan aikaa enkä tästä enää tämän hullummaksi tule. Toki näkisin mielelläni maailman, missä jokainen kohdallani stalkkaamista harjoittanut ja minulle lisäkärsimyksiä aiheuttanut joutuisi itse kärsimään pitkään ja kivuliaasti niin, että menettäisi terveytensä lisäksi vielä kaiken uskon ihmisiin ja ihmisyyteen.
Itselleni on jo käynyt niin, enkä tule tästä enää kummenemaan. Toivoisin tosiaan että nämä tässäkin vaiheessa vielä lisäkärsimyksien aiheuttajat joutuisivat itse samaan jamaan kuin minäkin. Lähes täydellisesti eristetyksi ja eristäytyneeksi muusta maailmasta ja kaiken maailman nettimätiläjät ja muu paska vielä lisäksi riesana niskassa, puhumattakaan paikkakuntansa paska-aines muista eläjistä.
Aloittaja sanoi:
"Sillä eihän vika missään nimessä voi itsessä olla, vai voisikohan sittenkin? Voiko sairaalan lääkärit ja hoitajat kerta toisensa jälkeen passittaa terveitä ihmisiä hoitoon, väärin perustein, vai olisikohan sittenkin kysymyksessä mieleltään sairas joukko, joka täällä turhaan valittaa epäoikeudenmukaista hoitoa, kun eivät tajua sairauttaan, koska heiltä puuttuu sairaudentunto"
Minä en ole noin viiteen vuoteen nähnyt yhtään psykiatria, psykologia, psykiatrista hoitajaa tai muutakaan siihen alaan liittyvää henkilöä. En ole tuohon aikaan syönyt yhtään mitään mielen hoitoon tarkoitettua lääkettä, enkä sen puoleen mitään muutakaan lääkettä. Saan palkkaa todennäköisesti enemmän kuin suurin osa tänne kirjoittavista, ja siten maksan myös veroja enemmän. Eli ainakaan minun kohdallani profilointisi ei osunut aivan kohdalleen.
Eikö hoitoa saa kritisoida? Miksei?
Miksei saa olla katkera jos on kokenut saavansa haittoja lääkkeistä tai hoidoista? Miksi ei saa purkaa niitä tunteita? Psykiatrian luonne tietäen ei ole ihme että jotkut on katkeria.
Miksi jos olisikin jonkun mittapuun mukaan mielisairas, mitä ikinä tuo tarkoittaakaan, ei saisi olla mielipiteitä tai jakaa tuntemuksiaan?
Aloittajalla taitaa olla itsellä ongelma kärjistämisen ja mustavalkoisuuden kanssa.
Ei saa kritisoida koska monet (ei kaikki) alalla työskentelevät kuvittelevat olevansa potilaiden yläpuolella ja jotain superihmisiä. Tämä nimenomainen fakta on se mikä monia potilaita suututtaa. On alistamista kieltää kyseenalaistaminen ja kritisointi.
