Tällä palstalla on lukuisia vl-kommentteja siitä, kuinka ei voi olla kuin yksi oikea oppi.
Nimimerkki Mehem yritti kysyä mitä tuohon oikeaan oppiin kuuluu? Mikä rajaa oikean ja väärän opin? Ei tullut vastauksia, joten se laittaa miettimään että liekö vl:illä edes käsitystä siitä mikä on oikean opin rajat??
Luther määritteli huonepostillassaan oikeaan oppiin kuuluvan vain kaksi asiaa:
1.) Katua syntejään.
2.) Uskoa syntinsä anteeksi.
Raamattu määrittelee USKON ainoaksi pelastuksen ehdoksi.
Joh. 3:18
"Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan."
Tietysti uskoa on monenlaista ja tarkennukseksi tuleekin "totteleminen".
Joh. 3:36
"Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään."
Jeesus opetti lukuisin esimerkein ja teki asiat yksinkertaisiksi. Kaikki laki ja profeetat ovat rakkaudessa. Jeesus antoi rakkauden kaksoiskäskyn, jonka Paavali vielä yksinkertaisti kirjeessään galattalaisille:
Gal. 5:14
"Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "
Joku voi kysyä että mihin unohtui Jumala?
Jumala asuu lähimmäisissämme:
Matt. 25:40
"Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'"
Matt. 25:45
"Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' "
Raamatussa Jeesus korosti uskoa ja rakkautta. Hän EI KOROSTANUT saati sitten maininnut että on välttämätön kuulua johonkin joukkoon. Dokmaattisia fariseusten laintulkintoja Hän jätti omaan arvoonsa. Kun Jeesus antoi ihmisille näiden synnit anteeksi, hän KOROSTI sitä että heidän USKONSA oli tässä se merkityksellinen kohta. Ei Jeesus vaatinut ihmisiä lähtemään seuraamaan häntä vaan kertoi että nämä voivat jatkaa matkaansa rauhassa...
Matt. 9:22
"Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut." Siitä hetkestä nainen oli terve. "
Matt. 15:28
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.
Mark. 5:34
"Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa, sinä olet päässyt vaivastasi." "
Luuk. 17:19
"Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."
Luuk. 18:42
"Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." "
Nimimerkki Mehem yritti kysyä mitä tuohon oikeaan oppiin kuuluu? Mikä rajaa oikean ja väärän opin? Ei tullut vastauksia, joten se laittaa miettimään että liekö vl:illä edes käsitystä siitä mikä on oikean opin rajat??
Luther määritteli huonepostillassaan oikeaan oppiin kuuluvan vain kaksi asiaa:
1.) Katua syntejään.
2.) Uskoa syntinsä anteeksi.
Raamattu määrittelee USKON ainoaksi pelastuksen ehdoksi.
Joh. 3:18
"Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan."
Tietysti uskoa on monenlaista ja tarkennukseksi tuleekin "totteleminen".
Joh. 3:36
"Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään."
Jeesus opetti lukuisin esimerkein ja teki asiat yksinkertaisiksi. Kaikki laki ja profeetat ovat rakkaudessa. Jeesus antoi rakkauden kaksoiskäskyn, jonka Paavali vielä yksinkertaisti kirjeessään galattalaisille:
Gal. 5:14
"Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "
Joku voi kysyä että mihin unohtui Jumala?
Jumala asuu lähimmäisissämme:
Matt. 25:40
"Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'"
Matt. 25:45
"Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' "
Raamatussa Jeesus korosti uskoa ja rakkautta. Hän EI KOROSTANUT saati sitten maininnut että on välttämätön kuulua johonkin joukkoon. Dokmaattisia fariseusten laintulkintoja Hän jätti omaan arvoonsa. Kun Jeesus antoi ihmisille näiden synnit anteeksi, hän KOROSTI sitä että heidän USKONSA oli tässä se merkityksellinen kohta. Ei Jeesus vaatinut ihmisiä lähtemään seuraamaan häntä vaan kertoi että nämä voivat jatkaa matkaansa rauhassa...
Matt. 9:22
"Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut." Siitä hetkestä nainen oli terve. "
Matt. 15:28
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.
Mark. 5:34
"Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa, sinä olet päässyt vaivastasi." "
Luuk. 17:19
"Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."
Luuk. 18:42
"Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." "
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Luther määritteli huonepostillassaan oikeaan oppiin kuuluvan vain kaksi asiaa:
1.) Katua syntejään.
2.) Uskoa syntinsä anteeksi." (Admata)
Jos et Lutherista paljoa tiedä, niin älä sitten paljoa puhukaan!
Tuo kahden kohdan määritelmä jonka toit esiin; -sitä Luther ei ole sanonut "oikeasta OPISTA", vaan => PARANNUKSESTA! Elikkä PARANNUKSEEN kuuluvat nuo kaksi osaa!
Oikea oppi on taas kokonaan eri asia!
Parannuksen teko on =>osa
>>
Tuo kahden kohdan määritelmä jonka toit esiin; -sitä Luther ei ole sanonut "oikeasta OPISTA", vaan => PARANNUKSESTA! Elikkä PARANNUKSEEN kuuluvat nuo kaksi osaa!
Oikea oppi on taas kokonaan eri asia!
Parannuksen teko on =>osa>
Olet aivan oikeassa siinä että Luther puhui tuossa kristillisestä parannuksesta.
Tarkoitukseni oli rajata se, mikä on "vähimmäisvaatimus" opin ymmärtämisestä pelastuakseen. Mielestäni se on juuri tuo ymmärrys parannuksesta. Myönnän kyllä että vedin tarkoituksella mutkia suoriksi.
Raamatun mukaan on kahdenlaista uskoa. Raamatun mukaan vain yksi usko pelastaa. Raamatun mukaan pelastava usko, on lahja Jumalalta, ei siis syntynyt ihmisestä vaan Jumalasta ainutkertaisena lahjana, ilman mitään ihmistekoa. Tässä on se ero, se rajaviiva jonka voi vetää uskovan ja epäuskoisen välille. Jumalaan uskova uskoo Jumalaan Jumalan itse Pyhän Hengen kautta lahjoittamalla uskolla, missä ei ole mitään ihmistekoa. Jumalan lahjoittama usko ei siis ole ihmisen sydämen oma teko. Jumalasta syntynyt. Se on se Pyhän Hengen kaste, josta raamattu puhuu. Raamattu esittää vain yhden mallin, kuinka PH siirtyy Jumalalta ihmiselle. Siinä mallissa on Jumala PH:n kautta ihmisessä. Ihminen(uskova, Jumalan valtakunnan jäsen) on välittäjänä syntien sovintosaarnan eli evankeliumin kautta. Muuta uudestisyntymää ei ole eikä raamatusta löydy. Tämä myös selittää, miksi tarvitaan seurakunta. Joka kieltää seurakunnan, kieltää Pyhän Hengen ja asettuu poikkiteloin Jeesuksen oma kohtaisia sanoja vastaan: " Ottakaa Pyhä Henki, joille TE(Pyhältä Hengeltä vaikutetut) anteeksi annatte maan päällä, niille ne on anteeksi annettu taivaassa..." Siinä on kuvattu Pyhän Hengen kaste Johanneksen evankeliumin mukaisesti. Joka ei ole Hengestä syntynyt, ei ole Jumalasta syntynyt. Jonka usko ei ole Jumalan puhdas lahja(Pyhän Hengen kautta saatu), sen usko on oman sydämen tekousko, vailla täydellisyyttä ja vailla minkäänlaista mahdollisuutta kelvata Jumalalle, kuten raamattu sanoo.
roskaa ja ihmisoppia!
6 "Mutta matkalla, kun jo olin lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti puolenpäivän aikaan yhtäkkiä kirkas valo ympärilleni.
7 Kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
8 Minä kysyin: 'Herra, kuka sinä olet?' Ääni vastasi: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.'
9 Ne, jotka olivat kanssani, näkivät valon mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui.
10 Minä kysyin: 'Herra, mitä minun tulee tehdä?' Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskokseen. Siellä saat kuulla kaiken, mitä sinun tehtäväksesi on määrätty.'
11 Minä en nähnyt mitään, koska kirkas valo oli sokaissut minut, ja siksi matkatoverieni oli talutettava minua. Niin sitten saavuin Damaskokseen.
12 "Siellä oli Ananias, hurskas ja lakia noudattava mies, jota kaikki kaupungin juutalaiset pitivät arvossa.
13 Hän tuli luokseni ja sanoi: 'Saul, veljeni, palautukoon näkösi!' Samassa näköni palasi ja näin hänet.
14 Hän sanoi: 'Isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan tahtonsa, näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen oman äänensä.
