"enää ei voi kirkkain silmin luvata"

työntekijä

Sisäministeriön Nerg HS:lle: Suomeen luvatta jäävät voivat ajautua rikoksiin

Tänään klo 05:36

Sisäministeriössä ollaan sisäisen turvallisuuden kannalta eniten huolissaan ennen palauttamista katoavista ihmisistä.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergsanoo, että Suomeen laittomasti jäävät turvapaikanhakijat voivat ajautua rikoksiin.

Sisäministeriön korkein virkamies Nerg kertoo Helsingin Sanomille, että

"enää ei voi kirkkain silmin luvata"

turvallisuustilanteen pysyvän samana.

Noin 12  000 turvapaikanhakijan odotetaan saavan tänä vuonna lainvoimaisen päätöksen siitä, että he eivät enää saa oleskella Suomessa.

Viranomaiset yrittävät ohjata kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita vapaaehtoiseen paluuseen.

Jos tähän ei suostuta, Suomi siirtyy pakkopalautuksiin.

Nergin mukaan viranomaiset varautuvat siihen, että Suomessa on tänä vuonna paljon laittomasti maassa oleskelevia.

Hyvä kun joku sen sanoo suoraan....!

"enää ei voi kirkkain silmin luvata"

"Me kuljemme nyt varjojen maassa, tässä maailmassa"

Lainaus sauli Niinistöllä

13

478

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • feshtrwsurstiu6rs

      Tää on kaksinaismoralistinen paska maa. Jos esim. minä lähetän kympin isiksen tukemiseen, ni jo saatana viedään pillit soiden lusimaan. Mutta valtio perkele lähettää samaan tarkoitukseen kymmeniä ja kymmeniä tuhansia euroja LAILLISESTI !!!!!

    • työntekijä

      Esimerkki SUVAKIT..

      AL: Turvapaikanhakijaa epäillään 10-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta Pirkanmaalla

      Tänään klo 16:20

      Vuonna 1994 syntyneen turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön Pirkanmaalla,
      kirjoittaa Aamulehti.

      Aamulehden mukaan epäilty törkeä raiskaus tapahtui lokakuussa.

      Tapaus tuli Sisä-Suomen poliisin tietoon, kun tytön vanhemmat ottivat yhteyttä poliisiin tytön kerrottua tapahtuneesta.

      Epäilty on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      Epäilty kiistää rikoksen.Poliisin mukaan tytön kertomusta tukee muu näyttö.

      Tapauksen esitutkinta on yhä kesken. Syyte on määrä nostaa 10. helmikuuta.

      Lähde: AamulehtiESSI HARJU

      [email protected]

    • työntekijä

      Poliisi epäilee: Parinkymmenen ulkomaalaistaustaisen joukko pahoinpiteli siskoksia Turussa

      RIKOS JULKAISTU 05.01.2017 15:43

      Lounais-Suomen poliisi on saanut rikosilmoituksen tapauksesta, jossa kahden alaikäisen tytön epäillään tulleen ulkomaalaistaustaisista henkilöistä koostuvan joukon pahoinpitelemäksi. 

      Tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Lounais-Suomen poliisista vahvistaa MTV Uutisille, että kaksi tyttöä joutui ulkomaalaistaustaisen joukon ympäröimäksi, tönimäksi ja repimäksi Paavinkadulla Halisen kaupunginosassa uudenvuodenaaton iltana.

       Turkulainen-lehti on haastatellut tyttöjen äitiä, jonka mukaan pahoinpitelijöiden joukossa oli aikuisia ihmisiä.

      Lehden mukaan tyttöjä potkittiin eri puolille vartaloa.

      Lisäksi heidän päälleen syljettiin ja heitä uhattiin lehden mukaan muun muassa raiskauksilla.

      Tyttöjen kerrotaan selvinneen tilanteesta ilman vakavia vammoja. Rikoskomisario Lehtinen kertoo, että poliisi ei ole vielä tavoittanut teosta epäiltyjä henkilöitä.

      Hänen mukaansa joitain henkilöistä on kuitenkin jo alustavasti tunnistettu.

      Uudenvuodenaaton iltana sattuneesta tapauksesta uutisoi ensimmäisenä  Turkulainen. 

      "Me kuljemme nyt varjojen maassa, tässä maailmassa"

      • vittuilkoon_lisää

        Mitä perkelettä alaikäiset kakarat tekee Kaupungillla yksin,pysyisivät kotona.
        Se on tämän vapaan kasvatuksen ja vanhempien vika jos ne raiskataan ja
        pahoinpidellään kylillä.Ehkä oppivat jotain tästä.Rääväsuut mukulat.
        Ei tämän päivän kakaroilla ole mitään kunnioitusta vanhempia kohtaan.


