Kotiovella pissahätä

Limppuy

Haluisin kuulla onko muilla samaa/mitä olette tehneet? Olen nuori aikuinen nainen ja joitain kuukausia koko ajan pahentuen rakkoni on ehdollistunut kotiin tuloon niin, että ovella tulee kova pissahätä. Hätä on eteisessä niin valtava, että en millään jaksaisi odottaa hetkeäkään. Muissa paikoissa pidättely onnistuu hyvin. Yleensä en ehdi riisua päällysvaatteita vaan vetää housut alas, kun jo pissa tulee. Onko tämä merkki jostain sairaudesta?

17

6202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuivahousu

      Tulin just kotiin ja ulkoovella oli tulla sonat housuun. Sitten lyhyillä askeleilla kiiruusti sisään. Rupesin samantien googlettamaan ja Kauneus & Terveys sivuilla luki näin: "Yleistä on myös, että kotiin tullessa tulee pissahätä. Elimistö on oppinut, että kotiin tultua pääsee pissalle."

    • Juootikas

      Kai voit käydä jossakin vessassa ennen kotiintuloa? Miksi on pakko pidättää kotiin asti? Muuta rutiinejasi niin rakkokin tottuu kyllä uuteen rutiiniin. Juo kahvisi eri aikaan. Limujen sijasta vettä yms.

    • Äibbä

      Mulla sama. Pissa melkein tulee housuun aina kotiovella ja joudun juoksemaan vessaan kengät jalassa. Töissä olen käynyt normaalisti vessassa enkä ole pidättänyt. Se on joku psyykkinen ja hermostollinen juttu että kotiin tullessa on kauhea hätä. Muuten ei yskiessä yms. Lirahda ikinä. Olen kahden lapsen äiti. Lapset ovat oppineet hokemani ovella ”pissa tulee housuun” kun juoksen vessaan.

    • Aivottelujuttu

      Taitaa ongelma olla samaa sukua sen kanssa, että on pakko tarkistaa onko kahvinkeitin päällä tai ovi lukossa.

    • Pavlovin_rakko

      Minulle on iskenyt ihan saman vaivan tänä keväänä. Mietin, johtuisiko siitä, että rakko on jotenkin ehdollistunut siitä, kun olen pari kertaa tullut kotiin todella kupla otsassa oltuani pitkällä lenkillä koiran kanssa ja silloin on paha päästä vessaan missään matkan varrella, ja nyt se luulee, että aina on kamala hätä kotiin tullessa. Olen yrittänyt opettaa itseäni siitä pois sinnittelemällä hetken, ennen kuin menen vessaan, vaikka välillä on pakko, kun tosiaan tulee housuun muuten. Mutta aina, jos tuntuu, että kestän vielä hetken, teen jotain muuta ennen vessaan menoa. On ehkä alkanut hieman helpottamaan tämän myötä.

    • raisakaisa

      Olin bussilla menossa kotiin, matka kesti noin tunnin. Olin lähtiessä sitä mieltä, että kestän kotiin saakka, vaikka olikin pissahätä jo lähtiessä. En kestänyt, vaan hyppäsin bussista pari kilometriä ennen kotipysäkkiä ja heti, kun olin poistunut busssista, tuli pissat housuun kovalla paineella. Kenkien tyhjennys, sukkahousut ja pikkuhousut pois ja kävellen kotiin. Naurattaa jälkeenpäin, mutta ei se silloin pahemmin naurattanut

      • Anonyymi

        Tuossa stoorissa nyt ei ollut mitään totta, ja miksi ihmeessä nainen alkaisi riisua jossain bussipysäkillä pikkuhousujaan?


    • haaaa

      On sitä sattunut että ensin pidättelee ihan helposti tuntikausia, kun on asioita hoitelemassa ja sitten kun kotiovi lähestyy on jo vaikeaa ja sitten ovella, kun avaimetkin on ties missä ja jalat ristissä, tulee pissat housuun.

    • vahinkoja

      Mulla kans sattuu vahinkoja eniten kotona,ja just kun on tulossa jostain,niin ei ehdi riisua housuja kun pissa jo tulee..jotenkin kausiluontoista tuntuu olevan.Kun olen jossain muualla,huolehdin että käyn tarpeeksi usein pissa..a.Minulle on asennettu ponnistusinkotenssiin verkko 10 v.sitten,mutta ei se auta tälläisessä tilanteessa.Liekö lakannut toimimasta kun aiemmin tuntui kiristävältä kun istui kovalla tuolilla,nykyään ei enää tunnu.

    • liruillen

      Minulla sama ongelma. Gynekologi neuvoi kouluttamaan "koiraa". Kai se jotain opittua on kun esim. ei pissata autossa kotiovelle ajaessa, vaan kun nouset autosta jo alkaa melkein housuun pyrkiä. Tosi ärsyttävä juttu.

    • hehhee

      Melkein liittyy aiheeseen: kun tulen kaupungilta kotiin, pesen aina ensimmäiseksi kädet. Monta kertaa on käynyt niin, että samalla kun aloitan käsien pesun, tulee pissat housuun huomaamatta.

    • Yrittäkää

      Te, joilla tämä "vaiva" on, suosittelen teille ohutta vaippaa tai reilun kokoista pikkuhousunsuojaa. Näin ollen itsekin tietää, ettei kiire ole niin kova kotiin saapuessa ja pikkuhiljaa rakkokin "oppii", ettei tarvitse niin voimakkaasti supistella juuri kotiin tullessa.

    • ainavaippa

      Se on varmaan vähän samaa, kun esimerkiksi kaupan kassajonossa. Jos joutuu seisoskelemaan mielestään liian pitkään, tulee pissahätä ja kun sitä miettii, tilanne pahenee ja tulee pissat housuun (tai tulisi, ellei olisi vaippoja)

    • Monisairas

      Tuttua juttua myös itselle, mutta minulla tilanne liittyy lähestulkoon aina siihen, että nousen seisomaan ja jos lähden kävelemään. Tällöin sulkijat ja lantionpohja joutuu kovemman paineen alle. Aivan sama olenko kotiovella vai missä. Useimmiten pieni pissahädän tunne on jo istuessa.
      Sen sijaan jos hätä tosiaan tulee vaan siellä kotiovella, kai se vahvasti psyykkistä on (esim. kuten ylempänä rakon ns. oppimisesta kerrotaan), mutta varmaan jotain pidätyskyvyn alenemaa muutenkin on.

    • Yliaktiivinen rakko .

    • Anonyymi

      Mulla on sama mutta yleensä tulee housuun ennen kun vessaan kerkeän

      • Anonyymi

        Pakkoinkotenssia,joku psygologinen homma että kun pääsee kotia niin voi vapauttaa..muillakin on samaa..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      188
      10824
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      105
      7583
    3. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      33
      7511
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      4
      7399
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      89
      5779
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      52
      5238
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      32
      5009
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      15
      4859
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      6
      2356
    10. Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!

      Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil
      Hyrynsalmi
      43
      1770
    Aihe