Itse olen kieltämättä ollut sairaudentunnoton koko elämäni, en vain voi sille mitään. Olen fyysisesti terve, hyväkuntoinen, töissäkäyvä ja minulla on kohta kaksi korkeakoulututkintoa. Minä en henkilökohtaisesti vain pidä vapaudenriistosta enkä kidutuksesta, vaikka sitä perusteltaisiin kuinka jalomielisin motiivein. Muuten minulla ei ole mitään psykiatrista hoitoa vastaan. Viallinen toki koen olevani, ei siinä mitään, mutta psykiatreista pysyn mieluusti kaukana. Entä jos sinäkin itse olet pikkuisen sairas? Viallinen? Edes joskus? Olen varma, että sinun päästäsi jotain vikaa löytyy, kun lähdetään oikein etsimään...Miltä kuulostaa lääkitys, joka lihottaa lyhyessä ajassa 20 kiloa, väsyttää 24h ja aiheuttaa pakkoliikkeitä? Saa aikaan sietämättömän tunteen, että sinun tekee mieli ryömiä ulos ihostasi, koska olet niin levoton ja ahdistunut? Vie tajuntasi keskellä kirkasta päivää, sivuoireena? Mitä jos tunkeutuisimme kotiisi eräänä iltana mitään varoittamatta, ja veisimme sinut "hoitoon" ja piikittäisimme tätä lääkettä ruumiiseesi vastoin tahtoasi? Seuraavana päivänä sinulle kerrottaisiin, että sinulla on krooninen sairaus, joka vaatii, ettet lopeta tämän hermomyrkyn käyttämistä, vaikka se tekisi mielestäsi ja ruumiistasi voipuneen ja sairaan? Turha sinun on puhua lapsuudentraumoistasi tai sönkättää siitä, että läheisesi kuoli kaksi viikkoa sitten ja olet vain vähän ahdistunut, sillä ei se meitä kiinnosta. Sinullahan on mystinen mielisairaus, jonka syitä ei tiedetä ja josta psykiatri ei ymmärrä kuin sen, mitä lukee lääkeyhtiöiden mainosesitteissä. Tule sitten keskustelupalstoille kehumaan psykiatrista hoitoa ja sitä, miten kovasti sinua ymmärrettiin ja kuinka terveeksi (tai sairaaksi) tunnet itsesi sen nöyryytyksen jälkeen.
Älä hae ymmärrystä aloittajan kaltaisilta ihmisiltä, et tule sitä saamaan.
Aivan järkyttävä kuvaus, ei anneta ihmisten hukkua mielivallan alle.
Olet pohjasakkaa niin kuin kaikki muutkin ylimieliset kiusaajat. Tänne kirjoittelee nimenomaan ne jotka ovat tulleet huonostikohdelluksi ja väärinymmärretyiksi. Ne jotka ovat saaneet mielenterveyshoidosta apua tekevät jotain muuta: elävät ja voivat hyvin. Joten ryömi takaisin jonnekin sinne koloon mistä tulitkin. Et tiedä mistään mitään.
Tässäpä nyt lyhyesti ( kuten aloittaja ) :
Paheksunta, moralisointi ja syyllistäminen.
Tässä oli kokemani, hyvin lyhyeltä ajanjaksolta itse hakeutuen.
Valituksen yhteydessä viimeistään lyödään lyttyyn, mitätöidään potilaan kokemukset ja psykiatrinen mantra pääsee vauhtiin: S a i r a u d e n t u n n o t o n.
No tämä luonnehdinta nyt lievemmästä päästä. " Silloin" , ei minulla ollut lainkaan minkäänlaista tietämystä, psykiatrian toimintatavoista. Mutta näin olen sen jälkikäteen ajatellut,että ' hullulla ei ole ( kun dg on ) oikeutta enää, edes omiin tunteisiinsa' .
Onneksi jo valituksen, päätöksen saadessani olin jo melko hyvin voiva. En sitten tiedä, jos oikein huonossa hapessa on, miltä tuntuisi saada terveydenhuollon puolelta moinen lausunto. Siis terveydenhuollon aina potilaan hyvinvoinnin parhaaksi.
Joten ikävä kyllä, ei ole psykiatrialla minkäänlaista auktoriteettiasemaa enää.
Ja kyllä työssä aina käynyt, veroni maksanut.
Sanottakoon vielä, psyk. kokemus ja ' jälkifiilarit ' , vanhan sanonnan mukaan aika parantaa haavat. Psykoosia ei todettu.
Juu mikä ettei voisi kirjoittaa, kyllä täältä lueskellaan vaikka ei juuri tänään.
Muuten juuri tuo ' sairaudentunnoton ' leimaaminen, tietojeni mukaan etenkin eräs taho, valituksien yhteydessä säännönmukaisesti näin tekee.
