Tunnetteko lähipiiristä ihmisiä, jotka ikävöivät niin että tappavat itsensä. Joku kaivattu antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa niin että toinen on aivan rakkaudesta sekaisin. Toki jokainen päättää itse elämästään, jopa kuoleman kynnykselläkin. Ihmiset voisivat erota kunnolla, eikä pitää ihmisiä niin narun päässä, että tarttuvat köyteen tosissaan. Hieman ajattelematonta käytöstä, joiltakin narsisteilta.
ikävöinti tappaa
eikaiajateltu
17301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itsemurha on aina yksilön oma ratkaisu. Siihen ajaa moni asia, mutta niitä jos luetellaan, niin ihmisen mielenterveysongelma, päihdeongelmat, velkaantuminen, rikolliset sotkut, ihmisen epäitsenäisyys.
Ihminen harvoin tappaa yhden ihmisen takia itseään mutta jos siitä kyse ihmisellä on jonkinlainen riippuvainen persoonallisuus tai tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus ja lapsen asteelle jäänyt itsenäisyys.
Kyllähän jokaisen ihmisen pitää ymmärtää ettei kukaan muu ihminen voi pystyssä toista pitää. Sen täytyy seistä omilla jaloillaan. Parisuhteissa ei ole helppoa. Miten riippuvainen selviää parsisuhteen ongelmista vai tappaako hän itsensä heti kun suhde ei olekaan onnen kulta maa? Entä kun suhde kariutuu?
Ei kukaan ole toisen omaisuutta.
Kiusaajat nimen omaan pyrkivät siihen ja sitten pitävät tuollasia puheita kuin tuo yllä nimimerkillä omamielipide.
Luettavissa uutisissa ym. ympäri maapallon tästä toiminnasta.
"Ole kanssani tai tapan itseni"
"rakasta minua tai riistan henkeni"
"Kyse ei ole siitä mitä SINÄ haluat ja ketä SINÄ rakastat, vaan siitä etten MINÄ voi elään ilman SINUA. Minun täytyy saada SINUT. Viis siitä mitä sinä haluat. Jos en saa sinua riistän henkeni. Minun onni tärkeämpi kuin se mitä sinä tahdot. Jos et uhraudu. TAPAN ITSENI"
Alotuksessa ei puhuttu kiristämisestä tai manipuloinnista, vain itsemurhasta.
Ei tuolla tavalla ainakaan saa suhteeseen sisäisesti vahvaa ihmistä. Hän kun on muutenkin erityisen tarkka rajoistaan kaikkien kohdalla. Ette pysty kääntämään päätä jos hän on jotain päättänyt.
Siinä puhuttiin siitä että joku kuvittelee jotain päässään että joku ihastunut häneen ja suuruuskuvitelmissaan luulee että hänelle annetaan ymmärtää mutta ei ymmärretä antaa, jonka takia kiristää itsemurhalla sitä toista omakseen ja antaan.
haluat siis sanoa että tapat itsesi jos et saa sitä jonka haluat. Sinua ei kiinnosta kuin sinä ja se mitä sinä haluat. Muiden hyvinvoinnilla ei sinulle merkitystä
Siinä puhuttiin manipuloinnista JA itsemurhasta. Kuin vesi hanhen selästä, niinhän se narsisteilla menee.
Tästä on esimerkkejä, siksi kirjoitinkin että ajatelematonta käytöstä. Niminerkille se on inhoittavaa.
Minusta ajattelematonta on ainoastaan OMISTUSHALU vailla kysymyksiä MITÄ TOINEN HALUAA!!!
Minusta voit tappaa itsesi jos et selviydy ilman pakkomielteesikohdetta elämässäsi!
Onko laillista tarjota apua itsemurhasta???
On, tässä tapauksessa. Kysyjähän on psykopaatti ja suomessa v. 2017 eteenpäin armokuolema laillinen. Päästetään kiristäjä pahasta
Minä en ole ainakaan itseäni tappamassa kenenkään takia.
Mä en ymmärtänyt, huonosti tulkitsen vertauskuvia. Mietin vaan että 450e/ tappouhkaus. 2x päivässä esim 30 päivän ajan maksaa ihan kivasti. 😂
Muutama rauhallinen fakta tähän keskusteluun? Jos joku rakastaa ja ymmärtää toisenkin rakastavan, hän varmasti vapaaehtoisesti lähestyy sitä toista. Ei kiusaa pakenemalla, sillä mitä hyötyä siitä hänelle itselleenkään olisi. Taas, jos toinen luulee itseään kaivattavan eikä saa vastakaikua, ja menee ja tappaa itsensä, niin eihän se ulkopuolinen osapuoli asialle mitään voi eikä ole mihinkään syyllinen. Rakastunut ihminen ei myöskään kiristä, eikä rakkauden kohde ole aidon rakkauden kohde jos häntä kiristetään! Riippuvuus ei ole sama asia kuin rakkaus... Ymmärrän jopa että ikävöi niin että haluaa kuolla (jos ei näe muuta hyvää elämässä). Mutta se on jokaisen oma päätös eikä kenenkään muun vastuulla. Kahden rakastavan välinen erossaolo vaikka kummatkin tahtoisivat yhteen on luultavimmin väärinkäsitysten seuraus, ja jos toinen sen vuoksi tappaa itsensä, ei se ole sen toisen väärinkäsittäneen syy. Vaan silloin rakkaudella on kaksi uhria.
Sitä, mitä kummaa teidän mielestänne rakkaudessa kuuluu "antaa" tai "saada", jää tässä epäselväksi.
Jos vaikka mies uhkaa avioerossa itsemurhalla niin ei sen pitäisi vaikuttaa vaimon päätökseen. Mieluummin tuo kukkia kuin uhkailee!
En tunne ketään joka niin ajattelisi. Olen itsekin joskus voinut huonosti, mutta en koskaan sen takia, että olisin ikävöinyt ketään.