Mulla ei ole oikeasti mitään syytä elää enää, mutta kaikki mahdolliset syyt olla tekemättä itsemurhaa. Sitä mukaa, kun syyt sen tekemättä jättämiselle poistuvat, olen aina vain lähempänä elämäni päättämistä. Mutta miten vitussa kestän tämän odotusajan? Tämä roikkumunen jossain elämän ja kuoleman välisessä limbossa on niin saatanan raastavaa. Millä minä turrutan tämän kivun? Saatana mitä paskaa..
Ristiriitainen
Miehenmiete1
46656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Älä märsää. Juo viinaa kuten muutkin suomalaiset miehet.
Alä yleistä.
https://www.youtube.com/watch?v=jlETGy5P7xw
Minä teen niin että turrutan joka ikisen tunteeni joka ikiseen asiaan niin että olen vain pelkkä kuori. Se saa kestämään vähän paremmin tätä eloa,enkä salli mitään enää itselleni ja odotan vain että joku lopullinen luonnollinen sattuma tulee ja loppuu tämä tyhjänpäivänen elo.
Ymmärrän tunteesi.
Miksi sinulla ei ole syytä elää?!
Koska kaikki syyt elää ovat loppu. Tai osoittautuneet merkityksettömiksi. Kun on tai jää kaikesta ulkopuoliseksi, kun pyytää ja hakee apua, eikä sitä saa, niin siinä menettää ihmisarvonsa tyystin. Sitä huomaa olevansa merkityksetön kaikille ja kaikelle. Enkä mä aio kovettaa sisintäni, se on koettu ja itsensä huoraamiseksi todettu (terveiset vaan tuolle aiemmin kommentoineelle). Mutta niin on itsensä huoraamista ihmisiin, välittämiseen ja yhteiskuntaan uskominenkin. Kun ei ole ihmisarvoa, eikä uskoa enää mihinkään, niin mitä vittua täällä sitten muka tekee? Olen ollut aina taistelija, selviytyjä, tsemppaaja, auttaja, muiden tukija. Mutta nyt huomaan, kun itse tarvitsisin apua, täysin hylkiö, unohdettu, merkityksetön ja arvoton. Voisin kirjoittaa romaanin elämästäni, mutta ketä vittua se muka kiinnostaisi? Joku vitun 'unohdetun elämänkerta'. Runoja olen kirjoittanu ja täälläkin niitä julkaissut, mutta ei se ole syy elää. Ne ovat vain 'oksennusta paperille', merkityksettömiä.
Mitä kautta olet pyytänyt apua?
"Ystäviltä ja kavereilta", perheeltä, lääkäriltä, kelalta, sossusta ja mt-palveluista.
Ja peruste, miksi et saa apua?
Ja pankista ja vakuutusyhtiöstä ja ja ja..
Ei tunnu ketään kiinnostavan vittuakaan. Olkoon. Ei kiinnosta enää minuakaan.
Jotenkin epäilen..... Millä syyllä haet apua?
Epäile ihan rauhassa. Aina kulloisellakin syyllä. Sen ainoan kerran kun olen apua saanut, oli teholla, kun kuolin. Sitäkään en itse halunnut. Tosin en pyytänyt kuollakaan, mutta se oli siinä tilanteessa helpotus. Tämä 'kaava' vaan tuntuu menevän niin, että aina kun onnistuu tai selviytyy, niin siitä rankaistaan vielä isommilla vastoinkäymisillä. Joskus vaan tulee raja vastaan, 'kamelin selkä katkeaa', ei halua enää edes yrittää, kun tietää, että vastassa on vain entistä isompia ongelmia. Sitä haluaa elää, niin kuin 'kunnon veronmaksaja', ei riko lakia, hoitaa vastuuntuntoisesti kansalaisvelvollisuutensa ja työnsä, auttaa muita kun apua pyydetään, yrittää parhaansa ja antaa kaikkensa. Eikä silti mikään riitä. Kyllä kaikki juopot, narkkarit, pedofiilit, rikolliset ja muut saatanan loiset saa apua, kun vain kehtaavat pyytää. Mutta ei sellaiset, jotka yrittävät parhaansa. Mutta mulle riittää. Hoidan velvollisuuteni niin kuin tähänkin asti, mutta en yhtään enempää. Ja kun 'esteet' ovat poistuneet, poistun minäkin. Ja nyt poistun näiltä palstoilta. Ei enää runoja, eikä mitään muutakaan. Hyvästit.