Ei sitten yllärinä tule, kenellekkään.
Lisänä paljon muuta ' mairittelevaa ' . Tämä siis valituksen johdosta.
Tärkeämpi asia on se, miten esimerkiksi Googlessa löytyy eri hakusanat, ja mitä sieltä löytyy.
Siis vaikka psykoosia ei ole todettu ihmisellä, potilaalla, kuten tapauksessani viitaten valitukseeni ei ole edes siinäkään tapauksessa, mitään uskottavuutta.
Tosin, enhän voi tietää onko valitukseni johdosta jotakin ' toimenpiteitä ' tehty.
Toivon mukaan on.
Siis en ollut pakkohoidossa, hakeuduin itse ja jääden.
Olen käyttänyt sanaa Valitus, noin ' yleisenä terminä ' , aivan tarkoituksella ...
Tiedän kyllä kaikki eri valituskanavat ja niissä käytetyt termistöt.
Kokemukseni oli ensimmäinen psyk. alalta, ei siis aiempia kontakteja eikä diagnoosia.
Meitä kun on täällä sellaisiakin, joille koti ja lapsuusympäristö on tarjonnut jo lähtökohtaisesti sellaisen ympäristön mistä ei voi kovin hyvää lopputulemaa tulla, yhteiskunta ei myöskään laita tikkua ristiin asioiden suunnan kääntämiseksi riittävän varhaisessa vaiheessa.
Tulee jos jonkinlaista traumatisoitumista usein loppuiäksi. Siinä ympäristössä ja siitä lähtevillä sekä sinne jäävillä on usein yksi yhteinen piirre, niissä ei ole koskaan mitään vikaa.
Siellä saattaa jäädä ja usein jääkin pahoja mielen traumoja mitkä sitten pulpahtelevat myöhemmällä iällä vasta pintaan. Ei olla välttämättä kovin hyvissä väleissä niistä ympyröistä lähteneiden toisten samankaltaisten kanssa, ainakaan enää siinä vaiheessa kun ne omat kuplassa elämiset ja kaikki vahingollisuudet alkaa selvitä ja aueta myöhemmällä iällä ja päätyy vaan ihmettelemään - miten helkutissa tässä näin pääsi käymään elämässä. Jäädään kenties yhä enenevässä määrin yksin muun yhteiskunnan ulkopuoliseksi.
Omista sukulaisistakin löytyy niitä traumojen aiheuttajia - ympäristöstä puhumattakaan - sitten nämä omalla laillaan myös vinksahtaneet on esittelemässä oikein hoitaviin tahoihin yhteydessä ollen, kuinka tuo pitää toimittaa pakkohoitoon. Saarnaavat samalla tavoin kuin ketjun aloittaja syyllistäen koko ajan tajuamatta samalla sitä omaa vinksahtaneisuuttaan ja mahdollista osuuttaan tapahtumiin, miksi jollekin kävi huonosti elämässä. Näissä kun ei koskaan ole itsessään mitään vikaa.
Nämä aloittajan kaltaiset luokittelijat, syyllistäjät taitavat myös olla itse niitä naispuolisia henkilöitä jotka on kotoisin niistä perheistä missä tyttärille jää niitä isipappa suhde ongelmia, omia traumojaan asiaan liittyen. Niille on myös hirveän tärkeää luokitella ja lokeroida toiset ihmiset ja jos mahdollista päästä kontrolloimaan toisia. Tyttäret isäsuhdeongelmineen.
No, joka tapauksessa tässä on äänessä yksi tällaista nähnyt ongelmainen joka ei tule koskaan elämään minkään näiden tämän tyyppisten lokeroitsijoiden määrittelemien normien mukaan enää. Eikä paljoa kiinnosta vaikka kuinka omat vinksahtaneet sukulaisetkin tai muut olisi esittelemässä niitä pakkohoitoja henkilöäni kohtaan, tarina on tämmöistä ja tätä pitää vaan elää.
Ja oli jo hyvin lähellä tilanne, missä olisin maksanut veroja viime vuodelta valmistuvan verotuksen pohjalta enemmän, kuin mitä suurin osa tänne kirjoittelijoista, tästä vuodesta ei vielä tietoa, saas nährä kuinka äijän käy.
Tajuan kuitenkin itse jo myös oman vinksahtaneisuuteni, en vain jaksa enkä kykene sille mitään enää tekemään. Olen nähnyt suomeksi sanottuna liian paljon paskaa liian kauan aikaa, se ei mene ohi jälkiä jättämättä.
Akuutti. Kaiken takana onkin trauma?
Googlettaa ken haluaa, lukea.
Rankkaa kokemusta ja kertonee hyvin, mikä on psykiatrisen hoidon tilanne ja asenne pääosin edelleen.
Itselläni ei traumataustaa ole, etenkään siinä puitteissa joissa ' akuutin jutussa kerrottu ' . Psyk. " valitukseni " , koostui aivan muista seikoista.
ei voi
Minulla on pitkä kokemus psykiatrisesta hoidosta. En ole sairaudentunnoton, mutta olen silti hyvin pettynyt. Välillä tulee mietittyä sitäkin, että miten pääsisin koko hoidosta eroon. Minun kokemukseni mukaan psykiatrinen hoito on täynnä alistamista ja syyllistämistä. Kun olen yrittänyt puhua lapsuuden traumoista, niin niitä ei ole uskottu, niitä on vähätelty tai niistä on syytetty minua. Paljonpa auttaa. Ja usein tuntuu siltä, että jos kerron huonoista olosuhteista, niin ei uskota, vaan aina kaiken vian täytyy löytyä minusta. Ihan kuin elettäisiin täydellisessä maailmassa tai paratiisissa, jossa minä olen ainoa asia, jossa on jotain vikaa. Olenkin lähes parinkymmenen vuoden hoidoissa ramppaamisen jälkeen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Lopeta se hoito heti! Tuo ei vie sua minnekään, pahentaa vain tilannettasi etkä pääse purkamaan traumojasi kunnolla. Monen ihmisen mieleen muuallakin kuin psykiatriassa on iskostunut ajatus siitä että jos ihmisellä on ongelmia niin hän on itse ne itselleen aiheuttanut. Ei se ole mahdollista. Valitettavasti niitä jotka näin ajattelevat on paljon ja itseäni se on rikkonut paljon enemmän kuin vaikea lapsuus ja ikävät kokemukset. Katso youtubesta sellaisesta naisesta joka esiintyy nimimerkillä candy girl. Hän on kokenut sadistista kiduttamista ja hyväksikäyttämistä, mutta siitä huolimatta kaikista kokemuksistaan selviytyneenä sanoo että pahimpana on pitänyt poliisin sekä sos. ja terveyden hoitoalan työntekijöiden suhtautumista hänen hätäänsä. Ilmeisesti ei olla uskottu ym. Ei tarkalleen ainakaan siinä yhdessä videossa kertonut millaista suhtautuminen ja kohtelu oli. Hänen traumansa ovat kyllä pahimmasta päästä etten pystynyt edes loppuun sitä yhtä videota kyennyt katsomaan. Että kannattaa varautua etukäteen.
Niin, kai pitäis lopettaa, en tiedä. Olen kuitenkin rahallisesti riippuvainen mielenterveyssysteemistä, koska olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä eli kuntoutustuella. Pakko siis olla hoitosuhde, jotta lääkäri voisi kirjoittaa lausunnot Kelalle kuntoutustuen jatkamisesta. Olen miettinyt, että jos hakisin pysyvää eläkettä, niin sitten ehkä pääsisin mielenterveyshoidoista eroon. Aiemmin jaksoin uskoa, että ehkä löydän jonkun, joka osaisi minua auttaa, mutta nykyään on alkanut näyttää synkemmältä sen suhteen, kun olen niin paljon hoidoissa rampannut, eikä tulosta vaan näytä tulevan. On monesti semmonen tunne ollut, että ei ne halua puhua minun kanssa asioista, jotka on oikeasti vaikeita, siis niistä traumaattisista asioista, joita olen kokenut. Just tuo asioiden kieltäminen ja uskomasta kieltäytyminen ja vähättely johtaa luonnollisesti siihen, että asiaa ei voi käsitellä. Ja se turhauttaa, kun itse haluaisi asioista puhua. Syyttely taas tuntuu vaan ihan hirveän pahalta. Ensimmäisen syyttelyä paljon sisältäneen "terapian" jälkeen uskoin, että jos vain syytän itseäni tarpeeksi, niin ehkä paranen. No luonnollisestikaan asia ei mennyt ihan sillä tavalla. Nyt sitten nykyisessä hoidossa ihmetellään minun syyllisyydentunteita. Korjataan siis remonttia. Onkohan tässä hommassa mitään järkeä?
Niin ja vielä tuo uskomus, että jos ihmisellä on ongelmia, niin hän on itse ne itselleen aiheuttanut. Ei se voi pitää paikkaansa. Jos vähänkään syvällisemmin asioita ajattelee, niin sen huomaa kyllä. Otetaanpa esimerkiksi vaikka rikoksen uhriksi joutuminen, mikä on usein tosi traumaattinen tapahtuma, ja voi aiheuttaa esim. pelkotiloja. Onko rikoksen uhri muka itse aiheuttanut sen, että on joutunut rikoksen uhriksi? Onko hän siis itse syyllinen tilanteeseensa? Jos on näin, niin onko rikoksen tekijä sitten syytön? Ja pitäisikö uhri laittaa vankilaan? Mielenterveyshoidossa varmaankin syyllistettäisiin tässäkin tilanteessa uhria. Ja kyllä sitä muuallakin harrastetaan, esim. joskus on syytetty raiskattuja naisia vääränlaisesta pukeutumisesta. Tässä ehkä huomaa sen, että heikoilla olevaa ihmistä on aina helpompi syyllistää. Naiset ovat yhteiskunnassa vähemmän arvostettuja kuin miehet, siispä heitä on helpompi syyllistää. Mielenterveysongelmaiset ovat yhteiskunnassa vähemmän arvostettuja kuin terveet, siispä heitä on helpompi syyllistää. Usein se, joka on jollain lailla heikoilla, joutuu ottamaan syytökset niskaansa. Tämä on jonkinlaista yhteiskunnallista nokkimisjärjestyksen ylläpitoa. Ehkä mukana on myös pelkoa. Pelkoa siitä, että mitä jos noin käy myös itselle. Sitä kohtaan puolustaudutaan sitten ajattelemalla, että eihän noin voi käydä itselle, koska on jollain lailla parempi kuin toinen, ja toinen on jotenkin omalla huonoudellaan aiheuttanut ikävän tapahtuman. Todellisuudessa kuitenkin kuka tahansa meistä voi joutua esim. rikoksen uhriksi. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka "hyvä" tai "huono" joku ihminen on. Ei varas arvioi sitä, onko henkilö "huono" vai "hyvä". Varas arvioi sitä, onko henkilön hallussa rahaa vai ei, ja saako tilaisuuden varastaa joutumatta kiinni. Kyse on usein yhteiskunnallisista ja tekijän persoonaan liittyvistä asioista. Mielenterveyshoidossakin pitäisi muistaa, että yhteisöön, yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin liittyvillä tekijöillä voi olla suuri merkitys potilaan ongelmissa. Ei asiat ole niin yksinkertaisia, että kaikki vika löytyisi aina vain potilaasta.
Tuntuu vaan olevan juurikin näin yksinkertaista.
