Etlarin pääkirjoitus kertoo tänään osuvasti;
"Lahdessa, sen ympäristössä ja Orimattilassa on myönteinen pöhinä päällä. Päijät-Hämeessä on valitettavasti nähtävissä sama kehitys kuin koko Suomessa. Osa alueista kasvaa, osa taantuu.
Heinolassa ja sen ympäristössä työpaikat ja väki vähenevät kiivasta tahtia, vaikka elinkeinotoiminnassa on hyvää yritystä. Tämä kertoo siitä, että tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella. Kuntien toiveet eivät paljon paina, kun isot konsernit päättävät lakkauttaa yksiköitään ja tehdä uusia investointeja.
Itä-Hämeen kuntien tilannetta ei liioin paranna se, että Heinola ja Sysmä näyttävät kulkevan monissa asioissa omia latujaan sivuilleen vilkuilematta. Kunnissa eletään vastakkainasettelun aikaa sen sijaan että tehtäisiin yhteistyötä kaikkien kanssa".
Heinolan tilanne näyttää aika heikolta.. Ja totta tosiaan, tilannettamme ei paranna tavaramerkiksi muodostunut yhteistyökyvyttömyys.
"Lahdessa, sen ympäristössä ja Orimattilassa on myönteinen pöhinä päällä. Päijät-Hämeessä on valitettavasti nähtävissä sama kehitys kuin koko Suomessa. Osa alueista kasvaa, osa taantuu.
Heinolassa ja sen ympäristössä työpaikat ja väki vähenevät kiivasta tahtia, vaikka elinkeinotoiminnassa on hyvää yritystä. Tämä kertoo siitä, että tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella. Kuntien toiveet eivät paljon paina, kun isot konsernit päättävät lakkauttaa yksiköitään ja tehdä uusia investointeja.
Itä-Hämeen kuntien tilannetta ei liioin paranna se, että Heinola ja Sysmä näyttävät kulkevan monissa asioissa omia latujaan sivuilleen vilkuilematta. Kunnissa eletään vastakkainasettelun aikaa sen sijaan että tehtäisiin yhteistyötä kaikkien kanssa".
Heinolan tilanne näyttää aika heikolta.. Ja totta tosiaan, tilannettamme ei paranna tavaramerkiksi muodostunut yhteistyökyvyttömyys.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Nimim. Alamäessä, taidat olla ess:n monistajakirjoittaja ja todellinen Heinolan syöjä. Voi helposti arvailla kuka olet tai mihin viiteryhmään kuulut. Rinnevaaralainen, valtuustossa kesken kauden väsähtänyt vanhus, separaattori, agrikaattori, inhovaatori tms.
Kyllä Heinolan syöjiä ovat ne päättäjät, jotka ovat kaupungin tähän tilaan ajaneet!
Kannattaisiko vähän muuttaa toimintatapoja, niin saattaisi kaupungin mainekin jopa parantua?
Tuosta kirjoituksestakin tulee mieleen, että olemme maakunnan luuseri. Kiitos ansiokkaat päättäjämme mainekuvamme vaalimisesta!
Isoa elämää pikkukaupungissa on ehkäpä torin reunalla ja Wanhassa lehtitalossa, jossa uusien strategioiden perusta on luotu viidellä miljoonalla. Ehkä Heinolan isosta elämästä, uudesta brändistä ja uudesta brändikäsikirjasta, ei ESS vielä tiedä.
Lahdessa toimeentulotuen saajia joka kymmenes lahtelainen.
Lahti on Päijät-Hämeen ylivoimainen ykkönen. Kyllä on pöhinää Lahdessa. Hollolassa veroprosentti 21 ja kinnteistöverot Päijät- Hämeen korkeimmat ja todella velkainen kunta. Kyllä on pöhinää.
Heinola uhkaa velkaantua siten, että velkaa on yli 5000 eur/asukas. Tämä käy ilmi talousarvioesityksestä. Heinolan päättäjät siis siunaavat Heinolan tulevat velkaongelmat.