Kaikki syyt elää on. En usko itsekään terveydenhuoltojestelmään se on = vahvat lääkkeet ja joskus jotain muutakin... Vain yksin Jeesus voi antaa ihmiselle yliluonnollisen toivon ja ilon. Hän nostaa ihmeellisellä tavalla ihmisen katseen pois murheista. Hän antaa TOIVON huolimatta olosuhteista. Hän on yliluonnollinen Jumala!
Älä luovuta. Jos ei heti tunnu mitään, huomaat kyllä muutoksen heti kohta :).
Hei Miehenmiete1.
Haluaisitko vaihtaa ajatuksia, kertoa jotain itsestäsi? Laita postia osoitteeseen anonyymivara (miukumaukuhässäkkä) luukku. com
Kokeile edes :). Et voi hävitä mitään.
Kiitos vain, mutta tuskinpa kokeilen.
Harmi. Minua olisi kiinnostanut. Toivon, että tulet toisiin ajatuksiin.
En ole uskovainen, en tuputa mitään, en odota sinulta mitään... Kirjoittaisit. Toki kerron sinulle ensin itsestäni jotakin, jos haluat tietää, kehen olisit yhteydessä.
...sitä noin ajattele. Myös sinun elämäsi voi tuoda vielä mitä tahansa ihanaa ja rakastettavaa elämääsi jonka haluat kokea ja elää. Älä katso pimeään, katso valoon ja uuteen päivään. Miksi et katsoisi elämääsi loppuun, kuolema tulee aikanaan sen jokaiselta kuitenkin päättämään. Jokaisen elämällä on tarkoitus ja tuota tarkoitusta olet jo täyttänyt huomioimalla toiset. Jokaisella on heikot hetkensä ja jokainen tarvitsee välittämistä. Katso mitä elämä jatkossa sinulle tarjoaa, ei se ole loputtomasti ikävää, onnea ja rakkauttakin tulee vastaan, jokaiselle. Elämästäsi voi tulla vielä suuri seikkailu. Elä se! Vain tällä hetkellä voit kokea elämäsi synkkänä mutta se menee ohi. Elämä on laaksoa ja kukkulaa, ei jatkuvaa laaksoa.
Miehenmiete1 Jumalalla ovat sinua kohtaan rauhan ajatukset. Hän kutsuu sinua.
https://m.youtube.com/watch?v=Oikx2f5qtg8#
https://m.youtube.com/watch?v=1uoFq-Pzldg#
Hänellä on sinulle tulevaisuus ja toivo! Älä anna Saatanan pimittää ajatuksiasi. Jumalalla on niin paljon varattuna hyvää sinulle.
Tämä tästä vielä puuttuikin.
Mä sanon tän nätisti: voitte tunkea ne jumalanne, saatananne, oppinne ja pyhät kirjanne niin syvälle perseeseenne, ettei niitä enää koskaan löydetä. Uskokaa mihin vittuun lystäätte, mutta antakaa mun olla uskomatta sellaiseen mistä ei ole koskaan apua ollut. Kiitos ja hyvää elämää.
Olet väärässä, mutta sinulla on vapaus valita myös niin.
Tässäpä hieno toivon sanoma https://youtu.be/VK0p-5jGxu8 :)
Ei se päämäärä vaan matka... auta jotain hädässä olevaa ja huomaat, ettei se olekaan päämäärä, mitä sinä haluat vaan sinulla on tehtävä...
Hei kaveri hommaa kissa niin minäkin tein.Eläimet on parasta terapiaa kun tuntuu että maailma romahtaa.
Mulla on koira. Kun se kuolee pois, on yksi este itselle vähemmän.
Eíkö sulle läheiset merkitse?
Masennus on tiloista itsekkäin..