Niin. Minäkin olen joutunut rikosten kohteeksi koulukiusaamisen yhteydessä, oli esim. fyysistä väkivaltaa ja varastelua. Ja terapeutti syyllisti minua kiusatuksi tulemisesta. Onko siis minun vika, että minulta varastettiin? Ja olisiko se sitten kaupan vika, jos minä varastaisin kaupasta? Näinhän psykiatrisessa hoidossa opetetaan. :(
Poliisi, sosiaaliakat ja etenkin julkinen terveydenhoito minunkin elämäni pahimmat pilaajat. Lisäisin vielä listaan oikeuslaitos ja armeija johtuen omista kamalista kokemuksista. Viranomaiset nuo halveksuttavat sadistiset verenimijä loiset maassamme.
Alkuperäiseen aiheeseen jos palaan niin vaikea tänne kirjoittavia on hulluina pitää kun kovin fiksuilta vaikuttavat minusta. Hämmästyttää kuinka tulee analyyttistä pitkää tekstiä kaikilta vaikka omista iltapäivän itsarisuunnitelmista taustoineen. Aivan käsittämätöntä minusta. Itse kun enjKsa enää paljoa ajatella menneitä enkä tuleviakaan jos nyt muutaman lauseenjaksan vielä kirjoittaa. Kyllä sen sitten itse tietää kun oma pelion pelattu.
Mielisairaus-käsite on korvannut demonien kirouksen selittämään kaikkea jonkun näkökulmasta ei.toivottua käytöstä. Kumpaakaan ei voi tieteellisesti näyttää todeksi, mutta jotkut eivät käsitä (mielurit ainakaan) että psykiatriassa on kyse sosiaalisesta kontrollista joka perustellaan "hoidolla". Oiva strategia, koska kun väitetään että ihmisoikeuksien vieminen on uhrin omaksi parhaaksi, on parhaat mahdollisuudet saada ihmiset moisen systeemin taakse.
Vielä lisäisin, että olen yhden jännän jutun huomannut psykiatrisessa hoidossa: nimittäin jos annan positiivista palautetta hoidosta, niin kummasti minua pidetään terveempänä. Ja jos taas annan negatiivista palautetta hoidosta, niin minua pidetään entistä sairaampana. Kummassakin tapauksessa minun tilanteeni ei ole todellisuudessa muuttunut miksikään. Tässä näkee sen, kuinka rajoittunutta ihmisen ajattelu voi välillä olla, ja kuinka rajalliset on auttamisen mahdollisuudet.
Minä olen vammainen. Nuolen kakkaa joka päivä. Hurraan joka kerta, kun ihminen kuolee.
Haluan vetää käteen.
Hullun leimakin haalistuu.
Niin on käynyt minullekin. Iihmisen on oltava sitä, kummoiseksi on sattunut syntymään. Kuten hauki, apina tai kivi.
Ihmiset vaan väsyvät nimittelyihin sellaisista tyypeistä, jotka tallaavat tyylillään.
Suomessa on kuusinumeroinen määrä ihmisiä, joilla on huono itsetunto johtuen monista tekijöistä.
Minullakin on huono itsetunto. Olen vaan lopettanut rasvattu köysi & oksa-ajatukset. Jo huominen voi olla parempi päivä.
Niin, ja vielä tuosta hullun leimasta. Minusta on monesti psykiatrisessa hoidossa tuntunut siltä, että sanoin sitten mitä tahansa, kaikki kuulostaa toisen korvaan hullulta. Suunnilleen jos sanon psykiatrille, että taivas on sininen, niin väitetään, että se on vihreä. Esimerkkinä se, että joskus olen hoidossa erehtynyt puhumaan terveellisemmistä elämäntavoista, laihduttamisesta, kasvisten syönnistä ym., niin reaktio on ollut lannistamista, ei kannata, kun petyn kuitenkin, tai ei tarvitse laihduttaa, vaikka minulla on ainakin vaa´an mukaan 25 kiloa ylipainoa. Terveelliset elämäntavatkin siis kuulostaa hullulta psykiatrien ja hoitajien mielestä, kun asia tulee minun eli "hullun" suusta. Ahdistavaa! Onko psykiatrisessa hoidossa tärkein periaate se, että vastustetaan kaikkea, mikä tulee potilaan suusta? Voisiko aloittaja, oletettavasti hoitoalan edustajana, kommentoida jotakin?
