Aika toivoton tämä Esikoislestadiolaiset r.y.:n tilanne.
Tuo jankutus eriseura, eriseura, kertoo syvästä hengellisestä rappiosta tai jopa kuolemasta.
Ei tiedetä, mitä sana eriseura tarkoittaa.
Se on seurausta siitä, että ”seurakunta” pelastuksen lähteenä on nostettu Kristuksen yläpuolelle.
Sitä samaa Laodikean seurakunnan omahyväisyyttä jouluseurojen saarnat olivat taas täynnä.
Siihen on osaltaan vienyt väärä ja valheellinen seurakuntaoppi.
Aivan kuin kuuntelisimme fariseuksen rukouksen jatkoa temppelissä.
Tuttuun tapaan otetaan esiin joku Lutherin lause jostain sopivasta tekstistä: Tässä tapauksessa se,
että pitää ensin etsiä seurakunta, jotta löytyy Kristus.
Mikä oli Lutherin seurakunta?
Se oli viime kädessä koko pyhä kristikunta kaikkine riitoineen ja vajavaisuuksineen.
Ei Luther opeta, että seurakunta olisi joku tietty hengellinen yhdistys, tämän jakaantuessa sitten se toinen, joka eniten huutaa olevansa ”alkuperäinen”.
Ei ole mahdollista, että joku Lapin Maria olisi voinut kirkon ulkopuolelta tuoda evankeliumin sanaa Laestadiukselle. Ei myöskään ole koskaan ollut mitään ”köyhää kerjäläismunkkia” joka olisi tuonut uskon, pelastuksen ja Pyhän Hengen jostain kirkon ulkopuolelta toiselle ”köyhälle kerjäläismunkille” nimeltä Martti Luther.
Kaikki sana, kirjallinen ja saarnattu on ollut kirkon sanaa, SITÄ SANAA, jonka Herra sille antoi.
Siksi hän sanoi: Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni = seurakuntani.
Se on kaikkien Kristuksen kirkkoon kastettujen Jumalan ihmisten uskomaa ja edelleen jakamaa sanaa. Se vain alkoi apostoleista.
Eivät he olleet enää kalastajia, vaan virkaan kutsuttuja ja lähetettyjä apostoleita.
KANNATTAA MUISTAA TÄMÄ.. PERKELE OPETTAA ESIKOISLESTADIOLAISILLE NÄISTÄ ASIOISTA JOTAIN IHAN MUUTA.
Jeesus ei myöskään antanut ehtoollisen sakramenttia ja kastekäskyä ”omille opetuslapsilleen” vaan kutsumilleen tulevan kirkon apostoleille, kirkon paimenille.
Hänen kuolemansa muistaminen ja siitä saarnaaminen jätettiin kirkolle, ei ”omille opetuslapsille”.-
He näet saivat tehtävän, lähetyskäskyn.
Se oli virka, sama virka, johon kirkko on 2000 vuotta kutsunut uusia työn jatkajia.
Julistus ja sakramentit.
Kirkko toteutti tätä, eikä tämä toiminta ole vieläkään loppunut.
Kirkko tulee pysymään yhteiseen loppuun saakka, sen Jeesus on luvannut.
Siellä on sana ja sakramentit, joita ilman kukaan ihminen ei voi tulla tuntemaan Kristusta.
Ei häntä anneta meille henkipallossa, vaan sanan ja sakramenttien kautta.
MARTTI LUTHER T O D E L L A OPETTI:
Kristuksen kirkko on hurmahenkienkin keskuudessa, kunhan eivät kiellä sanaa ja kastetta.
Suomen evlut.kirkko ei ole siinä tilassa, että sieltä puuttuisi sana ja kaste.
Pyhä Henki ei opeta julistamaan sitä, että kirkko on kuollut. Sen inspiroi joku toinen henki

Vastaukset 34
Vanhimmat
Aloitus täyttä asiaa.
Luuletteko Erikoiset et lähden taivaan tieltä pois
Esimerkillinen ESIKOINEN,jaksaa jauhaa muita kuin omia asioitaan täällä,naurettava raakkuja:)
Taitaa aloittaja olla ihan joku akateeminen.
Isiksen miehiä.
Kävisi lähetyskirjeeksi lappiin. Mutta tuskin luettaisiin.....
Lähetyskirjeeksi LÄHI-ITÄÄN!
Ei vaan lähetyskirjeeksi separatistilaaksoon, armottomuuden kalliolle ja ainoaan oikeaan muilta lukittuun seurakuntaan lapin kaamokseen.
Se arkistoidaan mappiin,joka viimeisenä päivänä poltettaisiin.