He ovat yksi este, miksi en ole jo tehnyt sitä. Isäni totesi "Joku muu ois sinun sijassas jo tappanu itsensä". Tuntui vähän oudolta ajatella "Tietäisittepä, miksi en vielä ole?" Tuntuu myös ristiriitaiselta toivoa, että hekin kuolisivat, tai dementoituisivat mahdollisimman pian, että pääsen vittuun täältä kärsimästä. Ymmärrätkö nyt, miksi olen niin ahdistunut (syyllisyys siitä, että voin edes ajatella noin) ja kuinka sairas tämä koko tilanne on? Siis kaiken muun päälle kaatuvan paskan lisäksi.
http://www.tv7.fi/vod/player/13636/ Aivotutkija kertoo masennuksesta
Varsin epätyypillinen masennus, sillä nautin joistakin asioista, mutta ne asiat ovat niin merkityksettömiä, ettei niiden varaan voi elämäänsä laskea. Ei varsinkaan muiden mielestä. Ja mä olen nähnyt elämää ja maailmaa sen verran, että realiteetit ovat tehneet minusta inhorealistin. Mä haluaisin uskoa parempaan, mutta se olisi itsensä pettämistä. Eikä mun poismenoa myöhemmin kukaan edes huomaa. Eihän mua huomata tai mun olemassaoloa muisteta elävänäkään.
Hm... torjut ihmiset luotasi pois...
Toivottavasti et ole hän, jonka kanssa kirjoittelin sähköpostilla. Lopetin ainoastaan siksi, että pelkäsin rakastuvani häneen... se olisi ollut väärin..
En todellakaan ole torjunut ketään pois. Mulle usein sanotaan, että mun kanssani on helppo jutella ja olla. Siksi kai ihmiset purkavat minulle omia huoliaan, murheitaan, ongelmiaan ja ajatuksiaan. Mutta sen jälkeen, kun he ovat saaneet sen tehtyä, olen täyttänyt tehtäväni heille. Sen jälkeen mut voi unohtaa ja heittää pois kuin roskan. Olen kuin kertakäyttöinen oksennuspussi. Kai mun suurenmoinen elämäntehtäväni on olla se.
Niinkö...et vastannut kysymykseen... jos olet hän, tahdon jatkaa keskustelua vielä jos..
Et ole, jos sanot reilusti, että sinullakin on huono-olo.
Epäilen, että olet JUURI SELLAINEN mieshenkilö, joka peittelee masentuneisuuttaan.
Miehet häpeävät depressiota VIELÄ enemmän kuin naiset, koska monet ihmiset eivät vieläkään ymmärrä, että PITKÄKESTOINEN MASENNUS on ihan eri asia kuin viikon surullisuus.
Sellaiselle KESKI-IKÄISELLE MIEHELLE, jolla on ydinperhe tukenaan, ja joka ei ole
koskaan kokenut masennusta, EI KANNATA PUHUA ENSIMMÄISEKSI. Hän ei kuitenkaan ymmärrä. Hän katselee vain myötätuntoisesti, silmät pyöreinä sinua hiukan kammoksuenkin, ja ajattelee, mikähän se tuohonkin äijään on tullut. Puhu jollekin (sukulais) naiselle. He suhtautuvat sinuun empaattisemmin ja ovat taatusti lukeneet Hyvä Terveydestä ym. lehdistä depression oireista. Siitä onkin enää pieni matka siihen, että tämä sukulais-, ystävä- tai tuttavanainen alkaa etsiä sinulle puhelinnumeroita joihin soittaa. Saattaapa jo tarjoutua soittamaan niihin puolestasi.
Minun mieleeni olet jäänyt jo nyt. Enkä aikoisi käyttää sinua "oksennuspussina". Miksi päätit noin nopeasti, ettei kannata edes kokeilla?
Tässä tulee käytännön ohjeita:
1) Nyt heti luet netistä masennuksen oireista.
Alleviivaat oireet, joita koet vilpittömästi itselläsi olevan.
Opettelet ne ulkoa: univaikeudet, tyhjyyden- ja merkityksettömyyden tunteet,
alentunut itsetunto, surullisuus, kyynelehtiminen, muutokset ruokahalussa jne.
Kun menet tapaamaan seuraavan kerran esim. KIIREISTÄ terveyskeskuslääkäriä,
et mumise lakki kourassa jotakin epämääräistä "pahasta olosta"ja esitä pystyvämpää kuin oletkaan. Latelet tunnistamasi oireet OIKEIN termein.
2)Terveyskeskuslääkärissä kerrot myös KAIKISTA NIISTÄ KONKREETTISISTA VASTOINKÄYMISISTÄ, joita olet viime vuosina kokenut (läheisten sairastumiset ja kuolemat, työpaineet, rahahuolet, konkurssit, avio-ja avoerot, lasten tapaamis- ja huoltajuuskiistat, asunnonvaihdot jne.)TEE NÄISTÄKIN LISTA JO KOTONA, JOTTA VARMASTI MUISTAT KAIKEN.