15 Sinusta tulee hänen todistajansa, sinä kerrot kaikille ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut.
16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'
admata väitti ihmisoppinsa ja rautalankajumalansa mukaisesti, että ananias sai syntinsä anteeksi nähdessään Jeesuksen ilmestyvän. Ohessa Paavali itse kertoo miten asia meni. Jos Paavali olisi saanut anteeksi syntinsä suoraan Jeesukselta ilman välimiestä, Ananiaan ei olisi tarvinnut sanoa "anna pestä syntisi pois".
Admatan arkkuun tämä oli viimeinen naula. Syntejä ei voi saada anteeksi ilman välimiestä sopimalla suoraan Jumalan/Jeesuksen kanssa. Muutenhan Paavali olisi voinut suoraan lähteä saarnaamaan, ja hänellä olisi ollut synnit heti anteeksi.
1. milloin ja millä tavalla paavalin synnit pestiin pois? ("anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois"). Kun ananias näin kehotti, Paavali oli jo saanut näkönsä takaisin.
2. miksi ananias puhutteli saulusta "veljeksi" jo tullessaan?
1.kysymys:
17 Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut -- Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä."
18 Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin.
Kun laitat tämän Apt.9 ja Apt.22 rinnakkain, sekä tutkimalla raamatusta Pyhän Hengen virkaa luterilaisen kirkon tunnustuksen mukaisesti, niin huomaat, että mitenkään muuten ei raamatun mukaan voinut tapahtua kuin:
a. Ananias paransi Paavalin näön(vertauskuvallisesti Paavalille tuli synnintunto, näki siis oman viallisuutensa Jumalan edessä)
b. Ananias kehotti Paavalia tekemään parannuksen "anna pestä synti pois"
c. Paavali teki parannuksen(antoi siis pestä syntinsä pois sovintosaarnan eli Ananiaalta julistetun evankeliumin kautta)
d. Ananias kastoi Paavalin (kun Paavalille oli sitä ennen vuodatettu PH, ja siis hän sai Jumalalta lahjana uskon, jonka jäkeen voitiin kastaa)
eli siis täsmälleen kristillinen ja luterilainen parannus, juuri siten kuin se läpi historian on ymmärretty mm. luterilaiset tunnustuskirjat kuvaa sen juuri näin, samoin kuin lutherin kirkkopostillat
- - - - - - - - - -
2.kysymys:
samasta syystä kuin Jeesuskin puhui veljeksi kahta omantunnon tilaltaan erilaista veljestä veljiksi tuhlaajapoika vertauksessa ja samasta syytä kuin Paavali puhutteli veljiksi häntä kuolemantuomioon haastaneita fariseuksia ja kirjanoppineita puhutellessaan heitä
jokainen ihminen riippumatta sydämen uskon tilasta on veli l. lähimmäinen jokaiselle kristitylle. Erityisesti tuossa tilanteessa kun sielunsa hädässä oleva ihminen etsii itselleen pelastusta, on ihana puhutella veljeksi kohta mahdollisesti parannuksen saavaa henkilöä, mutta myös muuten. Onhan armoevankeliumi ja sovintosaarna niin iloinen asia myös julistajalle, kun raamatun mukaisesti taivaan enkelitkin iloitsevat aina kun yksikin saa tunnolleen rauhan ja omallekohdalleen Jumalan lahjana uskon.
...Omavanhurskaista valhetta koko viesti:(
Ei mitään edes kommentoimisen arvoista valhetta:(
Ehkä nuoresta asti aivopestyt vl-nuoret uskovat a,b,c,d kohtaasi, muuta jokainen omilla aivoillaan ajatteleva voi havaita Raamatun opettavan aivan toisin ja erittäin suoraan.
HÄPEÄ VALEHTELUASI!
Harmi vain että tuo sinun valheeksi väittämä asia on raamatun sanaa ja ei ainoastaan lestadiolainen vaan kristillisten kirkkojen yhteinen oppi ainakin luterilaisilla, ortodokseilla ja katolisilla.
...Musta ei ole valkoista vaikka yrittäisit sitä kuinka kovasti tahansa valkoiseksi väittää:(
Teet itsesi naurettavaksi kun kaikki pystyvät lukemaan Raamatusta nuo kohdat ja jokainen vilpitön totuudenetsijä huomaa että väännät asioita päälaelleen.
Et kyennyt vastaamaan mitään aiempiin perusteluihini, jonka kaikki kyllä huomaa;)
Admatan raamatun vastainen opetus kiteytettynä kaikista "admatan tulkitsemista" ja "omavanhurskauden rautalangaksi väännetyistä" raamatun kohdista:
1. Uskoon tulemiseen/ uskon saamiseen ei tarvita välimiestä.
Tämä käsitys sotii
a) Joh. 20:21->23 Jeesuksen omia sanoja vastaan siitä miten synnit saa anteeksi ja miten Pyhän Hengen kasteen kautta (ja siis ainoastaan PH:n vaikutuksella) ihmiselle tulee siis PH.
b) Room. 10 opetusta uskon tulemisesta ihmiseen, sovintosaarnan (eli syntien anteeksiantamisen julistamisen) ja saarnaajan kautta.
Omavanhurskaudesta sanotaan, että se on sellaista, jolle on tunnusomaista sen yksityisyys siten, että kukaan muu ei siten opeta. Samoin sille on tunnusomaista vahva itsensä toistamisen tarve sekä se, että oppi muuttuu oman mielen mukaisesti. Vanhurskaus on suomennettuna oikeamielisyysttä, Omavanhurskaus on siis omanmielen mukaista oikeamielisyyttä. Tunnusomaisesti on huomattavissa, että admatan oppi on admatan mukaista eikä siihen usko kukaan muu, koska sen järjettömyys ja raamatunvastaisuus on siitä helposti eriteltävissä.
Sen sijaan se raamatun mukainen oppi, jota minä olen kirjoittanut, on samaa oppia, mitä raamattu läpi vuosisatojen on julistanut Pyhältä hengeltä vaikutettujen suusta. Todisteena tämä oppi on löydettävissä luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen lisäksi Lutherin kirkkopostilloista mm. Joulupäivän, Mikkelinpäivän ja Helluntaipäivän epistolasaarnoista. Sen lisäksi tätä samaa oppia tällä hetkellä tunnustaa yli 80% suomalaisista ja epälukuisa määrä ihmisiä ympäri maailman.
Näistä em. lähteistä johtaen, voidaan selkeästi erottaa omavanhurskaus väite minun esittämääni luterilaisen kirkon oppia kohtaan valheeksi, ja miettiä mikä todellakin on se rautalankaoppi, jota admata omassa ylhäisessä yksinäisyydessään esittää... se on osoitettu moneen kertaan raamatun vastaiseksi, kuten se taas tuli osoitettua.
admata opettaa teksteissään myös että jokainen omalla uskollaan voisi pelastua. Raamatun vastaista se on siinä mielessä että tuo usko voisi olla erilainen ja henkilöstäriippuvainen ja muodostettu siis jokaisen oman halun, ymmärryksen ja järjen mukaan. Tällainen käsitys ja oppi on raamatun vastainen. Efesolaiskirjeen mukaan usko on yksi(mm. luku 4), roomalaiskirjeen mukaan se on täysimääräinen lahja Jumalalta, ja siinä ei siis ole mitään omaa tekoa. Omilla teoilla(l. ilman PH:n kastetta ja Jumalan välitöntä vaikutusta) usko on omien tekojen uskoa, itse tehtyä ja siis tekouskoa, jolla ei ole mitään yhteyttä raamatun ilmoituksen kanssa, jonka mukaisesti Jumala lahjoittaa uskon lahjana sovintosaarnan ja PH:n kasteen yhteydessä kuten raamattu, sekä kristillinen kirkko opettaa. Tämä raamatun mukainen usko on siinäkin mielessä lohdullista, että kun se tulee täysimääräisenä lahjana Jumalalta, se ei kysy ihmisjärjen tai tiedon määrää vaan se on absoluuttisesti sama kaikille, jotka sen tahtovat vastaanottaa raamatun ilmoittamalla tavalla. Muutenhan Jumala olisi epätasa-arvoinen, jos se vaatisi järjen ymmärrystä tai tietomäärää. Samoin, jos vaaditaan että usko pitäisi itse muodostaa koostamalla siihen mahdollisimman paljon kaikkea mistä on tietoa - Jumala olisi epätasa-arvoinen eri aikakausien ihmisille. Eihän ihmiskunnan alkuvuosina ihmisillä ollut niitä kumulatiivisia "tietoja", joita ihmiskunnalla on esimerkiksi juuri nyt. Siksikin, raamatun ilmoituksen rinnalla ja mukaisesti, on lohdullista ajatella, että Jumalan lahjoittama, 100% lahja usko on juuri sama kaikilla, joilla todellakin on tuo lahjavanhurskaus, lahjausko, Jumalalta vaikutettuna sydämessä. Kun usko on eri, siis itse tehty, missään ei ole juuri samanlaista uskoa, ja voidaan huomata että tuokin ekslusiivisesti sulkee ulos kaikki "eriuskoiset" siitä yhteydestä jonka raamatun mukaan (esim efesolaiskirje, mutta läpi raamatun ilmenevä opetus uskon yhteydestä) yhden ja saman uskon omaavat toisiaan kohtaan tuntevat. Samasta yhdestä uskosta seuraa efesolaiskirjeenkin mukaisesti yksi oppi, yksi kaste ja yksi henki, kun tuo henkikin on Jumalan lahja, Pyhä Henki.
Kaikki sekaseuraisuus on em. perusteilla ekslusiivisesti suljettu pois raamatun mukaisesta opetuksesta. Jotta voidaan uskosta puhua ja sitä analysoida, pitää sitä ennen todellakin olla PH avaamassa sitä sokeutta ja raamatun ristiriitaisuutta, jota muutoin yksittäisiin sanoihin ja jakeisiin tuijottaminen väistämättä vaikuttaa raamattua lukemassa. Raamatussa kun ei ole yhtäkään ristiriitaa, kun sitä puhtaalla Jumalalta saadulta uskolla ja PH:lla tulkitaan. Omavanhurskas sen sijaan tuntee itsensä siitä, että löytää aina vain enemmän ristiriitoja raamatusta, yksi tapa väistää sitä on admatan esittämä - jättää huomiotta kaikki ne raamatun sanat jotka aiheuttaa ristiriitaa ja ottaa siis oman rautalankaoppinsa tueksi vain ne jakeet ja sanat, jotka tukee tuota rautalankajumaluutta, epäjumaluutta ja sekaseuraisuutta.
harhaopettaja.
Olet niin räikeästi valehdellut minusta ja siitä mitä opetan ja joka kerta olen tehnyt väitteesi naurettavaksi Raamatun sanalla. Luuletko että sanoillasi on enää mitään painoarvoa;D
>>
1. Uskoon tulemiseen/ uskon saamiseen ei tarvita välimiestä.
>>
En ole koskaan väittänyt noin.
1. Tim. 2:5
"Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus"
Toki tarvitaan TIETO tuon välimiehen olemassaolosta ja armosta. Tätä tietoa levittävät uskovaiset ja Raamattu itsessään sekä lukuisat hengelliset julkaisut, tadio, tv, jne...
Paavali toteaa tämän Raamatussa:
1. Kor. 15:3
"Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan"
Se on samalla myös vastaus Room 10. Paavalin esittämään kysymykseen.
"14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa."
Tätä ennen Paavali toteaa:
"9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään""
>>
Omavanhurskaudesta sanotaan, että se on sellaista, jolle on tunnusomaista sen yksityisyys siten, että kukaan muu ei siten opeta. Samoin sille on tunnusomaista vahva itsensä toistamisen tarve sekä se, että oppi muuttuu oman mielen mukaisesti.
>>
Kuin suoraan vl-opista, jota valhejyvä yrittää epätoivoisesti puollustaa, mutta Pirun vehkeily ei kestä Jumalan sanan edessä:(
Toivon että saat revittyä itsesi tuosta perkeleen omavanhurkauden opistasi ja alat kunnioittamaan Raamattua, etkä enää yritä sitä vääristellä. Tarvitset parannusta korskeudestasi ja ylpeydestäsi. Jumala sen sinulle suokoon.
...On pelastus yksin uskosta Jeesukseen omakohtaisena syntien sovittajana.
Mikäli pelastuakseen tarvitsisi ymmärtää jokainen opin koukeron juuri oikealla tavalla, kuten Jumala ymmärtää, niin emme kukaan ikinä pelastuisi.
Onneksi meidän ei tarvitse ymmärtää kuin yksi asia;
Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden ja voimme uskoa vikamme hänen armnsa alle.
Jos todellista sydämen uskoa on, niin silloin tulee halu seurata Jeesusta ja Jeesuksen opetusta. Tällöin ei Oulun omavanhurskaista korskaoppia opettavan valhejoukon opetukset ja vaatimukset paljoa paina;)
Valhejyvälle sanon Jeesuksen sanat:
Matt. 23:13
"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä"
>>
Olet niin räikeästi valehdellut minusta ja siitä mitä opetan ja joka kerta olen tehnyt väitteesi naurettavaksi Raamatun sanalla.
>>
Hah. Osoita yksikin väite, jonka olisit raamatun sanalla kumonnut.
Täydennän ensimmäistä väitettäsi, tiesit kyllä mitä siinä ajoin takaa, mutta nyt aletaan päästä ongelmasi ytimeen. Sinun väitteesi on, ettei uskoon tulemiseen/uskon saamiseen tarvita Pyhältä Hengeltä lähettettyä Jumalan valtakunnan saarnaajaa. Tuo väite on raamatun vastainen, eikä siihen omintakeisesti ja omavanhurskauden omaisesti imaistut raamatun jakeesi, joilla on aivan toisenlaienn merkitys, pysty mitenkään ylläpitämään rautalankajumalaasi. Yli 80% suomalaisista uskoo sen tunnustuksen mukaisesti, mitä luterilainen kirkko tuosta asiasta opettaa.
Luterilainen kirkko opettaa, että tarvitaan Jumalan seurakunta. turhaan ei moneen kertaan raamatussa sanota "Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo."(Ilmestys kirjassa 7 kertaa). PH puhuu vain seurakuntansa kautta, eikä kirjoitetusta sanasta 1.Kor.1:21:
" Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,"
-> huom sana "SAARNAUTTAMANSA". Jumala siis saarnauttaa (uskovaisten ihmisten kautta) evankeliumin hullutusta, ja onhan se turvallinenkin tieto, kun tietää tämän evankeliumin ikiaikaiseksi ja läpi maailman saarnatuksi, on selkeä ikuinen evankeliumi, joka on aina ollut sama, alusta maailman loppuun asti.
Raamatun mukaisesti ei ole kuin yksi tie (mm. efeslaiskirje), siksi ei voi olla muunlaisia saarnoja eikä muunlaisia pelastuksia, koska js olisi, raamatun sana tulisi taas ristiriitaiseksi.
Tee siis parannus "kirjanoppineisuutesi sokeudesta" Raamatun mukaan kirjoituksia lukemalla ei voi tulla uskoon. "Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi! Raamatun mukaan tuo Henki ei löydy kuin uskovaisista ihmisistä, kuten Johanneksen evankeliumi opettaa.
Admata, kaikella rakkaudella, "opetuksesi"=harhaoppisi on ristiriidassa raamatun kanssa ja siksi väärää.
Ote on suora lainaus Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta, tämän mukaisesti opettaa koko luterilainen kirkkokunta:
"...Johtaaksemme siis hurskaat ihmiset ulos näistä sofistien sokkeloista olemme jakaneet parannuksen kahteen perustavaan osaan, jotka ovat katumus ja usko. Jos joku tahtoo näihin lisätä kolmannen, parannuksen oikeat hedelmät, toisin sanoen koko elämänvaelluksen muuttumisen paremmaksi, emme pane vastaan. (Matt. 3:8) Katumuksesta puhuttaessa teemme lopun sen hyödyttömästä ja loputtomasta pohtimisesta, milloin meissä aiheuttaa murhetta rakkaus Jumalaan, milloin taas rangaistuksen pelko. Sanomme yksinkertaisesti, että katumus on omantunnon todellista kauhistumista, kun ihminen tuntee Jumalan vihastuvan synnin tähden ja on murheissaan siitä syystä, että on tehnyt syntiä. Tämä katumus syntyy siten, että Jumalan sanalla nuhdellaan synneistä. Tämähän on evankeliumin saarnan varsinainen tehtävä: syyttää synneistä ja jakaa syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautta Kristuksen tähden, samoin antaa Pyhä Henki ja iankaikkinen elämä, jotta syntyisimme uudesti ja tekisimme sitä, mikä hyvää on. Näihin asioihin Kristus keskittää evankeliumin sisällön, kun hän Luukkaan viimeisessä luvussa sanoo: (Luuk. 24:47) Parannusta ja syntien anteeksiantamusta on minun nimessäni saarnattava kaikille kansoille. Mainituista kauhuista Raamattu puhuu (Ps. 38:5, 9) esim. Ps. 37: "Minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat" jne. "Minä olen runneltu ja kovin nöyryytetty, minä parun sydämeni tuskassa." Edelleen (Ps. 6:3s.): "Herra, armahda minua, sillä minä olen näännyksissä; paranna minut, Herra, sillä minun luuni ovat peljästyneet, ja minun sieluni on kovin peljästynyt. Voi, Herra, Kuinka kauan?" Edelleen (Jes. 38:10, 13) : "Minä sanoin kesken rauhallisten päivieni: Minun on mentävä tuonelan porteista. Minä elin toivossa aamuun asti - niinkuin leijona hän murskaa kaikki luuni." Tällaisten kauhujen keskellä omatunto tuntee syntiin kohdistuvan Jumalan vihan, joka on vieras lihan mukaan vaeltaville suruttomille ihmisille. Se näkee synnin inhottavuuden ja murehtii vakavissaan sitä, että on tehnyt syntiä. Samalla se myös yrittää paeta Jumalan kauhistuttavaa vihaa, koska ihmisluonto ei voi sitä kestää, ellei Jumalan sana tule avuksi. Niinpä Paavali sanoo: (Gal. 2:19) "Minä olen lain kautta kuollut pois laista." Laki näet vain syyttää ja kauhistaa omaatuntoa. Näiden kauhujen valtaamille ihmisille vastustajamme eivät puhu sanaakaan uskosta, he tuovat tarjolle vain sanan, joka syyttää synnistä. Mutta jos mitään muuta ei opeteta, se on lain oppia, ei evankeliumia. Näiden tuskien ja kauhujen keskellä oleville he sanovat ihmisten ansaitsevan armon, jos kaikesta huolimatta rakastavat Jumalaa. Mutta miten ihmiset voivat rakastaa Jumalaa todellisten kauhujen keskellä, he kun tuntevat Jumalan kauhistuttavaa, ihmiskielin kuvaamatonta vihaa? Mitä muuta kuin epätoivon opetusta on, että tällaisten kauhujen aikana viitataan vain lakiin!