Lahdessa ja Hollolassa voi tällä hetkellä olla enemmän velkaa, mutta oleellista on se, että kyseiset alueet kasvavat ja veronmaksajien määrä lisääntyy. Heinolassa kehitys on päinvastaista ja kaupungin jätti-investointien maksajia on entistä vähemmän.
Lahden uusi kehätie lisää alueen houkuttelevuutta ja Heinolan on entistä vaikeampaa houkutella yrityksiä ja investointeja, sillä kilpailukykymme ei riitä.
heinolan velka on paljon pienempi kuin lahden ja työttömyyskin siellä suurempi. sellaista pöhinää siellä.
Voisitko vähän vertailla asukasmääriä?
Asukasmäärä Lahdessa kasvaa. Miten vastaava on Heinolassa? Saapa nähdä, miten sen saat näyttämään positiiviselta.
Lahdessa toimeentulotuen saajat ja kurjallisto lisääntyy sitä mukaan kun asukasluku kasvaa. Ei kukaan väh. Keskituloinen muuta Lahteen.
Sinne muuttavat pääasiassa nurkkavierut.
Höpö Höpö :)
Lahden tulevaisuus on varsin valoisa, onhan se maakuntakeskus, joka kasvaa ja jonne palvelut keskittyvät. Heinolalla on edessään vain sopeutumista laskevaan asukasmäärään, laskeviin verotuloihin ja heikkeneviin palveluihin.
Senkn pervo. Tykkäätkö saada isoja puheluita kohteeseen?
Heinola, Isojen mahdollisuuksien kaupunki kuihtuu huonojen päättäjien ja lahti trauman johdosta. Väkiluku vähenee kovaa vauhtia, asuntojen hinnat laskee, työttömyys on suurta myös nuorten keskuudessa. Kaupat lopettaa keskusta on jo nyt tyhjiä liikehuoneistoja täynnä. Vaatteita ei saa enää Heinolasta ja se on suuri puute, kun ihmiset ostaa Lahdesta ostetaan sieltä samalla muutkin ostokset. Kaupunginjohtaja on hiljaa.....paha merkki
Mitäh? Onks tääl kaupunginjohtaja.
Seks se on keskustan autotallirakentamisen isä. Muuttaa Heinolaan kun saa mersulleen tallin torin kupeesta.
Mikä menestytarina Lahti on:D Kaupungissa on yksi Suomen korkeimmista työttömyys prosenteista ja velkavuori on valtava. Entinen "bisnescity" joka on taantuva työläiskaupunki jossa ei ole yliopistoa vetämässä kaupunkiin fiksua väkeä. Älkää viitsikö pettää itseänne. Miksi pysyhtyä Lahteen kun voi jatkaa samoilla lämmöillä pk seudulle.
Tulee muistaa, että menestys koostuu pienistä onnistumisista!
Ehdotan, että kunnan päätöksentekoon otetaan käsiteltävä kohta "Sulkavankosken matkailun kehittäminen ensiaskeleena kadonneen betoniponttoonilaiturin löytäminen".
Tämä kauan kaupunkilaisia askarruttanut arvoitus tulisi vihdoin ratkaista. Samalla saisimme Sulkavankosken myllyn alueen matkailun uuteen loistavaan kukoistukseen!
Kuka aktiivinen kunnallispolitikko ottaisi tämän aiheen omaksi kunnallisvaaliteemakseen nyt tulevissa kevään vaaleissa?
Tässä ilmainen vinkki menestykseen vaaleissa, minä ainakin äänestän tätä asiaa ajavaa ehdokasta!
Ei kukaan ole väittänyt, että Lahti olisi menestystarina. Lahti on kuitenkin maakunnan keskuskaupunki ja kasvaa jatkuvasti. Lahden tulevaisuuden näkymät ovat jo pelkästään kasvunkin vuoksi positiiviset, mutta Heinolalla ei näy valoa tunnelin päässä. Vaikka Lahden työttömyysluvut ovat heikot, on Lahdesta kuitenkin nopea raideyhteys pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueille, toisin kuin Heinolasta.
Kysyt miksi pysähtyä Lahteen. Vastauksen tietävät varmasti ne Lahteen muuttajat, jotka kasvattavat nyt ja tulevaisuudessa Lahden asukaslukua. Miltä Heinolan asukaslukukehitys näyttää?
Paljonko+se+muutamaa+valkokaulus+duunaria+kuljettava+juna+auttaa+työtöntä+raksaduunaria,+metallinrautakouraa,+kaupankassaa+yms.+joita+on+90+%+työttömistä.+Ei+tippaakaan+sillä+junalla+ei+matkusta+kuin+muutama+hyvätuloinen+joilla+olisi+varaa+asua+pk+seudullakin+tai+muuttaa+Järvenpäähän+tai+muualle+pk+seudun+lähelle.+
Muuttovoitto+ei+ole+tiennyt+Lahdelle+kuin+työttömyyden+räjähdysmäistä+kasvua.+Vähä+jäljellä+oleva+teollisuus+on+talouden+selkäranka+mutta+kauppa+sukeltaa+ostovoiman+kadotessa+maakunnasta.+Kun+valtio+laman+syvetessä+leikkaa+julkisia+menoja+tullaan+näkemään+kuinka+Lahti+uppoaa.+
Suomen+hyvät+ajat+ovat+menneet+ja+nyt+edessä+on+köyhyyteen+vajoaminen.+Tulevaisuuden+Helsinki+ja+Lahti+tulevat+näyttämään+samalta+kuin+Tallinan+puleeratun+keskustan+ulkopuoliset+rapistuneet+kadut.+Viisaimmat+lahtelaisnuoret+hankkivat+yliopistotutkinnon+ja+etsivät+tulevaisuuden+jostain+muualta+kuin+alamäkeä+valuvasta+Suomesta.
Avatkaa+silmänne+siellä+pikku+pikku+heinolassanne+ja+ottakaa+enemmän+asioista+selvää.+Lahdessa+kaupunki,+sen+väkiluku+ja+verotulot+kasvavat+joka+vuosi.+Lahti+on+konserni,+joka+on+jaettu+useammille+toimialoille.+Lahden+työttömyys+on+alentunut+Suomessa+suurista+yli+100+tuhannen+asukkaan+kaupungeista+eniten.+Työttömyysaste+on+enää+reilut+15%.+Suuria+investointeja+on+Lahdessa+viime+vuosina+tehty+ja+ne+kaikki+tähtäävät+vain+ja+ainoastaan+kaupungin+kasvuun+ja+tulevaisuuteen.+Lahden+AMK,+yliopistokeskus+ja+LUT+ovat+todennäköisesti+yhdistymässä+ja+siinä+on+silloin+jo+oikea+yliopistokaupunki.+Suuntaus+Lahdesta+on+nyt+päätetty+valtion+taholta+ottaa+ainoastaan+Helsinkiin+ja+tästä+kasvusta+Lahti+tulee+saamaan+osansa+varmasti.+On+velkaa,+mutta+on+myöskin+vastapainona+valtava+omaisuus+ja+tuottavuutta+(esim.+Lahti+energia)+ja+useita+tässä+maassa+tunnettuja+tehtaita+yhteisöveron+tuottajina.+Heinolassa+ei+taida+olla+yhtä+ainutta+suurempaa+kaupungille+ja+sen+asukkaille+tuottavaa+yksikköä.+Vain+verotulot+ja+nekin+on+vahvasti+alenemaan+päin,+kun+tehtaat+ja+väki+vauhdilla+vähenee.+Siellä+on+elämä+jo+nyt+kurjaa,+mutta+kun+kunnallisveroa+on+pakko+kohta+korottaa,+on+vaihtoehdot+vieläkin+enempi+vähissä.+Lukekaa+ESS+pääkirjoitus+2.1.2017.+Siinä+teille+hönölän+juntit+todellisuutta!
lahden väkiluvun kasvu tuli viimevuonna näistä ulkomaisista. kuolleisuus ja syntyvyys kehitys oli tappiollinen.
Ei pidä paikkaansa.
Mites Heinolassa meni =D?