3) Kun sinulta kysytään ITSETUHOISUUDESTA myönnä se. Älä selittele mitään, vaan kerro rehellisesti, jos mieluusti hirttäytyisit autotallin koukkuun.
4) Jos olet a) luetellut selkeät MASENNUSOIREET, b) luetellut kaikki viimevuosien VAISTOINKÄYMISET ja c) kertonut suoraan ITSETUHOISUUDESTASI, lääkärin on pakko ohjata sinut eteenpäin, jos hänellä ylipäänsä on ammattitaitoa,
5) Jatkossa/jatkopaikassa pyydät saada tehdä masennustestin etkä kieltäydy
tarjotusta mieliala-lääkityksestä, jos se sinulle haluttaisiin määrätä. Lääkitys auttaa ainakin alkuun.
Ilman LÄHEISIÄ ET TULE PÄRJÄÄMÄÄN pidemmän päälle. Eikä se ole häpeä. Jopa ILOPILLERI Pekka Hyysalo ja laulaja Arja Koriseva ovat auliisti myöntäneet, että ilman läheisiä, he eivät olisi jaksaneet vammautumistaan/sairastumistaan. Onko nyt aivan varma, ettei Sinulla todellakaan ole KETÄÄN läheistä, joka voisi olla tukenasi. Vai koetko loukkaavaksi, jos joku sukulainen tarjoaa apuaan tai kuuntelevaa korvaansa?
Kaikkein tärkeintä on nyt, JOS SIIS MIETIT PÄIVITTÄIN ITSETUHOA, että
yrität tilata ajan paikalliseen TK:een . Jo puhelun aikana kerrot terveydenhoitajalle LISTATUT OIREESI, LISTATUT VASTOINKÄYMISESI VIIME VUOSILTA JA KERROT REHELLISESTI, että ITSEMURHA PYÖRII AJATUKSISSA PÄIVITTÄIN. Jos et selviä
annettuun TK-lääkärin aikaan asti, kysy mistä saat apua nopeammin. Sinut ohjataan jonkin sairaalan päivystykseen. Menet sinne HÄPEÄSTÄ VÄLITTÄMÄTTÄ, sillä ihmisen elämän on arvokkaampi kuin HÄPEÄN TUNNE AVUN HAKIMISESTA.
Jos et jaksa hakea apua yksin, pyydät jonkun tutun tai kaverin tueksi (miehen t. naisen).
OLEN HUOMANNUT IHAN FYYSISTEN SAIRAUKSIEN KOHDALLA, ETTÄ ON ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄÄ OSATA KERTOA OIREISTAA KIIREISELLE LÄÄKÄRILLE,
JOS OIKEASTI HALUAA APUA ja/tai LÄHETTEEN JATKOHOITOON. Ei siis mitään epämääräistä mutinaa pahasta olosta, vaan kaikki vain rehellisesti tiskiin:
univaikeudet, ruokahalun muutokset, itsetuhoajatukset, arvottomuuden - ja tyhjyyden tunteet, harrastusten innostamattomuus jne.
Aloitat siis sen selkiyttämisellä, mitkä ovat OIREESI. Ja sitten haet apua.
Ensimmäinen oikeasti kysymykseen vastaava vastaus. Kiitos siitä. Nyt vain on niin, että jumalat ja lääkärit ovat kohdanneet voittajansa; byrokraatit ja virkakoneisto. Mä en jaksa vääntää asioista niiden ihmisten kanssa, joiden tehtävä olisi auttaa. Ja mä ryöskentelen itse 'järjestelmän sisällä', joten tiedän kyllä miten asioiden pitäisi, huom pitäisi, toimia. En minä koe loukkaavaksi kertoa ongelmistani esim läheisilleni, vaan se pikemminkin loukkaa heitä. Mä sanoin tuolla aiemmin, että tämä kuvio on niin sairas, ettei sitä oikein jaksa edes käsittää.