Me siis lisäämme parannukseen toisen osan, uskon Kristukseen, koska näille omantunnon kauhujen vallassa oleville ihmisille on esitettävä Kristuksen evankeliumi, jossa luvataan ilmaiseksi syntien anteeksiantamus Kristuksen nimessä. Heidän tulee siis uskoa, että heille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden. Tämä usko rohkaisee murtuneet, ylläpitää heitä ja tekee heidät eläviksi tämän (Room. 5:1) sanan mukaisesti: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, meillä on rauha." Tämä usko saa omakseen syntien anteeksiantamuksen. Tämä usko paljastaa, mikä ero on Juudaan ja Pietarin, Saulin ja Daavidin katumuksella. Juudaan ja Saulin katumus ei hyödytä mitään siitä syystä, ettei siihen liity tätä uskoa, joka ottaa omakseen Kristuksen tähden lahjoitetun syntien anteeksiantamuksen. Daavidin tai Pietarin katumus taas tulee hyödyksi siitä syystä, että siihen liittyy usko, joka ottaa omakseen Kristuksen tähden lahjoitetun syntien anteeksiantamuksen. Ei rakkautta myöskään voi olla ennen kuin uskon kautta on päästy sovintoon. Lakia ei näet täytetä ilman Kristusta, tämän sanan (Room. 5:2) mukaisesti: "Kristuksen kautta meillä on pääsy Jumalan tykö." Vähitellen tämä usko kasvaa taistellen syntiä vastaan koko elämän ajan voittaakseen synnin ja kuoleman. Uskoa seuraa sitten rakkaus, niin kuin edellä olemme osoittaneet. Näin voidaankin lapsen pelko selkeästi määritellä sellaiseksi arkuudeksi, johon liittyy usko, toisin sanoen sellaiseksi, missä usko lohduttaa ja ylläpitää arkaa sydäntä. Orjan pelkoa on taas sellainen pelko, missä usko ei ole ylläpitämässä arkaa sydäntä.
Edelleen avainten valta toimii evankeliumin palvelijana ja julistaa sen lausumalla synninpäästön, joka on todellinen evankeliumin ääni. siten me puheeseen uskosta sisällytämme myös synninpäästön, koska usko tulee kuulemisesta, niin kuin Paavali sanoo. (Room. 10:17) Sillä kun evankeliumi on kuultu, kun synninpäästö on kuultu, omatunto rohkaistuu ja saa lohdutuksen. Ja koska Jumala todella tekee eläväksi sanallaan, avaimet todella antavat synnit anteeksi Jumalan edessä tämän sanan mukaisesti: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua." (Luuk. 10:16) Tästä syystä synneistäpäästäjän sanaa on uskottava aina niin kuin tämä sana kuuluisi taivaasta. Varsinaiseksi parannuksen sakramentiksi voitaisiinkin sanoa synninpäästöä, niin kuin valistuneemmat skolastikotkin sanovat. Tätä uskoa sitten koettelemusten keskellä yhä uudestaan vahvistavat evankeliumin sanat ja sakramenttien käyttäminen. Nämähän ovat uuden liiton merkkejä eli syntien anteeksiantamuksen merkkejä. Ne siis jakavat syntien anteeksiantamusta, niin kuin Herran ehtoollisen asetussanat selvästi (Matt. 26:26, 28) todistavat: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan", "Tämä on uuden liiton malja" jne. Näin usko syntyy ja se vahvistuu synninpäästöstä, evankeliumin sanan kuulosta ja sakramenttien käytöstä, niin ettei se joudu tappiolle taistelussaan synnin ja kuoleman kauhuja vastaan. Tämä oppi parannuksesta on yksinkertainen ja selkeä asia, ja se vahvistaa avainten vallan ja sakramenttien arvoa. Se myös kirkastaa Kristuksen hyvää tekoa opettaen meitä turvautumaan häneen, välimieheemme ja sovittajaamme.
Kumoamus nyt kuitenkin tuomitsee meidät siitä, että olemme näin jakaneet parannuksen kahteen osaan. Tästä syystä meidän on osoitettava, että Raamattu puhuessaan parannuksesta eli jumalattoman kääntymyksestä mainitsee juuri nämä kaksi olennaista kohtaa. Kristus sanoo (Matt. 11:28): "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja rakastetut, niin minä annan teille levon." Tässä on kaksi osaa. Työ ja raskas kuorma tarkoittavat katumusta, synnin ja kuoleman kauhua ja pelkoa. Kristuksen tykö tuleminen merkitsee luottamista siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden. Uskoessamme Pyhä Henki tekee meidät eläviksi Kristuksen sanalla. Tässä siis ovat nuo kaksi olennaista osaa, katumus ja usko. Mark. 1:15 Kristus sanoo: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Edellisessä osassa hän nuhtelee synneistä ja sitten heti jälkiosassa lohduttaa meitä ja osoittaa syntien anteeksiantamuksen. Evankeliumin uskominen ei näet ole tuota yleisluonteista uskoa, joka perkeleilläkin on, vaan se tarkoittaa nimenomaan uskomista Kristuksen tähden lahjoitettuun syntien anteeksiantamukseen. Juuri tämähän evankeliumissa on ilmoitettuna. Tässäkin siis, kuten huomataan, liitetään toisiinsa kaksi osaa: katumus, kun nuhdellaan synneistä, ja usko, kun kehotetaan uskomaan evankeliumiin. Ja jos joku väittää, että Kristus liittää niihin myös parannuksen hedelmät eli koko uuden elämän, olemme asiasta aivan samaa mieltä. Tässä tyydymme kuitenkin siihen, että nimeämme nämä kaksi olennaista osaa: katumuksen ja uskon.
Miltei kaikkialla missä Paavali kuvaa kääntymystä eli uudistusta, hän mainitsee siinä nämä kaksi osaa, kuolettamisen ja eläväksitekemisen. Näin esim. Kol. 2:11: "Hänessä te olette ympärileikatut, että käsin tehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan syntisen ruumiin poisriisumisella", ja sitten: (Kol. 2:12) "Yhdessä hänen kanssaan te olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala." Tässä on kaksi osaa. Toinen on synnin ruumiin poisriisuminen, toinen on kuolleista herättäminen uskon kautta. Näitä sanoja: kuolettaminen, (Room. 6:2, 4, 11) eläväksitekeminen, synnin ruumiin poisriisuminen ja herättäminen, ei tule käsittää platonilaiseen tapaan näennäistä muutosta tarkoittaviksi. Kuolettaminen tarkoittaa todellisia kauhuja sellaisia, joita kuolevat kokevat, eikä niitä ihmisluonto kestä, ellei usko sitä rohkaise. Tässä apostoli sanoo synnin ruumiin poisriisumiseksi sitä, mitä me tavallisesti sanomme katumukseksi, koska noissa tuskissa meistä perataan pois luonnollinen paha himo. Ei eläväksitekemistäkään tule käsittää miksikään platonilaiseksi kuvitelmaksi, vaan lohdutukseksi, joka todella ylläpitää sitä elämää, joka katumuksen aikana on häipymässä. Tässäkin siis on kaksi osaa: katumus ja usko. Koska siis omaatuntoa ei voi rauhoittaa mikään muu kuin usko, usko yksin tekee eläväksi, (Hab. 2:4) tämän sanan mukaisesti: "Vanhurskas on elävä uskosta." (Room. 1:17)
Edelleen apostoli sanoo Kolossalaiskirjeessä, (Kol. 2:14) että Kristus pyyhkii pois sen kirjoituksen, joka lain kautta on meidän vastustajamme. Tässäkin on kaksi osaa: kirjoitus ja sen poispyyhkiminen. Kirjoitus tarkoittaa tietysti omaatuntoa, joka syyttää meitä ja tuomitsee meidät. Edelleen laki on se sana, joka syyttää synneistä ja tuomitsee ne. Näin siis kirjoitus on se ääni, joka sanoo: "Minä olen tehnyt syntiä (2 Sam. 12:13) Herraa vastaan." - näinhän Daavidin sanat kuuluvat. Näitä sanoja eivät jumalattomat ja suruttomat ihmiset tositarkoituksessa lausu. Eiväthän he näe sydämeensä kirjoitettua lain tuomiota eivätkä lue sitä. Tämä tuomio tulee ilmi todellisten tuskien ja kauhujen keskellä. Käsikirjoitus on juuri katumus, joka tuomitsee meidät. Kirjoituksen poispyyhkiminen tarkoittaa siis sen lauseen hävittämistä, jolla me lausumme oman edessä olevan tuomiomme, ja sen lauseen kirjoittamista sisimpäämme, jonka perusteella me ymmärrämme olevamme vapaat tuosta tuomiosta. Usko taas on uusi tuomio, joka poistaa tuon edellisen ja antaa sydämelle rauhan ja elämän.
