Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg, ei enää suosittele “paperittomien” hyysäämistä. Taas siis yksi nainen näki järjen valon, suvakki ei voi muuta kuin huutaa rasistiksi.
Maahan luvatta jäävät voivat ajautua rikoksiin – ”Emme voi enää kirkkain silmin sanoa, että turvallisuustilanne pysyy samana” - sanoo Nerg.
TULEVAN vuoden aikana noin tuhat ihmistä kuukaudessa saa lainvoimaisen päätöksen siitä, että he eivät saa enää oleskella Suomessa.
Tuhat ihmistä joka kuukausi, yhteensä 12 000 ihmistä vuodessa. Kyse on syksyllä 2015 Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista, jotka ovat valittaneet saamastaan kielteisestä oleskelulupapäätöksestä hallinto-oikeuteen.
Tänä vuonna näitä hallinto-oikeuden päätöksiä alkaa tulla tasaista tahtia. Niistä ei voi enää valittaa, vaan niiden jälkeen pitää poistua vastaanottojärjestelmän piiristä ja Suomesta.
Vihervassuille ja kirkon hörhöille tuli komeasti turpaan jälleen.
Muslimien kotoutuminen on toinen haaste, varsinkaan kun Suomen tulokset maahanmuuttajien työllistämisessä ja kouluttamisessa eivät ole olleet kehuttavia.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Hörhö ei ole ymmärtänyt Päivi Nergin viestiä.
Näin se homma hoituu.
Onhan se vaikea kotouttaa, ei voi kieltää. Omien kanssakin on täysi työ. Psykiatrisia sairaaloita ajetaan alas ja avohoitoa suositaan. Sitten se näkyy katukuvassa heti. Persut konttaa vaipoissa ja riistää kansaa, minkä kehtaa ja kyllä ne kehtaakin. Rajat kiinni ihmiset huutaa ja melskaa joka kylässä. SVL:n poikaset potkii ihmisiä kadulla hengiltä. MV-lehti suoltaa natsi idologiaa. Suomen sisun jäsenet heittelee natsi tervehdyksiä eduskunnassa. Soldier of Odinin metri heikkiä seuraavat partiolaiset, pelottelee naisia ja lapsia. Kuinka paljon huolta nämä kaikki meille jatkuvasti aiheuttaa.😍
Todellisuudessa eivät mitään, kun verrataan mutiksiin.
Ei persut mitään riistä.
Eivät vaan mahda mitään sille, kun kokkarit ja kepu riistää.
Silti persut on saanut aikaan useita asiallisia kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan.
Karttunen olisi välttynyt potkulta, jos olisi osannut käyttäytyä. Ja mitä luultavimmin olisi hengissä, ellei olisi vetänyt mömmöjä ja poistunut sairaalasta luvatta.
Ei siis huolta realisteista, pelkästään suvakkiääliöistä.
Tuossa olet oikeassa.
" metri heikkiä , natsi idologiaa , natsi tervehdyksiä "
Trollina voisit mennä vaikka takaisin käymään peruskoulua. Vai sopisiko " perus koulua " vauhtikuninkaalle " (onkos YLE : n tipu tuttujasi , ehm....) paremmin.
Jo vain mathut pithää palhauttaa!
kuinkas raakuvat kävelevät varikset on ruakittu tällepäivää nämä sossun omat rumat linnut munansa jetkutteliat
Nerg ei ymmärrä yhtään mitään, ei ymmärtänyt vuosi sitten eikä nyt.. Nerg on geneettisesti mätä, pelkkä haiseva läjä paskaa. Aiheutti Suomelle hirveän katastrofin eikä nytkään tee asialla yhtään mitään. Matu-ongelma ei ole enää viranomaisten hallinnassa,koska viranomasiet ja poliitikot ovat kusipäitä. Murhia on tulossa ja paljon ja Sipilä, Orpo ja Nerg ovat syyllisiä ...ja kaikki matutusta ajavat liitot ja järjestöt ja ihmiset. Metroasemilla kohta Kalashnikovit soivat ja viattomia suomalaisia tapetaan kuin siimaa. ...eikä Nerg silloinkaan tajua mitään rikoksestaan. Leveilee vaan asemallaan ja palkallaan. Totuus on, etä Nergille ei pitäisi maksaa mitään. Akka on Sipilän klaaniin kuuluva rosvo.
Yllämainitut henkilöt pitäisi velvoittaa jakamaan kaikki syksyllä ottamansa turvikset ja elättämään ja huolehtimaan heistä heidän koko elämänsä ajan. Uskomatonta, miten näin hirvittävän suuren vahingon valtiolle tuottaneet henkilöt ovat vielä viroissaan.
Samaan syssyyn pitäisi lakkauttaa kaikenlainen turvisten tarhaus ja keskukset, hlö.kunnat niistä irtisanottava välittömästi.
Turviksia voitaisiin ottaa, edellytyksenä vakituinen työpaikka ja asunto sekä rahaa taskussa sen verran, että pärjää ensimmäiseen tiliin asti omillaan.
Ei kielletä tulemasta mutta on selvät pelisäännöt. Saattaisi rajoilla liikenne olla aika tahmeaa.