Muistakaa nämä sanat: Kun yhteiskunta muuttaa pelisääntöjään niin, että se muuttaa ihmisten empatiakykya ja tervettä vastarintaa, niin yhä suuremmalle osalle nousee yhä korkeampi seinä eteen elämässään, ja siitä seuraa lisää näitä "Imatran tapauksia". Minä en satuta, enkä vahingoita viattomia ihmisiä, mutta joku muu vielä tekee niin. Saatte sen vielä nähdä. Minä poistun täältä kaikessa hiljaisuudessa, kun siihen sopiva hetki koittaa.
Kirjoitat:
"Ja mä ryöskentelen itse 'järjestelmän sisällä', joten tiedän kyllä miten asioiden pitäisi, huom pitäisi, toimia."
Et kuitenkaan ilmeisesti työskentele terveydenhuoltoalalla? Koska siellähän usein osasta työtovereita näyttää tulevan hyvin läheisiä, jolloin voi ikään kuin "sivusta" kysyä työkavereilta neuvoa, ja ehkä mielialalääkereseptiäkin.
Et saa jättää avun hakemista yhteen taannoiseen, epäonniseen kertaan. Jos sinulle suinkin järjestyy rahaa edes yhteen käyntiin, niin mene YHDEKSI AINOAKSI KERRAKSI YKSITYISELLE PSYKIATRILLE tai (halvemmalle) YLEISLÄÄKÄRILLE, jonka osaamisalueisiin on listattu depressio. Tai kysy joltakin läheiseltä neuvoa siitä, kuka olisi hyvä YKSITYISLÄÄKÄRI ottamaan masennuksen tosissaan. Jos vaikka YKSITYINEN PSYKIATRI MÄÄRÄÄ SINULLE MIELIALALÄÄKITYKSEN, on hänen diagnoosinsa niin pätevä, että reseptiä voi uusia myöhemmin terveyskeskuksessa.
Eikä niitä mielialalääkkeitä pidä pelätä. Ne eivät millään tavoin vahingoita sinua tai aivojasi fyysisesti. Päinvastoin: ne suojaavat aivojasi dementoitumiselta. Ja niistä voi aina luopua, kun ei halua enää käyttää. (Mielialalääkkeet eivät ole rauhoittavia lääkkeitä, joihin syntyy helposti riippuvuus.)
Käytät sitten, ei huumaavaa, mielialalääkitystäsi ainakin niin kauan, että saat muutakin apua. "Nostatat" mielialaasi AINAKIN sen aikaa lääkityksellä, että pääset itsemurhan vaaravyöhykkeeltä turvaan.
Usein hoitamaton tai alihoidettu DEPRESSIO näkyy lisääntyneenä alkoholin käyttönä. Kun masennus saadaan hallintaan, paranee alkoholismikin. (Moni nimittäin lääkitsee virheellisesti masennusta alkoholilla.)
Depressiivisille muuten suositetaan terveellisen ravinnon ja vitamiinien ohella
ainakin 30min mittaista hikiliikuntaa. Jotkut väittävät, että avantouinti olisi hyvä, koska kylmä vesi vapauttaa elimistössä endorffiineja, ja "potkii" aineenvaihduntaa liikkeelle, kuten hikiliikuntakin.
Myös kirkasvalolamppua olisi hyvä käyttää, jos sellainen suinkin on varaa ostaa.
Sen käyttö auttaa, jos masennuksessasi on kaamosmasennuksen piirteitä.
Ja sitten suositellaan innostavan musiikin kuuntelua joka päivä, kuuloaistin stimuloimiseksi ja mielialan nostamiseksi.
Jos opettelee nauttimaan kivusta, ainakin kipu on merkki elämästä.
Onko kyse henkisestä vai fyysisestä kivusta?
Ei kai koko ajan voi olla kipua, tilanteetkin elämässä muuttuu aina lopulta, vaikka joskus voi tuntua siltä että ei.
Vertaistukea vain tässä annan:
Mutta väitetään, että kova/kovahko fyysinen kipu siirtää ajatukset
hetkeksi pois henkisestä kivusta, siksi jotkut ihmiset viiltelevät itseään.
Kyllä HOITAMATTOMAN TAI ALIHOIDETUN MASENNUKSEN aiheuttama HENKINEN TUSKAISUUS voi jatkua vaikka vuosia. Joten nyt olisi kyllä syytä lähteä hakemaan apua, jos siis kirjoitat myös nimimerkillä "miehenmietteitä1".