Hoh hoijaa, suunniteltu kehätie ei ole Lahdelle kuin rahareikä joka ei tuo yhtään uutta pysyvää työpaikkaa. Näitä suuruudenhulluja hankkeita on ollut Suomessa viime aikoina aivan liikaa. Et kai kuvittele oikeasti että joku Helsingin yliopistolla opiskellut haluaa todella muttaa jonnekin Lahden kaltaiseen junttikaupunkiin missä amikset kiertävät toria karvanoppa corollillaan:D
Eihän Lahdessa ole edes akateemisille työpaikkoja kun pääkonttorit ja ministeriöt ovat Helsingissä. Lahteen syntyneet uudet työpaikat ovat pääosin kaupan ja teollisuuden matalapalkkatöitä joista ei paljoa kunnallisveroa kerry.
Tuo etlarin juttu oli pelkkää tyhjää puhetta ilman mitään konkretiaa. Onko joku niin naiivi että luulee yritysten investointi päätösten olevan kiinni jostain kehätiestä. Lahdella ei ole muuta tuottavaa omaisuutta kuin energia yhtiö.
Julkiset rakennukset eivät tuota muuta kuin kustannuksia. Keskussairaala ei ole mikään Lahtelaisten yksityissairaala vaan sen tarkoitus on olla vain palveluiden tuottaja muille osakkaille.
Miten yliopistokeskus ja amk jolla ei ole mitään tekemistä yliopiston kanssa voisivat yhdistyä? Rationaalista politiikkaa olisi sulkea koko yliopiston toimipiste ja leikata amk ylikapasiteetti mutta minnes sitten laitetaan kaikki ylijäämä ylioppilaat.
Heinolan eikä muiden ympäryskuntien näkökulmasta Lahdessa ei yksinkertaisesti ole mitään vetovoimaa.
Taitaa Lahdessa olla aika paljon enemmän vetovoimaa kuin Heinolassa :) Ihan jo positiivisen väestökehityksen ja ennusteidenkin puolesta. Lahti lisäksi vetää jatkuvasti muuttajia Heinolasta, Heinola taas kärsii kroonisesta väestökadosta - v. 2016 asukasluku aleni yli 240 hengellä. Jatkuva väestökato ja aleneva verokertymä sekä raju velkaantuminen eivät lisää Heinolan jo nyt olematonta vetovoimaa.
Uuden kehätien yhteyteen syntyy uusia työpaikkoja ja kyseisen alueen vetovoima ylittää esim. Heinolan tulevan (ja oletettavasti tyhjäksi jäävän) Heikkimäen yritysalueen 6-0.
Ihan sama, kunhan Heinola ja sen persaukinen ympäristö pysyy omissa mehuissaan. Todellisuudessa ei ketään voisi vähempää kiinnostaa kuin Heinolan tulevaisuus. Eli Heinola on uhka muutoin kehittyvälle maakunnalle. Oli historiallinen virhe toteuttaa Lahti Lusi moottoritie. Ääliöt pääsee luikkimaan ja saastuttamaan muuta tervettä maakuntaa.
Ymmärtäähän tuon. Ei Heinolassa tapahdu muuta kuin pois muuttoa ja tappelua kunnallispolitiikassa. Siinä samassa kaupunki jää rempalleen ja näkyyhän se kaikessa.. Kehätie Lahdessa mahdollistaa kaupungin maankäytön uudella tavalla. Esim nykyinen VT12 linjaus kapenee ja muuttuu matkakeskuksen läheltä 5000 UUDEN asukkaan alueeksi 2020 luvulla. Samaan aikaan on koko kaupunkikuva muuttunut eteläisissä kaupunginosissa moottoritien ja sen varrelle syntyneiden teollisuus ja asuinalueiden ansiosta. Ei täällä Lahdessa ole mitään Heinolaa ja Heinolalaisia vastaan. Kukaan täällä ei vaan puhu Heinolasta, se yksinkertaisesti ei kiinnosta ketään.
Ai oikein lahtelainen Heinolan palstalla. Heinolainen kirjotetaan edelleen pienellä, ihan kuin suomalainenkin.
