on edelleen kymmeniä tuhansia ja sotaveteraanit alkavat olla jo yli 90 vuotiaita. Miten olemme keränneet muistelmia talteen?
http://areena.yle.fi/tv/suorat/yle-tv1
http://areena.yle.fi/tv/suorat/yle-tv1
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olrn sotaorpo mutta en niissä piireissä juuri käy.
Jäsenyyteen kuuluiisi mm. Huoltaja-lehti?
Vaiettuja totuuksia kuulee usein kuitenkin kansan syvissä vesissä.
Näin on ollut, on ja tullee edelleen olemaan.
Veteraanit pois keruusta ja VALTIO hoitamaan heille kuuluvat oikeudet ja etuudet. Täääämä ei liene edes kustannuskysymys! Samoin sotalesket joita myöskään ei paljon ole enää.
Sotaorvotkin jo eläkkeellä.
Mehän hoivaamme noita partalapsi sotaorpoja .Ei kaikkeen voi olla varaa.
- ORPOPOJAN VALSSI
voisi olla meidän tanssimme kentries loppiaisena.
Missä tanssisimme?
Kuule Katekeetta, sinä et tiedä sitten yhtikäs mitään veteraaniasioista.Joten ole hiljaa, älä jokaiselle ajatuksellesi avaa uutta palstaa. Päivä on piloilla kun sattumoisin avaa palstan jonka aloittaja on Pilmari Tuhatnikki. Vetäydy kammioosi vähän mietiskelemään omaa toimintaasi.
Sotaorpoja tulee tuolla Syyrian seudulla jopa jenkkiläänkin.
Rätä on jatkunut vuosikymmeniä Perianlahden rannikkovaltioissakin!
Lähi-itä sodan jaloissa nytkin. Jenkit ja Venäjä siellä pääpäsmäreinä
Sotaorvot ovat kovin erilaisissa olosuhteissa ja mahdollisuudet elää
ovat lähi-idässä vaikeat.
Ne todelliset sotaorvot on siellä vieläkin oman onnensa nojassa. Tänne luikki pakoon ne, joiden olisi pitänyt puolustaa lapsia ja naisia. Orpon mielestä se oli ihan hyvä juttu.
Elossa olevat sotaveteraanit ovat lähes kaikki jo yli 90-vuotiaita.
Varusmiesten suorittama varojen keräys veteraaneille olisi syytä lopettaa. Valtio pitää heistä huolta varsin hyvin.
VETERAANIT keräämässä sotaveteraaneille on ollut tuttu näky jonka
soisi loppuvan ja yhteiskunnan huolehtivan heidän toimeentulostaan.
Nuoret voisivat osallistua tukemalla arkiaskareissa.
Oliko sota-aikanakin näitä 30-vuotiaita partasotaorpoja?
Sotaorvot jo yli 70 v. vuotiaita nuorimmatkin.
Maailmalla heitä syntyy edelleen.
Suomen valtio huolehti hyvin sotaorvoista. Heille perustettiin lastenkoteja, pääsivät vapaaoppilaiksi oppikouluun jne. Monella oli paljon huonommin, kun isä tuli huonossa kunnossa kotiin. Paljon oli mielen järkkymisiä , lapsilla ei aina kunnon vaatetta eikä ruokaa.
Fyysinen ja henkinen hyvinvointi ovat kaksi eri asiaa. Yhdessä lastenkodissa saattoi olla orpoja eri puolelta Suomea. Henkilökunnilla oli tuskin koulutusta tilanteen synnyttämien ongelmien ratkaisemiksi. Monet orvot saivat mahdollisimman huonon lähtökohdan tulevalle elämälle siellä lastenkodissa.
Monet saivat huonommat lähtökohdat, kun isä oli sekä fyysisesti että varsinkin henkisesti vammautunut sodassa. Ja kyllä fyysinen ja henkinen hyvinvointi hyvinkin tiiviisti liittyy yhteen. Eipä ollut Suomen naisillakaan koulutusta, kun joutuivat kotirintamalla kaikesta selviytymään, lasten hoidosta, viljelystä, karjasta. Lotille kyllä on kiitosta jaettu ja kuntoutusta ym, kotirintaman naiset on unohdettu.