Kun olet hullun leiman saanut niin et ole enää tavallinen ihminen vaikka potilaat ovat ihan tavallisia ihmisiä joilla vaan sattuu olemaan sairauksia. Aivan niin kuin fyysistä sairautta sairastavatkin... Eivät osaa erottaa ihmisen persoonaa hänen sairaudestaan tai sairauksistaan. Osa hoitohenkilökuntaan kuuluvista näyttää olevan jotenkin henkisesti kehittymättömiä, vähän yksinkertaisia. Eikö aikuisten ihmisten pitäisi ymmärtää tuollainen asia.
En ymmärrä tätä aikuistenkin maailmassa esiintyvää kiusaamiskulttuuria tai gs-ilmiötä, jossa yhdeltä yritetään viedä ihmisarvo tai esimerkiksi yhteiskunnallisia oikeuksia. Jos esimerkiksi yhteisö kiusaa yhtä, joka ei ole väärin tehnyt, niin eikö sairas voi olla myös se yhteisö, vaikka se koostuu monista. Mitä hoitoihin tulee, niin potilaillakin on mielipiteitä.
Ihmiset on usein hulluja ja erityisesti yhdessä.
http://kaupunkikaniinioulu.blogspot.fi/2012/05/oulukiusaaminen-yhteisovakivallan_11.html
Omilla käynneilläni mielenterveyspalveluissa kohtasin kolme eri niin uhkaavasti ja hyökkäävästi käyttäytyvää hoitajaa, että jos en olisi tajunnut pistää käsiäni selän taakse ja ottaa paria taka-askelta, en tiedä kuinka minun olisi käynyt. Oli muitakin, mutta nämä kolme olivat selkeästi provosoivia. Yrittivät, että saako tuon hyökkäämään, käymään päälle, edes suuttumaan. Olin todella hämilläni.
Todella outoa. Aidosti hädässä itse lähdin apua hakemaan. Enpä ollut näihin juttuihin paljoa kiinnittänyt huomiota, joutunut perehtymään asiaan, mitä ihmiselle tapahtuu, kun mieli väsyy, ei jaksa, kun mieli tekee temppuja. Ei ollut mitään käsitystä, mihin myllyyn puolustuskyvytön ihminen tuossa tilanteessa voidaan laittaa. Eipä kokemukseni herättänyt luottamusta hoitohenkilökuntaa kohtaan, joka muka on ammattimaista.
Toinen hämmentävä asia oli, että lähinnä hoitsuthan ne toimii diagnoosin tekijöinä. Keskustelut käytiin hoitajien kanssa. Ei lääkäriä paikalla. Itse lääkäreitä tapasin tosi lyhyesti heti alkuun ja kotiutettaessa. Melkoinen valta hoitsuilla.
Joo hoitsut ne kuiskii lekurien korvaan jo ennalta mikä vaivaa potilasta. Aivan saatanan kieroja lieroakkoja hoitsut. Akat kouttavat provosoida miehiä ja auta armias jos millään lailla itseäsi puolustat niin kusessa olet. Ihan sama miten asiat meni eiväliä.
Oli hammashoitajalla. Koska hoidan hampaani ohjeiden mukaan viimesen päälle ni ei päässy mistäännarisee ja kiukutti. Totesi että millä ajalla kerkiät hampaitas rassata noin hyvin. Ittehän aina väittävät että ei kestä ku pari minuuttia mut nyt oliki isohomma.