Ennustan+että+kehätiestä+ei+jää+kuin+laskut+lahtelaisille+veronmaksajille+ja+muuttovoiton+myötä+työttömyys+kohoaa+yli+20+%.++Helsingissäkin+on+näitä+suureellisia+suunnitelmia+uusista+asuinalueista+mutta+sitä+ei+kukaan+ole+miettinyt+mistä+nämä+suurituloiset+veronmaksajat+tulevat+kun+akateemisten+työttömyys+on+noussut+jatkuvasti.
Kehätie tulee lisäämään Lahden kasvua ja kehitystä, se synnyttää työtä ja kehätien yhteyteen uusia työpaikka-alueita. Myös Lahden asemanseutu kasvaa ja kehittyy, tulossa on valtavasti asuntoja ja sijainti on erinomainen matkakeskuksen vieressä.
Lahti kerää jatkuvaa muuttovoittoa ja sen asema maakunnan veturina vain kasvaa. Heinola jää (ja on jo jäänyt) tässä kehityksessä mopen osaan. Heinolasta suljetaan kauppoja, asukkaat kaikkoavat ja joudumme ottamaan sietämättömästi velkaa. Samaan aikaan Lahteen aukeaa uusia kauppoja, uudisrakentaminen on hyvää tasoa ja liikenneyhteydet vain paranevat.
Heinola näyttää vain kurjistuvan ja tulevaisuudessa palvelut ovat entistä heikommat. Heinolan päättäjät eivät ole kyenneet tekemään mitään muuttaakseen tilannetta.
Olen tästä asiasta aivan eri mieltä. Heinolalla on edessä ja odottamassa aivan loistava tulevaisuus. Yhteistyö odottaa Hartolan kanssa samoin kuin Sysmän ja Joutsan sekä Luhangan kanssa. Em. kuntien ehdoton vahvuus on yhtenäinen tulevaisuuden odotus, kun kaikki muut tekevät virheitä. Vilpittömästi uskon, että esim. Sepän johdolla odottaa kasvupyrähdys aivan hetimiten.
Olen aivan varma, että muut kunnat kuin edellämainitut antavat kaiken tukensa Heinola vetoiselle vahvalle koaliitiolle.
Siinä pääsee yhdistymään satojen vuosien kuluessa kertynyt älykkyys ja eteenpäin johdattava toimeliaisuus. Kaatama vuosi eteen päin, niin kautta maamme tehdään retkiä Heinolan ihmettä katsomaan.
Rohkenen väittää, että Hempasta tulee Kuningas Heinolan talousalueen I. Pormestari ja siitä sulkeutuu kaunis kunta järjestely Asikkalan kanssa.
Siinähän ne Heinola ja pikkukunnat Hartola, Sysmä, Joutsa ja Luhanka odottavat, odottavat ja odottavat parempaa tulevaisuutta suuresta väestökadostaan huolimatta vanhusten plvelutalojaan rakennellen. Päättäjien päät pensaassa ja laput silmillä. Yhteistyö Heinolan kanssa ei ole onnistunut matkailun tai tetveyspalvelujen alueella.
Itä-Hämeen värstökehitys on surkea. Lahti toimii veturina, mutta veturin osa on jarruttavien kuntien kanssa onnetonta. Maakuntauudistuksen voimaantulon jälkeen yhteistyö on pakollista perustuessaan lainsäädäntöön, joten sitä olisi jo hyvä harjoitella.
Päijät-Häme jakaantuu kasvun ja kehityksen alueeseen sekä taantuvan ja heikkenevän kehityksen alueeseen. Heinola kuuluu jälkimmäiseen ja se näkyy varsin selkeästi.