Lapset ovat aina lapsia, ei siihen vaikuta mistä päin Suomea ovat. Silloin oli paljon kohtalotovereita . Oli kuitenkin yhteinen kieli, nythän tulee orpoja arabimaistakin meille ja toimeen vaan tullaan.
Ainakin meidän paikkakunnan lastenkoti oli ihan hyvä paikka, leikittiin sen lasten kanssa ja kutsuttiin synttäreille jne. Opettaja oli hyvin tarkka, ettei kiusattu ketään, ei evakkojen eikä lastenkodin lapsia. Kotona terotettiin myös, että kaikki pitää ottaa leikkiin mukaan ja samanarvoisia ollaan. Kyllä me muutkin jouduimme armopaloja ottamaan, kunnan monoja ja vapaaoppilaspaikkoja. Eikä sitä tarvinnut hävetä. Monilla oli paljon kehnommat vaatteet kuin lastenkodin lapsilla ja heitä pääsi oppikouluunkin jos vaan päätä riitti.
Rintamalla henkisesti vammautuneet ovat sotien yksi ikävimmistä puolista. Kotipaikkakunnalla olevissa rintamamiestaloissa asui monta, jotka eivät saaneet sodassa naarmuakaan. Kymmenisen vuotta sodan päättymisesta alueella tapahtui usea itsemurha.
Lapset saattavat olla hyvin julmia toisilleen. Vieras murre, sairaus tai vaikkapa vain ilmaistu pelko saattaa aiheuttaa kielteisen reaktion, Itselläni muutama muistikuva tällaisista lapsista paikkakunnalla olleista orpolapsista.
Orpoja tulee muualla sodittaessa kun ei rauhaa saada aikaan
vaan pommitetaan syyttömiä pääasiassa.
Jenkkisotilaita oli Iranissakin joskus puoli miljoonaa ja useimmat eivät palanneet terveinä. Heille syntyneistä vauvoista jopa 2/3 vammaisia.
Miten lienee nyt?
Tunnen erään sotaorvon. Hänen vanhemmat ovat tullee Suomeen joskus aikoinaan Karjalasta. Sen muuton nainen jotenkin muistaa. Sitten tyttösenä hän joutui sotaorvoksi Ruotsiin, unohti suomen kielen. Kun tuli takaisin Suomeen, piti opetella jälleen suomen kieli ja biologiset vanhemmat tuntuivat täysin vierailta. Hän kokee että hänen koti jäi Ruotsiin ja eipä sitä kotia ole sitten sen jälkeen koskaan ollutkaan. Koulussa sai kokea täällä kiusaamista ja muukalaisuutta ja vielä vanuudessaankin saa kuulla ryssittelyä sukunimensä vuoksi kun se on karjalainen. Tämä täti ei ole ollut koskaan avioliitossa.
Kävin joulun alla hänen luonaan, koska hän on muuttanut tänne maaseudulle pääkaupunkiseudulta. On sellainen taiteilijasielu, eläinten ja luonnonystävä. Kieltämättä oman tiensä kulkija erakkosielu. Ei varmaan mikään sisäänpäin suuntautuva ole, mutta se koettu lapsuus ja monesti juurilta poisrepäisy lapsena ovat tehneet tehtävänsä. Sanoo kokevansa yksinäisyyttä, mutta ei hän kyllä helposti ystävysty ja päästä lähelle ketään. Sanoo ettei ole kotona oikein missään. Ja kun ihmisellä on hieman erilainen elämäntyyli: ruokkii puluja, vaikka ei saisi, valvoo öisin, koristelee kotinsa persoonallisesti, harrastaa myös jotain sellaista, jota naapurinmummot ja -papat eivät pidä arvokkaana, ja kissatkin karkailevat välillä toisten reviireille, niin eihän se luottamusta synnytä puolin eikä toisin.
Muistan kansakoulussa ekaluokalle tuli poika Ruotsista eikä osannut
juuri suomen sanaa. Myöhemmin olimme ruotsin tunneilla ja hän
aloitti samasta kuin minäkin.