Mutta miksi olisi tarpeen esittää monia todisteita, kun me kohtaamme niitä kaikkialla Raamatussa. Psalmissa 117 sanotaan: (Ps. 118:18) "Herra minun kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut." Ps. 118: (Ps. 119:28) "Minun sieluni itkee murheesta; vahvista minua sanallasi." Näissä kohdissa edelliseen osaan sisältyy katumus, kun taas jälkimmäisessä selvästi kuvataan, kuinka me katumuksessa saamme lohdutuksen, nimittäin Jumalan sanan avulla, joka tarjoaa armon. Se on sydämen voima ja tekee sydämen eläväksi. Samoin (1. Sam. 2:6): "Herran antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen." Näissä lauseissa edellinen osa puhuu katumuksesta, jälkimmäinen uskosta. Edelleen: (Jes. 28:21) "Herra kiivastuu tehdäkseen työnsä, vieraan työnsä, ja toimittaakseen tekonsa, oudon tekonsa." Profeetta sanoo Jumalan vieraaksi työksi sitä, että hän kauhistaa, koska Jumalan omaa työtä on eläväksi tekeminen ja lohduttaminen. Mutta profeetta sanoo Jumalan kauhistavan sen tähden, että löytyisi tilaa lohdutukselle ja eläväksi tekemiselle, koska suruttomat sydämet, jotka eivät Jumalan vihaa tunne, pitävät halpana lohdutuksen. Raamattu liittää tavallisesti juuri tällä tavoin toisiinsa nämä kaksi asiaa, kauhistukset ja lohdutuksen siinä tarkoituksessa, että se opettaisi parannuksen olennaisiksi osiksi nämä kaksi asiaa: katumuksen sekä uskon, joka lohduttaa ja tekee vanhurskaaksi. Emme käsitä, kuinka parannuksen luonnetta voitaisiin selkeämmin ja yksinkertaisemmin esittää.
Nämä nyt siis ovat Jumalan kaksi tärkeintä tekoa, jotka hän ihmisiin kohdistaa: hän kauhistaa perin pohjin ja taas vanhurskauttaa ja tekee eläviksi kauhistamansa. Koko Raamattu jakaantuu näiden kahden teon mukaan. Toinen osa on lakia, joka tuo ilmi synnit, syyttää niistä ja tuomitsee ne. Toinen osa on evankeliumia, toisin sanoen Kristuksessa lahjoitetun armon lupausta. Tämä lupaus toistuu tavan takaa koko Raamatussa. Ensin se annettiin Aadamille, sitten kantaisille; sen jälkeen profeetat julistivat sitä, ja lopulta Kristus saarnasi sitä ja todisti siitä juutalaisten keskuudessa. Apostolit levittivät sen sitten koko maailmaan. Uskomalla tähän lupaukseen ovat kaikki pyhät tulleet vanhurskaiksi, eivät oman katumuksensa ansiosta, olipa se sitten pinnallista tai täydellistä.
Esimerkit valaisevat niin ikään näitä kahta kohtaa. Aadamia nuhdellaan, kun hän oli tehnyt syntiä, ja hän kauhistuu; tämä oli katumusta. Sitten Jumala lupaa armonsa ja ilmoittaa tulevaksi sen siemenen, joka murskaa Perkeleen valtakunnan, kuoleman ja synnin. Siinä hän tarjoaa syntien anteeksiantamuksen. Nämä ovat pääkohdat. Sillä vaikka jälkeenpäin vielä lisätäänkin rangaistus, ei tämä rangaistus kuitenkaan ansaitse syntien anteeksiantamusta. Hieman tuonnempana puhumme tämänlaatuisista rangaistuksista.
Samoin Naatan nuhtelee Daavidia, ja tämä sanoo kauhistuneena: (2 Sam. 12:13) "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan." Tässä meillä on katumus. Sitten hän saa kuulla synninpäästön: "Niin on myös Herran antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole." Tämä sana nostaa Daavidin jälleen ja uskon kautta se kannattaa häntä, vanhurskauttaa hänet ja tekee eläväksi. Tässäkin tapauksessa lisätään vielä rangaistus, mutta tällä rangaistuksella ei ansaita syntien anteeksiantamusta. Aina ei edes lisätä erityisiä rangaistuksia, mutta nämä kaksi kohtaa tulee parannuksessa aina olla: katumus ja usko. Näinhän on laita (Luuk. 7:37s.) Syntinen nainen tulee itkien Kristuksen tykö. Hänen kyyneleensä ilmaisevat katumuksen. Sitten hän saa kuulla synninpäästön: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut. Uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan." Tämä on parannuksen toinen osa, usko, ja se nostaa hänet ja lohduttaa häntä. Kaikesta sanotusta oikeamielinen lukija varmaan ymmärtää, että me katsomme parannukseen kuuluvan ne osat, jotka ovat ominaisia kääntymykselle eli uudestisyntymiselle ja syntien anteeksiantamukselle. Soveliaat hedelmät ja samoin rangaistukset seuraavat uudestisyntymistä ja syntien anteeksiantamusta. Siitä syystä me olemmekin puhuneet näistä kahdesta osasta, ett huomio suuremmassa määrässä kääntyisi uskoon, jota me parannuksessa pidämme ensisijaisen tärkeänä. Paremmin voidaan myös käsittää, mitä on usko, josta evankeliumin saarna puhuu, kun se pannaan katumuksen ja kuolettamisen vastakohdaksi.
Vastapuoli tuomitsee kuitenkin nimenomaan sen, että me väitämme ihmisten uskolla saavuttavan syntien anteeksiantamuksen. Siitä syystä me nyt lisäämme vielä muutamia harvoja todistuksia, joiden nojalla voidaan käsittää, ettei syntien anteeksiantamus tule ihmisen osaksi katumuksen tähden sen perusteella, että se on suoritus, vaan omakohtaisella uskolla, siten että itsekukin uskoo, että hänelle annetaan synnit anteeksi. Tämä opinkohta on näet keskeisin asia, josta me vastustajiemme kanssa kamppailemme, ja sen tuntemusta me pidämme kaikille kristityille äärettömän tärkeänä. Huomioon ottaen sen, että edellä olemme vanhurskautusta käsitellessämme mielestämme puhuneet samasta asiasta aivan kylliksi, lausumme tässä ajatuksemme lyhyesti. Ovathan oppi parannuksesta ja oppi vanhurskautuksesta uskonkohtia, jotka kuuluvat likeisesti yhteen.
Puhuessaan uskosta ja väittäessään, että se edeltää parannusta, vastustajamme eivät tarkoita tätä vanhurskauttavaa uskoa, vaan sitä uskoa, joka yleisesti uskoo, että Jumala on olemassa, että jumalattomia odottaa rangaistus jne. Me sen sijaan pidämme tuon uskon lisäksi välttämättömänä, että jokainen uskoo itselleen annettavan synnit anteeksi. Juuri tästä omakohtaisesta uskosta me kiistelemme. Tämän uskon me asetamme sitä käsitystä vastaan, joka ei kehota luottamaan Kristuksen lupaukseen, vaan katumukseen, syntien tunnustamiseen ja hyvitystekoihin jne., sikäli kuin nämä kaikki vain suoritetaan. Tämä usko seuraa omantunnon kauhuja siten, että se voittaa ne ja rauhoittaa omantunnon. Tämän uskon me katsomme vanhurskauttavan ja synnyttävän uudesti, se kun vapauttaa pelon vallasta ja saa sydämessä aikaan rauhan, ilon ja uuden elämän. Tätä uskoa me puolustamme ja väitämme, että se on todella välttämätön syntien anteeksi saamiseksi. Siitä syystä me sijoitammekin sen parannuksen olennaiseksi osaksi. Juuri tämä on myös Kristuksen kirkon käsitys asiasta, vaikka vastustajamme toisin väittävätkin.
Aluksi me kuitenkin kysymme vastustajiltamme, onko synninpäästön vastaanottaminen parannuksen osa vai ei. Jos he erottavat sen syntien tunnustamisesta - mestareita kun ovat erittelemisessä - emme voi käsittää, mitä hyötyä on tunnustamisesta ilman synninpäästöä. Jos he taas eivät erota synninpäästön vastaanottamista erikseen tunnustamisesta, heidän täytyy olla sitä mieltä, että usko on osa parannusta, sillä synninpäästöä ei vastaanoteta mitenkään muutoin kuin uskomalla. Sen taas, että synninpäästöä ei oteta vastaan muutoin kuin uskomalla, osoittaa oikeaksi Paavalin opetus. Hän sanoo Room. 4:16, ettei lupausta voida ottaa vastaan muutoin kuin uskomalla. Synninpäästö taas on juuri syntien anteeksiantamisen lupaus. Näin se siis välttämättä vaatii uskoa. Me emme liioin jaksa käsittää, miten voidaan sanoa sen ottavan vastaan päästön synneistä, joka ei sisimmässään siihen yhdy. Ja edelleen, onhan suorastaan Jumalan syyttämistä valheesta, jos sisimmässään epäilee synninpäästöä. Jos sydän epäröi, se pitää epävarmana ja joutavana Jumalan lupausta. Siitä syystä onkin 1 Joh. 5:10 kirjoitettuna: "Joka ei usko Jumalaan, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa."
Toiseksi arvelemme vastapuolelta myönnettävän, että syntien anteeksiantamus on parannuksessa joko sen osa tai päämäärä tai, heidän suullaan puhuaksemme, sen päätepiste. Siispä teemme oikein, kun lisäämme parannuksen osiin sen, millä syntien anteeksiantamus vastaanotetaan. Aivan varmaa on kuitenkin, vaikka kaikki helvetin portit huutaisivat vastalauseensa, ettei syntien anteeksiantamusta voida ottaa vastaan muutoin kuin yksin uskolla, uskomalla, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, tämän raamatunkohdan mukaan, Room. 3:25: "Hänet Jumala on asettanut sovittajaksi uskon kautta hänen viereensä", ja samoin Room. 5:2: "Hänen kauttansa meillä on uskossa pääsy armoon" jne. Eihän säikähtänyt omatuntomme voi Jumalan vihaa vastaan panna omia tekojamme eikä omaa rakkauttamme. Vasta silloin se rauhoittuu, kun se ottaa omakseen Kristuksen, välimiehen, ja luottaa lupauksiin, jotka hänen tähtensä on lahjoitettu. Eiväthän ne käsitä, mitä syntien anteeksiantamus on, eivätkä miten se tulee meidän osaksemme, jotka kuvittelevat, että sydän saa rauna ilman uskoa Kristukseen. Pietari lainaa Jesajan sanoja: (1 Piet. 2:6;) (Jes. 49:23;) (Jes. 28:16) "Joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva." Näin siis teeskentelijät joutuvat väistämättömästi häpeään, kun he uskovat saavansa syntien anteeksiantamuksen omien tekojensa ansiosta eikä Kristuksen tähden. Sanoohan Pietarikin Ap.t. 10:43: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Selkeämmin ei asiaa olisi voitu ilmaista kuin näillä hänen sanoillansa: "hänen nimensä kautta", ja vielä hän lisää: "jokainen, joka uskoo häneen". Ainoastaan Kristuksen nimen kautta me siis saamme syntien anteeksiantamuksen, toisin sanoen Kristuksen tähden, emme minkään omien ansioidemme tai tekojemme perusteella. Tämä taas tapahtuu siten, että me uskomme synnit meille anteeksi annettavan Kristuksen tähden.
Vastustajamme pitävät kovaa ääntä siitä, että he ovat kirkko ja että he nojautuvat kirkon yksimieliseen kantaan. Mutta Pietaripa tässä meidän tapauksessamme tuo julki kirkon yksimielisen kannan: "Hänestä", niin hän sanoo, "kaikki profeetat todistavat, että jokainen saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" jne. Aivan varmasti on profeettojen yksimielistä kantaa pidettävä koko kirkon yksimielisenä katana. Me emme voi myöntää, että paavilla tai kirkolla olisi ratkaisuvaltaa vastoin tätä profeettojen yksimielistä kantaa. Kuitenkin Leon bulla avoimesti hylkää tämän syntien anteeksiantamusta koskevan uskonkohdan, ja samoin tekevät meidän vastustajamme Kumoamuksessa. Kaiken tämän perusteella on selvää, mikä arvo on annettava noiden kirkolle, jotka eivät ainoastaan julkisilla dekreeteillä hylkää tätä oppia - että me saamme syntien anteeksiantamuksen uskolla, emme omien tekojemme tähden, vaan Kristuksen tähden - vaan myös käskevät, että se on väkivalloin ja miekoin hävitettävä, käskevät, että kunnon miehet, jotka ovat tätä mieltä, on kaikin raakamaisin keinoin tuhottava.
Heillä on kuitenkin puolellaan nimekkäitä opettajia: Scotus, Gabriel 20 ja muita yhtä arvokkaita, ynnä isien lausumia, joita dekreeteissä lainaillaan typistetyssä muodossa. Jos todisteiden lukumäärä ratkaisee, he varmasti voittavat. Onhan olemassa suunnaton lauma pölhöjä sententioiden selittäjiä, ja nämä näyttävät vannoutuneen puolustamaan noita sepustuksia, jotka puhuvat puolinaisen katumuksen ja tekojen tuottamasta ansiosta ja kaikesta muusta, mihin yllä olemme viitanneet. Ei ole kuitenkaan aihetta hätkähtää tämän joukon paljoutta, sillä suurta painoa ei ole myöhempien kirjoittajien todistuksilla, he kun eivät ole itse tekstiään laatineet, vaan jäljentävät edeltäjiensä kirjoituksia ja ovat vain siirtäneet mainittuja käsityksiä kirjasta toiseen. Omaa arvostelukykyään he eivät ole ollenkaan käyttäneet, vaan alempiarvoisten senaattorien tavalla he ovat vain ääneti hyväksyneet etevämpiensä erehdykset niitä edes käsittämättä. Me asetamme siis empimättä mainitun Pietarin äänen, joka ilmaisee meille profeettojen yksimielisen kannan, sententioiden selittäjiä vastaan, vaikka heitä olisi kuinka monta legioonaa. Tähän Pietarin saarnaan tulee myös lisäksi Pyhän Hengen todistus. Sanotaanhan tekstissä näin: (Ap.t. 10:44) "Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat." Tietäkööt siis kaikki hurskaat ihmiset omassatunnossaan tämän: Jumalan käsky on, että he uskovat synnit itselleen anteeksi annettavan lahjaksi Kristuksen tähden, ei heidän omien tekojensa ansiosta. Tämän Jumalan käskyn varassa pysykööt he myös lujina vastoin epätoivoa ja synnin ja kuoleman kauhuja. Heidän tulee myös tietää, että tämä käsitys on ollut kirkossa, pyhien keskuudessa, maailman alusta alkaen. Pietarihan tuo selvästi julki profeettojen yksimielisen kannan, ja apostolien kirjoitukset osoittavat, että he ovat samalla kannalla.
Isienkään todistuksia ei puutu. Sanoohan Bernhard saman asian sanoilla, jotka ovat selvää selvemmät: "Ennen kaikkea on välttämättä uskottava, ettei syntien anteeksiantamusta voi saada muutoin kuin Jumalan laupeuden kautta, mutta lisää tähän sekin, että uskot synnit hänen kauttaan sinulle anteeksi annettavan. Tämä on todistus, jonka Pyhä Henki tuo sydämeesi sanoen: 'Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.' Sillä näin apostolit asiasta ajattelevat, että ihminen vanhurskautetaan lahjaksi, uskon kautta." Nämä Bernhardin sanat valaisevat ihmeellisesti meidän asiaamme, koska hän ei ainoastaan vaadi meitä yleisesti uskomaan, että Jumala antaa synnit anteeksi laupeutensa tähden, vaan käskee tähän lisäämään omakohtaisen uskon, jossa me uskomme, että juuri meille annetaan synnit anteeksi. Vielä lisäksi hän neuvoo, millä tavalla me voimme saavuttaa varmuuden syntien anteeksiantamuksesta, nimittäin siten, että sydämemme Pyhän Hengen voimasta uskosta rohkaistuu ja saavuttaa rauhan. Voivatko vastustajamme enempää vaatia? Uskaltavahkohan he yhä edelleen väittää, ettemme me saavuta syntien anteeksiantamusta uskolla ja ettei usko ole parannuksen osa?