Malmivaarangunnarhan se täälä laskee paskoo tulemaan oikein urakalla.mää sinne kirkkoos muitten rottien joukkohon.
Hieno vastaus. Parempi kuin odotin. Sinulta.
Lapset huutavat sitä, mitä opettajat ovat esimerkillään opettaneet.
Ollaan iloisia siitä,
ettei tarvitse kirkossa tehdä lähetystyötä.
Viis siitä, mitä joku Jeesus siitäkin asiasta meni joskus jotain sanomaan.
Ollaan iloisia siitä,
ettei tarvitse rukoushuoneella kattella niitä ”uuden herätyksen” saaneita.
Eihän me olla veljiemme vartijoita. Eihän meidän tarvi toisia ihmisiä rakastakaan.
Jos jollaan on jano, tulkoot rukoushuoneelle!
Jeesus tosin antoi elämän vettä samarialaiselle naiselle, mutta meitä ei samarialaisten elämä kiinnosta.. me ollaan sentäs ainoa oikia seurakunta.
Jos te neuvoja tarvittette, tulkaa tänne Jällivaaraan.
Niin on aina sanottu täsä eläväsä ristillisyyresä.
Esikoiset Ry:n seurakuntalaiset olisi pitänyt hyvänä ratkaisuna sitä että Esikoislestadiolaiset olisi jatkanut perinteisellä toimintamuodolla, eli sakramentit toimitettu kirkon kautta,samalla kirkon sisällä olisi aktiivisesti toiminut sen puolesta,että kirkon maallistuminen (naispapit,samaa sukupuolten avioliitto..) ei etenisi. Eikö tätä samaa toimintamuotoa olisi pitänyt Esikoiset Ry:n ihmiset olisi voinut tehdä Esikoislestadiolaisessa seurakunnassa, siis estää esim lapin miesten palvontaa ja näitä muita asioita, joita nyt on huhujen mukaan tapahtunut? Avainsana on siis sisältä vaikuttaminen. Miksi siis pitää perustaa oma yhdistys ja omalta osalta tehdä töitä seurakunnan hajaannuksen eteen?
Riihen perkausta kevyet jyvät tippuivat pois hiirien ja rottien syötäväks
Mietippä hetki JesseJames;
Sakramentin ottamisella irti Kirkosta,
Väärä seurakuntaoppi,
Evankeliumin saarnaajat hyllytettiin,
suorastaan puhtaan evankeliumin vainoamista.
Mitä olisi pitänyt/voinut tehdä muuta?
Vielä lainaus aloituksesta;
"Kristuksenkirkko on hurmahenkienkin keskuudessa, kunhan eivät kiellä sanaa ja kastetta." - tästäkin on taidettu irtautua..?
Mietitään ,mietitään ,sakramenttiin otto pois kirkosta. Ei se noin mennyt,jätimme kirkkoon kirkon sakramentit ja palasimme Jeesuksen seurakunnalleen jättämän / opettajan sakramentin viettoon.
Kirkon ehtoollinen ,tässä oleellinen harha.
Kuka jaksaakin jauhaa tuota samaa,ollaan oltu kirkossa ja sen sisällä ja varmasti on keskusteltu näistä asioista.mihin se vaan on kokoajan johtanut? Kirkko menee kaiken maallistumisen ja mielihalujen perässä,on suuri siunaus että on nähty jo vuosikymmenet kirkon suunta,nyt on viimeinen aika hypätä pois ennenkuin on myöhäistä.lopettakaa tuo sama hokema ja avatkaa oikeasti silmänne kaikelle sille mitä ympärillä tapahtuu.ikionnellinen olen että saan olla tässä siunatussa kristillisyydessä enkä tarvitse mitään muuta,vähiten sellaista joka juurensa on irti repinyt äidistään!
Tämä lienee sitä kuuluisaa esikoislestadiolaista lähimmäisenrakkautta.
Jatkakaarauhassa sanoo sellaista, mikä ei ole totta.
Ei ole mitään Jeesuksen opetuslasten sakramentteja.
Ei ole mitään JokaJannen sakramenttien hoitoa
ollut koskaan aikaisemmin.
Kun sulla ei ole oikeaa paimenta, siinä on vika, että metsään menee.
Kirkon tila ei anna mitään syytä eikä aihetta tehdä epäraamatullisia
päätöksiä.
Kirkon tila on viekkaille opettajille ollut vain veruke, jota eksyneet lampaat kuuntelevat.
Onhan kirkko kriisissä. Se on totta.
Ei se kuitenkaan esikoisia pulaan ole vienyt.
Onhan siellä muitakin konservatiivisia kristittyjä, ja ne todella taistelevat totuuden puolesta. Esikoisiahan ei niissä pesäkkeissä ole nänynyt.
Ei luonnollisessakaan sodassa heti sotilaspassia polteta ja sanota,
mää meen Mosk... hoitoon.
Kirkko on nykyään kun entinen kaveri,sillä tuli paskat housuun kuudelta mut itte heräs seittemältä.
Kukaan eikä mikään voi enempää meille tarjota ,kuin elävä seurakunta.
Hengellisessä piireissä perustetaan uusi kuten Esikoiset ry.
On meillä oikea paimen. Oletko joku Kauko diagnoosin antaja?
Hengenyhteyttä ei kyllä välillämme tunnu olevan ,olemme kumpikin siis eriseuraa.
Sano vaan ihan suoraan, että Seurakunta-Jumala.
Sehän on se teidän kultainen vasikkanne.
Olisit sinäkin lukenut hiukan Lutheria, jota täällä usseimmiten väärin luetaan.
Seurakunta ei ole mikään joukko, että se on "tässä" näiden seinien sisällä. Seurakunnan muodostavat sanaan uskovat.
Jos ei ole sanaa, ei ole seurakuntaakaan. SANA SEN TEKEE
Siitähän te ette mitään tiedä, kun irrotatte sanan ja Pyhän Hengen toisistaamn ja hohkaatte pelkästä Hengestä ja junohdatte sanan
LEUHKIKAA IHAN VAAN RAUHASSA SIITÄ ÄITISEURAKUNNASTA NNE
IHAN VAPPAASTI VAAN
Sanaa ilman sekään ei ole sen kummmempaa kuin "riettaan hengen tuohusvalkea" kuusikossa.
TE ESIKOISLESTADIOLAISET OLETTE JUMALAN SANAN HALVEKSIJOITA
JA ILMAN TOTUUDEN SANAA TULETTE OLEMAAN.
Jyvistä en tiedä, mutta kevyet ovat sanasi.
Ei Kaukodiagnoosia.
Jos sinulla olisi oikea paimen. olisit kasvanut opissa ja Kristuksen tuntemisessa. Kirjoituksesi paljastavat tietämättömyytesi.
HAJAANNUS
Sama tilanne kuin Saksassa v. 1517.
Kokoero ja harhat toisenlaisia, mutta paavikunta on ihan samanlainen.
Osa kristityistä halusi seurata paavien sijasta Kristusta.
Tämän palstan räkäsuu kläpeille (Laestadiuksen sana) asia ei taida vajeta koskaan.
Oletko koskaan kuullut Kristuksen kirkosta.
Siellä on Sana ja Sakramentit oikein käytössä.
Kerrot ihan vääriä totuuksia Esikoislestadiolaisten elävästä uskosta. Uskon kyllä, että monet pois poikenneet exlestadiolaiset uskoivat juuri kuvaamallasi tavalla, mutta se ei olekaan ollut samaa uskoa kuin meillä vapailla Jeesuksen verellä lunastetuilla uskossa olevilla.
Älä turhaan huolehdi kirkon jäsenistä, jos ei kirkon sanoma "herätä" ihmisiä kirkonhelmaan, niin ei niiden jäsenten ulos työntäminen ole raamatunkaan mukaan sinun vastuullasi .kyllä Jumala nekin pystyy johdattamaa ulos kirkosta ,jotta kirkko puhdistuu Jeesuksen ruumiin ja veren nauttineista Esikoislestadiolaisista.
🚣♀️ se on sillee
Kiitos hyvästä avauksesta ja pohdinnoistasi.
Johtaako tämä väärien oppien löytäminen lopulta siihen että jokainen perustaa oman seurakunnan,muistaakseni pitäisi kuitenkin olla vähintään kaksi henkilöä? Kumpaan (es.les/esik.)seurakuntaan kuuluminen on suurempi synti? Miksi muuten hajaannus yleensä ottaen tuli?
Maailman rakkaus on niin suuri
ALOITTAJA,OLET ITSE JO EKSYNYT.
Lustekristityt täällä kilvan puolustavat Jellibaarasta johdettua harhaoppia panettelemalla ja halveksimalla Jeesuksen verella Jumalan omiksi lunastettuja.
Miksi ette panettelujenne sijasta hommaa Raamattua ja ala tutustumaan kristinuskoon? Ottakaa selvää miten ihminen pelastuu kadotuksesta. Ottakaa selvää millaisen käskyn Jeesus jätti jokaiselle opetuslapselleen, vähän ennen taivaaseen astumistaan.
Kristinuskoon ei kuulu omahyväisten ihmisten sulkeutuminen ja sulloutuminen jonkun yhdistyksen valehtelevien johtajien selän taakse.