Olen joensuulainen ja tänään kuulin todella brutaalin jutun ja toivon, ettei se pidä paikkaansa. Kun pakoon lähtevä kunnanjohtaja Annu oli pitänyt valtuutetuille kiitospuhetta niin tämä häirikkönainen olisi lähtenyt seilmaan pitkin huonetta ja yrittänyt saada joitain valitsemiaan ihmisiä suputtelemaan kanssaan. AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ KÄYTTÄYTYMISTÄ. Nyt on pakko kysyä, että miten Polvijärvi on riippuvainen tällaisesta kunnan maineen pilanneesta ihmisestä? Osaako kukaan vastata? Onneksi Pekka Kuosmanen on ekonomi ja lääkäri, joten hän voi antaa myös diagnooseja ja määrätä tarvittaessa hoitojakin. Tälle häirikölle pitäisi pitää luento demokratiastakin. Taitaa ajatella, että vain hänen laillaan käyttäytyvät edustavat demokratiaa. Onni, että en asu enkä tule asumaan po. kunnan alueella. Säälin kovin niitä, joiden on pakko pitää kotiaan moisessa takapajulassa. Tunnen muutamia todella päteviä ja upeita polvijärveläisiä, jotka työskentelevät Joensuussa ja tänään viimeksi eräs heistä kertoi häpeävänsä kotikuntansa kunnallispolitiikkaa. Jos ette saa asioitanne kuntoon siellä Polivijärvellä, niin voisitteko pidättäytyä julkisuudesta, jotta maakunta ei kuluttaisi aikaa turhan pahoinvoinnin potemiseen.
Eihän ne osaa edes alkeellisia käytöstapoja
10
828
Vastaukset
- takapajulan.onnellinen
Pienestähän tähä joensuulainen "järkyttyy". Onpa tainnut unohtua muutamaien vuosien takaiset Joensuun sählingit silloisen kaupunginjohtajan ja joidenkin valtuutettujen kanssa. Kuinka järkyttävie ja "brutaaleja" ne jutut olivatkaan, aivan jopa osa valtakunnan lehdistä luettiin. Eipä ollut kummoisia käytöstapoja sielläkään.
Joku joensuulainen kirjoitteli Joensuun palstalla mm. että ajoittain "paska haisee koko kaupungin alueella", johtuisiko se vastaavasti Joensuun takapajuisuudesta.
Valtuuston kokouksessa on todennäköisesti ollut epäasiallista käytöstä, mutta ei siitä "vastustajien" olisi tarvinnut tällaista "älämölöä" lehdissä yms. esittää. Ilmeisesti kokouksen puheenjohtajalta ei löytynyt auktroteettia kokouksen työ-tai kokousjärjestyksen ylläpitämiseen.
Kunnanjohtajana tuo Kuosmanen ei kyllä ketään "lääkäröi" tai ohjaa hoitoon ellei nyt sitten tätä järkyttynyttä joensuulaista? Mutta onhan hänellä jo valmiina siihen sopiva perheyhtiö Fimdec Oy. Sille voi olla hyviäkin tilauksia myös SiunSotesta, kun on jo tuttu homma muutenkin hänelle.
Polvijärvellä on hyvä asua eikä minua tarvitse sääliä sen vuoksi.- citiläinen
Ei voi muistaa, jos muutto Joensuuhun on tapahtunut nykyisen johdon aikana. Joensuuta johdetaan nykyisin todella viisaasti ja sivistyneesti, mikä näkyy kaupunkikuvassa ja henkisessä ilmapiirissä. Tiedän politiikassa olevien sähläävän ja ennustan, että tulevissa kuntavaaleissa ei paljon osaamisilla kehuskella, ehdokkaaksi pääsyyn edellytetään vain luku- ja kirjoitustaitoa. Fiksut pitävät näppinsä erossa ns. yhteisten asioiden hoitamisesta juuri noiden systeemin rapauttajien vuoksi. - Hyvä, jos joku kokee onnen asuessaan Polvijärvellä - sitä on vaan kovin vaikea kenenkään uskoa eikä kukaan tutuistani sitä edes noin kerro ja heitä onkin melkoinen joukko. - Katsotaanhan miten maakuntahallinto muovaa polvijärveläistenkin olosuhteita ja elämää. - Rauhaa kaikille!
- 1jeppe23
onneksi uusi kunnanjohta valitaan ja toivottavasti kaikki valtuutetut polvijärvellä ovat ovat kunnanjohtajan takana.
- Sepelvaltimotaudinuhri
Jep taitaa tuo city ihminen löytyä ihan sotkumasta joka haukkuu polvijärveä, näitä säälittäviä selän takana valittajia löytyy joko pitäjästä.
- Kyräilijä
Liitytään nopeasti Joensuuhun.
- kuorevaaralta
Tästä kannanotosta pitäisi antaa maakunnallinen kehittämispalkinto. Jos sellaista aletaan puuhaamaan, niin osallistun rahoitukseen sievoisella summalla. Kyräilijälle on oletuksen mukaan kertynyt tietoutta, jota muut panttaavat. Pidän tässä yhteydessä kyräilyä positiivisena ilmiönä.
- ewufoöfbuoö
se on ollunna joku höppänä
- paikallaollut
No Tanskasen Raili on jo sen verran pitkänlinjan vaikuttaja jotta annettakoon hänen suputella rauhassa kaiturin korvaan.
- sssdddpppnnnjjj
no hyvä että joku ollut äänessä taitaa olla yksinpuhelua nää kokoukset
- Uskokaa.Pois
Kyllä täällä Polvijärvellä osataan muutakin kuin vain suputella... Olemme hyviä laiskottelun jalossa taidossa.
Myös työnteko onnistuu, varsinkin pontikan keitto, kuuluisa pontikkapitäjä tämä on ollut halki vuosisatojen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1893135- 542568
- 2422334
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk92132Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572056Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I71961Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva381776Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve581730Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841640Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161599