Tästä asiasta on jo varmaan kaikki olennainen kertaalleen sanottu. Totta lienee, että tulevan sotepiirin puitteissa ei Heinolan ja muiden apukoulukuntien painoarvo riittä muuhun kun irvistelemään. Että siitä saa sitten Itäinen maakunta mehustella ihan mitä haluaa. Lopuksi. Kaikille olisi suureksi onneksi, jos Asikkala, Hartola, Sysmä jn kunnat lyöttäityisi yhteen ja hankkiutusi Mikkelin yhteyteen. Meinaan, silloin Päijät-Hämeen maakunnan ÄO nousisi tosi rajusti
Eikö paras olisi perustaa kolmen kimppa, johon kuuluisi Heinola, Sysmä ja Hartola. Yhteinen kolmenkunnan rajapyykki löytyy Joutjärven keskeltä olevalta saarelta. Näin ollen uuden kunnan nimi voisi olla Joutjärvi. Nimi kuvaisi aluetta muutenkin hyvin, joutenhan noissa kolmessa kunnassa muutenkin ollaan. Joutomiehiä, joutonaisia...
Sysmä ja Hartola ovat todenneet ja ottaneet oppia Heinolan yhteiskyvyttömyydestä muun muassa Heinola Resortin eli matkailuelinkeinon olemattomaksi jääneessä yhteistyössä. H ja S Liittyvät Heinolaan vain pakolla ei muutoin. Tiedossa on myös maalaiskunnan liittäminen ja miten maalaiskunnalle kävi liitoksen jälkeen.
Lisäksi on hyvä huomioida, että Heinola ei kykene tarjoamaan pienemmille naapureilleen mitään, etenkään taloudellista kestävyyttä. Tilannehan on, että Heinola velkaantuu kriittisesti tilanteessa, jossa sen asukasmäärä laskee kroonisesti ja verotulot putoavat, joka taas johtaa veronkorotustarpeeseen. Heinolan lainamäärä on kasvanut tähänkin mennessä, mutta esimerkiksi kiinteistöt on jätetty hoitamatta. Onko velkarahaa siis käytetty muuhun kuin investointeihin?
Heinola tarvinnee itse ennemmin tai myöhemmin liitosta vahvemman kunnan kanssa.
Herranjestas sentään. Mikä kauhuskenaario. Että Hömö Heinola liittyisi vahvempaan kuntaan, siis lähin on Lahti. Yäk. Heinola saastuttaisi saman tien Hempan ja muutaman demari kolleegan kanssa pks kasvukeskuksen. Ehdotan, että tehdään kaikkemme sen eteen, että Heinola pysyy itsenäisenä. Noh. Vierumäki voidaan ottaa Lahteen kun sielä on tervettä toimintaa.
Kyllä Heinolaa odottaa Lahteen liittyminen, jos nykyinen meno jatkuu samanlaisena kuin kuluvalla kuntavaalikaudella. Sehän olisi paras ratkaisu Heinolan tulevaisuutta ajatellen.
Täällä lahtelaisfanit jaksaa trollata Heinolan Lahteen liittymistä.
Sitä ei tapahdu koskaan.
Voitkos ton saada kirjallisesti
Lahden Seudun Liikenne on heinolalaistenkin paikallisliikenteen järjestäjä. PHKS järjestää heinolalaistenkin erikoissairaanhoidon Lahdessa. Kun valinnanvapaus tulee kaikille tutuksi, yhä useampi heinolalainen valitsee PHKS:n terveyskeskuksekseen. Hyvinvointi-kuntayhtymään siirtyy kaikki Heinolan sosiaali- ja terveyspalvelut. Kulttuuripalvelut löytyvät Lahdesta: lukuisat näyttelyt, Lahden kaupunginteatterin monipuolinen ohjelmisto, Sibelius-talo, useat kesä- ja harrastajateatterit, puhumattakaan useista eri liikekeskuksista. Siellähän Lahdessa suuri joukko heinolalaisia käy työssä. Lahti on maakunnan keskus, jonka kanssa on lakisääteistä eli pakottavaa yhteistyötä ja vapaaehtoisesta yhteistyön syventämisestä olisi eniten hyötyä Heinolalle, jos sitä arvostettaisiin ja osattaisiin tehdä - ennen mahdollista kuntaliitosta. Jos alle 20.000 asukkaan kunnat liitetään suurempiin, kuten on aiemmin suunniteltu, Heinola liitetään. Sysmä, Hartola, Joutsa tai muut lähikunnat tuskin haluavat liittyä Heinolaan, kutistumaan entisestään.