Olen lopultakin hyväksynyt asian, että oireeni voi hyvinkin olla paniikkihäiriötä. Kaikki alkoi pari kuukautta sitten ihan flunssalla, jonka jälkeen aloin löytämään itsestäni kaikki mahdolliset taudit. Yhdessä vaiheessa epäilin mm.aivoverenkiertohäiriötä, ja tottakai sen jälkeen kehitin oireet, jossa käteni vapisi ja läpi kulki joskus kylmiä/kuumia aaltoja. Sitten aloin tarkkailemaan sydäntäni ja alkoi tuntua, että sydämeni pamppailee todella lujaa läpi rinnan, varsinkin kun meni makuulle, tunsin jokaisen sydämeniskun todella voimakkaana. Lisäksi joskus kehitin iltaa kohden ihme kipuja ja tunsin että jokaista raajaa koskee todella voimakkaasti aina varpaita myöten. Esiintyi myös huimausta, aluksi vain joskus keskellä päivää, mutta jossain vaiheesa lähes koko ajan, varsinkin kun rupesi vielä ajattelemaan asiaa. Nyt kuitenkin asiaa järkevästi tarkastelleena on alkanut oireetkin lievittämään..kuulostaako tutulta?
paniikkia...
...ko?
2484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ei paniikkihäiriö tosta vaan lievitä niin nopeesit. kyllä se aikansa vie.. yleensä vaatii terapiaa ja/tai lääkkeitä
minulla todettiin paniikkihäiriö kolme vuotta sitten,sitä ennen olin kärsinyt sinunkin tuntemista oireista ja kärsinkin kovasti.
sairaalaan mieheni vei minua yöllä useasti, ne vaan totesi että ei mitään kotiin vaan, vaikka sydän hakkasi kuin hullu.
työterveyshoitajakin sanoi että älä nyt ole niin luulosairas ei sua mikään vaivaa tunsin että tulen hulluksi, joka paheni lopulta niin etten uskaltanut mennä edes yksin ulos,en kauppaan en mihinkään. avun sain viimein terv.keskuslääkäriltä joka oli venäläinen ja tajusi tilanteeni heti ja kirjoitti cipramilia.
kesti jonkin aikaa ennenku auttoivat mutta nyt tunnen itseni paremmaksi kuin koskaan!!
ei kannata jäädä odottamaan että tauti menee ohi jos olo on todella paha!!