Eikö sinulla sitten todellakaan ole LÄHIPIIRISSÄSI yhtään terveydenhuoltoalan ihmistä, joka olisi valmis "päät yhdessä" kanssasi miettimään, mistä haet apua?
"Runoja olen kirjoittanu ja täälläkin niitä julkaissut, mutta ei se ole syy elää. Ne ovat vain 'oksennusta paperille', merkityksettömiä. "
Siis tämä runojen kirjoittaminen on aivan tyypillinen masennuksen oire,
merkki serotoniinipitoisuuden alhaisuudesta synapsesissa.
Lue Andrew Solomonin kirja: "Keskipäivän demoni.Masennuksen atlas.", joka voitti Yhdysvalloissa tietokirjallisuuden National Book Awardin 2001. Kirja löytynee kirjastosta, aktiivisessa myynnissä se ei enää ole. Kirjassa masennusta sairastava lehtimies Solomon kertoo ko. sairaudesta yleistajuisesti, ja juurtajaksain.
Kaiken luovuuden pohjana on tietty määrä ahdistusta.. ;)
Oon käynyt ensimmäiset psykiatrian kurssini jo n 15 vuotta sitten, mielenkiinto aihealueeseen syntyi jo n 30 vuotta sitten.
Olen työskennellyt mielisairaalassa ja erittäin kaltoinkohdeltujen lasten, nuorten ja aikuisten parissa. Olen työskennellyt myös rikollisten parissa. Myös ulkomailla. Olen ollut rakkaudettomassa avioliitossa ja useissa luottamustehtävissä. Mitä vielä?
Niin kuin olen sen jo pariin kertaan aiemmin maininnut; minä nautin tietyistä asioista elämässäni, mutta ne eivät ole sellaisia, minkä varaan voisi elämäänsä rakentaa. Ne peruspilarit ovat murentuneet, tai murenemassa.
Kun minä kerron työnohjauksessa, että musta tuntuu, että olen menettämäsdä otetta elämästäni, tai epäilen masennusta, aiheesta keskustellaan ja sitä pohditaan, ja todetaan että se on vain väliaikaista työuupumusta. Sitten kevennetään työtahtia ja tehtäviä, mutta kun kyse ei ole työstä. Tämä on vähän sama, kuin jos pappi kertoisi esimehelleen ja seurakuntalaiselle, ettei mitään jumalaa ole.. tai jotain.
Mä nyt poistun täältä, vihdoin, enkä palaa kommentoimaan enempää. Lähden nukkumaan, koska päivä on ollut pitkä ja viisi rankkaa työ- ja treenipäivää takana.
Olkaa kilttejä toisillenne.
Teet siis hyvin arvokasta työtä!
On varmaankin aivan hirveän raskasta henkisesti,
jos on herkkä ja empaattinen ihminen ,
toimia MIELENTERVEYS-tai PSYKIATRISENASAIRAANHOITAJANA,
TOIMINTATERAPEUTTINA, SOSIAALITYÖNTEKIJÄNÄ,
PSYKOLOGINA tai PSYKIATRINA
alimitoitetuin resurssein.
Mitähän tuollainen työ
mahtaa olla, jos on itse masentunut?
Kun tiedät itse alasta paljon, tyydyn vain
kysymään eikö sinulla todellakaan ole mahdollista
vaihtaa johonkin muuhun työpaikkaan tilapäisesti(?)
(Vaikka voihan olla niin, että saavuttamasi palkkaedut ja mukavat työkaverisi
sitovat sinut työpaikkaasi.)
On todella karmeaa ja ironista ajatella, että
vaikkapa MIELENTERVEYSHOITAJA tai PSYKIATRINEN SAIRAANHOITAJA
tekisi itsemurhan, koska HÄNEN YKSIKÖSSÄÄN ON TYÖT
YLIMITOITETTU NIIN, etteivät psyyke ja fysiikka toimi.
Voi kun, et nyt sitä itsemurhaa tekisi!
(Voisikohan yksitoikkoisen kuntosalitreenin ohella
olla jokin muu vaikka höpsökin harrastus,
joka piristäisi vähän sinua, ja veisi ajatuksia muualle.)
Parempaa vointia! Älä tee itsaria!
Liika on liikaa. Elämässä ei ole mitään järkee. Voisin hyvin lähteä. Suku on pahin.
Miehenmiete1 on kultaisen sydämen omaava ihminen❤ Hänelle vain parhainta parasta!