Kolmanneksi vastustajamme väittävät synnin anteeksi antamisen tapahtuvan siten, että joko puolinaisesti tai täydellisesti katuva ihminen saa itsessään heräämään sen toiminnon, että hän rakastaa Jumalaa, ja tällä toiminnollaan hän ansioituu saamaan syntien anteeksiantamuksen. Tämähän on pelkkää lain opettamista; evankeliumi on hävitetty ja Kristusta koskeva lupaus on pyyhkäisty pois. Lain noudattamista he vain vaativat ja meidän omia tekojamme, koska laki vaatii rakkautta. Lisäksi he neuvovat lujasti luottamaan siihen, että me saamme syntien anteeksiantamuksen katumuksemme ja rakkautemme tähden. Eikö tämä ole juuri luottamuksen panemista omiin tekoihimme Jumalan sanan ja hänen Kristusta koskevan lupauksensa sijasta? Mutta jos laki on riittävä syntien anteeksiantamuksen saavuttamiseen, mihin sitten tarvitaan evankeliumia, mihin Kristusta, jos kerran syntien anteeksiantamus saavutetaan omilla teoilla? Me sen sijaan kehotamme omiatuntoja kääntymään laista evankeliumin puoleen, lakkaamaan luottamasta omiin tekoihin ja luottamaan lupaukseen ja Kristukseen, koska evankeliumi osoittaa meille Kristuksen ja lupaa lahjaksi syntien anteeksiantamuksen hänen tähtensä. Se käskee meitä varmasti luottamaan tähän lupaukseen, että me tulemme sovitetuiksi Isän kanssa, Kristuksen tähden, emme oman katumuksemme tai rakkautemme perusteella. Ei näet ole olemassa muuta välimiestä eikä sovittajaa kuin Kristus. Emme me myöskään kykene lain vaatimuksia täyttämään ennen kuin olemme Kristuksen kautta tulleet sovitetuiksi; ja jos jotakin saisimmekin aikaan, on kuitenkin jäätävä siihen käsitykseen, ettemme me saavuta syntien anteeksiantamusta noiden tekojemme tähden, vaan Kristuksen tähden, joka on välimies ja sovittaja.
On suorastaan Kristuksen häpäisemistä ja evankeliumin kumoamista ajatella, että me saavutamme syntien anteeksiantamuksen lain perusteella tai jollakin muulla tavalla kuin Kristukseen uskomalla. Tätä ajattelutapaa me käsittelimmekin edellä vanhurskautuksen yhteydessä, kun esitimme, miksi me opetamme ihmisen tulevan vanhurskaaksi uskolla eikä rakkauden tähden. Niinpä siis vastustajiemme oppi, kun he neuvovat ihmisiä omalla katumuksellaan ja rakkaudellaan saavuttamaan syntien anteeksiantamuksen ja luottamaan tähän katumukseensa ja rakkauteensa, on silkkaa lain oppia, vieläpä sellaisen lain, jota he eivät ole käsittäneet. Samoinhan juutalaiset katselivat Mooseksen peitettyjä (2. Kor. 3:13) kasvoja. Sillä otaksukaamme, että olisi rakkautta ja olisi tekoja: rakkaus eivätkä teot kuitenkaan voi olla sovitus synnistä. Eikä niitä liioin voida panna Jumalan vihaa ja tuomiota vastaan, tämän sanan mukaan: (Ps. 143:2) "Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä voi tulla vanhurskaaksi sinun edessäsi." Myöskään ei ole lupa siirtää Kristuksen kunniaa meidän omille teoillemme.
Mainituista syistä Paavali kiistää sen, että me tulisimme vanhurskaiksi lain nojalla. Lakia vastaan hän panee lupauksen syntien anteeksiantamuksesta, joka lahjoitetaan Kristuksen tähden, ja opettaa, että me saamme syntien anteeksiantamuksen lahjaksi, Kristuksen tähden, uskolla. Paavali tempaa meidät lain luota tämän lupauksen piiriin. Tähän lupaukseen hän käskee meidän kiinnittää katseemme, lupaukseen, joka ilman muuta olisi turhanpäiväinen, jos meidät vanhurskautettaisiin ensin lain ja sitten vasta lupauksen nojalla, tai jos me saisimme syntien anteeksiantamuksen oman vanhurskautemme perusteella. Mutta nyt on varmaa, että meille juuri siitä syystä on lahjoitettu lupaus ja annettu Kristus, että emme kykene lain vaatimuksia täyttämään. Sen tähden on välttämätöntä, että ensin tulemme lupauksen nojalla sovitetuiksi, ennen kuin voimme lakia täyttää. Mutta lupaus otetaan vastaan vain uskolla. On siis välttämätöntä, että katuvat ottavat uskolla omakseen lupauksen syntien anteeksiantamuksesta, joka on Kristuksen tähden lahjaksi annettu, ja vakuuttuvat siitä, että heillä ilmaiseksi, Kristuksen tähden, on lepytetty Isä. Tällä kannalla on Paavali Room. 4:16, missä hän sanoo: "Sen tähden se on uskosta, että lupaus pysyisi voimassa armon mukaan." Samoin Gal. 3:22: "Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että lupaus annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat", toisin sanoen: kaikki ovat synnin alla eivätkä voi vapautua muutoin kuin ottamalla omakseen lupauksen syntien anteeksiantamuksesta. Meidän tulee siis uskolla vastaanottaa syntien anteeksiantamus, ennen kuin täytämme lakia, jos kohta, kuten edellä on sanottu, uskoa seuraa rakkaus, koska uudestisyntyneet saavat Pyhän Hengen ja sen tähden alkavat täyttää lakia.
Vielä useampiakin todisteita me esittäisimme, jollei kuka hyvänsä oikein ajatteleva lukija itse tapaisi niitä Raamatussa. Emmekä me tahdo olla ylen monisanaisia, että tämä asia voitaisiin sitä helpommin käsittää. Eihän ole epäilystäkään siitä, että tämä kanta, jota me olemme puolustamassa, on juuri Paavalin käsitys, se nimittäin, että me uskolla saamme syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden ja että meidän tulee Jumalan vihaa vastaan uskossa asettaa välimiehemme Kristus, ei omia tekojamme. Ei hurskaiden ihmisten myöskään pidä hämmentyä, jos vastustajamme vääristelevätkin Paavalin ajatuksia. Niin yksinkertaisesti ei mitään voida lausuakaan, ettei sitä voisi vääristelemällä turmella. Me tiedämme kuitenkin, että se, mitä olemme sanoneet, on Paavalin todellinen ja aito mielipide. Tiedämme myös, että tämä meidän käsityksemme tuottaa hurskaille omilletunnoille varman lohdutuksen, jota ilman kukaan ei voi kestää Jumalan tuomiolla.
Näin ollen me hylkäämme nuo vastustajiemme farisealaiset käsitykset, että me emme saa syntien anteeksiantamusta uskolla, vaan että meidän tulee se ansaita omalla rakkaudellamme ja teoillamme ja että meidän pitää Jumalan vihaa torjumaan panna oma rakkautemme ja omat tekomme. Tämä on lain oppia eikä evankeliumin, ja siinä kuvitellaan, että ihminen tulee lain avulla vanhurskaaksi ennen kuin hän on edes Kristuksen kautta sovitettu Jumalan kanssa, vaikka Kristus sanoo: (Joh. 15:5) "Ilman minua te ette voi mitään tehdä" ja samoin: "Minä olen totinen viinipuu, te olette oksat." Vastustajamme kuitenkin kuvittelevat meidät Mooseksen oksiksi eikä Kristuksen. Hehän tahtovat tulla lain avulla vanhurskaiksi ja tarjota oman rakkautemme ja tekomme Jumalalle ennen kuin tulevat sovitetuiksi Jumalan kanssa Kristuksen kautta, ennen kuin ovat Kristuksen oksia. Paavali sen sijaan pitää tiukasti kiinni siitä, ettei lakia voida täyttää ilman Kristusta. Sen tähden on lupaus ensin otettava vastaan, jotta me uskolla tulisimme sovitetuiksi Jumalan kanssa Kristuksen tähden, ennen kuin me voimme täyttää lakia. Meidän mielestämme tämä on täysin selvää hurskaille omantunnon ihmisille. Tästä he myös käsittävät syyn, miksi me edellä olemme tunnustaneet, että ihmiset vanhurskautetaan uskon kautta eikä rakkauden tähden, koska kerran meidän ei pidä Jumalan vihaa vastaan panna omaa rakkauttamme eikä tekojamme eikä luottaa omaan rakkauteemme eikä tekoihimme. Jumalan vihaa vastaan meidän on pantava välimies, Kristus. Samoin on lupaus syntien anteeksiantamuksesta otettava vastaan ennen kuin voimme lain täyttää.
Ja vielä lopuksi: milloin omatunto voi saada rauhan, jos me otamme vastaan syntien anteeksiantamuksen sillä perusteella, että me rakastamme tai täytämme lain vaatimukset? Ainahan laki on meitä syyttämässä, koska me emme milloinkaan voi Jumalan lain vaatimuksia täyttää. Paavali sanoo: (Room. 4:15) "Laki saa aikaan vihaa." Parannusta käsitellessään Krysostomos kysyy, miten saamme varmuuden siitä, että syntimme ovat anteeksi annetut. Vastustajamme kysyvät sententioissaan samaa asiaa. Tästä suoriutuaksemme ja saadaksemme omantunnon rauhan meidän tulee varmasti tietää Jumalan käskyksi ja varsinaiseksi evankeliumiksi, että saamme syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden lahjaksi. Näin meidän tulee varmasti päätellä emmekä saa sitä epäillä. Jos joku epäilee, hän tekee (1. Joh. 5:10) Jumalan lupauksessaan valhettelijaksi, niin kuin Johannes sanoo. Me opetamme, että evankeliumi vaatii tätä uskonvarmuutta. Vastustajamme jättävät omattunnot epävarmuuteen, kahden vaiheelle. Eiväthän ihmiset, joilla on omatunto, voi tehdä mitään uskon pohjalta, kun he yhtenään epäilevät, onko heillä anteeksiantamus. Miten he tämän epävarmuuden vallassa voisivat huutaa Jumalaa avuksi, miten olla siitä varmat, että heitä kuullaan? Näin koko heidän elämänsä on vailla Jumalaa ja vailla todellista Jumalan palvelemista. Juuri tätä Paavali tarkoittaa, kun sanoo: (Room. 14:23) "Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä." Ja koska he alinomaan ovat tämän epävarmuuden vallassa, he eivät koskaan pääse kokemaan, mitä usko on. Näin he loppujen lopuksi sortuvat epätoivoon. Tällainen on vastustajiemme oppi: lain oppi, evankeliumin kumoaminen, epätoivon oppi. Nyt me mielihyvin jätämme kaikkien oikeinajattelevien ihmisten arvioitavaksi tämän parannusta koskevan uskonkohdan. Asiassa ei ole mitään epäselvää, he voivat lausua julki mielipiteensä, kumpaisten opetus, meidän vai vastustajiemme, on hurskaampi ja omalletunnolle terveellisempää. Meitä todella tympäisevät nämä kirkossa ilmenevät kiistat, ja siitä syystä me mielihyvin pysyisimmekin vaiti, jollei meillä olisi niin suuria ja pakottavia syitä lausua vastustajistamme poikkeava mielipiteemme. Nyt, kun he tuomitsevat ilmiselvän totuuden, emme menettele oikein, jos petämme asian, joka ei ole meidän, vaan Kristuksen ja kirkon.
Olemme nyt sanoneet, mistä syistä väitämme parannuksen jakaantuvan näihin kahteen osaan: katumukseen ja uskoon. Näin olemme tehneet sitäkin suuremmalla syyllä, koska parannuksesta on liikkeellä monia lausumia, joita kirkkoisiltä lainaillaan typistettyinä, ja näitä vastustajamme ovat vääristelleet uskon pimittämiseksi. Tällainen on esimerkiksi seuraava: Parannus on sitä, että surraan tehtyjä pahoja tekoja eikä enää tehdä sitä, mitä täytyisi surra. Samoin tämä: Parannus on tavallaan murehtivan ihmisen kosto, joka rankaisee itseään siitä, mitä murehtii tehneensä. Näissä lausumissa ei lainkaan mainita uskoa. Eikä niitä jumaluusopillisesti selitettäessäkään mitään mainita uskosta. Siitä syystä me olemmekin lukeneet parannuksen toiseksi osaksi uskon, jotta uskonoppi pääsisi paremmin esille. Asiain todellinen tila näet osoittaa, että nuo lausumat, jotka vaativat katumusta tai hyviä tekoja, vanhurskauttavaa uskoa lainkaan mainitsematta, ovat vaarallisia. Kohtuudella voisi odottaa ymmärrystä niiltä, jotka ovat keräilleet kokoelmiksi mainittuja oppilauselmien ja asetusten pätkiä. Koska näet kirkkoisät toisinaan puhuvat toisesta, toisinaan toisesta parannuksen osasta eivätkä vain yhdestä ainoasta, vaan kummastakin, sekä katumuksesta että uskosta, olisi ollut eduksi näitä lausumia valikoiden yhdistellä.
Niinpä Tertullianus puhuu uskosta suurenmoisia sanoja ylistäen profeetan kirjassa olevaa valaa: (Hes. 33:11) "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että hän kääntyy tieltänsä ja elää". Kun Jumala näet vannoo, ettei hän tahdo syntisen kuolemaa, hän sillä osoittaa vaativansa uskoa: meidän on uskottava häntä, kun hän vannoo, ja pidettävä varmana asiana, että hän antaa meille anteeksi. Meidän on pidettävä suuressa arvossa Jumalan lupauksia jo sinänsä. Tämän lupauksensa Jumala on lisäksi vahvistanut valalla. Jos siis joku on siinä käsityksessä, ettei anteeksiantamus koske häntä, hän väittää Jumalan vannoneen väärin; julkeampaa herjaa on mahdoton ajatella. Sillä Tertullianus sanoo näin: "Hän kutsuu pelastukseen luvaten palkinnon, vannomalla vielä valankin. Kun hän sanoo: 'Niin totta kuin minä elän', hän tahtoo, että häntä uskotaan. Autuaita ihmiset, joiden tähden Jumala vannoo valan! Voi meitä onnettomia, ellemme usko Herraa, vaikka hän vannoo!" Tässä kohden tulee myös olla selvillä siitä, että uskon on ymmärrettävä Jumalan ilmaiseksi antavan meille anteeksi, Kristuksen tähden, oman lupauksensa tähden, ei meidän tekojemme, katumuksemme, tunnustuksemme eikä hyvitystekojemme tähden. Jos näet usko luottaa näihin tekoihin, se heti joutuu epävarmuuden valtaan, koska arka omatunto huomaa ne arvottomiksi. Niinpä Ambrosius sanookin sattuvasti parannuksesta: "Meidän tulee siis uskoa yhtä hyvin se, että meidän on tehtävä parannus, kuin se, että meille annetaan anteeksi, kuitenkin niin, että me odotamme anteeksiantoa uskosta, ja usko saavuttaa sen aivan kuin sopimuskirjan nojalla." Ja vielä hän sanoo: "Usko, ei mikään muu, peittää meidän syntimme."21 Onhan siis kirkkoisillä lausumia uskostakin eikä vain katumuksesta ja teoista. Mutta kun vastustajamme eivät käsitä parannuksen olemusta eivätkä sitä, mitä isät ovat puhuneet, he poimivat vain parannuksen yhtä osaa, tekoja koskevia lauseita. Mitä isät toisin kohdin ovat lausuneet uskosta, sen he sivuuttavat, koska eivät sitä ymmärrä..."
(Luuk. 24:47) "Parannusta ja syntien anteeksiantamusta on minun nimessäni saarnattava kaikille kansoille"
otteet edellisestä:
"...Edelleen avainten valta toimii evankeliumin palvelijana ja julistaa sen lausumalla synninpäästön, joka on todellinen evankeliumin ääni. siten me puheeseen uskosta sisällytämme myös synninpäästön, koska usko tulee kuulemisesta, niin kuin Paavali sanoo. (Room. 10:17) Sillä kun evankeliumi on kuultu, kun synninpäästö on kuultu, omatunto rohkaistuu ja saa lohdutuksen. Ja koska Jumala todella tekee eläväksi sanallaan, avaimet todella antavat synnit anteeksi Jumalan edessä tämän sanan mukaisesti: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua." (Luuk. 10:16) Tästä syystä synneistäpäästäjän sanaa on uskottava aina niin kuin tämä sana kuuluisi taivaasta..."
"...Näin usko syntyy ja se vahvistuu synninpäästöstä, evankeliumin sanan kuulosta ja sakramenttien käytöstä, niin ettei se joudu tappiolle taistelussaan synnin ja kuoleman kauhuja vastaan. Tämä oppi parannuksesta on yksinkertainen ja selkeä asia, ja se vahvistaa avainten vallan ja sakramenttien arvoa..."
Tämä on raamatullinen ja luterilainen opetus, johon minäkin tahdon uskoa. Tarkempi selonteko raamatunpaikkoineen edellä. Admatan valheoppi on tässä saanut raamatullisen vastineensa, johon yhtyy koko luterilainen kirkkokunta.