Koirat syöttinä sudelle.

Läskisusi

Kuulin Kaavilla pistäytyessäni ukkojen puhuvan, että innokkaimmat metsästäjät käyttäisivät sellaisia koiriaan sudelle syöttinä jotka eivät ole toivotun hyviä metsästyksessä. Kaikilla metsästys rotukoirillakaan metsästysvaistot eivät kehity lähellekkään parhaimmiston tasolle ja niistä tahdotaan sitten päästä eroon saadakseen tilaa uudelle mahdollisesti paremmalle koiralle. Käyttäessään näitä irti juoksevia koiriaan susisyötteinä, he samalla saavat näin sudet pihoille ja siten myös oikeasti olemattomalle susiongelmalle näkyvyyttä ja susikaatolupia. Kaavilla susi söi 3 koiraa pihoilta vähälle aikaa, mikä ei tietenkään normaali tilanteessa voisi edes pitää paikkaansa, koska onhan metsissä sudelle muutenkin riistaa jopa helpommin kuin metsästysrotuinen koira ja kun omasta hyvästä metsästyskoirasta kunnollinen metsästäjä pitää erityistä huolta pitäen koiransa tarhassa tai kotona. Normaalista kotififistä puhumattakaan. Niinpä ihmettelen asiaa todella. Nyt kun asialla on kuulemma vielä ollut yksinäinen susi, niin saattaapa se olla melkoinen läskisusi kun popsii niin koirat kuin metsäneläimetkin n. viikossa.

7

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkiratkaisut

      Olihan typerä aloitus. Susien etu olisi kyllä se, että aina pantaisiin koiria syövät sudet heti turpeeseen. Kaikki sudet kun ei koiria ota, kanta pitäisi saada jalostettua siihen suuntaan. On todennettu asia, että koiria syövät sudet opettavat jälkeläisensä koiria syömään.
      Raahen seudulla pidettiin menneenä vuonna ajokoirien SM-kilpailut, vaikka maastoissa tiedettiin susia olevan. Tiedettiin myös, että kyseinen lauma ei ole koiriin koskenut, joten susien kanssa kyetään elämään, kunhan pidetään huoli koirien syöjistä, eli ne otetaan pois kuleksimasta.

    • Näitähänriittää

      Surkea aloitus todentotta! Kuvitteletko etteivät lukijat ymmärrä mihin aloituksellasi pyrit? Säälittävää sudenhyysäystä paketoituna propagandaan!

      • Lplplplpl

        Ohtosen opit ovat menneet perille.


      • Näitähänriittää

        Oppi on uponnut, kuin veitsi sullaan voihin. Näitä höppänöitä, jotka eivät jaksa, tai viitsi ajatella omilla aivoillaan, tuntuu olevan useita.


    • oneiginjava

      No empä kyllä ihmettelisi.. On tää susiviha vaan niin raivokasta. Taitaa aloittaja puhua asiaa. Ja te vastaväittäjät haluaisitte vaan sudet hävittää... On mulla sukuja joilla tietyt mielipiteet mutta ei se nyt vaan käy että susia pitäis hävittää. Niiläkin on oikeutuksensa. Sorry,mutta tajutkaa jo,ettei metsästäjänkään ekosysteemi toimi luontaisesti ilman sutta. Teidänkin pitää oppia saalistamaan kuin susi. Ja oppia sudelta nimenomaan luontainen tapa metsästää että otetaan pienemmät ja jätetään isommat jatkamaan sukua.
      Olis hyvä kun nykymetsästäjät valittaa ettei saa isopiikkisiä.
      No,ei kuulukkaan!
      Nehän pitäisi jättää jatkamaan sukua nimenomaan että kanta pysyy vahvana.

      Homma pitäisi olla luonnonmukaista mutta kun ei ole...

    • susikoira99

      No olihan se muutama vuosi sitten kun Juuassa oli elävänä haaskana se Savon puolelta tuotu koiravanhus. Ei poliisi halunnut varmaan sitäkään tutkia kun ei siitä ole kukaan hiiskahtanutkaan sen jälkeen. Jos tuo väite olisi todettu perättömäksi niin luulisi metsästäjien itse mediassa siitä ilmoittaneen....

    • metsästäjä-erästäjä

      Levitätkö kuulopuheita vai suoranaisia valheita ns totuutena?Tarkoituksena mikä?Saatko aikaiseksi asiakeskustelua vai lietsot vain eripuraa?Yleistätkö ja syyllistätkö kaikki metsästäjät?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      241
      3074
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      17
      1718
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      22
      1414
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1238
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1231
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1147
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1052
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      957
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      952
    Aihe