      • työntekijä
        vittuilkoon_lisää kirjoitti:

        Mitä perkelettä alaikäiset kakarat tekee Kaupungillla yksin,pysyisivät kotona.
        Se on tämän vapaan kasvatuksen ja vanhempien vika jos ne raiskataan ja
        pahoinpidellään kylillä.Ehkä oppivat jotain tästä.Rääväsuut mukulat.
        Ei tämän päivän kakaroilla ole mitään kunnioitusta vanhempia kohtaan.

        Alaikäiset lapset ovat alle 18 toista vuotiaita.. kyseessä olevat varmaan 15-17 vuotiaita.. eikä 9 vuotta vanhoja..


      • fdgwertw4t4t
        vittuilkoon_lisää kirjoitti:

        Mitä perkelettä alaikäiset kakarat tekee Kaupungillla yksin,pysyisivät kotona.
        Se on tämän vapaan kasvatuksen ja vanhempien vika jos ne raiskataan ja
        pahoinpidellään kylillä.Ehkä oppivat jotain tästä.Rääväsuut mukulat.
        Ei tämän päivän kakaroilla ole mitään kunnioitusta vanhempia kohtaan.

        Kuule homppeli, jos sun tekee mieli munaa, ni älä silti syyllistä lapsia, jotka haluis nähdä ilotulituksen.


      • kkkkkkkkkkkkkkkkklan
        fdgwertw4t4t kirjoitti:

        Kuule homppeli, jos sun tekee mieli munaa, ni älä silti syyllistä lapsia, jotka haluis nähdä ilotulituksen.

        Näin on. Lapseton homoveksa syyllistää suomen tyttöjä ja loiseläjissä ei oo mitään vikaa


    • juhapedolesta

      meitä suvaitsevaisia ei haittaa vaikka lapsia raiskataan,raiskaahan lestatkin.siinä lapset vain rikastuu kuten stubidokin sanoo.

    • fuewfegfeg

      Sen jälkeen, kun naiset ja homot pääsi vallankahvaan, ni ne tuhoo mustanmunan himossaan koko euroopan. Merkel on vähä molempii..

      • hyväsipilä

        Anne Berner on erimaata. Siinä on rehti työläisen kurittaja. Sipilä kuiskii Anneministerin korvaan lakeja, jotka kartuttaa mummonryöstäjä Sipilän lompsaa. Sipilä käytti samaan tarkoitukseen jo edellistä kepumissiministerii ja myi pakolla jätevesipuljuja kepu-uskovaisille mummoille.


    • työntekijä

      Rekka ajoi väkijoukkoon Jerusalemissa - ainakin kolme kuollut

      Tänään klo 14:00 (muokattu klo 14:32)

      Rekka on ajanut väkijoukon sekaan Israelissa Jerusalemissa.  Israelin radion mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut.

      Lisäksi useita on loukkaantunut.

      Rekan kuljettaja on ammuttu.

      Uutistoimisto AFP:n mukaan rekka ajoi sotilasjoukon päälle.

      Eli yksi muslimi vähemmän tässä

      "Me kuljemme nyt varjojen maassa, tässä maailmassa"

    • työntekijä

      Maahanmuuttajien heikko työllistyminen uhkaa hyvinvointiaÅ

      5.7.2016 8.30

      Töihin. Maahanmuuttajien työllistäminen on ongelmallista myös Ruotsissa.

      Taloustieteilijöiden mukaan työmarkkinoille tarvitaan iso reformi ja uudenlaista ajattelua.

      Pohjoismaihin on tullut viime vuosina suuria määriä vähänkoulutettuja maahanmuuttajia, mikä on pahentanut työn kysynnän ja tarjonnan välistä vääristymää.

      Esimerkiksi runsaasti maahanmuuttajia vastaanottaneessa Ruotsissa mietitään nyt kuumeisesti, miten uusia tulijoita saataisiin työllistymään paremmin.

      Ruotsi on Euroopan mestari siinä, paljonko se on ottanut pakolaisia vastaan, mutta samalla maa on surkea heidän työllistämisessään.

      Pakolaisina Ruotsiin tulleista vain viisi prosenttia työllistyy ensimmäisen vuoden sisällä.

      Kahden vuoden maassa olon jälkeen 90 prosenttia on yhä työttömänä, ja

      vielä kymmenen vuoden jälkeenkin valtaosa on vailla työtä.

      ”Työmarkkinat pitää uudistaa, koska erot työmarkkinoilla mukana olevien ja ulkopuolelle jääneiden välillä kasvavat. Tarvitaan voimakkaita toimia”, sanoo Ruotsin keskustapuolueen puheenjohtaja.

      • työntekijä

        Ja mitä tämäkin maksaa. Jos suurin osa on vielä 10 v päästä vielä työttömänä...?? Vai nousuun..?? Vähän vois järjellä miettiä..


        "29plus59

        hyvä että saadaan parempia geenejä suomalaiseen perimään, siten nämä palstalla riekkuvat sosiaalipummit katoavat vähitellen, ja saamme suomen nousuun."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe